Uusi järjestötalo avattiin Kansankadulla!

Tosi hyvä uutinen Lapin Kansassa, onnea paljon uusien tilojen johdosta!

"Soppatykki höyrysi Rovaniemen tuoreen järjestötalon pihalla Kansankadulla torstaina iltapäivällä, kun Kansankadulla vietettiin talon avajaisia.


Kutsuvierastilaisuuden jälkeen ovet olivat avoinna kaikille kaupunkilaisille. Sopan lisäksi tarjolla oli kakkukahvit ja musiikkia. Tilaisuudessa luovutettiin myös 200 paria villasukkia maahanmuuttajille.


Pirjo Mylläri käy järjestötalolla keskiviikkoisin Neuvokkaan lauluillassa. Hänen mielestään laajemmat tilat ovat todella hyvät.


– Aikaisemmin lauluiltaa varten oli todella pieni tila. Nyt mahtuu paremmin.


Järjestötalon remontti valmistui elokuun alussa. Nyt järjestöjen käytössä on kahdessa kerroksessa lähes tuhat neliömetriä uusittuja tiloja. Tiloissa toimii täll hetkellä yli 40 järjestöä.


Neuvokkaan toiminnanjohtaja Suvimaria Saarenpää sanoo, että järjestötalosta saadaan merkittäviä synergiaetuja.


– Meillä on jo eri järjestöjen yhteisiä hankeideoita, ja pystymme muutenkin tukemaan toisiamme."
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Järjestötalo ? Miksi sellainen nimi ja vielä Kansankadulla? Kun katukin hämmentää jo ulkopaikkakuntalaisia. Miksi muuten kadun nimi piti muuttaa Kansankaduksi....

Äänestä

Onko tämä järjestötalo tavallaan uusi työväentalo? Meinaavatko ne purkaa vanhan tökärin?

Äänestä
  • Siltähän se rakennus vaikuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MetallimiesRoi kirjoitti:

Tosi hyvä uutinen Lapin Kansassa, onnea paljon uusien tilojen johdosta!

"Soppatykki höyrysi Rovaniemen tuoreen järjestötalon pihalla Kansankadulla torstaina iltapäivällä, kun Kansankadulla vietettiin talon avajaisia.


Kutsuvierastilaisuuden jälkeen ovet olivat avoinna kaikille kaupunkilaisille. Sopan lisäksi tarjolla oli kakkukahvit ja musiikkia. Tilaisuudessa luovutettiin myös 200 paria villasukkia maahanmuuttajille.


Pirjo Mylläri käy järjestötalolla keskiviikkoisin Neuvokkaan lauluillassa. Hänen mielestään laajemmat tilat ovat todella hyvät.


– Aikaisemmin lauluiltaa varten oli todella pieni tila. Nyt mahtuu paremmin.


Järjestötalon remontti valmistui elokuun alussa. Nyt järjestöjen käytössä on kahdessa kerroksessa lähes tuhat neliömetriä uusittuja tiloja. Tiloissa toimii täll hetkellä yli 40 järjestöä.


Neuvokkaan toiminnanjohtaja Suvimaria Saarenpää sanoo, että järjestötalosta saadaan merkittäviä synergiaetuja.


– Meillä on jo eri järjestöjen yhteisiä hankeideoita, ja pystymme muutenkin tukemaan toisiamme."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu