Kuluttajariitalautakunta: valvonta sallittua.

aapelimies

Kuluttajariitalautakunta: yksityinen pysäköinninvalvonta sallittua

Tuoreen linjauksen mukaan Kuluttajariitalautakunta on yhtä mieltä Korkeimman oikeuden kannan (KKO 2010: 23) kanssa siitä, että yksityinen pysäköinninvalvonta voi määrätä pysäköintivirhemaksuja. Laissa ei ole yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevia säännöksiä, vaan toiminta on rakentunut yleisten periaatteiden ja oikeuskäytänteiden varaan.

Kuluttajariitalautakunnan käsittelemässä tapauksessa auton omistaja oli reklamoinut saamastaan pysäköintivirhemaksusta. Nurmijärveläisen liikekiinteistön pihalle pysäköinyt auton omistaja sai pysäköintivirhemaksun syksyllä 2011. Auton omistaja reklamoi maksusta ensin maksumuistutuksen saatuaan ja vielä perintätoimistolle osoittamassaan kirjallisessa huomautuksessa. Perusteluissaan hän vetosi siihen, että pysäköintialueen merkinnät eivät olleet riittäviä sekä siihen, ettei pysäköinninvalvoja ollut osoittanut auton pysäköijää. Kuluttajariitalautakunta totesi, että pysäköintivirhemaksu oli aiheellinen.

Pysäköijän tarkistettava pysäköintiehdot

Kuluttajariitalautakunnan linjaus tässä tapauksessa noudattaa Korkeimman oikeuden kantaa, jonka mukaan valvonta perustuu sopimusoikeuteen. Kun ajoneuvon kuljettaja siis pysäköi yksityiselle pysäköintialueelle, jossa on pysäköintiehdoista kertova kyltti, syntyy sopimus ja alueen pysäköintiehtoja on noudatettava. Kuljettaja on velvollinen tarkastamaan alueen pysäköintiehdot. Kiinteistönomistajan vastuulla on huolehtia riittävistä opasteista. Tämän hetkisen kannan mukaan kiinteistönomistaja voi siis jatkossakin käyttää yksityistä pysäköinninvalvontaa.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisu

Julkaistu: 27.3.2014 13:27

http://www.kuluttajariita.fi/fi/index/kuluttajariitalautakuntaratkaisut/kuluttajariitalautakuntaratkaisu/1394800673148.html

41

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuljettajanvelvoite

      Kuljettaja on velvollinen tarkastamaan alueen pysäköintiehdot. Kiinteistönomistajan vastuulla on huolehtia riittävistä opasteista. Tämän hetkisen kannan mukaan kiinteistönomistaja voi siis jatkossakin käyttää yksityistä pysäköinninvalvontaa.

      • vastuullinen_kuluttaja

        Tuo on aivan totta. Minäkin pidän tarkasti huolen, että jätän ne liikekiinteistöt rauhaan, missä yksityiset valvojat saalistavat.

    • p_kiekko

      Päätös on hyvin selkeä ja tyhjentävä. Eiköhän paatuneimmankin tapaväärinpysäköijän ole vähitellen muutettava tottumuksiaan. Saattaa muuten olla suuria ongelmia edessä... Nämä ongelmat ovat yleensä vältettävissä kiekon käytöllä ja pienellä huolellisuudella..

    • termit_sekaisin

      Pysäköintivirhemaksu on viranomaismaksu, josta säädetään tieliikennelaissa. Auton omistaja vastaa maksusta.
      Valvontamaksu on sopimusoikeudellinen maksu, jossa noudatetaan sopimusoikeutta. Maksu osoitetaan sopimusta rikkoneelle, ja maksun vaatija on velvollinen osoittamaan sopimuskumppaninsa. Jos se osoitetaan auton omistajalle, on osoitettava, että hän on tuo sopimuskumppani. Väärältä henkilöltä ei sopimusmaksua saa periä, kuten ei muissakaan sopimukseen perustuvissa maksuissa.

      • Miksi silti parkkifirmat edelleen perii maksuja omistajalta vaikka viimeisin oikeuden päätös oli niin selkeä kuin olla ja voi?

      • P-alue-vai_mikä_se_oli
        Bussissa kirjoitti:

        Miksi silti parkkifirmat edelleen perii maksuja omistajalta vaikka viimeisin oikeuden päätös oli niin selkeä kuin olla ja voi?

        Koska hyvin usein omistaja ajaa autoaan. Jos ei kuitenkaan sattuisi ajamaan, hän ainakin tietää kuka sillä on liikenteessä. Jos ei tiedä, silloin auto lienee otettu luvatta käyttöön. Selkeää ja yksinkertaista. Paras vaihtoehto olisi ottaa ns. haltijavastuu käyttöön tässä asiassa, silloin loppuisi tämä "en itse ajanut autoani" -saivartelu!

      • ewrfewfewr
        P-alue-vai_mikä_se_oli kirjoitti:

        Koska hyvin usein omistaja ajaa autoaan. Jos ei kuitenkaan sattuisi ajamaan, hän ainakin tietää kuka sillä on liikenteessä. Jos ei tiedä, silloin auto lienee otettu luvatta käyttöön. Selkeää ja yksinkertaista. Paras vaihtoehto olisi ottaa ns. haltijavastuu käyttöön tässä asiassa, silloin loppuisi tämä "en itse ajanut autoani" -saivartelu!

        Noh miksi parkkifirma ei lähetä omistajalle lappua tyyliin:

        "Omistamallanne autolla xxx-111 on tehty pysäköintivirhe 1.1.2016 klo 11:11 osoitteessa x

        Mikäli olette itse olleet kuljettajana voitte maksaa maksun oheisella tilisiirrolla. Mikäli koette maksun aiheettomaksi, voitte tehdä reklamaation 14 päivän kuluessa

        Mikäli ette ole ollut kuljettaja, pyydämme ilmoittamaan kuljettajan tiedot oheisella lomakkeella 14 päivän kuluessa. Voitte tehdä ilmoituksen myös internetin kautta

        Mikäli ette pysty kertomaan kuka autoa on ajanut, niin pyrimme selvittämään kuskin omin keinoin"

        Joten edelleen. Miksi maksua periään omistajalta vaikka hän sanoo "en ole kuski"

      • Siksi
        ewrfewfewr kirjoitti:

        Siksi, että tämä rahastus perustuu sopimusoikeuteen eikä mihinkään muuhun. Sopimukseen vetoavan on osoitettava sopimuskumppaninsa, mikäli sopimus on tällainen "tekemällä jotain hyväksyn ehdot" -tyyppinen.

        Mikä tässä on jotenkin epäselvää?

      • qwertyfghj
        ewrfewfewr kirjoitti:

        Noh miksi parkkifirma ei lähetä omistajalle lappua tyyliin:

        "Omistamallanne autolla xxx-111 on tehty pysäköintivirhe 1.1.2016 klo 11:11 osoitteessa x

        Mikäli olette itse olleet kuljettajana voitte maksaa maksun oheisella tilisiirrolla. Mikäli koette maksun aiheettomaksi, voitte tehdä reklamaation 14 päivän kuluessa

        Mikäli ette ole ollut kuljettaja, pyydämme ilmoittamaan kuljettajan tiedot oheisella lomakkeella 14 päivän kuluessa. Voitte tehdä ilmoituksen myös internetin kautta

        Mikäli ette pysty kertomaan kuka autoa on ajanut, niin pyrimme selvittämään kuskin omin keinoin"

        Joten edelleen. Miksi maksua periään omistajalta vaikka hän sanoo "en ole kuski"

        Varmaankaan siksi ei tuollaista kirjettä voi lähettää koska se on perustuslain ja yleisten oikeusperiaatteiden vastaista. Suomessa on viimmeksi keskiajalla ollut vallalla periaatteet joissa syyttömän henkilön tulee kyetä todistamaan syyttömyytensä.

    • tuppoobjjh

      Laita tuo vastine hallinto-oikeuteen nauravat pihalle nakit silmillä. Tai kuluttajariitalautakuntaan.

    • "Jos ulosottovirasto ei saa maksua perittyä, se lähettää tiedon myös Suomen Asiakastieto Oy:hyn, ja asiakkaalle tulee luottotietohäiriömerkintä. ParkkiPate OY ei voi poistaa luottotietohäiriömerkintää."

      • jjkjkjkjkjkjkj

        Jos maksua ei makseta, on Paten nostettava kanne käräjäoikeudessa. Siellä Paten on osoitettava, että haastettu on kuljettaja ja sitä se ei pysty tekemään. Tulee Patelle kalliiksi. Siksi ei haasteita tule. Ulosottovirasto ei hoida Paten asioita, vaan perintäfirmat. Ja ne eivät maksuhäiriömerkintöjä ilmoittele. Pate jatkaa sitkeästi valehtelua.

    • Välttäkäänäitä

      Kannattaa pysyä kaukana kiinteistöistä, joiden parkkipaikalla lukee mitään yksityisalueesta tms. Jo pelkkä otsikko "yksityisalue" ja teksti "pysäköimällä hyväksyt ehdot" on yksityisfirmalle peruste sakottaa. Valitus noihin firmoihin ei johda mihinkään. Eipä tulisi meille mieleenkään työssäkäyvänä perheenä muuttaa kiinteistöön, jossa yksityinen parkkirahastaja kerää rahaa niin vastikkeiden kautta, kuin pysäköinnistä. Miettikää, miten paljon järkevämmin tuon rahan voi ko. kiinteistön hyväksi käyttää. Se on iso raha vuodessa, mikä taloyhtiöillä palaa tähän typeryyteen.

      • YksPysValv

        Epäilemättä yksityisvalvonta-bisnes kuitenkin vain laajenee. Helsingissä uusia suuria kaupunginosia siirretään asukaspysäköinnin piiriin, eli kadunvarsipysäköinti menee maksulliseksi. Silloin alkaa pihoille olla tunkua niille kuulumattomista ajopeleistä. Taloyhtiöt vastaavat ottamalla yksityisen valvonnan. Näin tämä homma etenee.

      • Kepa-Keijo
        YksPysValv kirjoitti:

        Juuri näin homma tulee etenemään. Kehityksen vuoksi on aivan turhaa syytellä valvontafirmoja, nehän tekevät vain työtään. Sen sijaan nykysuuntauksen mukaiselle kaavoitukselle ja jatkuvalle pysäköintipaikkojen karsinnalle pitäisi tehdä jotakin . Se onkin sitten kunnallispoliittinen kysymys. Valitettavasti nykyajan yhdyskuntarakenteen tiivistämis -intoilun ja muun vihreän mössön aikakaudella lisää pysäköintipaikkoja vaativa leimataan hyvin nopeasti vääräoppiseksi.

      • TarvettaOn
        YksPysValv kirjoitti:

        Epäilemättä yksityisvalvonta-bisnes kuitenkin vain laajenee. Helsingissä uusia suuria kaupunginosia siirretään asukaspysäköinnin piiriin, eli kadunvarsipysäköinti menee maksulliseksi. Silloin alkaa pihoille olla tunkua niille kuulumattomista ajopeleistä. Taloyhtiöt vastaavat ottamalla yksityisen valvonnan. Näin tämä homma etenee.

        Meillä, länsi-Helsingissä, paikallinen kauppias lopetti yksityisvalvonnan sisäpiha-parkissaan ja siirtyi kunnalliseen. Nyt kun pitkästä aikaa kävin kaupassa, siellä oli jälleen uuden yksityisvalvojan kyltit.
        Ei näköjään kunnallinen toiminut eikä myöskään vapaaehtoinen sääntöjen noudattaminen. Yksityistä tarvitaan.

      • Totta. Sakon voi saada omaltakin paikalta. Ja parhaimmillaan pitää mennä oikeuteen asti ennen kuin se menee kumoon... Ja palkkio minkä saa koko vaivasta on tyyliin 80€

        Noh kun omaan taloyhtiöön tuli valvonta, niin hankin heti turvakiellon. Ei se lappujen laittamista lasiin estä mutta perinnän toki.

        Tässä 2 vuoden aikana saatu 3 lappua OMASTA ruudusta

      • Kysyvä

        Mikä on turvakielto?

      • höpöhöpötaas
        Bussissa kirjoitti:

        Totta. Sakon voi saada omaltakin paikalta. Ja parhaimmillaan pitää mennä oikeuteen asti ennen kuin se menee kumoon... Ja palkkio minkä saa koko vaivasta on tyyliin 80€

        Noh kun omaan taloyhtiöön tuli valvonta, niin hankin heti turvakiellon. Ei se lappujen laittamista lasiin estä mutta perinnän toki.

        Tässä 2 vuoden aikana saatu 3 lappua OMASTA ruudusta

        Ei turvakieltoa myönnetä tuollaisilla perusteilla! Vai uhkaako pysäköinnin valvojat sinun turvallisuutta ja henkeä?

      • höpöhöpötaas kirjoitti:

        Ei turvakieltoa myönnetä tuollaisilla perusteilla! Vai uhkaako pysäköinnin valvojat sinun turvallisuutta ja henkeä?

        En kertonut perusteitani :) mutta vähän piti satuilla. Vaikka ainut OIKEA syy turvakieltoon oli tuo valvonta

    • Kohtuutontamieletäni

      Kaavoituksessa on varmasti monella isommalla paikkakunnalla myös ongelmansa. Yksityisfirmat ovat vain pesiytymässä myös pikkutaajamiin, joissa liikennettä ei edes ole. Siihen nähden pysäköintifirman sekoiluista syntyy asukkaille huomattavasti suurempi haitta, kuin se alkuperäinen. Vieläpä sitten vastikkeita korottamalla kerätään rahaa näille firmoille. Mikäs siinä, jos miljonäärejä olis talo täynnä, mutta kun näissä pikkutaajamissa ovat enimmäkseen pienillä eläkkeillä olevia vanhuksia ja invalideja. Jossain mättää.

    • > Tuoreen linjauksen mukaan Kuluttajariitalautakunta on yhtä mieltä Korkeimman
      > oikeuden kannan (KKO 2010: 23) kanssa siitä, että yksityinen pysäköinninvalvonta
      > voi määrätä pysäköintivirhemaksuja.

      Roskaa.
      1. KKO ei ole tuota mieltä.
      2. Yksityinen pysäköinninvalvonta yksiselitteisesti EI VOI määrätä pysäköintivirhemaksuja.

      • He VOI määrätä maksuja

        Mutta tuoreimman oikeuden päätöksen mukaan he EI voi periä niitä muulta kuin kuskilta... Eli auto toisen nimiin ja laput roskiin

      • Bussissa kirjoitti:

        He VOI määrätä maksuja

        Mutta tuoreimman oikeuden päätöksen mukaan he EI voi periä niitä muulta kuin kuskilta... Eli auto toisen nimiin ja laput roskiin

        Eivät moi määrätä maksuja. Täysin mahdotonta. Voivat toki lähettää (tai jättää) laskuja, mutta se on täysin eri asia. Lasku on lasku, maksu on maksu.

        Lisäksi: suomenkurssille. Ymmärrän, että maahanmuuttajan kielitaitosi ei ole lähelläkään täydellistä, mutta yritä edes vähän parantaa noita sijamuotoja. Ymmärrettävyys paranee ja ärsyyntyminen (turha) vähenee.

      • TheRat kirjoitti:

        Oho... Kun ei ole muuta sanottavaa aletaan nussimaan pilkkua tai etsimään krijoitusvirheitä

        TAPA ITTES PELLE!!!!!!!!!

    • visbeserss

      Jos periaate on yleissitova voi siis nyt kuka tahansa asettaa kulkuväylän varrelle sopimusluontoisia kylttejä joidenka ohi kulkiessa syntyy sitovia sopimuksia. Sopimuksen sisältö voi sitten olle mitä hyvänsä.

      • Ei tuo vielä mitään. Jos aloittajan viesti pitää paikkansa, sopimuksissa mainitut laskut ovat suoraan ulosottokelpoisia ohikulkijan kenkien omistajalta!

      • Sairastakiristystä

        Juuri näinhän tämä toimii, sakkolappu joka kotiin: olet tehnyt henkilökohtaisen sopimuksen kulkiessasi kaupungin omistaman julkisen alueen läpi, jonka MINÄ YKSITYSHENKILÖ julistin juuri eilen yksityisalueeksi.

    • INTERNETEIUNOHDA

      KULUTTAJARIITALAUTAKUNNANPÄÄTÖKSIÄ EI TARVITSE NOUDATTAA

      • Kuten ei oikeuden ennakkopäätöksiäkään. Edelleen parkkifirma voi haastaa oikeuteen auton omistajan joka kiistää toimineensa kuskina, ja firmalla ei ole mitään nättöä omistajaa vastaan

        Mikään ei estä viemästä juttua oikeuteen

    • Suutriiithai

      MInulla on kolme autoa ja perheessäni on viisi ajajaa! Lisäksi perhepiirissä on avo yms. puolisoja ja muita ajajia puolet lisää!
      Minä en tiedä missä he pysäköivät ja kuka autojani ajaa!
      Tämä tilanne on jatkunut noin kkusi vuotta ja yksityisten firmojen yksityisoikeudellisia virhemaksuja on muutama tullut.
      Olen vastannut niinkuin asiat ovat ja en ole maksanut! En yhtään tiedä kuka on ajanut enkä ala kuulustella!
      Asiat ovat jääneet siihen!
      Yksi kiukutteli ja väitti minun ajaneen autoa. Lähetin kopiot lentolipuista joissa ositin olleeni Thaimaassa rikkeen aikana Sekin jäi siihen!

      • Noh tämähän on oikeudessa todettu muutamaan kertaan. Parkkifirman tulee näyttää toteen kuski, ja se EI ole mahdoton tilanne heidän selvittää kuskia omin keinoin

    • judexnoncalculada

      Yksityiset parkkifirmat pitävät "saatavan voimassa" vaikka sen periminen oikeusteitse on mahdotonta.
      Nämä "saatavat" näkyvät näiden rosvofirmojen tuloksessa plussana kunnes ne jossain vaiheessa kirjataan tappioksi.
      Joku hölmö aina maksaa kun vähän uhkaillaan. Tänä syksynä vanheni Q-parkin saatava, eivät koskaan lähteneet perimään eivätkä käräjöimään asiasta uhkailuistaan huolimatta.

      • Mistä tiedämme vaikka tänään olisi ollut oikeudenkäynti jossa parkkifirma voitti kun haastoi oikeuteen omistajan, joka ei kuitenkaan ollut kuskina???

      • VäärinEtSaaSakkoa
        Bussissa kirjoitti:

        Mistä tiedämme vaikka tänään olisi ollut oikeudenkäynti jossa parkkifirma voitti kun haastoi oikeuteen omistajan, joka ei kuitenkaan ollut kuskina???

        Mistäkö!

        No ainakin siitä, ettei kaikki lehdet ole täynnä juttuja asiasta. Asia olisi parkkifirmojen kannalta niin merkittävä, että olisivat valmiita vaikka maksamaan julkisuudesta. Toisenlaisien tapausten julkitulo on vastaavasti pyritty estämään, eli tapaukset missä auton omistaja on voittanut.

      • VäärinEtSaaSakkoa kirjoitti:

        PASKAT!!! Otetaan esimerkkinä se kun parkkifirma (ehkä viimeisimmässä jutussa) hävisi oikeudessa. YKSIKÄÄN lehti ei uutoisnut asiasta vinekistä huolimatta. ja ainostaan hesari halusi ylipäätään kopion tuomiosta....

      • VäärinEtSaaSakkoa
        Bussissa kirjoitti:

        PASKAT!!! Otetaan esimerkkinä se kun parkkifirma (ehkä viimeisimmässä jutussa) hävisi oikeudessa. YKSIKÄÄN lehti ei uutoisnut asiasta vinekistä huolimatta. ja ainostaan hesari halusi ylipäätään kopion tuomiosta....

        Voitto ja tappio eivät ole sama asia! Juu, eivät uutisoi parkkifirman häviöistä, voitto olisi uutisoitu joka lehdessä.

        Iitse kirjoitit, "Mistä tiedämme vaikka tänään olisi ollut oikeudenkäynti jossa PARKKIFIRMA VOITTI kun haastoi oikeuteen omistajan, joka ei kuitenkaan ollut kuskina???"

        Niin. Mistä me tiedämme vaikka taas eilen olisi ollut oikeudessa tapaus jossa parkkifirma haastoi oikeuteen kuskin, joka sai todistettua vaikkapa matkalipuilla että ei ole kuski. Mutta silti maksu lankesi omistajalle?

        Aivan... Emme mistään

      • VäärinEtSaaSakkoa
        Bussissa kirjoitti:

        Niin. Mistä me tiedämme vaikka taas eilen olisi ollut oikeudessa tapaus jossa parkkifirma haastoi oikeuteen kuskin, joka sai todistettua vaikkapa matkalipuilla että ei ole kuski. Mutta silti maksu lankesi omistajalle?

        Aivan... Emme mistään

        No siehän sälli oot. Ai työ perkeleet, mie en kuule juokse tääl siun takkii.

        Kyl myö perkele tierettäs, mikä uottaa, mie ainask. Koht sie saat nähhä mite herra kutsuu omiaan. Jos hyö mitä syntilöit ovat tehneet nii anna sie taivaan äijä heil anteeks. Mut piä kiirettä. Niit rupiaa tulemaa justii, usot sie jot työ hävvii tää sota?

        Et sie perkules kuvittele, jot parkkiputiikki tyytys jättää julkisuuren käyttämät hyväks?

        Olishan se kiva jos kaikki käräjäoikeuden jututlöytyisi kätevästi netistä. Ei jäisi pimentoon yksikään tapaus, kuten vaikkapa se parkkifirman tappio, amhdollien voitto, poliisikaksikon Bengt Lagerroos Mika Turtiainen hölmöilyt yms jutut

    • valitettavasti

      Nouseeko kuluttajariitalautakunnan maksut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      159
      1394
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1205
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1159
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1090
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1051
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      957
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      929
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      895
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      879
    Aihe