4 syytä miksi ExPUA ei ole vakuuttava

1. Menee argumentoidessaan henkilökohtaisuuksiin; Haukkuu eriävän mielipiteen esittäjiä huoriksi, vanhoiksi, kurpiksi ja kysyy henkilökohtaisia asioita mm. iästä ja seksikumppaneiden määrästä

2. Ei vastaa kanssakeskustelijoiden esittämiin kysymyksiin

3. Argumentointi perustuu olettamuksiin; Vaikka minä olen miehenä esittänyt eriävän mielipiteen, on ExPUA olettanut minun olevan vanha nainen ja vieläpä esittänyt olettamuksensa täytenä faktana. Perusteluiksi olettamuksilleen antaa sen, että miehenä minulla ei ole syytä taistella sitä tosiasiaa vastaan että meidän MA nousee iän myötä ja naisilla se laskee. Tämän ExPUA ottaa silloinkin esille, kun en ole miesten/naisten markkina-arvoista maininnut sanallakaan

4. Sanavalikoima on suppea, toiselee samoja fraasejaan kaavamaisesti. ExPUA on ylivoimaisesti palstan ennalta-arvattavin kirjoittaja
1383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

5. Ei kestä kritiikkiä. Myönnän, tämä ominaisuus on minullakin. Mutta, minä sentään kykenen myöntämään olevani väärässä, toisin kuin ExPUA

Äänestä
  • Missä olet myöntänyt tämän?

    Shaming language ja henkilöhyökkäys ei ole rakentavaa kritikkiä, vaan siinä epärakentavasti arvostellaan henkilöä, ei tämän argumenttia.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Missä olet myöntänyt tämän?

    Shaming language ja henkilöhyökkäys ei ole rakentavaa kritikkiä, vaan siinä epärakentavasti arvostellaan henkilöä, ei tämän argumenttia.

    "Shaming language ja henkilöhyökkäys ei ole rakentavaa kritikkiä, vaan siinä epärakentavasti arvostellaan henkilöä, ei tämän argumenttia."

    Mietipä tuota kun seuraavan kerran tekee mieli huutaa vanhaa huoraa toiselle keskustelun osapuolelle.

    Äänestä

Psykopaatti ei kykene vastaamaan normaaliin kysymykseen, koska on tunteeton, näin ei synny tunteisiin perustuvaa ajatusta.

Äänestä

Tämä on tyypillinen kurpan logiikalla tehty, "itte oot"-defenssi, koko aloitus.

Jos puhutaan henkilökohtaisuuksista, on tämä tehty pelkästään henkilön pohjalta.

Vieläpä jonkun toimesta joka syyttää minua siitä mihin syyllistyy itse.

1. Shaming languagen ja henkilöhyökkäyksen esittäminen vastauksesi tai argumentiksi on yhtä kuin argumentointivirhe. Ja sinä syyllistyt siihen muiden kurppien ohella toistuvasti. Sellaiselle ei tarvitse vastata asiallisesti, vaan samalla mitalla.

Oletko siis vähäsen simppeli, vaiko vain niin silmittömän itsekäs ettet tajua että jos vittuilet muille, niin he vittuilevat sinulle takaisin?

Entä miten kauan aiot hakata päätäsi seinään ennen kun opit että sitä saa mitä tilaa?

2. Todista. Samoin osoita että vastaat itse. Jos itse esität vain kysymyksiä., jotka menevät ohi aiheen tai ovat henkilöhyökkäyksiä, on turha ämmämäisesti ulista jos sinulle ei vastata.

3. Liittyen edelliseen kohtaan, milloin vastaat siihen kun olen käskenyt sinun perustalla tuon?

Uskottelet että olet mies, joka puolustaa näkemystä jonka mukaan sinun MA laskee iän myötä, ja naisilla nousee, tai olet kiistänyt että miehen MA nousee ja naisen laskee.

Millä perusteella olet siis mies? Mikä on motiivisi?

Samoin koko tämä avaus oli niin 100% naisen logiikkaa, etten ikipäivänä usko että oliisit mies. Kukaan mies ei ulise jostain, mikä on täysin omaa syytä, toisin kuin sinä.

4. Kaavamaisuudesta syyttäminen on minun matkimistani. :D Et vain ihaili sillä minua, vaan osoitat että minun sanavalintani ovat parempia kuin sinut, ja et keksi mitään muuta.

Samoin, kurpan tapaan ihmettelet miksi toistamalla kaavamaisesti itseään, saat aina saman vastauksen (minulta), on syy sinun ei minun; minun ei yksinkertaisesti tarvitse sanoa mitään muuta.

Joten katse peiliin, syy on sinun.

Äänestä
  • Nyt se on lopullisesti seonnut :D hanki apua pikaisesti!

    Äänestä

  • Melkoista tautologiaa.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Melkoista tautologiaa.

    Joo... Ja joku sairaus oli se, että luulee saman ihmisen olevan kaikkialla. En muista nimeä, mutta luokiteltiin mielenterveysongelmansa tai oliko peräti psykoosi.

    Äänestä

  • "Tämä on tyypillinen kurpan logiikalla tehty, "itte oot"-defenssi, koko aloitus.

    Jos puhutaan henkilökohtaisuuksista, on tämä tehty pelkästään henkilön pohjalta.

    Vieläpä jonkun toimesta joka syyttää minua siitä mihin syyllistyy itse."

    Ja sitten on esimerkiksi tämä...

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/13934968/breaking-palstakurppa-myonsi-miehen-pituusrajat!

    ...Eikä suinkaan ainut aloitus, jonka olet tehnyt pelkästään henkilön pohjalta.

    Äänestä

"Vaikka minä olen miehenä esittänyt eriävän mielipiteen, on ExPUA olettanut minun olevan vanha nainen ja vieläpä esittänyt olettamuksensa täytenä faktana."
Todennäköisesti olet tosin transvestiitti.

Äänestä

Se on pelkkä huomiohuora provo koko nikki.
Vai miten pitäisi suhtautua kun se laittaa jonkun linkin, jossa joku superjulkkis on jonkun nuoren onnenonkijan kanssa, todistaakseen, että keskimääräisen miehen MA nousee iän myötä...

Pelkkä spede se on.

Äänestä

ExPuan vakuuttavuus kärsii siitä, ettei hän osaa/pysty käsittelemään MA-teoriaa millään muotoa kriittisesti ja evaluaoiden. Sen sijaan saa kuvan, että siitä on tullut hänelle uskonto, jonka profeetta on Laasanen. Käyttäytymisessä havaittavissa selkeästi kyvyttömyyttä tunteiden käsittelyyn ja hallintaan, ts ajautuu pääsääntöisesti fundamentalistiseen fanatismiin. Muissa aiheissa pystyy ja osaa halutessaan keskustella rakentavasti, esittää erilaisia näkökulmia ja ajatuksia laajemminkin perustellen, josta huomaa, että keskitaso-trollia enemmän on lukenut muuta kuin Tex Willereitä. Jostain syystä vain tuon MA -aiheen ja mies/nais-keskustelun ympärillä käytävä kirjoittelu näyttää menevän ihon alle ja herättävän runsaasti negatiivisia tunteita. Meillä jokaisella on omat kipupisteemme.

Heitän ilmaan kysymyksen, johon vain ExPua itse voi vastata (ei tarvitse tänne vastata, ei kuulu meille): Onko taustalla yksi tai useampi pettymykseen ja katkeroitumiseen johtanut naisiin, tai omaan seksuaalisuuteen, liittyvä kriisi, jotka ovat jääneet käsittelemättä. Ehkä yritit/yrität etsiä vastauksia selvittämättömiin asioihin käyttäytymisteorioist, joista MA -teoria on vain tuntunut vastaavan omia, jo vallalla olleita käsityksiäsi, jolloin se on tuntunut helpolta selitykseltä, johon on ollut helppo tarttua ja alkaa uskomaan. Vain ExPua voi itse tietää, muut voivat vain arvailla, kuten minäkin.

Äänestä
  • Ei sen tarkoitus edes ole nostattaa mitään KESKUSTELUA vaan saada ihmiset reagoimaan voimakkaasti siihen paskaan mitä se spämmää kymmenellä eri nikillä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


3plus11 kirjoitti:

1. Menee argumentoidessaan henkilökohtaisuuksiin; Haukkuu eriävän mielipiteen esittäjiä huoriksi, vanhoiksi, kurpiksi ja kysyy henkilökohtaisia asioita mm. iästä ja seksikumppaneiden määrästä

2. Ei vastaa kanssakeskustelijoiden esittämiin kysymyksiin

3. Argumentointi perustuu olettamuksiin; Vaikka minä olen miehenä esittänyt eriävän mielipiteen, on ExPUA olettanut minun olevan vanha nainen ja vieläpä esittänyt olettamuksensa täytenä faktana. Perusteluiksi olettamuksilleen antaa sen, että miehenä minulla ei ole syytä taistella sitä tosiasiaa vastaan että meidän MA nousee iän myötä ja naisilla se laskee. Tämän ExPUA ottaa silloinkin esille, kun en ole miesten/naisten markkina-arvoista maininnut sanallakaan

4. Sanavalikoima on suppea, toiselee samoja fraasejaan kaavamaisesti. ExPUA on ylivoimaisesti palstan ennalta-arvattavin kirjoittaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu