Miten te jotka syötte roskaruokaa kehtaatte elää edes. Autollakin monesti viikonloppuna tulee ajeltua grillin ohi jonka terassilla tunkee känninen lihava ukko hotsia kaksin käsin naamariin, niin että hiki valuu. Syökää terveellisesti ja lopettakaa lihan ja rasvamajoneesien mättääminen. Alkakaa vegaaniksi ja syökää paljon terveellisiä hedelmiä sekä kasveja. Niin minä tein vuosi sitten elämässäni suuren päätöksen ja luovuin kokonaan kaikesta paskasta. Hävetkää likaiset roskaruoan syöjät.
Roskaruoan syöjät hävetkää!!!!
16
383
Vastaukset
- mäguver
Eihän niitä roskia kukaan syö. Ruoan suojaksi tarkoitetut kääreet ja pahvilaatikot muuttuvat roskiksi vasta syömisen jälkeen. Siihen saakka ne mahdollistavat syömisen. Paperia ja pahvia kasvaa luonnossa, joten eivät ne oikeastaan ole roskia silloinkaan.
Kasvisten kasvattamiseen tarvitaan fossiilisia polttoaineita. Kurkut ja tomaatit vaativat kasvaakseen isoja määriä öljyä ja maakaasua. Ja jos niitä ei talvipakkasella Suomessa kasvateta, niin lentotomaatit lentävät kerosiinin voimalla Suomeen.
Lihalla on turkki päällänsä. Se pystyy syömään ilman maaöljyä, eikä tarvitse lämmitystä. Ei edes ekologista tuulisähkövoimaa tammikuun tyynillä pakkasilmoilla.
Tehkää ihmiset ekoteko ja alkakaa lihansyöjiksi! Lopetetaan arabien juppikulttuurin tukeminen lopettamalla öljyn syönti.- mälface
Kieltämättä pärähdin nauruun ;D hyvä kirjoitus!
- dfgnb53
Eihän kukaan käy grilleillä säännöllisesti. Joskus tarvitsee nopeaa mättöä ja silloin on sitä haettava. Mitä tulee näkemiesi syöjien ulkoiseen habitukseen, niin ole huoletta – samalta he näyttävät söivät missä tahansa, saattoivat olla jopa viimeisellä aterialla.. jos oikein kurjilta näyttivät.
- seonatomii
Soten jälkeen jää säästöön vieläkin enemmän.
- putki_remontti
Joskus on vaan käytännön pakko
- PekkaSintonen
Minkäs teet kun meillä ei ole 24/7 palvelua! Ravintolat on kiinni kun lähden töistä viikonloppuna klo 23 toisin kuin maailman suurkaupungeissa. Silloin ainoa vaihtoehto nälkään on autokaista tai pizza.
- Pikaruoka
Kuinka joku voi haukkua ruokaa roskaruoaksi.
Ei se ole roskaruokaa, vaan pikaruokaa.
Vain yltäkyläiset ja jotka eivät pikaruokaa syö, haukkuvat sen roskaruoaksi.
En minäkään pikaruokaa usein syö, mutta en suinkaan sitä roskaruoaksikaan hauku.- syön_elääkseni
Samaa mieltä, ei se ole yhtään sen epäterveellisempää jos syö jossain muussa paikassa kun kotonaan. Pahinta kuraa mitä voi olla on roiskeläppäpizzat, valmiit mössösalaattipurnukat (YÖÖÖÖK)kalapuikot tai valmisruoka-annokset jotka säilyy pilaantumatta viikkoja. Nää on sitten niitä perheen normiruokia.
Mäkkäriltäkin saa salaatin tuoreena, ei kyllästettynä e-koodeilla aastä ööhön.
- Hautaansaakka
Syön mitä syön ja vegaaniksi en ala IKINÄ.
- vety_ja_atomi
Mällinaamalle:
Ajelet autolla -hyyyyyyiii-- vegaani ajaa polkupyörällä tai kävelee. Monesti grillin ohi--- tupla hyi- mitä ihmettä stalkkaat siellä, taitaa tehä mieli isoja makkaraperunoita majoneesilla.
Hittooko se sulle kuuluu mitä muut syö, keskity vaan puremaan heiniäs ja jätä
normaali ihmiset rauhaan.
Se ei kuule kiinosta ketään mitä ituhippi vetää mutta ituhippiä tosi paljon mitä normaali ihminen syö.
Paljonkos se on muuten hiilijalanjälki tuontihedelmissä ????? - someone1111
ei jaksa tehdä kotona ruokaa...helpompi hakea grilliltä tai kebabbilasta tai hesestä....ja ei jaksa kävellä sitä alle kilometriä niin bussilla vaan....että mene sä ituhippu kallion koloosi syömään ituja ja anna meidän tavallisten ihmisten syödä hyvää kebabbia ja grilliruokaa jos halutaan....
- tryaw5yhds
huomenna haen Hesestä einestä eläkepäivän kunniaksi :)
- Carrolsscan
Kuinka usein pidät eläkepäiviä?
- 2r43t
Ihan joka päivä :)
- kahdellanakilla
Hesessä ei pysty enää käymään, kun se on julistettu boikottiin!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14153622/hesburger-boikottiin!
- bgbbbbbnt
Aloittaja saastuttaa ympäristöä ajelemalla autolla tarpettomasti, häpeä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san832002- 561220
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1851012Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122958Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 93948