Hoitaja tuomittiin 27:stä vanhuksen raiskauksesta vankeuteen Pirkanmaalla – vanhin uhri satavuotias
KOTIMAA 30.9.2015 16:15 Päivitetty: 30.9.2015 17:08
Lasse Kerkelä
HELSINGIN SANOMAT
2470
25
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 24-vuotiaan hoitajan laitoshoidossa olleiden vanhusten raiskauksista yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.
Vuonna 1991 syntyneen Miko Ville Kristian Huittisen tuomio tuli 27 raiskauksesta ja kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Uhreja oli syytteiden mukaan yhteensä yhdeksän. He olivat 74–100-vuotiaita.
Käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen mukaan mies teki rikoksensa vanhusten vuoteissa, WC-tilassa sekä näiden ollessa pyörätuolissa.
Uhrit olivat muistisairaita. Osa oli erittäin liikuntarajoitteisia. Käräjäoikeuden mukaan he eivät ole kyenneet puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan seksuaalisiin tekoihin.
Mies teki rikoksensa lokakuun 2013 ja syyskuun 2014 välisenä aikana. Hän on ollut vangittuna tämän vuoden maaliskuusta lähtien.
Oikeuden mukaan miehen syyksi luetuista rikoksista pitäisi lähtökohtaisesti tuomita 12 vuoden vankeusrangaistus. Rangaistusta lievensi kolmella vuodella kuitenkin se, että mies pyrki edistämään rikosten selvittämistä.
Käräjäoikeus kertoo huomioineensa rangaistuksessa sen, että tekoja on ollut useita ja syytetty teki ne pikemmin suunnitelmallisesti kuin hetken mielijohteesta.
Rangaistukseen vaikutti sekin, että teot kohdistuivat iäkkäisiin ja heikkokuntoisiin uhreihin. Lisäksi mies toimi teot tehdessään hänestä riippuvaisten uhrien hoitajana.
Mies myönsi pääosin syytteiden mukaiset teot. Rikoksille ei ole ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä eivätkä muistisairaat uhrit ole kyenneet kertomaan tapahtumista ulkopuolisille.
Käräjäoikeuden mukaan näyttö miehen syyllisyydestä on perustunut yksinomaan hänen omaan kertomukseen tapahtumista. Todistajien lausunnot ovat oikeuden mukaan tukeneet miehen kertomusta.
Siltä osin kuin syytetty kiisti oikeudessa tekojen lukumäärän tai niiden sisällön, oikeus hylkäsi syyttäjän vaatimukset näytön puutteen perusteella. Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta seitsemästä törkeästä raiskauksesta, 25 raiskauksesta ja kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Miestä oikeudenkäynnissä avustanut asianajaja ei osannut sanoa vielä keskiviikkona, aikooko hänen päämiehensä tyytyä käräjäoikeuden tuomioon vai valittaa siitä hovioikeuteen.
Oikeus määräsi miehen maksamaan korvauksia kahdelle vaatimuksia esittäneelle uhrille yhteensä 18 000 euroa.
Käräjäoikeus käsitteli syytteet suljetuin ovin, koska ne koskivat erityisen arkaluonteisia henkilöiden yksityiselämään liittyviä rikoksia. Oikeudenkäyntiasiakirjat on määrätty sovellettavia lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuun ottamatta salaisiksi 60 vuodeksi.
Tuomiosta kertoi ensimmäisenä STT.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Lähteeköhän suomipojat mielenosoitukseen omien vanhusten puolesta suomen liput tanassa kun ei ollut mamu asialla?
Turhaa se nyt on kuiten rinnastaa jonkin mielisairaan yksittäistapausta mamujen massarikosiin ja raiskauksiin. Kyllä suomi on nyt lopullisesti pilattu maa nuinen tekopakolaisten takia. Ihan järjetöntä touhua ja kaikkihan on alkanut siitä,kun suomalaist pöllkkypäät,lampaat äänesti maamme eu.n jäsenvaltioksi. Tulemme vielä kärsimään joka iikka näistä pakolaisista saatana se on iha varmaa se. Jo nyt kiristetään veroja ja maksuja jne.. Vanhushuolto on täysin rempallaan,lastensairaaloita ei ole ,lääkäripula syrjäseuduilla jne. Jne...
Jälleen..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015113020754076_uu.shtml
Kaikki suomalaiset pitäis palauttaa.. ja heti!!! Rikollisia ja raiskaajia kaikki, varsinkin miehet!!
On se helvettivie ,kun media,poltikot ja jopa poliisikin salaa omalta kansalta mamujen rikoksia.
Tiesitkö, että Kittilä on Suomen toiseksi väkivaltaisin paikka. Viinaakin kuluu 4. eniten. Molemmat väestömäärään suhteutettuna. Ehkä pitäisi vaihtaa väestöä.
Kittilän kunnan alkoholinkäyttö - ja väkivaltatilastoja kuormittavat matkailun seurannaisvaikutukset.
Kyllä vain. Siitä myös tiedätte mistä se raha kuntaan tulee. Levi on etelän ihmisten viinanveto ja p...urallipaikka. Se loppuu, kun kylän korruptiot paljastuvat. Ja ehkä hyvä niin.
On se vain kumma,suomalainen jolla mutakuonoraiskarin sielu, on se ihmeellinen tuo maailma.
Varokaa sitä hyväveliyhteisöä. Sehän myrkyttää lapsiakin ja pedofiilejä. Kukaan ei uskalla puhua ettei omat lapsetkin joudu uhriksi. Yhteisövaino.
Onneksi nykyään internetissä ei voi kauaa totuutta salata.
Totuus tulee esiin aina!
Varokaa sitä hyväveliyhteisöä. Sehän myrkyttää lapsiakin ja pedofiilejä. Kukaan ei uskalla puhua ettei omat lapsetkin joudu uhriksi. Yhteisövaino.
Onneksi nykyään internetissä ei voi kauaa totuutta salata.
Totuus tulee esiin aina!!!