Henkinen Tiedeen perusteet, sovellutukset ja mene-

eremitth

(Lainaus): Kuten tiedämme sen, että Henkinen Tiede perustuu neljään lähtökohtaan ja, että ne täyttävät Henkiselle tietelle asetettavat lähtökohdat ja vaatimukset niin, että ne voidaan selittää: Tieteen ja Henkisyyden avulla, eli Henkisen Tieteen avulla.

Henkinen Tiede on parapsyykkisten 'Asioiden syvällistä tutkimista ja selittämistä Tieteen ja Henkisyyden yhdistämiskeinoin: Perustellusti voidaan sanoa, että koska fyysinen tiede ei ole "vielä ainakaan" todellisesti- vakuuttavasti: todistamaan ja ratkaisemaan fyysisesti näkyvästi todistettvana 'koeolosuhteissa, aivan yleisesti hyväksyttäväksi, tavalla, jolloin asiat, ilmiöt ja tapahtumat ovat jääneet tieteelle selittämättömiksi. Ja taas Henkiset tahot ja uskonnolliset opit eivä ole edes pyrkineetkään/yrittäneetkään selittää ko - asioita, vaan tyytyvät omiin oppirakennelmiinsa sellaisenaan kuin ne periytyvät vuosituhansien takaa, ilman fyysistä tieteellistä todistetta, siksi että heille riittää vuosituhansien takaa peritty raamatullinen eksytykseen jotanut "ilosanoma" jonka he ovat sisäistäneet omakseen puolinaisesti.

Näissä kummassakin tapauksessa omat periaatteet estävät ko. olevien asioiden-ilmiöiden ja tapahtumien kriittistä ja ennakkoluulotonta ja pelotonta tutkimusta, joka ottaisi huomioon kaikki tietolähteet hylkäämättä ja MYSTISOIMTTA mitään - saatikka tehden niistä mitään yliluonnollisuutta, koska myös nämä vähemmän tutkitut asiat' toimivat sähkömagneetti eli siis energian LUONNONLKIEN alaisina.

Henkisessä Tieteessä yhdistetään yhdistetään Tieteen ja henkisyyden kaikki mahdolliset "hyvät puolet" siksi, että ne edistävät tutkimuksen tarkuutta ja ennenkaikkea kriittisyyttä, että ennakkoluulomuutta, pelotonta ja avointa suhtautumista tutkittavaan, ja siten löytäen ratkaisun selityksineen ko-asiasta, ilmiöstä ja tapahtumista.

Maailman kaikkeus koostuu, siis puhtaasta energiasta: Ja kaikki "energia muodoissa missätahansa" erimoudoissaan ja taajuuksissaan aina pyrkivät kohti tasapainoista neutraalin nenergian tilaa. Jos me otamme- vaikkapa luonnosta vain yhden esimerkin kuvaamaan tätä edellä mainittua tapahtumaa esim. Ukkonen ja salamat: Salamat syntyy - ylä ja alapilvien väliin siksi, koska niiden välille on kasvanut liian suuri jännite-ero, yläpilvissä on positiivinen ja alapilvissä on negatiivinen sähkövaraus, ja maassa on negatiivinen tai "neutraali tai 0- sähköpotentiaalia, eli siis näiden välisen jännite-eron seurauksena syntyy suuri sähkön purkaus alapilvien välille: maan vetäessä salamat puoleensa ylhäältä omalla vastasalamallaan, jonka tehtävänä on tasoittaa tämän eron ja palauttaa sähkövarauksen takaisin neutraaliin tilaan, jonka seurauksena vapautuu valtavasti energiaa eli voimaa, mikä kertoo siitä, että alkuperäinen neutraalienergia on kaikista muista energiamuodoista voimakkain, ilmeten siten valtavana energia-purkauksena.
Perusrakennusaine on neutraalisesti reakoiva ja sähkömerkiltään neutraali. Neutraalienergia, joka koostuu yhtäpaljon posetiivisesta ja sähkömagneettisesta voimassta siis energiasta joiden ominaisuudet ovat toisilleen vastakkaiset. Posetiivinen energia on laajentava ja rakentava, ja negatiivinen energia on uutta ja vanhaa supistava eli tiivistävä ja vanhaa, että uutta hajottava. Nämä energiat esiintyvät (sitoutuneina) "energia- pallosiin" joita on kahdenlaisia, positiivisia, jotka ovat "energia väriltään valkoisia ja negatiivisia, jotka ovat väriltään mustia, ja jotka ovat kyseisellä energiaominaisuuksillaan varustettuna ja vapaina energiasäteilyn energiapallosten suihkuvirtauksina. Juuri nämä energiapalloset ovat vielä pienempiä kuin esim; kvarkit atomeista kaikkein pinempiä osasia? Jatkuu seuraavassa!

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eremitth

      Jatkoa edelliseen). Neutraali energia koostuu kahdesta sitoutuneesta positiisesta, ja kahdesta negatiivisesta energiapallosta, kuten edellä olen maininnut, ja jolloin sen sähkövaraus on neutraali -vapaana olessaan sen kenttä/alue on aina neutraali. Kahdesta positiivisesta "energiapallosta" atomista" ja yhdestä nekatiivisesta "enegiapallosta" syntyy aivan kuin "ylöskvarkki joka on positiivisesti varautunut, ja kahdesta nekatiivisesta energiapallosta, ja yhdestä positiivisesta varautuneesta "hiukkasesta" eli energiapallosta syntyy näin ollen alaskvarkki joka on negatiivisesti varautunut.

      Elektriinit ei sisällä kvarkkeja ja on siksi vapaa energia joka reakoi sähkömagneettisen kentän häiriöihin jotka vaikuttavat tai aiheuttavat vaihtelut lämpötiloissa, kosteudessa, paineessa, säteilyssä, varauksissa, ääni ja liikeaalloissa ja aiheuttaa siten liikkeillään sähköisiä ja kemiallisia muutoksia sähkömagneettisissa kentissä (sisäisessä ihmisessä, kuten ulkoisessakin), niinj elollisten kuin elottomienkin kohdeiden ympärillä.
      Ilmeten erilaisina asioina - ilmiöinä ja tapahtumina fyysisin menetelmin/keinoin mittaamattomassa, tai aisteille havajtsemattomissa näkymättömissä, tai henkisesti korkeataajuisessa olemuksessaan, joka ei ole fyysisin keinoin mitattavissa, tai havaittavissa, tässä nykyisessä fyysisessä olotilassa - tässä matalataajuisessa maailmassa. Olen samalla yrittänyt käsitellä Henkisen Tieteen ydin maailmamme, verrattuna sitä reaali-maailmamme ja maapallomme sisäiseen minäämme vaikuttavana tekijänä. Jatkuu myöhemmin!

    • Kirjoitit, että lainaus. Aika pitkä lainaus tuo on ja ilman lähdeviitettä vielä.

      Olisiko kohtuutonta pyytää, että kertoisit, mistä tuo on lainattu.

      Onko sinulla itselläsi jokin mielipide tästä kansanomaisesta fundeerauksesta?

      • eremitth

        Aivan oikein olen lainannut aihetta runsaasti aloitukseeni, koska se tukee niin paljon omaa näkemystäni, ja myöskin rikastuttaa taitoani nähdä elämän kehityksen suunta järjellisemmästä suunnasta, kuin vain olettamuksesta tai tiedosta jota kaipaamme salattuun saakka, kuten sen tiedon valaistumista Paavalikin kaipasi syvimpäänsä saakka H.T. Jonka selvääkin selvententävänpää tekstiä lainasin,. koska se rikastutti hyvinkin paljon omaa käsitystäni perimmäisistä kyswymyksistä, jotka koskevat meitä kaikkia "ihmisinä eikä pelkästään eläin olentoina lihallisen muotomme kautta.

        Olen kyllä tutustunut jonkun verran myöskin H.T. Sitoutuneista energia varannoista jotka sitoutuvat elollisen eli fyysisen olennon kohteisiin sitoutuneena posetiivisina sähköisinä varauksina ja niiden vuorovaikutuksen alaisina toisiinsa. Kiitos sinulle, että huomautit eremitth


    • Satuinpa löytämään tämmöisen sivuston.

      http://personal.inet.fi/yhdistys/henkinentiede/henkinen_tiede.htm

      Tuo violetin ja keltaisen käyttötapa on kammottava, vielä pahempi kuin elisa-yhtiön uusi logo. Vatsaa vääntää ja päätä särkee. Jos sitä aikoo lukea, on paras kopioida teksti johonkin tekstinkäsittelyohjelmaan ensin.

      Ollaan kumminkin armollisia. Sivusto on kirjoitettu vuonna 1998, kun paljon harrastettiin villiä kokeilemista nettisivuilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      788
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      44
      640
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      534
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      473
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      470
    Aihe