Tämä maailmanpäälliseen helvettiin joutuminen rangaistusmuotona
on poistettu mm. Suomessa v. 1972. Vrt. homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksesta v. 1981. Suht. tuoreita päätöksiä. Ovatko ateistit
siis kuolemanrangaistuksen kannalla, jos esim. joku nykyisistä terroristeista
ja joukkomurhaajista & extreme-muslimeista saataisiin elävänä kiinni. Vrt. Viimeaikaiset tapahtumat, Usassa (Colorado) Pariisi ym. Muslimit pitävät
pommivyötä vähän kuin leasing autoa työsuhde-etuna. Mutta olisivat kauhuissaan
jos joutuisivat alistumaan julkisesti häpäistäväksi kuolemanrangaistuksessa.
Toimisiko rangaistus pelotteena ja vähentäisi terrorismia?
Kannatatteko kuolemantuomioita?
78
181
Vastaukset
En kannata kuolemantuomiota, vaikka siinä esim. kiistattoman sarjamurhaajan kohdalla tiettyä logiikkaa onkin.
Ns. suuri yleisö tuntuu kyllä olevan silmä-silmästä-hammas-hampaasta-tuomioiden kannalla.- Tasarvoaeiole
Ja se on aivan oikein. Miksi esim. pienen lapsen murhaajan tulisi saada elää yhteiskunnan ylläpitämässä laitoksessa muutaman vuoden (ainakin Suomessa) mahdollisesti opiskellen ilmainen terveydenhoito jne. Murhaaja on tappanut ihmisen ja luutavasti teollaan pilannut hyvin monen uhrin läheisen elämän. Murhaajalla ei ole oikeutta elää. Tässä on selkeä logiikka mutta jostain kumman syystä yltiöhumanistit pitävät aina rikollisen puolta, eivät heikomman eli sen uhrin ja läheisten. Tässä taas ei ole logiikkaan lainkaan
- ennustelija
Kuoleman tuomio, jos tappaa toisen, miksi tappaja saisi elää?
Samoin pedofiilit nirri pois. - Severus1
Tasarvoaeiole kirjoitti:
Ja se on aivan oikein. Miksi esim. pienen lapsen murhaajan tulisi saada elää yhteiskunnan ylläpitämässä laitoksessa muutaman vuoden (ainakin Suomessa) mahdollisesti opiskellen ilmainen terveydenhoito jne. Murhaaja on tappanut ihmisen ja luutavasti teollaan pilannut hyvin monen uhrin läheisen elämän. Murhaajalla ei ole oikeutta elää. Tässä on selkeä logiikka mutta jostain kumman syystä yltiöhumanistit pitävät aina rikollisen puolta, eivät heikomman eli sen uhrin ja läheisten. Tässä taas ei ole logiikkaan lainkaan
Kuka voittaa, kun murhaaja teloitetaan?
Ongelma poistetaan, niinkö?
Jos ongelma on vaarallisen yksilön poistaminen yhteiskunnasta, eikö se ongelma poistu pitämällä konna vankilassa?
Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miten tappamalla voi osoittaa tappamisen olevan väärin. En voi kuvitella suurempaa tappiota kuin antaa murhaajan kuolla kuvitellen olevansa marttyyri.
Avaus on hieman trollimainen, no joo.....
En hyväksy kuolemanrangaistusta. Olen lukenut joitakin tutkimuksia, että vähentääkö kuolemanrangaistus raakoja väkivallantekoja ja useat tutkimukset väittävät, etteivät ne sitä tee.
No tietysti henkilö joka teloitetaan ei tee enää uusinta rikosta jos pääsee vapauteen.
Nykyisin käytössä olevat rikostutkimus menetelmät ovat hyvin kehittyneitä kuten DNA-määritys joka syyllistää/tai pois sulkee syyttömät.- ghhhdh
Muistan kanssa lukeeni, että esim. syystä tai toisesta kidnapatut saadaan useammin hengissä takaisin, koska tekijä ei koe niin vahvaa tarvetta tappaa sitä mahdollista todistusa5neiston antajaa henkensä menetyksen uhalla.
ghhhdh kirjoitti:

Itseasiassa kidnapatut yleensä tapetaan vaikka kidnappaajat saavat lunnasrahat.
- as09d8f7
Siinä se kristillisyys mitataan kun menettää viattoman lapsensa terroristin luodeista. Moni uskovainen omainen olisi valmis antiikin aikaiseen mestaukseen
rangaistukseksi eli leijonien ruuaksi. - uskonratkaisu1111111111
Jokainenhan ihminen on ansainnut kuoleman, mutta Jumala on hyvin armahtavainen. Ihminen ei pelastu näitä miettimällä. Vain Jeesus voi pelasta ihmisen. Hänen nimessään on voima.
- ghhhdh
Jepjep, Jesse pelastaa itseltään. Hieno jumala.
- uskonratkaisu1111111111
Niin, yritä ymmärtää se, niin oot jo aika pitkällä. Mieti tulevaisuuttas vähän pidemmälle ku keskivertojantteri. Ei elämän tarvii päättyä siihen ku kroppa sanoo sopimuksen irti. Mutta se on varmaa, että synnin tekeminen loppuu siihen.
Oo rohkee, äläkä kuuntele tän maailman valheita. Ateismi ei edusta enää itsenäistä ajattelua koska se on jo melko muodikasta tänä päivänä. Kannattaa erottua edukseen Jeesuksen Kristuksen silmissä. Sillon saat parempaa ku ansaitset.
Tässä maailmassa ilman Jeesusta et palkkios mukaan, eli sulle jää luu käteen. Jeesus on voimakas sana. Kokeile kiittää Jeesusta joka päivä, niin alat kasvamaan ymmärryksessä. Älä vastustele muutosta. Jeesus on nähny sut ja muutos on käynnistyny. - ghhhdh
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Niin, yritä ymmärtää se, niin oot jo aika pitkällä. Mieti tulevaisuuttas vähän pidemmälle ku keskivertojantteri. Ei elämän tarvii päättyä siihen ku kroppa sanoo sopimuksen irti. Mutta se on varmaa, että synnin tekeminen loppuu siihen.
Oo rohkee, äläkä kuuntele tän maailman valheita. Ateismi ei edusta enää itsenäistä ajattelua koska se on jo melko muodikasta tänä päivänä. Kannattaa erottua edukseen Jeesuksen Kristuksen silmissä. Sillon saat parempaa ku ansaitset.
Tässä maailmassa ilman Jeesusta et palkkios mukaan, eli sulle jää luu käteen. Jeesus on voimakas sana. Kokeile kiittää Jeesusta joka päivä, niin alat kasvamaan ymmärryksessä. Älä vastustele muutosta. Jeesus on nähny sut ja muutos on käynnistyny.Ymmärrän jo sen. Se ei ole syy miksi en usko häneen, mutta se on ilmiselvä syy miksi hän ei olisi hyvä. Sinäkin näytit ymmärtävän ja myöntävän mitä sanoin. Uskosi tuon mukaan ei ole rakkautta vaan pelkoa ja halua pelastaa itsesi. Mitään moraalista uskosi syyssä ei ole.
- uskonratkaisu1111111111
ghhhdh kirjoitti:
Ymmärrän jo sen. Se ei ole syy miksi en usko häneen, mutta se on ilmiselvä syy miksi hän ei olisi hyvä. Sinäkin näytit ymmärtävän ja myöntävän mitä sanoin. Uskosi tuon mukaan ei ole rakkautta vaan pelkoa ja halua pelastaa itsesi. Mitään moraalista uskosi syyssä ei ole.
No ei tosiaankaan ole mitään moraalista uskoni syyssä. Vai onko sulla sellanen luulo, että ihminen saa tyydytystä omaan korvasyyhyynsä uskon kautta? Ei tosiaankaan saa, koska usko ei oo ihmismielen mukasta vaan se on Jumalan mielen mukasta. Uskossa ihminen saa ihan uudet kuviot. Eihän nyt kukaan tuu sen takia uskoon, että oma moraali käskee siihen. Ai että sä oot yksinkertanen. Mutta Jeesus rakastaa sua siitä huolimatta, ja heti kun Jeesus alkaa käyttää sua, niin sulla on valtuudet käyttää ihmisiä. Ymmärrätkö sen? Sulla on sitten valtuudet käyttää ihmisiä heidän oman pelastumisensa hyväksi.. Siunausta, ystävä rakas.
>>Jokainenhan ihminen on ansainnut kuoleman...<<
Eli siis murhasta ei mielestäsi pitäisi mitenkään rangaista?- uskonratkaisu1111111111
kekek-kekek kirjoitti:
>>Jokainenhan ihminen on ansainnut kuoleman...<<
Eli siis murhasta ei mielestäsi pitäisi mitenkään rangaista?" Ihminen ei pelastu näitä miettimällä. Vain Jeesus voi pelasta ihmisen. Hänen nimessään on voima."
On suurinta armoa, että kansat tapetaan sikiöitä ja eläimiä myöten. On suurinta armoa, että sekin on mieto rangaistus, koska Jeesuksen myötä ikuiset helvetin liekit odottavat. Ne odottavat paitsi niitä, jotka eivät usko, että niitä, jotka tässä ajassa patsastelevat, mutta kuulevat (Raamatun mukaan) kritiikkiä teoistaan tai niiden puutteesta ja lentävät samaan ikipiinaan.
Mutta tämä on rakkautta. Ei siinä. Ainakin kristityllä on kiva mieli ohittaessaan vaatimukset ja vakuutellessaan itselleen, että minäpä se pelastun ja viis muiden ikuisesta kärsimyksestä. Jee- ghhhdh
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
No ei tosiaankaan ole mitään moraalista uskoni syyssä. Vai onko sulla sellanen luulo, että ihminen saa tyydytystä omaan korvasyyhyynsä uskon kautta? Ei tosiaankaan saa, koska usko ei oo ihmismielen mukasta vaan se on Jumalan mielen mukasta. Uskossa ihminen saa ihan uudet kuviot. Eihän nyt kukaan tuu sen takia uskoon, että oma moraali käskee siihen. Ai että sä oot yksinkertanen. Mutta Jeesus rakastaa sua siitä huolimatta, ja heti kun Jeesus alkaa käyttää sua, niin sulla on valtuudet käyttää ihmisiä. Ymmärrätkö sen? Sulla on sitten valtuudet käyttää ihmisiä heidän oman pelastumisensa hyväksi.. Siunausta, ystävä rakas.
Oli olemassa tai ei, niin minä en häntä palvoisi hänen pahuutensa takia. Sinä teet toisin olemattomin todistein tietäen hänen pahuutensa, mistä maailma on todisteena. Näennäinen ymmärryksesi hänen pahuudesta ja siitä huolimatta hänen palvomisestasi kertoo vain luonteesi heikkoudesta ja/tai omasta pahuudestasi. Olet tosin niin syvällä uskosi syövereissä, ettei tuskin sieltä ole paluuta – ymmärryksesi vajavaisuus on siinä isossa roolissa. Enkä usko että se on läheskään kokonaisuudessaan seurausta uskonnollisesta kasvuympäristöstä, ellei sukupolvia ole edellä montaa.

"kertoo vain luonteesi heikkoudesta ja/tai omasta pahuudestasi"
Et sä tunne mua. Kuka sä oot sanomaan millanen ihminen mä oon. Ei sulla oo siihen mitään valtuuksia. uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
"kertoo vain luonteesi heikkoudesta ja/tai omasta pahuudestasi"
Et sä tunne mua. Kuka sä oot sanomaan millanen ihminen mä oon. Ei sulla oo siihen mitään valtuuksia.Mitä sinä vingut, sinä kuitenkin paasaat täällä mitä muut ihmiset, esimerkiksi homot ovat. Ei tunnukaan hyvältä, jos joku pitää sinua paskana?
- uskonratkaisu1111111111
marathustra kirjoitti:
Mitä sinä vingut, sinä kuitenkin paasaat täällä mitä muut ihmiset, esimerkiksi homot ovat. Ei tunnukaan hyvältä, jos joku pitää sinua paskana?
"sinä kuitenkin paasaat täällä mitä muut ihmiset, esimerkiksi homot ovat. Ei tunnukaan hyvältä, jos joku pitää sinua paskana?"
Se, mitä homot ovat, perustuu Raamattuun. Raamatun sana sanoo, että sellainen joka muuttaa Jumalan kuvan matelijan tai nelijalkaisen kuvan kaltaiseksi, joutuu hylätyksi saastaisuuteensa. Ja mä en kyllä pidä yhtikäs ketään paskana. uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
"sinä kuitenkin paasaat täällä mitä muut ihmiset, esimerkiksi homot ovat. Ei tunnukaan hyvältä, jos joku pitää sinua paskana?"
Se, mitä homot ovat, perustuu Raamattuun. Raamatun sana sanoo, että sellainen joka muuttaa Jumalan kuvan matelijan tai nelijalkaisen kuvan kaltaiseksi, joutuu hylätyksi saastaisuuteensa. Ja mä en kyllä pidä yhtikäs ketään paskana.Olet vielä pelkuri, joka vetäytyy vastuusta ja piiloutuu jonkin diibadaabakirjan taakse. Homovihaaja pelkuri, joka vinkuu kun hänen luonnetta moititaan heikoksi. Joku fiksumpi ymmärtäisi ja monet ovatkin, sinä et taida olla sitä fiksumpaa sorttia?
- ghhhdh
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
"kertoo vain luonteesi heikkoudesta ja/tai omasta pahuudestasi"
Et sä tunne mua. Kuka sä oot sanomaan millanen ihminen mä oon. Ei sulla oo siihen mitään valtuuksia.Tunnen juurikin siltä osin mitä sanoin. Jumalaasi ei ole todistettu. Sellaisen olemassaollessa pahuus on hänestä johtuvaa. Mikäli olet sellainen mitä sanot olevasi, niin palvot pahuuden aiheuttajaa.
- uskonratkaisu1111111111
marathustra kirjoitti:
Olet vielä pelkuri, joka vetäytyy vastuusta ja piiloutuu jonkin diibadaabakirjan taakse. Homovihaaja pelkuri, joka vinkuu kun hänen luonnetta moititaan heikoksi. Joku fiksumpi ymmärtäisi ja monet ovatkin, sinä et taida olla sitä fiksumpaa sorttia?
Älä hauku mua. Sun täytyy muuttaa sun käytöstäs. Oo siunattu!
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Älä hauku mua. Sun täytyy muuttaa sun käytöstäs. Oo siunattu!
Miksi minun pitäisi muuttaa käytöstäni? Minä arvostelen tekopyhyyttäsi ja halveksuntaasi ihmisryhmää kohtaan siinä toivossa, että ottaisit opiksi ja maailma olisi hieman parempi paikka meille kaikille.
- uskonratkaisu1111111111
marathustra kirjoitti:
Miksi minun pitäisi muuttaa käytöstäni? Minä arvostelen tekopyhyyttäsi ja halveksuntaasi ihmisryhmää kohtaan siinä toivossa, että ottaisit opiksi ja maailma olisi hieman parempi paikka meille kaikille.
Me ei ymmärretä toisiamme yhtään. En mä halveksu yhtään ketään. En ymmärrä miten voit väittää tollasta. oo siunattu!
- ghhhdh
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Me ei ymmärretä toisiamme yhtään. En mä halveksu yhtään ketään. En ymmärrä miten voit väittää tollasta. oo siunattu!
Halveksut tai et, syrjit kuitenkin.
- uskonratkaisu1111111111
ghhhdh kirjoitti:
Halveksut tai et, syrjit kuitenkin.
En mä syrji yhtään ketään. Miks tolleen väität?
- ghhhdh
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
En mä syrji yhtään ketään. Miks tolleen väität?
Homoille et soisi samoja oikeuksia kuin heteroille.
- uskonratkaisu1111111111
ghhhdh kirjoitti:
Homoille et soisi samoja oikeuksia kuin heteroille.
Aijaa. Mistä oikeuksista puhut?
- jhigigihu
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Aijaa. Mistä oikeuksista puhut?
Esim. avioliitto.
- uskonratkaisu1111111111
jhigigihu kirjoitti:
Esim. avioliitto.
Mikäs oikeus se on? Eihän kenelläkään yksittäisellä ihmisellä oo oikeutta avioliittoon. Sehän olis sama asia kuin jollakin ihmisellä ois oikeus raiskata toinen. Ainoastaan parilla on oikeus avioliittoon, silloin kuin ko. parin liitto täyttää avioliiton määritelmän.
Mulla ei oo yksilönä oikeutta avioliittoon eikä sulla eikä kenelläkään muullakaan. Pareilla vaan on se. Ne ei oo ihmisoikeuksia, yksilönoikeuksia tms. Se on oikeus joka koskee tietynlaista parikkia, miestä ja naista. - jhigigihu
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Mikäs oikeus se on? Eihän kenelläkään yksittäisellä ihmisellä oo oikeutta avioliittoon. Sehän olis sama asia kuin jollakin ihmisellä ois oikeus raiskata toinen. Ainoastaan parilla on oikeus avioliittoon, silloin kuin ko. parin liitto täyttää avioliiton määritelmän.
Mulla ei oo yksilönä oikeutta avioliittoon eikä sulla eikä kenelläkään muullakaan. Pareilla vaan on se. Ne ei oo ihmisoikeuksia, yksilönoikeuksia tms. Se on oikeus joka koskee tietynlaista parikkia, miestä ja naista.Täysin tarpeeton ja typerä kiemurtelu. Homopareille et soisi oikeutta avioliittoon.
- uskonratkaisu1111111111
jhigigihu kirjoitti:
Täysin tarpeeton ja typerä kiemurtelu. Homopareille et soisi oikeutta avioliittoon.
Ei sellaista avioliittoa ole olemassakaan. Kaikki avoliitot yms sukupuolineutraalit "avioliitot" ovat ihan ihmisten juttuja eikä niillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä. Ne ovat siis ihan yhtä tyhjän kanssa. Avioliitto on Jumalajuttuja, ja jos se ei kelpaa sellasenaan, niin turha luulla että sen voi tilata "eri täytteillä"
- jhigigihu
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Ei sellaista avioliittoa ole olemassakaan. Kaikki avoliitot yms sukupuolineutraalit "avioliitot" ovat ihan ihmisten juttuja eikä niillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä. Ne ovat siis ihan yhtä tyhjän kanssa. Avioliitto on Jumalajuttuja, ja jos se ei kelpaa sellasenaan, niin turha luulla että sen voi tilata "eri täytteillä"
Kohta niitä on riippumatta sinusta ja homeisesta kirjastasi.
- asfgasdfg
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Ei sellaista avioliittoa ole olemassakaan. Kaikki avoliitot yms sukupuolineutraalit "avioliitot" ovat ihan ihmisten juttuja eikä niillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä. Ne ovat siis ihan yhtä tyhjän kanssa. Avioliitto on Jumalajuttuja, ja jos se ei kelpaa sellasenaan, niin turha luulla että sen voi tilata "eri täytteillä"
Olet todella alhainen olento. Älyttömän vastenmielinen kusipää.
- jhigigihu
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Ei sellaista avioliittoa ole olemassakaan. Kaikki avoliitot yms sukupuolineutraalit "avioliitot" ovat ihan ihmisten juttuja eikä niillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä. Ne ovat siis ihan yhtä tyhjän kanssa. Avioliitto on Jumalajuttuja, ja jos se ei kelpaa sellasenaan, niin turha luulla että sen voi tilata "eri täytteillä"
Ei sinulla vastustamiselle muuta argumenttia löydykään kuin typerä kirjasi, eikä yhteiskunta seuraa sen höpinöitä.
- Jammupeto
Olen ateisti ja hyväksyn kuolemantuomion.
Luulen olevani vähemmistössä uskonnottomien keskuudessa mutta pidän esimerkiksi turhana yhteiskunnan voimavarojen tuhlauksena kestittää luonnolliseen kuolemaan asti sarjamurhaajia.- uskonratkaisu1111111111
Heippa! Jammu ei muuten ollu sarjamurhaaja. Opettele historias niinku kehotat uskovaisiakin aina tekemään. Ja mitäs muuta te ateistit kehotatte uskovaisia tekemään? Jep, aina puhutte siitä miten Jumala on sadisti kun ensin luo ihmisen ja sitten laittaa helvettiin. Mitäs nyt itse teet, jumalaton parka? Et edes ole luonut ihmistä ja hädin tuskin ymmärrät mistä se tulee, ja nyt jo olet päättämässä omakätisesti sen elämän. Olet sinä yksinkertainen näkemysiltäsi, ateisti.
- Jammupeto
Jammu Siltavuoresta kun puhutaan niin hän raiskasi ja tappoi sekä hävitti polttamalla _ainakin_ kaksi pikkutyttöä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jammu_Siltavuori
Jammun vaimo oli ilmeisesti lestadiolainen, oli mies itse? Lisäksi toisilla foorumeilla (murhainfo) on mielenkiintoinen keskustelu, jossa tutkittiin mahdollisen lestadiolaisen pedofiiliringin olemassaoloa. Siellä pohdittiin erityisesti Jammun lastenvankilan logistisia ongelmia ja ratkaisuja. Keneltä vuokrattiin, kuka huolsi ja ketä siellä mahdollisesti liikkui?
(Jos tämä sattuu teitä "uskonmiehiä" kiinnostamaan) - uskonratkaisu1111111111
Jammupeto kirjoitti:
Jammu Siltavuoresta kun puhutaan niin hän raiskasi ja tappoi sekä hävitti polttamalla _ainakin_ kaksi pikkutyttöä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jammu_Siltavuori
Jammun vaimo oli ilmeisesti lestadiolainen, oli mies itse? Lisäksi toisilla foorumeilla (murhainfo) on mielenkiintoinen keskustelu, jossa tutkittiin mahdollisen lestadiolaisen pedofiiliringin olemassaoloa. Siellä pohdittiin erityisesti Jammun lastenvankilan logistisia ongelmia ja ratkaisuja. Keneltä vuokrattiin, kuka huolsi ja ketä siellä mahdollisesti liikkui?
(Jos tämä sattuu teitä "uskonmiehiä" kiinnostamaan)Vai, että on sen vaimo oikein lesta. voi voi. Onhan sunkin vaimos nainen jos sulla sellanen on. Tarkottaako se sitä että säkin oot nainen? Oot kyllä niin yksinkertanen mutta Jeesus rakastaa suakin. Jeesus rakastaa tyhmiä ateistejakin. Oo siunattu, rakas ystävä. Mä uskon sun kehityksees. Se tulee jos on tullakseen. HAlleluja!
- normaaliihminen
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Vai, että on sen vaimo oikein lesta. voi voi. Onhan sunkin vaimos nainen jos sulla sellanen on. Tarkottaako se sitä että säkin oot nainen? Oot kyllä niin yksinkertanen mutta Jeesus rakastaa suakin. Jeesus rakastaa tyhmiä ateistejakin. Oo siunattu, rakas ystävä. Mä uskon sun kehityksees. Se tulee jos on tullakseen. HAlleluja!
Voi kuinka tyhmää ja yksinkertaista. Käytkö koko ajan noin kovilla kierroksilla. Lähentelee psykoosia.
- m1elenkiintoista
Hänen vastauksensa herättävät kysymyksiä hänen uskostaan ja seksuaalisesta suuntautumisestaan. Mutta tämä keskustelu ei käsittele sitä, joten antaa asian olla.
- uskonratkaisu1111111111
normaaliihminen kirjoitti:
Voi kuinka tyhmää ja yksinkertaista. Käytkö koko ajan noin kovilla kierroksilla. Lähentelee psykoosia.
Älä sano mua hulluks. Jumala sanoo sanassaan että tollaset nelijalkasten ja matelijoiden kaltaset ei peri Jumalan valtakuntaa. Vihmo itteäs Jeesuksen verellä ja pelastu, rakas ystävä. oo siunattu
- dfdfdfdfe
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Älä sano mua hulluks. Jumala sanoo sanassaan että tollaset nelijalkasten ja matelijoiden kaltaset ei peri Jumalan valtakuntaa. Vihmo itteäs Jeesuksen verellä ja pelastu, rakas ystävä. oo siunattu
Jokainen näkee sanomattakin ettet ole täysipäinen. Olet umpihullu.
- sieLUU
Näin että kristinusko on sellainen ( Jeesuksen oppi ) että suostuu elämään toisen ihmisen kanssa
Kun luin noit avastauksia ( ett se on sellaine pehmeä
ja nyt mietin samaa kuin aamun että ihmisten ei olisi pitänyt saada
kaikkea ilman että heiltä vaaditaan ( tajusinsen kerjäläisestä
joka oli nöyrä oli jonka henkensä edestä täytyi
ei varmaa se miten selviää..
vaikka onhan se Suomessa..
he voi hädäss mennä ja viranomaisten pakko auttaa
Siksi mikään ei ole aitoa?? kun hekään ei ole todellisessa hädässsä
Kaikille annetaan ansiotta..
siis vaatimatta hengellisyytttä - sieLUU
Tietysti ei sa a tappaa ¤Eihän sellaista voi ajatellakaan
( että fyysisesti surmaisi )
Miksi semmo8ista kysyäå
hne on jotain kammottavuuksia jotka surmataan seuraavassa elämässä
joilla on niin helvetti ett ei voi sellaista ajatella
mutta sitä he haluaa kokea
MEIDÄN PITÄÄ VIISAAMPINA ETTÄ
pITÄÄ TEHDÄ MITÄ VOI, ETTÄ EI VOI EI SAA TAPPAA
TEHKÄÖÄ TOISILEL MITÄ ITSELLENNEN TAHTOISITTE TEHTÄVÄ'N ON SE MEIDÄN JEESUKSEN VIISAUS
MINKÄ ANSIOSTA OLLUT MYÖS
mikä on hyvä
( olen kyllä vihannut ihmisiä, mutta surmaaminen ei olisi auttanut,
olisi ollut vielä huonompi olo
tietystikin
siis teloittajat, heidät teloitetana se8ur elämissä
he itse saavat kokea
kuten nyt, jos juuri nyt,
se joka tekee teloituspäätöksen,
jos hänelle itselleen kerrottaisiin nyt, että sinulla on viikko aikaa,
olemmekin päättäneet sinulta Tuomari tai Poliisi tai kuka onkin niissä maissa
, poliitikko olemme päättäneet että nyt sinut viikon päästä
surmataan ( siten kuin olet ahntanut surmata miten se tehdäänkin,
Miten hän sen kokisi?
he hyvin nopeastisaisi sen lain säädännön että ei sa a tappaa ?
;
mutta minä en valitettavasti viisaudestani ja voimas6tani huolimatta OLe nyt hyvä neuvomaan tms
koska se energia ei ole hyvä..
koska minut asetettu liian alas.. en voi tehdä kaikkea,.,
kaik on väärinpäin yms
( pitää toimi arakkaudesta
ja minun ei annettu rakastaa
minu araiskattiin kuusi vuoota tai enemmän
noin tuhansia kertoja - sieLUU
Amerikkaan terveisiä, tai maihin joissa kuolemantuomio
Että he jotka teloittavat heidät teloitetaan
tulevaisuudessa
Amerikassa voisivat myös kieltää ne aseet
Miksi he anta a ihmisten ampua
Ja asitten he halua a surmata yms
Miksi
Täällä ei ole aseita ihmisillä,
ja se on parempi.
Olisi kauhu pelätä ihmisiä joilla voisi olla pistooli taskuss a tai laukussa???? Täällä ei ole, on hyvä
Perustan vaikka siihen että Jees8us oli täällä
Jeesus oli maassa jossa ei saa tappaa
Kyllä se sentään on hyvä ja helppo se on järjestää
Pois ! se kuolamantuomuio kaikkialta!!
en suostu että kristinuskon keksintöjä käytettäisiin sellaiseen
Ei sa a ampua ei sa asähköä käytttää
Terveisiä minne vaan! - TeoriassaEhkä
En voi hyväksyä kuoleman rangaistusta pelkästään siitä syystä, että aina rangaistukset eivät kohdistu oikeisiin henkilöihin. Välillä on teloitettu ihmisiä, jotka on myöhemmin todistettu syyttömiksi.
Mutta jos meillä voisi olla absoluuttinen varmuus syyllisyydestä, niin harkitsisin kantaani uudelleen. Kuolemantuomion suosio on kasvussa, Suomessa noin 30% tätä nykyä kannattaa kuoleman tuomiota. Se lähenee kömmähdystäni, kun taanoin väitin suosion olevan 50%. On ilmiselvää, että kristinuskon aseman heikentyessä kuolemantuomion suosio kasvaa. Kaikki mikä liittyy kuolemaan on kasvussa. Pitää olla jopa kuolinhoitoja, jotta ihminen saisi "hyvän" kuoleman.
"Yli 80 prosenttia suomalaisista pitää surmaajien tuomiota liian lievinä. Kuolemantuomiota kannattaa tätä nykyä 30 prosenttia kansalaisista.
Kuolemanrangaistuksen kannatus on yleistynyt suomalaisten keskuudessa.
Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan kuolemantuomion hyväksyisi erityisesti raaoissa murhatapauksissa 30 prosenttia suomalaisista. Luku on noussut vuodesta 1991, jolloin kuolemanrangaistusta kannatti 27 prosenttia kansasta."- KunhanHuomautan
Kuolemantuomioita jaetaan eniten niissä maissa, joissa on eniten uskovaisia, sekä maissa joissa yksinvaltias puolue nauttii lähes jumalallisesta asemasta.
Kaikein pöyristyttävintä on, että jotkut pakottavat kätilöitä tekemään abortteja. Heidän mielestä kätilöiden on pakko surmata viattomia ihmisiä. Tappamisen vimma ei tunne rajoja.
- uskonratkaisu111111111
Puhut asiaa! Kiitos sinusta sami-a.
Viattomien surmaamisen vaatimukset kovenevat. Oikeudenmukaisuuden edustajat katsoivat, että kätilöillä ei ole oikeutta kieltäytyä surmaamasta suomalaisten lapsia:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120420780350_uu.shtml
Suuremmassa mittakaavassa murhat ovatkin kautta historian nauttineet legitiimiä ja yleistä hyväksyntää.Kuolemantuomio rapsahtaa joka viidennelle suomalaislapselle. Kansakunnan tuholta tuskin voidaan välttyä, Jumala nimittäin näkee mitä me teemme.
Mikä on kuolemantuomion tarkoitus?
- kosto
- pelote
- kasvatus (tulevat sukupolvet)
Kuinka jollekin valtiolle voidaan antaa mandaatti surmaamiseen kun itse tuomitset abortin alimpaan helvettiin.- jokseenkinabsurdia
Kerronpa erään tarinan suvustani: Ison talon isäntä makasi väkisin taloon tulleen nuoren piikatytön. Tyttö alkoi odottaa lasta. Hän yritti päästä eroonkin lapsesta muttei onnistunut. Tyttö sai potkut talosta ja joutui mieron tielle lapsensa kanssa ilman lantin lanttia. Muutaman vuoden elivät köyhyydessä ja kiertäen talosta taloon, kunnes poika oli tarpeeksi vanha huutolaiseksi. Isännälle ei käynyt kuinka, lihoi ja jatkoi omaisuutensa kartuttamista. Näin tämä maailma menee, sami-a, ei ollenkaan oikeudenmukaisesti. Joskus on vain parempi että jää syntymättä.
- uskonratkaisu1111111111
epikuros kirjoitti:
Mikä on kuolemantuomion tarkoitus?
- kosto
- pelote
- kasvatus (tulevat sukupolvet)
Kuinka jollekin valtiolle voidaan antaa mandaatti surmaamiseen kun itse tuomitset abortin alimpaan helvettiin.Onko kuolemantuomiolla erityinen tarkoitus?
jokseenkinabsurdia kirjoitti:
Kerronpa erään tarinan suvustani: Ison talon isäntä makasi väkisin taloon tulleen nuoren piikatytön. Tyttö alkoi odottaa lasta. Hän yritti päästä eroonkin lapsesta muttei onnistunut. Tyttö sai potkut talosta ja joutui mieron tielle lapsensa kanssa ilman lantin lanttia. Muutaman vuoden elivät köyhyydessä ja kiertäen talosta taloon, kunnes poika oli tarpeeksi vanha huutolaiseksi. Isännälle ei käynyt kuinka, lihoi ja jatkoi omaisuutensa kartuttamista. Näin tämä maailma menee, sami-a, ei ollenkaan oikeudenmukaisesti. Joskus on vain parempi että jää syntymättä.
”Näin tämä maailma menee, sami-a, ei ollenkaan oikeudenmukaisesti. Joskus on vain parempi että jää syntymättä.”
Vain jo syntyneiden mielestä on parempi jäädä syntymättä.
100% abortin kannattajista ovat jo syntyneet.uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Onko kuolemantuomiolla erityinen tarkoitus?
Sillä ainakin on merkitystä tai tarkoitusta, millä tuomiolla me tuomitsemme muut.
- jokseenkinabsurdia
Sitäpä sinunkin sopii mietiskellä. Omassa erinomaisuudessasi.
jokseenkinabsurdia kirjoitti:
Sitäpä sinunkin sopii mietiskellä. Omassa erinomaisuudessasi.
Olen saman lainalaisuuden alla. Minutkin tuomitaan lopulta tekojeni perusteella. Käy ilmi kaikki mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, Luojan kiitos. Olisihan se kauheaa jatkaa jossain epämääräisessä suvaitsevaisuudessa, jossa ei olisi mitään varmuutta edes omasta itsestä.
- uskonratkaisu1111111111
sami-a kirjoitti:
Sillä ainakin on merkitystä tai tarkoitusta, millä tuomiolla me tuomitsemme muut.
On totta, että sillä on tarkoitus. Ja Jeesuksen kautta sen tarkoituksen voi nähdä. Olin ehkä epäselvä, mutta tarkoitin kysymykselläni nimenomaan, onko sillä jokin erityinen tarkoitus. Jumalahan on kaiken tarkoitus, mutta olin kiinnostunut kuulemaan onko sillä jokin erityinen tarkoitus esim. "- kosto- pelote- kasvatus (tulevat sukupolvet)"
Pointtisi on erittäin hyvä! uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
On totta, että sillä on tarkoitus. Ja Jeesuksen kautta sen tarkoituksen voi nähdä. Olin ehkä epäselvä, mutta tarkoitin kysymykselläni nimenomaan, onko sillä jokin erityinen tarkoitus. Jumalahan on kaiken tarkoitus, mutta olin kiinnostunut kuulemaan onko sillä jokin erityinen tarkoitus esim. "- kosto- pelote- kasvatus (tulevat sukupolvet)"
Pointtisi on erittäin hyvä!”olin kiinnostunut kuulemaan onko sillä jokin erityinen tarkoitus esim. "- kosto- pelote- kasvatus (tulevat sukupolvet)"”
Ehkäpä niille, jotka kannattavat kuolemantuomiota, tuomiolla on erityinen tarkoitus, joka heidän mielestä tekee maailmasta paremman. Kai se ihminenkin sitten muuttuu paremmaksi, kunhan on kuolemantuomio.
Totuushan on, että me emme muutu paremmiksi, vaan olemme kokoajan yhtä pahoja ja meistä jokainen tarvitsee yhtä paljon Jumalan armoa. Jeesuksen mukaan armo muuttaa ihmisen. Se joka on paljot syntinsä saanut anteeksi, rakastaa paljon. Näin ollen lain täyttymys on rakkaus.
Käänteisesti ajateltuna se joka ei ole saanut Jumalalta mitään, siinä ei ole rakkautta. Tämä on se uusi laki, jonka Jeesus kirjoitti opetuslapsien (seuraajiensa) sydämiin.
Mehän olemme kaikki tuomittu kuolemaan. Se on lähtökohta kaikille. Jotkut vaan eivät kuole, vaan he elävät, vaikka olisivat kuolleita, koska he uskovat Jeesukseen.uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
On totta, että sillä on tarkoitus. Ja Jeesuksen kautta sen tarkoituksen voi nähdä. Olin ehkä epäselvä, mutta tarkoitin kysymykselläni nimenomaan, onko sillä jokin erityinen tarkoitus. Jumalahan on kaiken tarkoitus, mutta olin kiinnostunut kuulemaan onko sillä jokin erityinen tarkoitus esim. "- kosto- pelote- kasvatus (tulevat sukupolvet)"
Pointtisi on erittäin hyvä!Tässä asiasta ytimiä:
https://www.youtube.com/watch?v=-lQNGFtMY2k
Valoa tarvitaankin juuri siihen, että tulemme itse valoon. Naapuri tulee valoon omalla tahollaan.
- wind-
Onko tämä sitten sitä uskon läpivalaisemaa oikeaa tapakulttuuria:
Kun Amishien kirkossa kävi joukkomurhaaja, niin yhden lapsiuhrin vanhempi oli
mukana muiden amishien surusaatossa, kun he kävivät lohduttamassa terroristin
vanhempia. Olisiko Jeesus ollut ensin mukana tällaisessa surusaatossa, missä ihmismielen henkiset kyvyt ja ymmärrys vedetään äärimmilleen...ei. Ihminen
tuntee ensisijassa vihaa, koska tunteet on luotu myös sitä varten, aivan kuten kyynelkanavat.
Muslimien yhtäkkisen nopea: kuukausi-vuosi-akselilla tapahtuva radikalisoituminen autopilottisena muutoksena aivotoiminnassa on ennemmin
mielenterveyshäiriö, kuin Jumalan kutsu. Kun netistä on ensin haettu ääri-islamistisia väkivaltaisia kuvia ja videoita....
...ja "taivaan paketti" konfirmoidaan ja pyhitetään rukoilemalla tappajafilet syvälle
sielun perukoihin. SIlloin ollaan pahasti irti arkitodellisuudesta, samoin kuin uskonnottomat koulusurmaajat jotka ovat suggeroineet itsensä robottimaisiksi
ohjuksiksi...
Siitä huolimatta, ilman rangaistusta ja pakoon päässyt terroristi toivottavasti
tuntee sydämessään, että maanpäällinen elämä voi teon jälkeen muodostua täydeksi helvetiksi joka voi ajaa monen itsetuhoisuuteen, tai pyöreältä näyttävään
huoneeseen. Mm. Breivik pyytää itselleen eutanasiaa....
Virus on tarttunut päähän, olkoon se demoni joka sai toisen kehon valtaansa.
Tällaisessa tapauksessa teloitetaan sairas ihminen jos rikos on tapahtunut maaperällä jossa rangaistus on käytössä. Eutanasian sallisin sarjamurhaajille
jotka eivät saa kuolemantuomiota. ”Virus on tarttunut päähän, olkoon se demoni joka sai toisen kehon valtaansa.”
Tauti on syvällä meissä kaikissa ja ottanut meidät valtaansa. Ihmisessä, joka ei usko kykenevänsä murhaan, tauti on jo pesiytynyt ytimiin asti. Ihmisen luonnollinen tila on murhata.
Jotkut surmaavat jopa omat lapsensa ja eivät näe siinä mitään pahaa. Esiintyvät sen jälkeen empaatikkoina eivätkä ole moksiskaan. Murhaaminen on ihmisoikeus…- DRHouse
Kuolemanrangasituksen ei ole todettu toimivan pelotteena tai estävän rikoksen tekoa. Mutta ehkäpä jos terroristit lähetettäisiin Bangkokin hiltonia vastaavaan vankilaan, se saattaisi toimiakin.
- Rami-b
Suvaitsemattomuus antaa mandaatin erilaisten murhaamiseen. Se on nähty monesti.
- asdfgasdfg
sami-a kirjoitti:
Vain moraali pidättää ihmisiä murhaamasta. Suvaitsevaisuus antaa mandaatin murhaamiseen.
On sitten mm. sinun onnesi etten ole suvaitsevainen teitä fundamentalistihörhöjä kohtaan.
sami-a kirjoitti:
Vain moraali pidättää ihmisiä murhaamasta. Suvaitsevaisuus antaa mandaatin murhaamiseen.
Silleekö se Sami perustelee esim.Utöyn joukkomurhan missä suvaitsematon kristitty Brejvik niitti lapsia kuin heinää.
Utöyn tragedian jälkeen humaani ja inhimillinen Leo Meller tuomitsi vielä leirillä ollutta nuorisoa marksilaisiksi koska he olivat keränneet rahaa palestinalaisille.
Oli kamalaa kuunneltavaa. Kun Israel on sentään Jumalan silmäterä.
Huomaan aloittajan teksissä että hän haluaa kuomemantuomiota ainoastaan muslimeille mutta kristityt terroristit varmaan saisivat armoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912980Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991706Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21119Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden258875