Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. 24 Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.
Tässähän ei sanota että eläimetkin olisi karkoitettu paratiisista. Itse asiassa koko raamatussa ei moista mainita, joten loogisesti ainoa johtopäätös on että ne eläimet jäivät sinne paratiisiin. Mutta tämä kun on aika pahasti ristiriidassa toellisuuden kanssa. Mielenkiintoista muuten että tuo kerubi asetettiin ppaikalleen vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Ihan kuin jumala olisi syntiinlankeemusta halunnut... Mutta takaisin asiaan. Miten kretardit perustelevat eläinten olemassaolon jos raamatun mukaan niitä ei pitäisi tässä maailmassa olla? Ettei raamattu olisi väärässä? Empiirisestihän voimme eläinten olemassaolon huomata. Mielenkiintoinen looginen ristiriita...
Mistä eläimet tulivat?
21
174
Vastaukset 21
- LakiV
Minustakin Jumalan tahto oli koko syntiinlankeemus, koska Mooses kertoi, apokryfissä(googlea Tuomas Levänen), että Aadamin suru ja kiukuttelu, oli Jumalallekin aika ärsyttävää, vaikkei siinä vielä "synnistä" ollut kyse. Ja totesi Jumala, että "tuon tietoisuuden synnistä ja Kuolemasta Aatulle, Hänen vaimonsa kautta.". Ei Jumala ehkä halunnut mitään "Uutta paholaista silti luoda".
- Krevokki
Paratiisi oli jonkinlainen erillinen, näkymaailma, vaikka sanoohan Genesis, että tuo paikka oli maanpäällä, koska mainitaan joet:"Pison, Gihon ja Tigris ja Eufrat". Noita kahta ensinmainittua en tosin tiedä, missä ne ovat. Nuo jälkimmäiset taitaa olla Irakissa tai Iranissa? Mutta Paratiisia ei taida kyllä siellä enää olla, ainakaan "maan päällä". Jeesus ennusti apokryfeissä, että "tulinen miekka poistuu Paratiisista, ja tulee maailmamme ylle, synnintekijöiden riesaksi ja Paratiisi avataan, kuolleiden sijoituspaikaksi, ja Pyhien ihmisten unelmapaikaksi". Muhammed Koraanissa kuvailee Paratiisia, että siellä puhtaat neitsyet tarjoilevat miehille juomia, hopea- tai kultamaljoista, tyynyihin nojatessaan". Jeesus taas totesi, että Taivaassa, Jumalan Valtakunnassa, ei ole enää miestä ja naista, eikä mitään "lisääntymisviettiä", vaan siellä ollan kuin enkelit. Paratiisia silti kuvataan aika "alkukantaiseksi paikaksi", siellä tuskin on mitään luontoa raiskaavaa teknologiaa, mutta kaunista luontoa ja eläimiä. Petoja. vääryyteen mieltyneitä syntisiä ihmisiä, eikä Saatanaa demoneineen, siellä ei tule olemaan. Muhammed taisi luvata paratiisin Terroristeillekin, mutta sitä ei kristinusko vahvista. "Kuinka iankaikkinen elämä, voisi asua yhdessäkään murhaajassa?"
- säälin_tyhmiä
Taas jälleen tätä raamatunkriitikon, evoluutiouskovan, ateistin ja nihilistin luetun tekstin ymmärtämättömyyttä.
Luomiskertomushan sanoo selvin sanoo, että Jumala "istutti" Eedenin puutarhan ja antoi tälle selvät rajat. Eeden on paikallisesti määritelty istutettu puutarha.
Eeden ei ollut koko mapallon käsittävä alue.
Tottahan toki luomisessa luotiin kasveja ja eläimiä muualle maapalloakin.
Todella säälittävää todeta se, että monet jatkuvasti vuodesta toiseen jaksaa toistaa omaa ymmärtämättömyyttä lukiessaan tekstiä.
1 Moos 2:8 - 15 kertoo selvin sanon, Eeden oli paikallinen alueiltaan määritelty puutarha ei siis koko maapallon luonto.
Oppikaa edes ymmärtämään lukemaanne tekstiä. Ehkä tämä on kohtuuton vaatimus raamatunkriitikoille, evoluutiouskoville, ateisteille ja nihilisteille.
Onhan se nyt aivan selvää kun tekstissä annetaan selvät paikkamääritykset jokien nimien (Piison, Giihon, Hiddekel ja Eufrat) mukaan niin se paikka ei voi olla koko maapallon laajuinen alue.
Te ette vaan tajua paikallista aluemäärittelyä lainkaan vaan sekoitatte mielesssänne koko ajatuspakkanne koko maapalloon. Todella tyhmää.- Nimi_Ja_Merkki
"Tottahan toki luomisessa luotiin kasveja ja eläimiä muualle maapalloakin."
"Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. 20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille."
Taluttiko jumalasi eri puolille maapalloa luodut eläimet kuitenkin tähän puutarhaan nimettäväksi? Menivätkö sen jälkeen eri puolille maailmaa omin avuin, vai tarvitsivatko jumalolennon oppaaksi toiseenkin suuntaan? Ja mihin niitä nimiä edes tarvittiin eläimille, jotka eivät asuisi samalla alueella ihmisten kanssa pitkiin aikoihin? - DRHouse
Mutta kun raamatun mukaan ei luotu, vaan ainoastaan eedenin puutarhaan. Eli miten on mahdollista että eläimiä on vaikka niiden raamatun mukaan tulisi olla yhä paratiisissa? Vastaisitko kysymykseen?
DRHouse kirjoitti:
Mutta kun raamatun mukaan ei luotu, vaan ainoastaan eedenin puutarhaan. Eli miten on mahdollista että eläimiä on vaikka niiden raamatun mukaan tulisi olla yhä paratiisissa? Vastaisitko kysymykseen?
Raamattu ei sano, että eläimet olisivat YHÄ paratiisissa. Eläimillä on jalat, joilla ne pystyvät liikkumaan paratiisin ulkopuolelle.
- DRHouse
Mark5 kirjoitti:
Raamattu ei sano, että eläimet olisivat YHÄ paratiisissa. Eläimillä on jalat, joilla ne pystyvät liikkumaan paratiisin ulkopuolelle.
Mutta miksi ne sieltä pois haluaisivat? Kerropa soiihen looginen syy. Paratiisihan olisi paratiisi eläimillekin...
- tajua_se_teksti
DRHouse kirjoitti:
Mutta kun raamatun mukaan ei luotu, vaan ainoastaan eedenin puutarhaan. Eli miten on mahdollista että eläimiä on vaikka niiden raamatun mukaan tulisi olla yhä paratiisissa? Vastaisitko kysymykseen?
Et vaan ymmärrä lukemaasi tekstiä. Tottahan toki luomiseen kuuluu työnä luomisen kokonaisuus ja sitten se luomisen osatyö eli Eedenin paratiisin istuttaminen.
Ei nämä sulje toisiaan pois.
Eedenissä ei todellakaan ollut luomakunnan kaikki eläin yksilöt. Katsos kun tässäkin pitää logiikan mukaan erottaa eliökunnat ja niiden yksilöt toisistaan.
Normaalitajuinen ymmärtää sen, että rakentamiseen kuuluu koko rakennuksen työ ja ne kaikki osatyöt mitä rakentamiseen kuuluu.
Evokin logiikka nyt vaan sekoilee kun ei tajua normaalia luonnollista ihmisen kieltä. Raamatun teksti ei todellakaan puhu mitään eliökuntien (mm. eläinten ja kasvien) lisääntymisnopeudesta, yleisellä tasolla sanotaan "lisääntykää". Eedenissä olevan eläinkunnan yksilömäärästä ei kerrota yhtään mitään, niiden nimeämisestä kyllä kerrotaan.
MISTÄ kummasta evokki keksii tekstiin sellaista mitä tekstissä ei edes ole?
Tietysti omasta korvien välistä. MIKSI ette voi lukea tekstiä sellaisena kuin se on kirjoitettu? - tekstin_taju_puuttuu
DRHouse kirjoitti:
Mutta miksi ne sieltä pois haluaisivat? Kerropa soiihen looginen syy. Paratiisihan olisi paratiisi eläimillekin...
Paratiisi oli nimenomaan tarkoitettu ihmisille. Raamatun tekstihän sanoo Jumalan asettaneen ihmisen sinne paratiisipuutarhaan, sitä viljelemään ja hoitamaan.
Eläimiä oli luotu jo ennen ihmisiä. Eedenin paratiisin istuttaminen oli luomistöiden kokonaisuudessa tärkein OSATYÖ koska luotu ihminen asetettiin sinne.
Logiikan mukaan kaikki työt mitä työhön kuuluu on kokonaisuus ja se sisältää myös ne kaikki osatyöt. (siis luetellut ja luettelemattomat).
Työn ollakseen todellisuutta ei välttämättä tarvitse kaikkien osatöiden luettelemista.
Evoluutiouskovien logiikka nyt sekoilee. Ettehän te itsekään kerro kokonaisuutta evoluutioprosessista. Jätätte kertomatta tärkeimpiä yksityiskohtaisia asioitakin.
Teillä on omaa teoriaanne kohtaan suuri kritiikkivaje koska ette edes yritä vastata moneen tärkeään kysymykseen. Te olette kysymysten ja vastausten kohdalla erittäin valikoivia. Näin se teoria saadaan näyttämään näennäisesti uskottavalta. - DRHouse
tekstin_taju_puuttuu kirjoitti:
Paratiisi oli nimenomaan tarkoitettu ihmisille. Raamatun tekstihän sanoo Jumalan asettaneen ihmisen sinne paratiisipuutarhaan, sitä viljelemään ja hoitamaan.
Eläimiä oli luotu jo ennen ihmisiä. Eedenin paratiisin istuttaminen oli luomistöiden kokonaisuudessa tärkein OSATYÖ koska luotu ihminen asetettiin sinne.
Logiikan mukaan kaikki työt mitä työhön kuuluu on kokonaisuus ja se sisältää myös ne kaikki osatyöt. (siis luetellut ja luettelemattomat).
Työn ollakseen todellisuutta ei välttämättä tarvitse kaikkien osatöiden luettelemista.
Evoluutiouskovien logiikka nyt sekoilee. Ettehän te itsekään kerro kokonaisuutta evoluutioprosessista. Jätätte kertomatta tärkeimpiä yksityiskohtaisia asioitakin.
Teillä on omaa teoriaanne kohtaan suuri kritiikkivaje koska ette edes yritä vastata moneen tärkeään kysymykseen. Te olette kysymysten ja vastausten kohdalla erittäin valikoivia. Näin se teoria saadaan näyttämään näennäisesti uskottavalta.Paitsi että raamattu sanoo että ihminen luotiin ensin:
Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. 16 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. 17 Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."
18 Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." 19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.
Ja mitä sitten vaikka olisikin tarkoitettu ihmisille? Paratiisi oli sitä eläimillekin. Raamattu ei sano että niiden tarvitsi lähteä paratiisista ihmisen rikkeen takia. Pikemminkin päin vastoin, se sanoo että AINOASTAAN ihminen sieltä karkotettiin. Miten selität tämän pikku loogisen ristiriidan? - DRHouse
tajua_se_teksti kirjoitti:
Et vaan ymmärrä lukemaasi tekstiä. Tottahan toki luomiseen kuuluu työnä luomisen kokonaisuus ja sitten se luomisen osatyö eli Eedenin paratiisin istuttaminen.
Ei nämä sulje toisiaan pois.
Eedenissä ei todellakaan ollut luomakunnan kaikki eläin yksilöt. Katsos kun tässäkin pitää logiikan mukaan erottaa eliökunnat ja niiden yksilöt toisistaan.
Normaalitajuinen ymmärtää sen, että rakentamiseen kuuluu koko rakennuksen työ ja ne kaikki osatyöt mitä rakentamiseen kuuluu.
Evokin logiikka nyt vaan sekoilee kun ei tajua normaalia luonnollista ihmisen kieltä. Raamatun teksti ei todellakaan puhu mitään eliökuntien (mm. eläinten ja kasvien) lisääntymisnopeudesta, yleisellä tasolla sanotaan "lisääntykää". Eedenissä olevan eläinkunnan yksilömäärästä ei kerrota yhtään mitään, niiden nimeämisestä kyllä kerrotaan.
MISTÄ kummasta evokki keksii tekstiin sellaista mitä tekstissä ei edes ole?
Tietysti omasta korvien välistä. MIKSI ette voi lukea tekstiä sellaisena kuin se on kirjoitettu?Missä kohtaa raamattua lukee että jumala loi eläimiä muuallekin kuin eedeniin? Ei niin missään. Joten mikset voi lukea raamattua niin kuin se on kirjoitettu. lisäilemättä omiasi?
- Tarkkaväännös
Voi näitä Raamatun väännöksiä. 1Moos.3:24. Biblia. Ja ajoi Adamin ulos, ja pani idän puolelle Edenin Paradisia Kerubin paljaalla, lyöväisellä miekalla elämän puuntietä vartiotsemaan.
- eipahalle
Jumala loi kaiken miksi ne pitäisi luetella kaikki?
- Jyriontämännähnytkin
Kun Kain ja Abel uhrasivat myöhemmin niin Kain uhrasi puutarhatuotteita mutta Abel eläimen karjastaan, niin että jos avaaja olisi lukenut Raamattuansa niin ei olisi tarvinnut tyhmiä kysellä.
Myohemmin Raamattu kertoo että paratiisi tuhoutui suuressa maanjäristyksessä ja vajosi maan uumeniin, joten siinä rytäkässä taisi sitten kadota nuo puuttuvat joetkin.
Niin että suosittelen edelleenkin Raamatun lukemista kaikille ettei tarvitse turhaan höpistä tyhmiä.- tieteenharrastaja
Ei kadonnut kuin yksi:
"..joten siinä rytäkässä taisi sitten kadota nuo puuttuvat joetkin."
Yksi mainituista siirtyi siinä "rytäkässä" Afrikan puolelle. - DRHouse
Ja mistä Abel sen eläimen sai? Jumala kun ei häätänyt karjaa paratiisista pois. Siellä se raamatussa lukee. Ja koska paratiisi tuhoutui, olisi se vienyt ne siellä yhä olevat eläimet mukanaan. Loogiset ristiriidat vain lisääntyvät.
- Ymmärrystä.Sanasta
Raamatussa selvästi ilmoitettu Jumalan luoneen alussa taivaan ja maan. Ja maahan luotiin maaeläimet ja meriin merieläimet. Samoin ihminen maalle tietysti.
Tämän jälkeen Jumala istutti puutarhan itään Paratiisiin (paikannimi), ja asetti ihmisen sinne.
Tietenkään ei kaikkea näistä tapahtumista ole kerrottu vaan ne, jotka Jumala hyväksi näki, ja Raamatussa tästä.- DRHouse
Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." 19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.
- Alussa.taivas.ja.maa
Paratiisissa yhtä, ja myöhemminen erkaantuivat, ja Jeesus Jumalan valtakunnassa ja ihmiset maassa.
Ihmisen uudestisyntyessä Jeesuksessa jälleen taivaallisiin hänen henkensä saa yhteyden, Jeesuksen valtakuntaan ja Paratiisiin. - Uuden.Jerusalemin
Paratiisin mitat selvästi kerrottu Ilmestyskirjassa ja valtaistuimella Isä Jumala ja Poika Jeesus Herrana ja Kuninkaana.
- Serafit.taivaassa
Jeesuksen kanssa vartioimassa elämän puun tietä, kuten ilmoitettu Raamatussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3671415- 63926
- 83880
- 116875
- 62825
- 94701
- 45681
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56594Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.49589Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112534