Japanilaiset käyttäytyvät kuten suomalaiset. Vai onko eliitti aina parempi käytöksellistä, verrattuna alempaan kansanosaan.
Vastaukset 4
- sdzcxzdxc
Mitä ilmeisemmin käytöstavat poeiytyvät, esim. muslimit käyttäytyvät kuin siat missä ikinä ovatkaan sekä tappavat ja raiskaavat toisiaan ja muita.
- jeesuksenveri
Muslimit ei juo sian verta, eli viiniä.
- työtävieroksuvia
Sian veri on siasta, pilaantuu vanhetessaan, viini on rypäleistä, paranee vanhetessaan.
Pitäis muslimienkin ymmärtää!
Käytöstavat lienevät samanlainen asia kuin kieli. Ilman geneettistä taustaa, ei voi oppia kieltä. Esimerkiksi koiran kielitaju on ja pysyy sangen heikkona.
Sen sijaan geenit eivät määrää kuin osittain, millainen on kulttuuri. Siten ihminen voi omaksua minkä tahansa kielen. Lienee myös niin, että kielillä on kuitenkin yhteistä geenipohjaista rakennetta. Kieli ei siis voi olla millainen tahansa.
Kun samaa sovelletaan käyttäytymistapoihin, vaaditaan geenipohja, kulttuuri määrää käyttäytymistapoja, mutta tavat eivät voi olla aivan millaisia tahansa.
Rasistien pitäisi poistua tiedepalstalta. Heidän ideologiallaan ei ole kosketuspintaa tieteen kanssa. Mieluummin saisivat poistua koko netistä. Eivät tosin poistu, mutta ei heidän viisattaan kaivatakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427