Valokuvaaminen ravintolassa

Villevalle

Pari viikkoa sitten kävin Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevassa ravintola Windsorissa iltaoluella ja huomasin jotain mielenkiintoista: Selvästi humaltuneille, juuri ja juuri pystyssä pysyville känniääliöille tarjoillaan alkoholia, vaikka se käsittääkseni on lainvastaista. Otin tilanteesta pari kännykuvaa ja videon. No sehän ei sopinut miespuoliselle lyhytkasvuiselle lähes kaljulle työntekijälle. Hän painoi minut seinää vasten, uhkaili ja vaati poistamaan videon sekä kuvat. Tämä yllätti minut täysin, koska ravintolahan on julkinen paikka ja siellä saa kuvata. Koin tilanteen sen verran uhkaavaksi, että ollessani työntekijän otteessa poistin videon ja kuvat. Olin huolissani terveydestäni. Jälkeenpäin ihmettelin, mitä oikein tapahtui. Päädyin siihen, että taloudellisten seikkojen takia tämän ravintolan on pakko ottaa rahaa vastaan asiakkaalta kuin asiakkaalta, olipa heidän kuntonsa mikä tahansa. Tuntuu myös siltä, että viranomaisten tulisi tarkastaa ravintolan kirjanpito ja muu toiminta. Tarkka-aistisena olen huomannut lisäksi, että ravintolan eräs toinen miespuolinen työntekijä on pahasti peliongelmainen, joka on vakioasiakas esim. Pasilan aseman uhkapelipaikassa. Oli viimeinen kerta, kun Winsorissa kävin ja kokemukseni olen jakanut jo monen ihmisen kanssa.

6

202

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvitä_asia

      Kuvata saat, mutta et esim henkilökuntaa. Salakatselu on myös termi johon kannattaa perehtyä.

    • novähäntekeepahaa

      Itseasiassa ravintola ei ole julkinen paikka ja julkisillakin paikoilla saat kuvata vain yleisnäkymää etkä yksittäistä henkilöä ilman hänen suostumustaan.

      Joten poista kuvat/videot kännykästäsi äläkä missään nimessä laita niitä someen muiden nähtäville.

      Ihmiset eivät näemmä ymmärrä yksityisyydensuojaa ja käyttävät puhelimien kameroita vastoin lakeja - ravintolassa ei saa kuvata ilman omistajan ja asianosaisten lupaa, joten mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää.

      Toki Windsor voi olla lähinnä juottalo ravintolan sijaan, mutta silti se ei oikeuta kuvien tai videoiden ottoa liiketilassa ilman omistajan lupaa.

    • salakyttä

      Ravintola ei ole julkinen paikka. Lisäksi päihtyneillehän tarjoillaan liki jokaisessa baarissa, se lienee suomen rikotuin laki. Eihän baareja muuten olisi.

      • pirtuakehiinjaheti

        Itseasiassa kaksi bisseä olisi maksimi, jos lakia tiukasti tulkittaisiin - pari riittää hyvin humaltumiseen ja humaltuneille ei saisi myydä alkoholia.

        No just joo - ihmisethän tulevat rafloihin juuri humaltuakseen ja raflat taas saavat tulonsa viinan ja oluen myynnistä, joten laki on jotenkin kateissa.

        Ehkä myös hihhulit ja kukkahattutädit ovat erillään todellisuudesta tehdessään lakeja, joita ei voi käytännössä toteuttaa.


    • Redensilberschweigengold

      Juuri niin, kuin nämä muutamat viimeiset kirjoittajat tässä jo totesivatkin: ravintola - kuten muutkin firmat - ovat yksityisoikeudellisia paikkoja eivätkä mitään julkisia laitoksia.

      Villevalle: olet väärässä. Ja kun nyt niin innokas sen kamerasi kanssa olet, niin olethan jo käynyt valokuvaamassa väkeä myös uimahallin saunassa, lääkärin vastaanottohuoneessa ja sosiaalikeskuksessa: "Tämä on julkinen laitos ja Minä Minä Minä Minä saan huvitella tämän leikkikaluni kanssa niinkuin tyhmään päähäni juolahtaa..."

      Olisikohan mitenkään mahdollista, että hoitaisit omia asioitasi ja huolehtisit vain itsestäsi. Ei sinun enemmän innokasta kuin älykästä apulaislainvartijan ahkerointiasi yhteiskunta tarvitse.

      Villevalle, opettele olemaan jouten. Niin sinusta on vähiten vahinkoa yleiselle järjestykselle ja itsellesi.

    • VilleValle

      Nyt kävin taas tänään uudelleen samaisessa paikassa ja otin pari kuvaa, jonka jälkeen lähdin juosten pois paikalta ja kun olin juossut noin pari sataa metriä niin kaaduin kadulle ja molemmat jalkani murtuivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2290
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      920
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      564
      823
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      60
      581
    Aihe