VUOTOKSEN TUOTOS on korkealla tasolla.

Vuotoksen tekojärvi
Vuotoksen tekojärvi on Vuotosjoen alueelle suunniteltu tekojärvi. Kaavailtu voimala olisi teholtaan 37 MW ja allas olisi pinta-alaltaan 237 km². Altaan rakentaminen nostaisi tuotantoa alapuolisten vesistöjen voimalaitoksissa siten, että vuotuinen energiantuotanto lisääntyisi noin 0,35 TWh.

Vuotoksen altaan rakentamisesta on keskusteltu 1950-luvulta lähtien.

Suomen eduskuntapuolueista Vuotoksen altaan rakentamista kannattavat Keskusta, RKP, Persut ja Kokoomus, ja vastustavat SDP ?, Vihreät, Vasemmistoliitto

Tuulivoimalat kaipaavat vesi- eli SÄÄTÖVOIMAA tasaamaan tuulettomia päiviä.


Vuotoksen altaan yhteydessä on myös usein puhuttu myös hyvin kannattavasta Kollajan altaasta.
1182222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

Jos hölmö eläisi tässä päivässä hän tietäisi, että Vuotos on jo hylätty, mutta nyt te hommaatte Kemijoen monitoimiallasta. Kannattaisiko päivittää aika-ajoin ne omat pakkomielteet ettei mene ihan höperöinnin piikkiin? Idiootti saa lisätietoa, kun kuukkeloit "Kemijoen monitoimiallas"

Äänestä
  • Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja uskoo vesivoiman tuovan tulvasuojelun ohella myös konkreettista taloudellista hyötyä Lapin kunnille.

    - Hyöty vesivoimasta tulee Lapin kunnille sekä suoraan kiinteistöverotuloina että sähkönmyyntituloina Kemijoki Oy:n omistuksen kautta.

    Tulvavesien ohijuoksutuksessa hukataan näillä energianhinnoilla joka kevät yli 20 miljoonaa euroa. Tulvasuojelun toteuttamisen muuten kuin tulvavesien talteenoton kautta ennakoidaan maksavan kymmeniä miljoonia euroja Lapin kunnille.

    Eduskunta painottaa myös hankkeen valtakunnallisia hyötyjä.

    - Monitoimiallas toisi uutta säätötehoa noin 300 MW, joka vastaisi noin. 15 prosenttia Suomen vuorokausisäädön tarpeesta ja hanke parantaa myös Suomen energiaomavaraisuutta.

    Lappiin suunniteltu monitoimiallas auttaa tulvien torjunnassa.

    - Allas säästäisi eri arvioiden mukaan jopa 1300 rakennusta vahingoilta, mikäli Kemijoki tulvii kunnolla

    Äänestä

  • Vesien JUOTOS kannatta ajaa turbiinien läpi.
    Siksi VUOTOS kannattaa tehdä ja
    suojella ROVES samalla.

    Äänestä

  • SEIKKA-ON-SALETTI kirjoitti:

    Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja uskoo vesivoiman tuovan tulvasuojelun ohella myös konkreettista taloudellista hyötyä Lapin kunnille.

    - Hyöty vesivoimasta tulee Lapin kunnille sekä suoraan kiinteistöverotuloina että sähkönmyyntituloina Kemijoki Oy:n omistuksen kautta.

    Tulvavesien ohijuoksutuksessa hukataan näillä energianhinnoilla joka kevät yli 20 miljoonaa euroa. Tulvasuojelun toteuttamisen muuten kuin tulvavesien talteenoton kautta ennakoidaan maksavan kymmeniä miljoonia euroja Lapin kunnille.

    Eduskunta painottaa myös hankkeen valtakunnallisia hyötyjä.

    - Monitoimiallas toisi uutta säätötehoa noin 300 MW, joka vastaisi noin. 15 prosenttia Suomen vuorokausisäädön tarpeesta ja hanke parantaa myös Suomen energiaomavaraisuutta.

    Lappiin suunniteltu monitoimiallas auttaa tulvien torjunnassa.

    - Allas säästäisi eri arvioiden mukaan jopa 1300 rakennusta vahingoilta, mikäli Kemijoki tulvii kunnolla

    Jes.

    Äänestä

  • SEIKKA-ON-SALETTI kirjoitti:

    Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja uskoo vesivoiman tuovan tulvasuojelun ohella myös konkreettista taloudellista hyötyä Lapin kunnille.

    - Hyöty vesivoimasta tulee Lapin kunnille sekä suoraan kiinteistöverotuloina että sähkönmyyntituloina Kemijoki Oy:n omistuksen kautta.

    Tulvavesien ohijuoksutuksessa hukataan näillä energianhinnoilla joka kevät yli 20 miljoonaa euroa. Tulvasuojelun toteuttamisen muuten kuin tulvavesien talteenoton kautta ennakoidaan maksavan kymmeniä miljoonia euroja Lapin kunnille.

    Eduskunta painottaa myös hankkeen valtakunnallisia hyötyjä.

    - Monitoimiallas toisi uutta säätötehoa noin 300 MW, joka vastaisi noin. 15 prosenttia Suomen vuorokausisäädön tarpeesta ja hanke parantaa myös Suomen energiaomavaraisuutta.

    Lappiin suunniteltu monitoimiallas auttaa tulvien torjunnassa.

    - Allas säästäisi eri arvioiden mukaan jopa 1300 rakennusta vahingoilta, mikäli Kemijoki tulvii kunnolla

    Tasaaavaa vesivoimaa tarvitaan.

    Äänestä

  • kaikkihan.sen.tietävät kirjoitti:

    Vesien JUOTOS kannatta ajaa turbiinien läpi.
    Siksi VUOTOS kannattaa tehdä ja
    suojella ROVES samalla.

    Tulva kastelee mökkimme.
    Apua !

    Äänestä

  • kaikkihan.sen.tietävät kirjoitti:

    Vesien JUOTOS kannatta ajaa turbiinien läpi.
    Siksi VUOTOS kannattaa tehdä ja
    suojella ROVES samalla.

    Jooo…….

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jes.

    Siirtohinnat kuriin.
    Vuotos tuottamaan ja suojelemaan tulvilta.
    Duunia, hommia, arbeettia…………

    Äänestä

  • kaikkihan.sen.tietävät kirjoitti:

    Vesien JUOTOS kannatta ajaa turbiinien läpi.
    Siksi VUOTOS kannattaa tehdä ja
    suojella ROVES samalla.

    Säätövoima ei nyt riitä.
    Vesivoimaa tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tasaaavaa vesivoimaa tarvitaan.

    Valtava tulva tulossa.
    Apuva !

    Äänestä

  • kaikkihan.sen.tietävät kirjoitti:

    Vesien JUOTOS kannatta ajaa turbiinien läpi.
    Siksi VUOTOS kannattaa tehdä ja
    suojella ROVES samalla.

    Saunamökki kastuu rannassa.
    Apuva.

    Äänestä

  • SEIKKA-ON-SALETTI kirjoitti:

    Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja uskoo vesivoiman tuovan tulvasuojelun ohella myös konkreettista taloudellista hyötyä Lapin kunnille.

    - Hyöty vesivoimasta tulee Lapin kunnille sekä suoraan kiinteistöverotuloina että sähkönmyyntituloina Kemijoki Oy:n omistuksen kautta.

    Tulvavesien ohijuoksutuksessa hukataan näillä energianhinnoilla joka kevät yli 20 miljoonaa euroa. Tulvasuojelun toteuttamisen muuten kuin tulvavesien talteenoton kautta ennakoidaan maksavan kymmeniä miljoonia euroja Lapin kunnille.

    Eduskunta painottaa myös hankkeen valtakunnallisia hyötyjä.

    - Monitoimiallas toisi uutta säätötehoa noin 300 MW, joka vastaisi noin. 15 prosenttia Suomen vuorokausisäädön tarpeesta ja hanke parantaa myös Suomen energiaomavaraisuutta.

    Lappiin suunniteltu monitoimiallas auttaa tulvien torjunnassa.

    - Allas säästäisi eri arvioiden mukaan jopa 1300 rakennusta vahingoilta, mikäli Kemijoki tulvii kunnolla

    Apua.
    Vesihyökkää keittiöön.

    Äänestä

  • kaikkihan.sen.tietävät kirjoitti:

    Vesien JUOTOS kannatta ajaa turbiinien läpi.
    Siksi VUOTOS kannattaa tehdä ja
    suojella ROVES samalla.

    Siirtohinnat näin alas !

    Äänestä

  • Ei sitä rakenneta.
    Meillähän on Olkiluoto 3 .

    Äänestä

Pakkomiellevuotosta taas pukkaa.

Äänestä
  • Roivas hukkuu sadan vuoden päästä.
    Roivas poltettiin viime vuosisadalla.

    Äänestä

  • Maa- ja metsätalousministeriö päättää tulvariskien hallinnasta Lapissa 22. joulukuuta mennessä.

    Tulvatyöryhmä pitää säännöstelyaltaan rakentamista tärkeimpänä keinona Rovaniemen ja Kemijoen tulvasuojelussa. Työryhmä esittää uuden, tilavuudeltaan noin 800 miljoonan kuutiometrin tekoaltaan rakentamista Kemijärven yläpuoliseen vesistöön.

    Työryhmän mukaan allas toisi taloudellisia hyötyjä energiantuotannon, työllisyyden ja verotulojen kautta.

    Työryhmän puheenjohtajana toimi entinen keskustapoliitikko ja Lapin liiton puheenjohtaja Hannes Manninen. Hänen mukaansa allas olisi paras vaihtoehto Rovaniemen tulvasuojeluun.

    ”Tämä on selkein mahdollisuus varmasti suojella Rovaniemeä tulvilta ilman, että valtion ja kuntien tarvitsee sijoittaa siihen rahoja”, Manninen sanoo.

    Arviolta 170–370 miljoonaa euroa maksavan altaan rahoittaisi vesivoimayhtiö Kemijoki Oy, joka haluaa Kemijoen yläpuolisille alueille vesivaraston.

    ”Allas antaisi myös uusiutuvaa energiaa. Sillähän se tietenkin rahoitetaan, eihän Kemijoki Oy mikään hyväntekijä ole. Jostakinhan sitä energiaa on saatava varsinkin, jos tuuli- ja aurinkovoimaa tulee entistä enemmän. Se tarvitsee säätövoimaa”, Manninen sanoo.

    Äänestä

Pelkästään Perämeren myrkyttyminen elohopea-päästöineen estää Vuotoksen altaan, kannattaisi tutustua asiaan paremmin.

Äänestä
  • Onko Eunukki kaverisi ?

    Äänestä

  • SÄÄTÖVOIMAA
    vihreät eivät tajua

    Äänestä

  • Allasuskovaisia voisi säätää turpaan.

    Äänestä

  • SÄÄTÖVOIMAA kirjoitti:

    Allasuskovaisia voisi säätää turpaan.

    Mistä muualta töitä kairoille.
    Allas on viisaampien vallas.

    Äänestä

  • Vesivoima on veden liikkeen muuntamista johonkin ihmiselle hyödyllisempään muotoon. Nykykielessä vesivoimalla tarkoitetaan ensisijaisesti uusiutuvan energian tuotantomuotoa, jossa veden potentiaalienergiaa hyödyntävät vesivoimalat tuottavat sähköä.

    Vesivoima on tulen jälkeen vanhin tunnettu energian tuottamisen tapa. Aurinko haihduttaa ensin vettä meristä ja vesistöistä pilviin, joista se sataa alas kerääntyen sisävesistöihin merenpinnan yläpuolelle. Koskissa ja putouksissa virtaavalla vedellä on potentiaalienergiaa, joka muuttuu liike-energiaksi. Sitä hyödyntävät vesipyörät ja vesirattaat on tunnettu jo tuhansia vuosia ja niitä on käytetty mekaanisen työn tekoon maanviljelyssä, myllyissä, tekstiilien valmistuksessa ja puusahoissa. Vesiturbiini keksittiin 1800-luvulla.

    Äänestä

  • ROI pysyy kuivilla, jos turva-allas rakhennethaan..

    Äänestä

  • SELKOSILLE.SETELEITÄ kirjoitti:

    Mistä muualta töitä kairoille.
    Allas on viisaampien vallas.

    Ei ikinä tule mitään allasta.

    Äänestä

Joutaakin hukkua vesijättömaalle rakennetut mörskät. Ottakoot tulvavakuutuksen. Saavat sitte rakentaa kuivalle maalle talonsa. Tyhmyydestä sakotetaan.

Äänestä
  • Ensin rakennetaan talot rantatörmille reilun metrin korkeudelle vedenpinnasta, kuten Alakorkalossa ja sitten huudetaan emätti suorana: Vuotos, Vuotos. Vanhemmat sukupolvet olivat niin viisaita, etteivät rakentaneet matalille rannoille ja vesijättömaalle. Ja jokiyhtiö kannustaa.

    Äänestä

Vuotos pitää mielestäni ehdottomasti rakentaa! Se tuo köyhälle aluelle rahaa! Mitä ne jängät nyt ovat? Ulkomaalaiset poimivat marjat kun paikalliset eivät pubiilloiltan ehdi, vaan valittavat kun joku tekee jotain, paitsi tarjoilija, joka kantaa kaljaa pöytään!

Vihreiden ajattelu on myös mennyt liian pitkälle luonnon suojelussa, käsittääkseni alueella on vain nenätippuri ja hyppykuppa sellaisa kasveja jotka ovet sukupuuttoon kuolevia ja niitäkö pitää suojella? Em kasvit hoituvat altaan tuoman vaurauden myötä!

Vuotos ei myöskään vie maan omistajia ahdinkoon vaan tuo rantatontit järvimaisemineen, sekä suojelee eläimiä nyky jängillä kasvavilta ötököiltä, porot voivat altaan myötä paljon paremmin kuin nyt ja lähi alueelta lihan ostajiakin löytyy.

Vaurautta alueelle? Töitä altaan ja voimalaitoksen tekoon, talojen ja asuntojen hinnat nousevat, jatkossa työpaikkoja voimalaitokselta, kiinteistöistö, kalastuksesta, turismista, yms.

Älkää olko periaattessa vastaan kun järki puhuu aivan toista kuin pubi pöytä!
ps. altaan jälkeen ei tarvitse enää ostaa velaksi!

Äänestä
  • Saarenkyläänen puhuu asiaa.
    Sähkö on ainut mahdollinen kaukolämpö maaseudulla.

    Äänestä

  • Töitä? Kun se monttu on kaivettu ja täytetty vedellä niin fortumin operaattori hoitaa sen lätäkön etänä helsingistä. Missä työ?
    Kaivuuhommatkin hoitanee halvimman tarjouksen tekevä virolais-puolalainen yhtiö. Montako jätkää on porttipahdalla tai lokalla töissä töissä? En tarkoita käpiösiian pilkkijöitä.

    Äänestä

Lokan ja Porttipahtan väki on niin rikasta ettei juuri paskalle taivu ku niillä on elohopealammesta saatua rahhaa. Mökkejä on turvelauttajärven rannat tupaten täynä ja niissä asukhaja niin ettei sekhaan meinaa mahtua. Voimalaitoksesta rapisee rahhaa niin perkelheesti. Kyllä althaat on "siunaus"!

Äänestä
  • Mutta kakarat puuttuvat, siksi Lokan koulun ovetkin on päätetty naulata visusti kiinni.

    Äänestä

  • Niillä on niin paljon altaalla töitä ettei jouda kläppejä polkemaan.

    Äänestä

Vuotosta kaivataan, kun. Siperiasta ja jäämereltä saapuu paukkupakkaset.
Ja savu nousee suoraa ylöspäin.........ei tuule.

Äänestä
  • pöljä, vesi jäässä, ei virtaa joki eikä töpselistä

    Äänestä

Miksi unohdatte Ounasjoen? Sekin tulvii ja siihen rakennetuilla voimaloilla saataisiin myös puhdasta säätövoimaa tuulivoimalle. Tekoaltaiden rannat Hetasta saakka loma-asutukselle ja turismille. Sitten ei enää Aslakitkaan paskalle taivu.

Äänestä
  • Ounasjoki on suojeltu Ounasjokilailla, joka on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä ja korvaukset maksettu koskiensuojelulain mukaisesti ( myös Kemijoki Oy:lle yli 100 milj. mk) ja lisäksi joki on naturassa. Siksi sitä ei ainakaan heti rakenneta.

    Äänestä

  • Siis Lapin autioittaminen Etelässä on säädetty oikein perustuslailla ja naturalla ???
    Pitäiskö Hesakin suojella ´?

    Äänestä

  • Lapin rahasammoksi ja kiinteistöverojen maksajaksi.
    Rovaniemen ja jokirantojen tulvasuojaksi.

    Äänestä

  • Etel-herrat.autioittavat kirjoitti:

    Siis Lapin autioittaminen Etelässä on säädetty oikein perustuslailla ja naturalla ???
    Pitäiskö Hesakin suojella ´?

    En kirjoittanut perustuslailla suojelluksi, vaan perustuslain säätämisjärjestyksessä, joka tarkoittaa, että lain kumoaminen on vaikeampaa, kuin tavallisen lain.
    Ounasjoen suojelua lailla esitti ensimmäisenä Hannele Pokka ollessaan kansanedustajana lapista. Myöhemmin lapin läänin maaherra. Siis "etelästä Muurolasta", jos näin halutaan sanoa. :)

    Äänestä

Ei tule mitään vuotosta, kumma ettei mee jakeluun.

Äänestä
  • Kannastaan säännöstelyaltaaseen MMministeriö päättää sen jälkeen, kun Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavoituksessa on tutkittu, onko VUOTOKSEN altaan rakentaminen luonnonsuojelulain mukaista. Altaan rakentamista ei ratkaista tulvasuunnitelmassa, vaan se etenee omaa tietänsä.

    Vuotoksen altaan rakentamista esittää Kemijoen tulvaryhmä omassa tulvan hallintasuunnitelmassaan. Tulvaryhmän mukaan vain uuden säännöstelyaltaan avulla voidaan estää kerran 250 vuodessa esiintyvän jättitulvan vahingot koko pääuoman alueella altaalta mereen asti.

    Kemijoki Oy on ilmoittanut suhtautuvansa positiivisesti hankkeeseen, koska samalla hanke tuottaisi säätövoimaa.

    Tulvasuunnitelmien toimeenpano tapahtuu vuosien 2016–2021 aikana. Niihin osallistuvat kunnat, alueelliset pelastuslaitokset, ELY-keskus sekä eri toiminnanharjoittajat kuten sähkölaitokset.

    Äänestä

Ei kulu veroeuroja vaan päinvastoin tuottaa verotuloja alueelle ruhtinaallisesti.

Äänestä
  • Älä jauha kakkaa.

    Äänestä

  • Kemijoki-vapaaksi-ry kirjoitti:

    Älä jauha kakkaa.

    Jauhetaan mieluummin yhdessä vettä,

    Äänestä

Vesigeneraattori pyörii tänään,
tuulimylly ei pyöri kovalla pakkasella.

Äänestä
  • VESI ON nyt korkealla tasolla, mökit kastuvat.
    VUOTOKSEN tuotos olisi myös korkealla tasolla.

    Äänestä

  • Reaktioturbiinit
    Kaplan-turbiini
    Kaplan-turbiini soveltuu suurille virtaamille ja pienille pudotuskorkeuksille. Turbiinin juoksupyörä on potkurin tai aksiaalipumpun juoksupyörän muotoinen. Perinteiset Kaplan-turbiinit ovat olleet rakenteeltaan sellaiset, että generaattori on vesikanavan yllä ja itse turbiinin lavat roikkuvat alhaalla akselin varassa. Uudemmassa konstruktiossa nk. putkiturbiinissa turbiini ja generaattori sijaitsevat vesiputkessa olevassa tilassa.

    Francis-turbiini

    750 MW:n tehoisen Francis-turbiinin juoksupyörää asennetaan Grand Couleen padolla.
    Francis-turbiinit soveltuvat keskisuurille putouskorkeuksille, 20m...500m. Niiden juoksupyörä muistuttaa keskipakopumpun vastaavaa.

    Äänestä

  • Elykeskuksen johtajan mukaan hanke ei heikennä merkittävästi Natura-arvoja, koska vaikutuksia on lievennetty siirtämällä patovallia 400 metriä aikaisempaa taaemmaksi.

    Suiston säännöstelyä muutettaisiin niin, että säännöstely jäljittelisi luonnonmukaista vaihtelua eri vuosien ja vuodenaikojen välillä. Veden pinta olisi kuitenkin 20 senttimetriä nykyistä korkeammalla eli keskimäärin se palautuisi samalle tasolle kuin 1970-luvun alussa.

    Tehtyjen maastotutkimusten ja tietokonemallinnusten perusteella merkittäviä heikennyksiä ei mukaan allashankkeesta synny luontotyypeille myöskään Vuotoksen alueella.

    Äänestä

  • Nyt kaivataan --LÄMPÖÄ--SÄHKÖÄ---ja--TYÖTÄ
    Vuotos hjelppaaaaa.

    Äänestä

  • Sähkön hinta 40-kertaistui – mikä edessä Suomessa?
    Ollaan me pöljiä

    Pohjoismaiden sähkömarkkinoilla on viime aikoina ollut valtavia hintapiikkejä. Sähkön hinta kohosi tänään 40-kertaiseksi tuulivoiman heikon saatavuuden vuoksi. Kovia hintapiikkejä myös Suomeen, jos tuulivoiman lisäksi ei huolehdita perusvoimantuotannosta.

    EI SUOMESSA TUULET PUHALLA KUTEN esim. NORJAN RANNIKKO ..TANSKA jne

    http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx

    -suomi poloinen hirveästi sähkönteon osaamaton.

    Nytkin pitää sähköä tuoda 35 %

    n 4500 MW tuonti

    Kulutus nyt n 15000 MW



    MIKSEI VESIVOIMAA LISÄTÄ, kun värkeissä olisi varaa.

    1 -pienen ydinvoimalan verran olsi vesivoimaa lisättävissä, jopa valmiit suunnilmat pääosin olemassa mm Vuotos- Kollaja -Sierilä- Siurua ym..

    Äänestä

höpöhöpö hommia vuotokse ei sitä tule höpö

Äänestä
  • Vihreät ja kepulaiset kohta itse vaatimassa tekojärviä tuulivoiman säätövoiman tuottamiseksi. Sitten vedetään yhtä köyttä; vihervassarit, kepulaiset, maanomistajat, mafiosot...VUOTOSTA ja OUNASJOKEA rakennettaessa

    Äänestä

  • Siirtohinta on nousemassa 30 % jos VUOTSIKKA ei tule apuun.

    Äänestä

  • Lapin tulvat johtuvat suurista vesimassoista
    Ivalojoen ja Ounasjoen ennätystulvat eivät johdu jääpadoista, vaan suurista vesimassoista. Vesimassojen syynä ovat tämän kevään sääolot.
    Huhtikuun loppupuolella satoi tavallista enemmän, ja lumen vesiarvot kasvoivat suuriksi. Samalla lumien sulaminen viivästyi viileän sään vuoksi. Jos lumet sulavat hiljalleen pitkän ajanjakson aikana, tulvan riski vähenee.

    Suuri osa jokien jääpeitteistä ehti haurastua ennen liikkeellelähtöä, minkä vuoksi jääpatoja ei ole tänä keväänä syntynyt.

    Toukokuun alku oli sateinen. Sää lämpeni Lapissa toukokuun puolen välin tienoilla, ja lumipeitteet jokien yläjuoksuilla alkoivat kaikkialla sulaa. Sulamisvesien yhtäaikainen kertyminen jokiin lisäsi vesimassoja ja sitä kautta jokien virtaamia.

    Jokiuomissa kulkeva vesi padottuu helposti suvantokohdissa, kuten Kittilässä ja Rovaniemellä. Myös sillat, niemet ja kapeikot aiheuttavat padottumista, eli veden leviämistä paikoilleen virtaamisen sijaan.

    Lapissa riittää sulamisvesiä. Tunturialueilla on tavallisesti lunta kesäkuun alkupuolelle saakka.

    Äänestä

Tulvanpelkääjille ja pelottelijoille oli pettymysten kevät, kun ei taaskaan tullut tänä keväänä sitä suurta tulvaa. Koko kevään arvioitiin että nyt se tulee ja julkaistiin lehdissä siitä ennusteita. Kaikki -talot (Ala ja Yli) kokivat jälleen takaiskun, josta pitää selvitä ja jatkaa lehdissä sitä loputonta ja epätoivoista kirjoittelua Vuotoksen puolesta.

Äänestä

Vahinkorajaan on vielä sata metriä, vituttaako allastelijoilla?

Äänestä
  • Tass rannat ja mökit märkinä.
    Isoa turva......tulvajärveä odottaen

    Äänestä

  • Harmi kun ehdit kuolla ennen tekoaltaita. Niin kyllä ehtivät kaikki muutkin kun niitä ei rakenneta enää, parempi niin.

    Äänestä

Koko jokivarsi on rakennettu täyteen voimalaitoksia , mitä
järkeä on jättää se viimeinen sinne jängälle rakentamatta ?
Siellä jängällä se ei häiritsisi ketään ja lisäisi muiden
voimaloiden tuottoa .

Äänestä
  • SE--------
    Juha lupas.

    Äänestä

  • TULEE------- kirjoitti:

    SE--------
    Juha lupas.

    PITÄÄ.

    Äänestä

  • TAAS ollaan nostamassa
    SÄHKÖN siirtomaksuja.
    KALAPARATIISIA odottaen.

    Äänestä

  • elohopeahaukea ja elohopeasärkiä, siiat täynnä matoja, vuotostelijan rapa-allasunelma.

    Äänestä

  • Merikotka on upea näky Pohjolassa.
    Työtä, rahhoo ja kalloo sunkin klopilles.
    Sähkönsiirtohinta on mielettömän kallis.

    Äänestä

  • Siirtohinta...alas kirjoitti:

    Merikotka on upea näky Pohjolassa.
    Työtä, rahhoo ja kalloo sunkin klopilles.
    Sähkönsiirtohinta on mielettömän kallis.

    Puhut.

    Äänestä

  • Taas Lapin talot kastuvat ja homehtuvat jokivarressa
    ja tulva vie saunat ja laiturit.
    Voe että, tuu jos Vuotsikka appuun.

    Äänestä

  • Rovaniemen kaupunki on Ylen mukaan tulvavaarassa
    kuten Amerikassa Texasin alue.
    Vuotos turvana tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Siirtohinta...alas kirjoitti:

    Merikotka on upea näky Pohjolassa.
    Työtä, rahhoo ja kalloo sunkin klopilles.
    Sähkönsiirtohinta on mielettömän kallis.

    Roi kastuu todennäköisyyden mukaan kahdesti sadassa vuodessa tulvissa.
    Merikotka on kotiintunut hienosti sisäjärville.

    Äänestä

  • Hallitusohjelman mukaisesti Vuotos rakennettakoon.
    Orpo on viherhipsteri.
    Sähkön siirtohinta nousee rajusti pohjoisessa.
    Vuotos laskee hintoja.

    Äänestä

  • Sipilään ei voi luottaa.
    Orpoo on hiirisilmä pikkupoika.

    Äänestä

  • Siirtohinnat moninkertaistuivat Oulussa

    Vertailussa kerrostaloasujan siirtohinnat ovat nousseet kymmenen vuoden aikana eniten, lähes 183 prosenttia, Oulun Seudun Sähkön alueella. Lankosken Sähkön alueella Siikaisissa nousu on taas on ollut kymmenen vuoden aikana noin 17 prosenttia.

    Äänestä

Vuotos, työtä ja rahaa
kairaan.

Äänestä
  • Eipä nykyinen Kemijoki Oy paljon työpaikoilla kunnostaudu. Taitaa Rovaniemen konttorilla olla noin 30 viisastelijaa jäljellä.
    Sierilä takkuaa ja Vuotosta on "rakennettu " jo ainakin 40 vuotta. Työpaikat Vuotos-hankkeessa olisivat rakentamisen aikaisia ja rakentamisen jälkeen rahaa hankkeesta paikkakunnalle jäisi vain kiinteistöveron verran. Suurin voittaja olisi Fortum, joka jo nyt hoitaa tuotannon valvonnan ja säännöstelyn. Näinhän se etelä elättää meitä lappilaisia?

    Äänestä

Kalastajille rahhoo.
Kotkille lahnoo.
Sähköllä rahaa,
kelle se on pahaa.

Äänestä
  • Sähkön siirtohinnat alas.
    Laskuun auttaa allas.

    Äänestä

Onko näin?!

Äänestä

Vuotos tietää rahhoo kairaan.
Siirtohinnat laskevat, kalakanta kasvaa, merimetso viihtyy.
Talot pysyvät kuivina, jos viherpeipot pysyvät suivina.

Äänestä

Fuusioenergia tulee syrjäyttämään kaikki muut energiatuotannot. Tähän tosin menee vielä 10-20 vuotta.

Äänestä

Sähkön siirtohinnat alas vain Vuotoksella ja Kollajalla.
Ja mökit pysyvät kuivina.

Äänestä

Apuva.
Talot ja mökit kastuvat.
Mikä auttaa ?

Äänestä
  • Jes.

    Äänestä

Tulva , paisuttaa saapuu.
Purkaantuu kaiken rikkoen.

Äänestä

Hienoa,
Vuotos toteutuu ja siirtohinnat sitten laskevat.

Äänestä

Tuulimyllyt tarvitsevat tasaavaa säätövoimaa.
Siis uutta vesivoimaa.

Äänestä
  • Jos Rovaniemen alueelle tulee keväällä suurtulva
    ,niin voidaan kysyä, että onko se tahallaan aiheutettu?
    Näin voitaisiin herättää ajatus Vuotoksen-altaasta
    uudelleen käsiteltäväksi.

    Äänestä

Tuulivoima ei yksin riitä
Tarvitaan tasaavaa vesivoimaa kovilla pakkasilla.

Äänestä

Kaikki tahtovat halvempaa sähköä.
Tuulta ja vettä riittää.

Äänestä

Ounasjoki valjastettava, pato lohinivan kohdalle.

Äänestä

Vuotos tulooooo
Tulvat tuloo
Mökki menööööö

Äänestä

Vesi vanhin voitehista ja sähköstä.

Äänestä

Fortum voisi tarvita lähes puolet paketista

Laina on hallituksen mukaan viimeinen keino, johon sähköyhtiöt voivat tarpeen mukaan turvautua.

Lund pitää todennäköisenä, että muutamat energiayhtiöt voisivat tulevan talven aikana joutua tilanteeseen, jossa valtion tarjoama paketti tulee tarpeeseen konkurssin välttämiseksi.

– Voisin ajatella, että vanhat isot energiayhtiöt, kuten Fortum, voivat tähän turvautua. He tyypillisesti myyvät tuotantoa moneksi vuodeksi etukäteen suhteellisen halvalla. Rahastointitarve kasvaa kovasti isoilla energiayhtiöillä, ja heillä voi olla tarve turvata kassavarojansa tämän avulla, Lund sanoo.

Äänestä

Nyt kaikki heräävät, säätövoimaa vesistä tarvitaan lisää !
Tuulimyllyt seisovat korkeapaineella kovalla pakkasella.

Äänestä

Vuotos. Yes.

Äänestä

Säätövoimaa-vesivoimaa tarvitaan kovalla pakkasella.
Tuulimyllyt eivät pyöri, kun savu nousee suoraa ylös.

Äänestä

Tuulisähkö ilman vesisähkö on taivastelua.
Tulva oian taas kastelee rantakiinteistöt.

Äänestä

Vesivoiman merkitys säätövoimana korostuu tulevaisuudessa entisestään. Vesisähkö tasaa myös sähkön hinnan heilahtelua.” Jukka Leskelä

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä korostaa, että tulevaisuuden sähköntuotanto on vaihtelevampaa sekä vaikeammin ennustettavaa ja heikommin säädettävää kuin nyt.

”Vesivoiman merkitys säätövoimana korostuu tulevaisuudessa entisestään. Vesisähkö tasaa myös sähkön hinnan heilahtelua”, Leskelä painottaa.

Äänestä

ddd

Äänestä

Roi hukkuu veteen.

Äänestä

Vuotoksen kannattavuushan perustuu siihen,että Vuotoksen altaaseen varastoitua vettä voitaisiin kuivana aikana juoksuttaa Kemijokeen,missä se antaisi voimaa seitsemälle Kemijokeen rakennetulle vesivoimalalle. Näiden voimaloiden turbiineja pyörittäessään Vuotoksen altaan vedellä saataisiin sähköä joka vuosi arviolta 200 miljoonan Euron edestä. Samalla Kemijoen massiiviset kevättulvat tuhoineen loppuisivat.Mutta tämähän ei passaa Suomen Sosialisteille.

Äänestä
  • Ei,ja hyvä niin.

    Äänestä

Sitä paska-allasta ei tarvita sen voi vaikka p******seen rakentaa, mutta ei Lappiin!

Äänestä

Samaa mieltä.

Äänestä

Kevät tulvan alle.

Äänestä

Toivottavasti kaikki mökit hukkuu veden alle.

Äänestä

Ensi keväänä.

Äänestä

Vuotoksen allasta ei saa rakentaa,jotta ensi keväänä kaikki sulamisvedet tulevat kertaryminällä Kemijokea alas,ja huuhtovat alaville maille tehdyt Porvareitten Kartanot mereen! Ou Jee! Kunnon Kevättulvat !

Äänestä
  • Miksi tulvapelloille pitää talot rakentaa? Saarenkylän miljoonapösöt tiesi kyllä, että tulvii, mutta onko niin ihana olla veden äärellä? Menkää tekemään Sierilään nyt taloja tilanherrat ja muut kapitalistit!

    Äänestä

Vuotoksen altaaseen EI SAA varastoida sulamisvesiä,vaan vesien pitää virrata villinä ja vapaana ala-juoksua kohti! Tuhoa aiheuttavat Kevättulvat on parasta,mitä Kemijoki tarjoaa !

Äänestä

Nyt vettä tulee riittämään keväällä.
Valtavat tulvat uhkaavat Rovaniemeä.
Mökit ja talot kastuvat……

Äänestä

Joitakin vuosia sitten toi Vuotos kuumaa huumaa ihmisille jotka halusivat julkisuutta. Ajat ovat muuttuneet ja tuulimyllyt ovat nyt tapetilla.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat vaikuttaneet sähkön saantiin liian paljon. Tämä sähkönsiirto ja kuluttaja keitos on ollut suurempia munauksia yhteiskunnassamme.
Nyt olisi varmaan Vuotoksen allaskin tarpeen, koska sähköstä saadaan nyt maksaa maltaita.
Ei ole kovin pitkä aika, kun sähkölämmitys taloissa oli suosittu, mutta kaikki muuttuu hetkessä ja jokaiseen muutokseen politiikalla on jotain tekemistä.
Olemme huomanneet, että joidenkin politiikkojen jättämät jäljet ovat aiheuttaneet liian paljon murheita tavalliselle ihmiselle ja näkyvät ihmisten elämässä jopa satoja vuosia.
Se Vuotosalue jota suojeltiin kynsin ja hampain jäi hyödyntämättä vaikka osa paikallisista myi maansa ja rikastui. Siinäkin yksi tapaus joka kaivertaa vielä pitkään. Onneksi keksittiin tuulivoimalat joiden rakentaminenkin helpottuu, kun Soklista on löytynyt neodyymia ja praseodymium jotka ovat kestomagneettien raaka-aineita joita tarvitaan tuulivoimaloissa.
Ehkä Vuotos voidaan haudata nyt lopullisesti.

Äänestä

Vesi nousee nopeasti Lapin joissa – tiet ja rakennukset voivat joutua osin veden valtaan

Lapin ely-keskus ennustaa tulvahuippua sunnuntaille ja alkuviikolle.

Äänestä

Vuotoksen kotkat.
Viheille hatkat.
Kotkille ruokaa
Se heille suokaa.

Äänestä

Lokka on kalastajien eldorado – puolen tunnin pilkkisaalis voi olla kymmenen kiloa
Harvassa ovat järvet, joissa kalastaja voi pilkkiä 40 kiloa ahventa päivässä. Tunturien kainalossa sijaitsevalla Lokan tekojärvellä tämäkin onnistuu.

Äänestä
  • Jos kuukausipalkka tulee
    Kemijoki OY:ltä on syytä
    jatkaa Vuotoksesta jankkaamista.
    Aloittaja lienee jo eläköitynyt.

    Äänestä

Tuulivoima tarvitsee
SÄÄTÖVOIMAA.

Äänestä

Siirtohinnat alas.
Vuotos ylös.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TYÖTÄ.ja.RAHAA.LAPPIIN kirjoitti:

Vuotoksen tekojärvi
Vuotoksen tekojärvi on Vuotosjoen alueelle suunniteltu tekojärvi. Kaavailtu voimala olisi teholtaan 37 MW ja allas olisi pinta-alaltaan 237 km². Altaan rakentaminen nostaisi tuotantoa alapuolisten vesistöjen voimalaitoksissa siten, että vuotuinen energiantuotanto lisääntyisi noin 0,35 TWh.

Vuotoksen altaan rakentamisesta on keskusteltu 1950-luvulta lähtien.

Suomen eduskuntapuolueista Vuotoksen altaan rakentamista kannattavat Keskusta, RKP, Persut ja Kokoomus, ja vastustavat SDP ?, Vihreät, Vasemmistoliitto

Tuulivoimalat kaipaavat vesi- eli SÄÄTÖVOIMAA tasaamaan tuulettomia päiviä.


Vuotoksen altaan yhteydessä on myös usein puhuttu myös hyvin kannattavasta Kollajan altaasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu