Yksi maamme 100000 "huippukokista" eli Henri A'len kertoi kertoi että lohifile pitää suolata pienellä suolalla sekä sokerilla ja suolauksen pitää kestää vähintään 2 vuorokautta. Se on hänen mielipiteensä johon en yhdy, vaikka en väitä olevani oikeassa kun valmistan omalla tavalla graaviloheni. Itse syön graavilohen niin että se on jääkaapissa "kohtalaisessa" suolassa tasan vuorokauden ja se syödään loppuun kahdessa vuorokaudessa. Valikoin aina melko pieniä kirjolohia graavikalaksi, Norjan isoa kassilohta en syö missään muodossa. Olen syönyt Irlannissa ravintolassa lohta jossa file graavataan "ruotsalaisittain" eli se on suolassa 3 vrk ennenkuin siitä leikataan fileitä, jätin lohen syömättä ja kerroin keittiömestarille että lohi maistui lievästi härskiltä tällätavoin valmistettuna. Olen syönyt myös Ouran saaristossa 6kytluvun lopulla vanhan kalastajan kalamajalla hänen pyydystämäänsä siikaa joka syötiin graavina kalastajan eukon leipoman leivän päällä 6 tunnin päästä siitä kun siika oli otettu ylös merestä. En tiedä johtuiko se niin hyvältä tuoreutensa vai sen johdosta missä se nautittiin mutta älyttömän hyvää se oli.
Graavilohi, vähän suolaa ja pitempään jäääkaapissa
JaskanPauhaja
279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi kilin v.... kun nauroin testiä jossa liha paistettiin heti jääkaapista otettuna. Nämä julkkiskokit vannovat että lihasta ei jääkaappikylmänä tule hyvää kun sen paistaa heti. Sokkotestissä he menivät halpaan, kehuivat testissä sitä jopa maukkaammaksi kuin huoneenlämpöisenä paistettua.
pihvinä valmistettava liha kuuliu kaikkien "huippu" kokkien mukaan valmistaa suoraan jääkaapista juurikin maun vuoksi. Kokonaisena valmistettavat paistig etc. otetaan pöydälle "lämpeämään" n. tuntia ennen uunia. Varsinkin jos pintaan laitetaan kuivamarinadi.