Olen yksinäinen ja hullu.

Valehtelusta tulee helposti kierre ja aina on uusi valkoinen valhe seuraavan perään.Siinä vaihees se iskee tajuntaan kun olet jääny kiikkiin valehtelusta häpeä on sietämätön mut voi myös samalla lopettaa valehtelun siihen.Noihin kammoihin pitää siedättää itsensä vähän kerrallaan mennä epämukavuusalueelle ja kun huomaa et selviää siitä hengissä se tunne on mieletön.Pelko pitää vaan kohdata,fobioistakin pääsee kyl eroon.Lääkärin pakeilla vois kyllä käydä juttelemassa en kyl osaa suositella ketään.Jos tästä oli jotain apua..

Kik: Matiax223 jos joku tarttee juttuseuraa :3

Ei sun vanhemmat varmaan suo vihaa, niillä on vaan raskasta, kun sulla tuntuu olevan niin paljon ongelmia. Ja sä vaan pahennatte tilannetta, kun et uskalla olla rehellinen. Musta tuntuu, että sulla on hirveän huono itsetunto. Sä kuvittelet, ettet kelpaa sellaisena kuin olet. Mutta vanhemmillesi varmasti kelpaat, jos puhut niille rehellisesti. Mutta jos et siihen pysty, niin Turussa on tyttöjen talo. Kannattaisi varmaan mennä sinne sitten juttelemaan. Ne neuvoo terapeutit ja muut. Googlettamalla löydät yhteystiedot.

mäkin meen aina mettään ja cut mai wrists offf
666 cynical

Juu tiiän miltä susta tuntuu, ainakin jotenkuten koska oon aika samanlainen. Mut nyt oon tehny ns uudenuoden lupauksen et koitan valehdella vaan jos on oikeesti pakko ja koitan lopettaa pakko-oireiset jutut. Mietin esim et haluunko käyttää mun elämästä yhtään enää aikaa noille helvatin pakko-oireille ja et tuntuuks se muka niin hyvältä valehdella, pääseekö sillä muka loppujen lopuksi pakoon totuutta? Ja aattelen et sitten, kun oon isompi niin haluunko muistaa nuoruudestani sitä et 'ainii sillo mul oli tosi paljon niit pakko-oireita ja sit vissii valehtelin vähä liikaa ja satutin ihmisii sillai.' Vai jotain iha muuta, niitä hyviä asioita. Ja okei, noiden lopettamiseen tarvitaan tositosi paljon tahdonvoimaa, mut sit kun jaksaa yrittää nii se on vapauttava tunne ku tajuut et et tyylii tällä kertaa tehnykkää sitä sun pakko-oireista juttua, tulee oikeesti semmonen voittajafiilis. Ja jos tos onnistuu edes kerran nii voi sitten onnistua ihan varmasti vielä useamminkin. Ja ehkä sitä lopulta tajuaa päässeensä eroon siitä pakko-oireilusta, jokasella omat tapansa toki yrittää. Tosi paljon tsemppiä ja tahdonvoimaa sulle ja muillekin jotka tälläisista jutuista kärsii, kyl te pystytte! :)

Samaistun sinuun jossain määrin. Luulen, että ongelmamme voivat kummuta (osittain) samoista asioista. Pakenen todellisuutta television katseluun, puhelimelle ym. Koko ajan pitäisi olla jotakin, muuten ahdistun. Tällä hetkellä minulla ei ole ketään, jolle kokisin voivani puhua tunnoistani. Tai on toki, moniakin. Mutta en puhu koska koen silloin asettavani itseni epämukavaan, haavoittuvaan tilaan, kun avaudun. Pelkään että minuun sattuu. Samoin olen aina yltiökohtelias ihmisille (lukuun ottamatta eräitä kavereitani) mutta kuitenkaan en epäröi käyttää valheita selvitäkseni epämukavasta tilanteesta. Menen siitä mistä aita on matalin. Valheet mahdollistavat helpon elämäni. Häpeän tätä itsessäni. Olen munaton nahjus joka kieroilee selän takana mutta jossa ei ole miestä sanomaan asioita suoraan päin naamaa. Niin tunnen. Keskityn liikaa negatiivisiin puoliin itsessäni ja muutenkin. Ehkä juuri siksi näen todellisuuden niin synkkänä että pakenen sitä muualle. Mutta kuitenkin toisaalta ehkä ajattelen positiivisten ominaisuuksien korostaminen itsessään on heikkoutta. Huh huh. En myöskään luota itseeni tai omaan arvostelukykyyni. Onko meissä samoja piirteitä? Ne saattavat kummuta samoista asioista. Voimia ja jaksamista sinulle. Ihan oikeasti. Tarinasi kosketti minua. En voi sinua tämän ruudun läpi halata, mutta jos voisin, antaisin niin monta halia kuin vain ikinä tahtoisit! En ehkä ole kokenut läheskään yhtä rankkoja asioita kuin sinä, enkä tiedä kuinka vaikeaa sinulla on, mutta se ei estä minua rukoilemasta puolestasi. Toivon sydämestäni, että voitat vaikeudet ja elämästäsi tulee valoisampaa. Voit olla sataprosenttisen varma, että täältä löytyy ihminen joka välittää sinusta ja jota kiinnostaa miten sinulla menee. Olen tukenasi. Kaikkea hyvää elämääsi ja Jumalan Siunausta! Sinä selviät. Sinä pärjäät kyllä. Minä uskon niin.

Mä oon 15 ja mulki on OCD (pakko-oirehäiriö) Mul ne ilmenee tosi ajoittain ja vaihtelevasti vaik kokoajan mul on niitä pakkoajatuksii ollu viimeset 5 vuotta. Sit pari viikkoo dit rupesin tuntee uudestaan vähän yli vuoden jälkeen aika isoo tarvetta koskee mun jalalla niiku mattoon ja lattiaan ku astun, ja ennen ku meen mun huoneeseen nukkuun mun pitää kattoo et kaikkein oikeinpuoleisin kulma mihin nään ni et siel ei näy ylimpänä punertavaa, iha vitun rasittavaa ja surullista. Mä syön seronilii ja yritän käydä terapias koska ainaki pienempän se autto, mul on aika kerran viikos

Kyl terapia auttaa jos siel käy säännöllisesti

Muista, paljon syytä löytyy yhteiskunnista jotka pitävät totuutta piilossa ettei edellinen sukupolvi paljastuisi.
Lue ajankuluksi NUORIA SYYTETÄÄN. Siinä näkisin asioiden ytimen ja myös sen miksi sinulla on huono olla.

Hei. Hakeudu ehdottomasti hoitoon. Itse pelkäsin ocdn takia hakeutua hoitoon. Kun pääset terapiaan tm varmasti olosi helpottuu. Itsel kävi niin, jos haluut itse parantua voit. Ei sinulle käy mitää. Kun uskot siihen että ei käy. Itse uskoin olevani huonompi ym. Kun uskot itseesi voit parantua. Onko sinulla kiva sukulainen jolle puhua? Serkkua tai tätiä?