Hyvä pulla

Kipsa

Yritin taas pitkästä aikaa leipoa pullaa, mutta aina niistä tulee jotenkin kovia ja vähän niin kuin jauhoisia. Kertokaa nyt niksit, miten pullasta saa pehmeää ja sellaista vanhan aikaisen mummin pullan makuista ja näköistä !
Jauhoissa on varmaan eroa, käytin erikoisvehnäjauhoja, pussin kyljessä luki kyllä, että ne käyvät pullan tekoon (ja kakkujen ym.). Mikä on paras jauho pullille ?
Ja entäs vaivaaminen, kuinka kauan sitä pitää tehdä ? Siis vaivasin kyllä kunnes irtosi jotenkin käsistä ja kulhosta ja sitten vielä uudelleen alustalla, kun leivoin pikkupullia. Taikina oli silloin kuitenkin vielä aika löysää, laitoin jauhoja sen verran kuin ohjeessa oli sanottu (eli 2,5 litran taikinalle 6-7 dl) ja sitten vielä alustalla lisää (varmaan 1 dl ainakin) ettei tarttuisi kiinni. Tuliko taikinasta silti liian kovaa ? Miten sen oikean sitkon oikein saa ? Rasvana käytin voita.
Ja en millään saa pikkupullista pyöriteltyä tasaisen sileitä, miten ne kannattaisi oikein pyöritellä, molemmissa käsissä vai alustalla ?

10

1915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohjeitapullaan

      Hei! Itse olen aina käyttänyt puolikarkeita vehnäjauhoja pulliin. Taikinaa täytyy vaivata niin kauan, ettei se tartu käsiin kiinni. Tarkkaa aikaa en nyt osaa sanoa, mutta noin 15-20minuuttia taikinan mukaan. Sitkon siis saa vaivaamalla tarpeeksi kauan. Voi on oikein hyvä rasva pullaan. Semmoinen vinkki jauhojen kanssa, että niitä kannattaa lopussa lisätä vähän kerrallaan: aina, kun jauho on kunnolla vaivattu muun taikinan sekaan, tarkista, tarvitseeko vielä lisätä. Jos jauhoja on liikaa, pullasta tulee kovaa. Hyvä taikina on kimmoisa ja kiinteä, mutta pehmyt. Muista kohottaa taikina hyvin ennnen leipomista ja vielä uudelleen ennen uuniin laittamista! Kannattaa ehkä aloittaa leipominen 1/2 litran taikinalla, siihen on pussin kyljessä ohje ja pienempi taikina on helpompi työstää aluksi. Tuo 2,5litran taikina kuulostaa hurjalta!
      Taikinan koostumus vaikuttaa myös pyörittelyominaisuuksiin, eli hyvä taikina on helpompi pyöritellä pulliksi. Pullaan voi jäädä pyörre, mutta sen voi laittaa alas. Pienet epätasaisuudet tasoittuvat uunissa. Pullasta saa sileän sekä kädessä että pöydällä. Pöydällä ehkä helpommin. Toivottavasti pullat onnistuvat seuraavalla kerralla!:)

    • tsemiä_vaan_onnistuu

      No ekanakiin: ei erikoisvehnää vaan puolikarkeaa.
      Tarkoitiktko että oli 2,5 l nestettä vai 2.5 desiä ja 6-7 desiä jauhoja
      Ensimmäiseen nestemäärään tosiaan liian vähän jälkimmäiseen liikaa.
      Mites hiiva, paljonko sitä laitoit ?

      Alustaminen on tärkeää, taikinan pitää irrota käsistä.
      Vatkaa ensin vispilällä, niin kauan kun pystyt ja sitten ala alustaa käsin, lisää
      jauhoja puoli desiä kerrallaan. Pehmeä (ei sula) voi vasta alustamisen loppuvaiheessa.
      Kun taihina on pyöreä pallo ja se irtoaa kulhon reunoista , sen pitäsi olla
      ok kohoamaan.
      Kai kohotat kahdesti ?
      Ensin kulhossa puolisen tuntia ja valmiit pullat pellillä n 10 minuuttia ennen uuniin laittoa.

      Pyörittämisen opit harjoittellemalla, ei ole väliä pienet epätasaisuudet koska toinen kohottaminen oikaisee ne

      • Kipsa

        Tarkoitin 2,5 desiä maitoa ja 6-7 dl jauhoja, hiivaa 25 g. Lisäksi 1 kananmuna, vähän suolaa ja 3/4 dl sokeria, rasvaa 75 g kardemummaa. Ohje oli kirjasta Parasta kotiruokaa. Kohotin kyllä kahdesti.
        Kiitos kovasti kommenteistanne !


      • nisuakehiin
        Kipsa kirjoitti:

        Tarkoitin 2,5 desiä maitoa ja 6-7 dl jauhoja, hiivaa 25 g. Lisäksi 1 kananmuna, vähän suolaa ja 3/4 dl sokeria, rasvaa 75 g kardemummaa. Ohje oli kirjasta Parasta kotiruokaa. Kohotin kyllä kahdesti.
        Kiitos kovasti kommenteistanne !

        Yksi kikka on käyttää ohjeita vähemmän jauhoja ja vähän enemmän voita ja pitkä vaivaus.

        Itse käytän vain puolikkaan kananmunan -se toinen puoli menee voiteluun.

        Kardemummaa taas pitää olla reilusti ja mieluiten juuri jauhettuna - ilman sitä pulla ei maistu miltään - ruokalusikallinen riittää.


    • Kana_muna

      liika vehnäjauho tekee pullista kovia.

    • puhtausonpuoliruokaa

      Lue ohje hyvin ja maito, neste pitää olla sopivan lämmin. Älä vaivaa liikaa, sekoita nesteeseen sokeri ja suola, kardemumma ja lopuksi rasva. Jauhoja ei liikaa , kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa. Mittaa aineet tarkoin, anna kohota ja paista.

    • esiliinamyös

      Ota työvälineet esille ja puhdas pöytä, jossa työskentelet. Mittaa aineet, alusta, kohota leivo ja paista.

    • Pullapirkko74

      Kannattaa seurata tarkasti ohjetta ainemäärien suhteen, ( löytyy monesti ihan tavallisesta vehnäjauhopussista). Itse käytän ihan tavallista vehnäjauhoa. Jostain syystä minulla on kuvailemasi ongelma, jos käytän kuivahiivaa. Siksipä käytänkin ihan "oikeaa" hiivaa. Tärkeää on käyttämäsi nesteen lämpötila. Kädenlämpöinen on sopiva. Liian kuuma neste tappaa hiivan, liian kylmä hidastaa kohoamista. Käyttämäni aineet ja määrät: 5 dl vettä/maitoa, 1 tai 1,5 palaa hiivaa, 1-2 tl suolaa, 1 rkl kardemummaa, 1,5 dl sokeria, 1 muna, 15 dl vehnäjauhoja ja 200 g voita. Liotan hiivan nesteeseen, lisään mausteet, munan ja puolet jauhoista. Vatkaan voimakkaasti. Lisään vähitellen kaikki jauhot. Monesti vaivaan taikinan yleiskoneella, koska käsin siihen menee pitkä aika. Taikinaa tulisi vaivata niin pitkään, että se alkaa irtoilla kulhon reunoilta. Lopuksi lisään pehmeän tai sulan voin. (Ei saa olla kuumaa). Vaivaan taikinan ja laitan leivinliinan alle. Laitan kulhon altaaseen, jossa on lämmintä vettä (nousee nopeammin). Kun taikina on noussut kaksinkertaiseksi leivon sen pulliksi. Taikina on melko löysää ja vaivaaminen voi olla hankalaa, joten jonkin verran pitää käyttää jauhoja.Tekniikka kehittyy harjoitellessa. Annan pullien kohota leivinliinan alla niin, että ne ovat lähes kaksinkertaisia. Liikaa ei saa kohottaa, jotteivat ne lässähdä. Voitelen vatkatulla munalla. Paistan uunin keskiosassa 225 asteessa kunnes näyttävät kypsiltä (myös pohjasta) ja annan jäähtyä leivinliinan alla. Ja nam!!

      • Pullapirkko_74

        Niin, jos käyttää kuivahiivaa, tulee se sekoittaa jauhoihin ja nesteen tulee olla hieman lämpimämpää. Itse vain en ole onnistunut koskaan kuivahiivalla.


    • kylseonnistuu

      Jauhojen laaduissa on eroja eli toisia käyttäen sitkon saa esille helpommin.

      Ostin kokeillakseni S-ryhmän kotimaista luomu-vehnäjauhoa perinteisen Sunnuntain sijaan ja ainakin tekemäni pitsa-taikina valmistui todella helposti, kohosi hyvin ja paistui maukkaaksi.

      Pullataikinassa liioittele vähän rasvan määrää ja puolita kananmunan määrä, tee taikinasta vähän löysempi ja anna kohota hyvin kaksi kertaa eli vaivauksen jälkeen kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa, vaivaa ilmat pois, tee pullat ja anna kohota vielä puolisen tuntia, voitele munaseoksella ja koristele rae-sokerilla, mantelilastuilla jne.. ja paista 200-225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 10-15 minuuttia pullan koosta riippuen (isommat miedommassa lämmössä vähän pidempään) kunnes pinta on kauniin ruskea ja pulla tuntuu "kevyeltä" eli taikina on kypsää.

      Hyvään pullaan kuuluu myös runsaasti hienonnettua kardemummaa - älä pihistele siinä - kuten myös korvapuusteissa tulee olla reilusti sokeria ja kanelia eli ohje on ensin huoneenlämpöistä voita tasaisena kerroksena kaulitulle levylle, sokeri tasaisesti ripoteltuna kunnes pinta on valkoinen, kanelia päälle kunnes pinta on tasaisen ruskea, käärien tiiviiksi rullalle , josta leikataan vinoittain sopivia paloja, pellille leivinpaperin päälle väljästi (kohoavat vielä), kapea kohta siivusta painaen alas käärön sauman ollessa alapuolella, kohotus, voitelu kananmunalla, raesokeria pintaan ja uuniin, kypsyttyään ritilälle liinan alle jäähtymään ja nauti hyvän, makean maitokahvin kera kun enin kuumuus pullista on haihtunut.

      Ja loput pakkaseen myöhempiä nautintoja varten - sulatus mikrossa alempia tehoja käyttäen - ei siis täydellä teholla kuumennusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1321
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      990
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      976
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      889
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe