Onko ihmisessä sisintä, keskusta? Siis onko meissä sisin? Jos on, missä se sijaitsee?
Voisiko se sijaita siellä, missä sijatsee koko maailman kaikkeuden keskus? Kaikkien atomien ydin? Solujen keskus? Ihmisen sisin?
Voisiko se sijaita siellä, missä sijatsee koko maailman kaikkeuden keskus? Kaikkien atomien ydin? Solujen keskus? Ihmisen sisin?
Vastaukset 66
Vanhimmat
ihminen koostuu soluista.
solut koostuvat atomeista.
atomeilla olkoon keskus.
keskus on ydin.
ydin koostuu kvarkeista.
kvarkit ovat alkeishiukkasia.
alkeishiukkasia syntyy energiasta.
kaikki on siten perimmältään energiaa - alkuräjähdyksen energiaa.
E=mc^2
Jos tässä edellisessä viestissä olisi ollut edes Yksi oma ennen julkaisematon ajatus, niin olisiko se syntynyt minuuden keskuksessa?
Nimimerkki oli hyvä, kuitenkin banaani olisi ensimmäinen hedelmä.
Luulisin maailmankaikkeuden ytimen olevan energiaa eli sähköä. Mitäkö sähkö sitten on? Ehkä jonkunlaista vapaata energiaa, joka on elämää ylläpitävä voima.
Onko ihmisellä sisin?
Jos on. Onko meidän sisimpämme yhtä maailmankaikkeuden ytimen kanssa?
Onko maailmankaikkeuden ydin ja atomien ydintä koossa pitävä voima yhtä ja samaa energiaa?
ihmiskeskeinen ajattelu on historian saatossa saanut yhä kovempia kolauksia. en näe syytä ajatella ihmistä minkää keskuksena, vrt. maapallo kaiken keskus entisaikaan.
jos avaruus ajatellaan kuitenkin pallon pinnaksi, niin huomaamme, että siinä ei ole keskusta, vaan jokainen piste voi olla halutessaan sellainen.
ihminenhän koostuu samasta tai samoista aineista kuin muukin maailma. Näistä samoista aineista on mitä luultavimmin lähtöisin myös tietoisuutemme. Aineessa itsessään pitää silloin olla kyky saada aikaan tietoisuutta. Aineiden ensimmäisillä reaktiolla on jo selkeä logiikka, joka johtaa kohti monimuotoisempaa elämää. Vai onko elämämme vain sattumaa, eikä aineen tarkoitus?
Ei elämä ainakaan aineen tarkoitus ole. Kuinka elottomalla aineella voisi olla motiiveja? Eloton on vain sattumalta järjestäytynyt niin, että on pystynyt itseään kopioimaan, josta on lähtenyt lumivyöry, siis evoluutio, joka on sen lainalaisuuksien kautta johtanuut tietoisen aineellisen kappaleen syntyyn.
Tietoisuus = reaktiot ympäristöön.
Jos eloton on vain sattumalta järjestäytynyt niin, että on pystynyt itseään kopioimaan, ja lopulta heräämään eloon, niin silloin tuo "eloton" on etsimäni keskus.
Se on silloin koko maailmankaikkeuden ydin, äärettömyyden alkujuuri. Ah, sinne henkeni halajaa.
En etsi reaktioita vaan reaktion alkua, suurta pamausta, ja sen alkusyytä. Myös tämä etsintäni voi olla vain reaktio, mutta uskon että se on oikeansuuntainen reaktio.
Uskon että niin tietoisuus, älyllinen elämä, kuin elämä yleensäkin, ovat lähtöisin samasta aineen alkuhiukkasesta kuin koko maailmankaikkeus.
Uskon myös että äärettömyys on lähtöisin tästä alkeishiukkasesta. Siksi sillä on keskus, kiintopiste.
Etsin tätä keskusta, koska etsin itseäni. Etsin sisintäni. Etsin elämän tarkoitusta. Ja luulen löytäväni sen itsestäni, kaiken olevaisen keskuksesta. Olenhan samaa ainetta kuin muukin maailma.
Tuskin sattumalta mikään tapahtuu. Näin uskon.
Kun kuolemme, vapautuvat nuo aineelliset hiukkaset ympäristöön - kuka minnekin. Kuoleman jälkeen meissä olleita atomeja voi löytyä vaikka ulkoavaruudesta tai muiden eliöiden kehon rakenteista.
Toisaalta eliöt ovat jo elinaikanaan jatkuvassa dynaamisessa yhteydessä luontoon, koska laskennallisesti kaikki kehomme atomit vaihtuvat moneen kertaan elämämme aikana. Kerran sinussa ollut atomi voi nykyään olla vaikka missä. Puhalla ulos hiiliatomi, jonka kasvi sieppaa yhteytysprosessiin, jonka eläin syö, jonka taas sinä syöt, ja kappas olet syönyt palan entistä itseäsi - jännää, vai?
Mitä tästä pitäisi päätellä kun otetaan puheeksi kuoleman jälkeinen elämä?
Mutta jostakin nuo aineen hiukkaset ovat lähtöisin. Etsin alkua, koska olen varma, että löydän sieltä myös lopun.
Kerran Aatamissa ollut atomi voi olla tänään banaanissa, mutta jossakin on tuon atomin keskus, sen ydin. Uskon löytäväni äärettömän maailmankaikkeuden keskuksesta sen alun sekä lopun. Se siitä äärettömyydestä.
Ihmisellä on taipumusta ajatella, että kaikella on alku ja loppu, kaiken on joku luonut. Alku ja loppu -ajatteluun yhdistetään helposti luoja. Kun sitten mennään tästä edespäin, ihmisjärki päättelee: Kuka on luojan luoja?
Tuohon kysymykseen liitetään usein myös ajattelutapa suljetusta maailmankaikkeudesta, miksi ei myös avoimesta. Tämä voi hyvin johtua osittain ihmisen tarpeesta rajata "pienemmäksi" sitä mitä yritetään ymmärtää.
Mitäpä jos kaikella ei olekaan alkua ja loppua? Kaikki vain on alati muuttuvassa liikkeessä aina ja ikuisesti. Mitä jos meidän maailmankaikkeutemme on tällä hetkellä laajenevassa liikkeessä, kun joku toinen on samaan aikaan supistuvassa? Onko meidän maailmankaikkeutemme kaikki mitä on vai onko olemassa rinnakaisia?
Meistä yksikään ei tule löytämään sitä alkua, eikä loppua. Silti lopputuloksen ei tarvitse vaikuttaa toimintaan. Tekeväthän ihmiset muutakin ilman järkevää lopputulosta kuin pohdiskelevat maailmankaikkeuden syntyä. Jos siitä nauttii, niin miksi ei. Jos joku siltä haveksuu, voisi hän ihan hyvin halveksua mitä tahansa harrastusta.
Minusta ihmisen elämän tarkoitus on kehittää itseään mahdollisimman monipuolisesti, tehdä lapsia, siirtää heille tästä monipuolisuudesta jotain. Elää niin, että maapallolla olosuhteet säilyvät sellaisina, että tulevilla sukupolvillakin on hyvä elää täällä. Ehkä jonain päivänä kehitys on edennyt niin pitkälle, että he, jotka olemme tänne "luoneet", pystyvät parempaan. Miksi monipuolisesti? Siksi, ettemme voi tietää mikä on se kyky, joka tulevaisuudessa ratkaisee. Siksi kaikki itsensä kehittäminen on yhtä tärkeää. Siksi ei pitäisi halveksua sitä mitä toinen tekee. :)
että olet löytänyt sen jo. Jos et tiedä sitä, et vain vielä näe sitä, vaikka olet jo sanonut sen.
Hyvää pohdiskelua nimimerkki "loppu". Otit monta asiaa esiin kirjoituksessasi. Tämä siis vain minun mielipiteeni.
Kuitenkin lause "Meistä yksikään ei tule löytämään sitä alkua, eikä loppua." ihmetytti. Mielestäni emme ole vielä tarpeeksi kehittyneitä olemaan noinkin varmoja ettekö alun syytä onnistuta löytämään, ja hahmottamaan paremmin alkuräjähdystä.
Tämä keskustelu on sisältänyt myös kiinnostavia lauseita liittyen aineeseen ja maailmankaikkeuteen. Itse voisin kuvitella niin, että kaikissa alkeishiukkasissa on informaatiota. Kun elämän synnyssä nämä ensimmäiset elolliset proteinimolekyylit saivat alkunsa, mahdollisti se suuremman tietoisuuden mahdollisuuden. Proteiinimolekyyleihin koodatun toimintaperiaatteen mukaisesti molekyylit kehittyivät ja yhdistyivät toisiinsa, ja näin ollen organismit muuttuivat yhä monimutkaisimmiksi. Ja näin ihmislajikin sai alkunsa, puhtaan proteiinimolekyylien evoluution kautta.
Aineeseen on siis koodattu jonkinlainen toimintaperiaate. Me ihmiset koostumme aineesta ja tietoisuutemme myös. Tietoisuutemme on siis ainetta, joka mahdollistaa informaation liikkumisen hiukkasesta toiseen. Informaatio ei välttämättä ole ainetta vaan aineen värähtelyä, joten informaation kulku vaatii aina energiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kuolemme, aineemme ei häviä, vaan se vain muuttuu toisenlaiseen olomuotoon. Tämä kuoleman jälkeinen olomuoto ei kuitenkaan mahdollista tietoisuuden toimintaa, ja näin ollen tietoisuus pysähtyy. Ja kuollut ihminen menettää olemassaolonsa tietoisuudessaan. Ihmistä ei siis enää ole, kuolemansa jälkeen. Ihmisen osat vain leijailevat tähtien ja planeettojen ympärillä, miksei maassakin. Kun ihminen on osina niin se ei mitenkään voi olla alkuperäinen ihminen, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Ihminen katoaa.
Moni vastaus piilee siis aineessa. Siellä on toimintaperiaate. Voimme kysyä, että mikä taho on niinkin monimutkaisen järjestelmän kyennyt luomaan, missä pieneen hiukkaseen on koodattu systeemi joka luo koko maailmankaikkeuden. Oma vastaukseni on: elämä on leikkiä. Tietääkö apina miksi hänelle tehdään testejä, kun apinalle tehdään eläinkokeita ja annetaan polioseerum-rokotetta? Voimme myös olettaa, että ihmiselle tehdään kokeita.
"Kuitenkin lause "Meistä yksikään ei tule löytämään sitä alkua, eikä loppua." ihmetytti. Mielestäni emme ole vielä tarpeeksi kehittyneitä olemaan noinkin varmoja ettekö alun syytä onnistuta löytämään, ja hahmottamaan paremmin alkuräjähdystä."
Vaikka sanassa alkuräjähdys onkin se sana alku, niin meidän maailmankaikkeutemme alkuräjähdys ei välttämättä ole kaiken alku ja loppu. Se on vain tämän maailmankaikkeuden alku. Jos on olemassa rinnakkaismaailmankaikkeuksia, niin silloinhan se ei ole kaiken alku.
Mielestäni osa ihmisistä on niin kehittyneitä, että tajuavat kaiken alun syyn selvittämisen olevan mahdotonta.
Ei ole olemassa syitä, sillä jos olisi, muodostuisi vain yhdenlajisia maailmankaikkeuksia. Ensimmäinen - tai liikkumaton liikuttaja määräsi maailmankaikkeudessa vallitsevan logiikan, ja kieltäisi vaihtoehtoiset tendenssit.
On myös esitetty syklisen maailmankaikkeuden teoria, jossa akuräjähdystä seuraa laajeneminen, jonka jälkeen supistuminen pieneen tilavuuteen ja taas alkuräjähdys ja taas laajeneminen ...jne...
Ikään kuin maailmainkaikkeus olisi jatkuvassa sydämen sykkeen kaltaisessa liikkeessä. Tämä vaikuttaa kauniilta, mutta kaunis teoria ei tietenkään välttämättä ole tosi.
Tämä ei myöskään poista sitä ongelmaa, mikä laittoi sydämen sykkimään. Itse en usko mihinkään universumin ensimmäisiin syihin, vaan pikemminkin tässä erittelemättömiin takaisinkytkentäluupeihin, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen dynaamisella tavalla.
tulee aina törmäämään seuraaviin ratkaisemattomiin ongelmiin:
1. "Tämä ei myöskään poista sitä ongelmaa, mikä laittoi sydämen sykkimään." Eli alun ja lopun kysymys.
2. Mitä on kaiken olevaisen ulkopuolella.
Vaikka pystyisimme todistamaan aukottomasti rinnakkaismaailmankaikkeuksien sekä useampien kuin neljän ulottuvuuden olemassa olon, poistaako se edellä mainitut ongelmat. Ei poista. Siksi niitä ei tulisikaan ottaa kaiken päämääräksi.
Jos Jumala loi maailman, missä Hän oli ennen luomista? ... Tiedä, että maailma ja itse aika ovat luomatta, ilman alkua ja loppua. (Mahapurana, Intiassa 800-luvulla)
"Ikään kuin maailmainkaikkeus olisi jatkuvassa sydämen sykkeen kaltaisessa liikkeessä..."
Tämä on hedelmällinen ajatus päärynältä:)
Löytyisikö tältä suunnalta etsimäni maailmankaikkeuden keskus, sen sydän?
"Voimme kysyä, että mikä taho on niinkin monimutkaisen järjestelmän kyennyt luomaan, missä pieneen hiukkaseen on koodattu systeemi joka luo koko maailmankaikkeuden."
Etsin tätä hiukkasta, ja siihen kätkettyä elämän koodia. Etsin kaiken keskusta. Estin maailmankaikkeuden siementä sekä sen hedelmää.
"oikein.
banaani 5.1.2005 klo 20.16"
En pysty ajattelemaan tuolla tavalla, että koko järjestelmä olisi jo siinä yhdessä hiukkasessa. Itse ajattelen jotain ketjureaktion tyyppistä mallia, jossa luotu jatkaa luomista nojautuen sattumaan (vrt. evoluutio). Sanoit itsekin, että etsit ketjun alkujuurta, joten siltä osalta ajattelen samoin, mutta minusta se alkuhiukkanen on täysin mitätön nykyhetken ja tulevaisuuden kannalta, vaikka se olisikin kaiken rakennusaineena.
Sanoit kauniisti "Estin maailmankaikkeuden siementä sekä sen hedelmää." mutta kaiken muun kirjottamasi perusteella sain sen käsityksen, että etsit pelkkää siementä.
Teorian esitti muistakseni englantilainen miekkonen, joka on kirjoittanut myös sci-fi -kirjoja. Voi olla, että teoria osoittautuu todeksi, ja täydentyy "rinnakaisten" tai "vaihtoehtoisten" kaikkeuksien mallin avulla, sillä sellaiset selittäisivät paremmin noita takaisinkytkentöjä.
Maailmankaikkeuden massastahan suurin osa on tutnematonta, pimeää massaa, ja joillekin olennoille se voisi olla hyvinkin näkyvää.
Ei kaiketi hedelmää voida irrottaa siemenestä eikä siementä hedelmästä.
Opettaahan sen jo luontokin.
Ilman siementä ei ole hedelmää.
Hedelmä puolestaan pitää sisällään aina siemenen.
Ajatellaanpa vaikka päärynää, appelsiinia tai banaania, niiden siemenessä on täydellinen informaatio hedelmän valmistumiseksi. Samoin niiden hedelmä sisältää siemenen.
Samoin on ihmisen laita. Sen siemenessä on jo kaikki tähän tarvittava informaatio. Ja valmis ihmishedelmä kantaa ruumiissaan puolestaan siementä.
Miksei maailmankaikkeudella olisi tällaista siementä? Alkuatomia tai -hiukkasta?
Sellaista mikä on alkuunpannut koko kehityksen, siihen tarvittavan energian ja aineen.
Samoin uskon, että kun maailmankaikkeuden siemen antaa itsensä yhä uudelleen ja uudelleen (sisältäähän hedelmä aina uuden siemenen). Se on kerran myös tuleva valmiiksi.
Tämä ajattelu antaa elämälleni tarkoituksen. Ei tosin täydellistä tietoa, mutta jotakin mitä toivoa.
Ajatellaan, että ihmiset olisivat yksilöllisiä, ja että he olisivat ainutlaatuisia. Kuitenkin: kun elää tarpeeksi kauan, huomaa, että tietyt kuviot toistuvat, ja jollakin tapaa samantapaisia ihmisiä tulee tuolloin tällöin vastaan, ja voidaan ajatella, että kun määrä nousee tarpeeksi suureksi, löytyy melko tavalla samanlaisia ihmisiä kokonainen joukko - eivät vain tiedä toisistaan mitään.
Luonto toistaa tavallaan tietynlaisia kokoonpanoja, ja pelaa omaa, sokeaa flipperipeliään ihmispersoonien kanssa, ja antaa heidän tuudittautua omaan, kuviteltuun ainutlaatuisuuteensa. Elämänhistoriat kertautuvat loputtomiin, ja kaukaa katsotuna kaikki ihmisetkin ovat samanlaisia. Kielikin on itse asiassa vain toistoa, ja estää tavallaan näkemästä ulos.
Hedelmä ja siemen omaavat samantapaisen suhteen sillä hedelmien ulkonäössä ja laadussa on tiettyä toistuvuutta, ja että tällainen säännönmukaisuus kuuluisi maailmaan. Tosiasiassa maailmassa ei tarvitse olla minkäänlaista älyä tällaisen tuottamiseksi, sillä se on vain sen yleinen kehitymisen periaate - tuo toistuvuus, ja toisto.
Alussahan oli vain tyhjää, mutta miten tyhjiöön voi syntyä mitään? Tyhjiöönkin kuulemma voi syntyä ainetta. Pakostakin näin on ollut jos ajatellaan, että alussa on ollut jokin "siemen", mutta se että siitä tulisi jokin maailman kaikkeus voi ollakin vain sattumien summa. Ja kun taas tämä ns. maailman kaikkeuden syntymisen "sydän" liike tarpeeksi monta kertaa toistuu, eli syntyy ja laajenee, supistuu kasaan ja häviää, voi sillon tällöin syntyä planeettoja joissa on älyllistä elämää.
Ehkäpä juuri noin. Toisaalta: meillä olisi nyt tilaisuus jollakin tavalla tehdä mailmaamme vakioisemmaksi, ja ehkä estää sen romahtaminen takaisin ei-mitään -tilaan. Tai voisimme liittoutua niiden kanssa, jotka ovat onnistuneet.
Voi nimittäin olla, että joku älykäs laji olisi tässä onnistunutkin, ja on tavallaan lisäämässä maailman vakioisuutta, tai edistämässä älyllistymisen, ja säilymisen tendenssiä.
Entä jos materia on jossain tietyssä muodossa kykenevä muuttumaan tietoiseksi ympäristöstään ja itsestään?
"Uskon että niin tietoisuus, älyllinen elämä, kuin elämä yleensäkin..."
Miksi vain uskoa? Miksi ei tietää?
"Uskon myös että äärettömyys on lähtöisin tästä alkeishiukkasesta. Siksi sillä on keskus, kiintopiste."
Miten äärettömyys voi olla lähtöisin mistään? Äärettömyyden käsitteeseen kuulu, että sillä ei ole alku- eikä loppukohtaa eikä rajaa. Kuinka äärettömällä voisi olla sitten lähtöpaikka tai -aika? Tai ylipäätänsä mitään keskusta? Uskomuksesi on käsittääkseni vailla päätä ja häntää.
Ennen kuin aloitan puheenvuoroni, rajattakoon geeniteknologia ja kloonaaminen tämän argumentin ulkopuolelle.
"Samoin on ihmisen laita. Sen siemenessä on jo kaikki tähän tarvittava informaatio. Ja valmis ihmishedelmä kantaa ruumiissaan puolestaan siementä."
Yhdellä ihmisyksilöllä on puolet, toistan PUOLET, siitä siemenestä jota tarvitaan ihmisen tekemiseen. Toinen puoli löytyy sitten vastakkaisen sukupuolen edustajalta :)
Lisäksi olisi mukava tietää, millainen "ihmishedelmä" on. :)
Johan vanhat hebrealaiset tekstit sanovat ihmisestä näin: "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."
Ihminen on siis mies ja nainen. Kantavat ruumiissaan ihmisyksilön siementä, joka sisältää kaiken informaation tulevasta.
Jos tuo sykkimisteoria on tosi, niin silloin keskus voisi olla se singulariteetti, johon universumin aine aika ajoin supistuu. Tuo äärettömän tiheä piste jossa aine lienee aivan jotain muuta kuin tuntemiamme atomeja - pikemminkin jonkinlaista plasmaa... ... tai tuota.. että näin.
Tässä oli jo omaakin, eli meidän kaikkien yhteistä!
Tämän johtopäätös on siis tässä:
Joko olemme pohjimmiltamme äärettömyyttä, jossa ei ole keskusta tai sitten olemme äärettömyyttä, jossa on keskus.
Kysymys on siis siitä, onko ihmisessä sisintä vaiko ei. Olemmeko juurettomia vai emme?
Se, että jossain vanhoissa teksteissä lukee tuollaista, ei tarkoita, että asiat olisivat niin.
Se, mitä UUSISSA teksteissä lukee, osoittautuu ajan saatossa 100% varmuudella pelkäksi kuvitteluksi - ja mistä sinä sen tiedät, etteikö vanhojen tekstien JULKAISUAIKAAN olisi vallinnutkin se tila, jota niissä kuvataan. Et voi TODISTAA mitään - sen enempää tulevaisuudesta kuin menneisyydestäkään.
Niin, ja tämä maailmankaikkeuden ydin sijaitsee nykytietämyksen mukaan joka paikassa. Se sijaitsee siis myös minussa, so. minun sisimmässäni, minun tajuntani keskuksessa.
Tiedän ja olen kokenut todeksi ihmisen sisimmän. Se on kuin lähde, joka pulppuaa.
Tämä keskus todella on elämää ylläpitävä voima, niin kuin jusmu kirjoitti. Se on jonkinlaista luovaa energiaa. Tästä energiasta syntyy myös ajattelu. Siitä syntyy äly ja ymmärrys.
Tämä energia saa aikaan rakkauden tunteen. Se herättää ihmisen sisimmän. Se tekee meistä eläviä. Se on meidän keskuksemme, kaiken olemisen ydin.
Mutta sehän on tullut ihmisten ja eläinten, sekä mahdollisesti myös kasvien -kautta tietoiseksi itsestään, ja "ympäristöstään".
Olemme kaikki ainetta, kuten Herkules Hynynen jo aikanaan sanoi.
Mistä itsestä tahnu-tane nyt puhuu? Mistä itsestä olemme tulleet tietoisiksi?
Jospa aine todella tulisi tietoiseksi itsestään, so. sisimmästään. Tämä on toiveeni. Ehkä se on myös tapahtuva. Olenhan ainetta, ja pyrkimyksni on tulla tietoiseksi sisimmästäni, so. kaiken keskuksesta.
Ideani on se, että alussa ei ollut tietoisuutta, mutta AINEEN KEHITYKSEN kautta tietoisuudelle tulee mahdollisuus ilmetä siinä, kuten ihmisessä ja eläimissä, jotka ovat jollakin tapaa tietoisia "ympäristöstään". Jos kehitys SAA edetä, muuttuu kaikki oleva mieleksi, jolloin kaikki selittyvä on selittynyt ad infinitum.
Ja kaikkeus voidaan kuroa kokoon, ja heittää pois tarpeettomana, koska pidemmälle ei mieli voi päästä, ja sen kehitys on päättynyt.
Muistutan vielä kaikkia lukijoita "Humen giljotiinista", jonka mukaan "siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia." Se, että jossain vanhoissa teksteissä lukee tuollaista, ei tarkoita, että asiat ovat olleet tai ovat toimineet kuvatulla tavalla.
"Se, mitä UUSISSA teksteissä lukee, osoittautuu ajan saatossa 100% varmuudella pelkäksi kuvitteluksi - ja mistä sinä sen tiedät, etteikö vanhojen tekstien JULKAISUAIKAAN olisi vallinnutkin se tila, jota niissä kuvataan. Et voi TODISTAA mitään - sen enempää tulevaisuudesta kuin menneisyydestäkään."
Jos minä en pysty todistamaan mitään menneestä enkä tulevasta, et ilmeisesti sinäkään. Et siis pysty todistamaan, että se, mitä uusissa teksteissä lukee, tulee osoittautumaan pelkäksi kuvitteluksi. Mitä itseasiassa edes väität? Enhän sanonut edellisessä mitään ihmisestä.
Ja ota vähemmän aggressiivinen asenne, johdat itsesi noloihin tilanteisiin tuolla menolla.
Miten määrittelet "uuden tekstin"? Millä perusteilla väität uusien tekstien osoittautuvan kuvitelluiksi? Mitä tarkoitat "vanhoilla teksteillä" ja niiden "julkaisuaikaan vallinneella tilalla"? Miksi perustat mitään muiden ihmisten kirjoituksille? Eikös nekin ole vain tekstejä siinä missä kuvaamasi "uudet tekstit"?
Itse en usko, että ihmisellä on minkäänlaista "sisintä" tai "kaiken keskusta". Miksi se jokin olisi KAIKEN keskus? Olisiko tämä sisinkin ainetta, ja onko ajattelukin sitten vain ainetta? Entäs havainnot? Ovatko havainnot ainetta?
Miksi olisimme äärettömyyttä? Tuohan kuullostaa varsin järjettömältä. Mielestäni ihmisessä ei ole minkäänlaista sisintä. Ihminen ei myöskään ole kasvi, joten ihmisessä ei ole juuria.
Voi sanoa (Peirce), että aine on kuoleutunutta mieltä, eli sen kehitys on siinä kohtaa, missä se on, on pysähtynyt, ja sen sisältää maksimaalisen määrän sitä TARKOITUSTA, joka sillä voi olla.
Ihminen ei tietenkään ole kaikkeuden keskus, mutta hän on sitä SIINÄ MIELESSÄ että hän näkee kaikkeuden, ja itsensä niin, että hän muka OLISI sen keskus, ja liikkeellepaneva voima, ja hän ei voi nähdä tämän enempää - hän on korkeintaan jokin alemman luokan suorittaja, ja hänellä on vain pari vuorosanaa, joita hän tuskin edes muistaa kuin ne on sanottava.
Tieteellisesti kaiken keskus on aineen ja energian alkutiivistymä, joka sijaitsee nykyisin joka paikassa.
Tämä keskus sijaitsee siis myös minussa. Se sijaitsee kaikessa, missä liikun, mitä näen, tai mihin kosketan. Se sijaitsee kaikessa kuulemassani, ja kaikessa mitä sanon.
Toisin sanoen kaikessa, mikä on, on keskus, ja Minä Olen.
Siis kaiken keskus on kaikkialla?
Tämäpä mielenkiintoista.
Tulemista tietoiseksi kaiken keskuksesta voidaan kutsua myös valaistumiseksi tai heräämiseksi.
Kun alitajunta ohjaa ihmisen käyttäytymistä, hän ei ole tietoinen sisimmästä itsestään, so. kaiken keskuksesta. Hän siis elää toisinsanoen erossa itsestään. Kun ihminen elää erossa sisimmästään, häntä ohjataan ulkoa käsin.
Alitajuntaan vaikutetaan, sitä ohjelmoidaan. Tämä perustuu alitajuntaan torjuttuihin tunnepitoisiin asioihin, esim. muistoihin tai erilaisiin tarpeisiin. Ihmistä ohjaavat sellaiset tunteet kuin häpeä, syyllisyys, pelko tai viha. Näiden kautta ihminen on ohjelmoitavissa toimimaan halutulla tavalla. Tähän perustuvat myös hypnoosi ja suggestio.
Näemme siis kuinka tärkeä asia ihmisen valaistuminen on. Se on ikään kuin heräämistä hypnoosista. Tuleminen tietoiseksi sisimmästään on kuin heräämistä unesta.
Maailmankaikkeuden keskus on meitä kaikkia hyvin lähellä. Se on meissä jokaisessa. Se on meidän kaikkien yhteinen sisin, olemisen keskus.
Hmm. Noh tuo kuullostaa minun korvaani lähinnä pseudotieteiden, psykologian ja jonkin uskonnon sekoitukselta.
"Tuleminen tietoiseksi sisimmästään on kuin heräämistä unesta."
Itse olen sitä mieltä, että ihminen tulee tietoiseksi vain Descartesin "cogitossa", ei valaistumisessa.
No ei ja ei. Entäpä ajatukset, missä ne sijaitsee ja missä on eläinten sisin? Ja sienien?
Tuollainen ajatuskulku johtaa monadismiin. Todennäköisesti kaikkeuden kehitykset alkuvaiheet ovat kaikesta merkityksestä tyhjät; merkitykset ja ajattelu muodostuivat vasta myöhemmin, ja kaiken kehityksen lopputulos voi olla myös umpikuja, kehityksellinen mahdottomuus.
voit ottaa ajatuksiisi minkä tahansa kohteen tai asian ja huomata että se on maailmankaikkeuden keskipiste, esimerkkinä vaikka Jumala, huumeet tai seksi. Maailmankaikkeuden keskipisteeksi on itse ajatus
Maailmalla tuskin on mitään keskipistettä, siis sellaista, jonka ympäri maailmaa voitaisiin kiertää. Mutta ihmiset etsivät sellaista kiivaasti, ja selityksiä on varmaankin miljoonia. Tämä selittäminen on itse asiassa ajatusta, ja ajattelu on ainut, yhtenäiseltä vaikuttava kokonaisuutensa, jonka voimme tuntea.
Tässä mielessä väite siitä, että ajatus on keskipiste, on varmaankin tosi - mutta on tuskin sitä absoluuttisesti. Olisi liian helppoa, jos maailmankaikkeus selittyisi vain ja ainoastaan ihmismielestä käsin, sillä silloi kaikkeus olisi tavallaan mielen sisällä, tai jonkinlaisessa projektiivisessa suhteessa siihen.
Varmaankin Descartes tarkoitti jotakin tämäntapaista kun urahti:
- ajattelen, olen siis olemassa!
eli maailma todentuu ja realisoituu ajattelun kautta, ja että ajatus on se tapa, jolla maailma voidaan todeta olemassaolevaksi.
ja se voi sijaita missä vain.
Jos ihmisen sisin on energiaa, ja se voi sijaita missä tahansa, on se myös olevaisena kaiken alussa.
Juuri tätä etsin. Kaiken keskusta, kaiken alkua ja loppua. Ydintä ja sen energiaa. Omaa sisintä itseäni.
Onko tällä energialla mitään tekemistä rakkauden kanssa?
"Omaa sisintä itseäni."
Kyse on siis jonkinlaisesta tasapainon löytämisestä. Pisteen etsimisestä omasta tietoisuudesta, mikä hehkumalla hehkuu suunnattomia energiamääriä. Se ydin, joka luo ihmiseen elämän voiman.
Sinun siis pitää päästä harmoniaan itsesi suhteen, ja näin saavuttaa ykseys maailmankakkeuden kanssa sekä siitä aiheutuva ikuinen sielunrauha. Miten sen teet?
"Miten sen teet?"
Uskon, että minun ei tarvitse tehdä mitään, oivallan vain itseni sellaisena kuin Olen.
Ihmisellä on luontainen tarve päästä kaiken keskipisteeksi. Tästä kertovat lukuisat yritykset tulla joksikin, päästä parrasvaloihin. Kuitenkaan tähteys ei näytä sammuttavan sisäistä janoa.
Uskon että tämä tarve johtuu siitä, mitä sisimmässämme jo olemme. Sisäinen ihminen ja tämä ulkoinen elämä ovat ristiriidassa keskenään. Se mitä sisimmässämme olemme ei pääse toteutumaan arkielämässä.
Kun ihminen oivaltaa itsensä, hänen tarpeensa tulee tyydytetyksi. Sillä meidän sisimpämme on jo kaiken keskuksessa. Todellinen olemuksemme nauttii alati "parrasvaloista".
Kun tämän oivallan ja elän todeksi, olen autuas. Kun löydän tasapainon sisäisen ihmisen ja tämän elämän välille, olen perillä täydellisessä itseni tuntemisessa.
Siksi etsin kaiken keskusta. Sillä tiedän, siellä Minä Olen. Vasta siellä olen ehjä ja kokonainen. Vasta siellä olen ihminen.
Vallalla olevan käsityksen (Einstein, suhteellisuusteoria, ei "eetteriä" eli absoluuttista koordinaatistoa, ym) mukaan kaikki materia oli alkuräjähdyspisteessä. Nykyään se piste on joka paikassa.
Jos tämä pitää paikkansa, voin löytää tuon pisteen myös itsestäni. Juuri tätä kaiken olevaisen keskipistettä olen etsimässä.
Jos kaikki materia oli alkuräjähdyspisteessä, siinä oli myös kaikki energia. Ja jos ihmisessä on sisin, uskon löytäväni sen juuri tästä pisteestä. Mistä muualtakaan voisin sen löytää?
Huojentavaa on se tieto, että nykyisin tämä piste sijaitsee kaikkialla. Kovin kauas minun ei siis tarvitse lähteä sitä etsimään. Itse asiassa se on lähempänä minua kuin itse olen itseäni. Ja mikä parasta, se on minun sisin itse.
Kyse on siis itsensä löytämisestä. Äärimmäistä keskittymistä se tulee vaatimaan, jotta se olisi tapahtuakseen. Se vaatii väläyksen, leimahduksen joka opastaa ja yhdistää sillan oikean minän ja nykyisen minän kanssa. Ihmisen pitää kypsyä ja kypsyä, ja vihdoinkin ymmärtää olevansa osa näkyvää todellisuutta. Minusta ihmisen ei pidä mennä syvyyksiinsä, vaan syvyyksien pitää tulla ihmiseen. Ihmisen pitää yhdistyä todellisuuteen, ja vapautua.
Mutta tiedätkö, muistaakseni Platon teki itsemurhan kokiessaan ihmislihan olevan liian suuri rajoitin ajatuksen ja syvimmän itsen ulostulolle. Hän ei siis ilmeisesti löytänyt itseään täysin?
Jos haluat löytää itsesi täysin, niin siihen ei kirjaimilla tehdyt käsitteet auta, vaan sen täytyy olla suuri intuitiivinen kokemus, jossa tajunnalla ei ole esteitä. Ja vaikka kokisitkin löytäneesi itsesi, oletko varma että se tapahtui oikeasti vai johtuiko se siitä että uskottelit niin itsellesi? Toki jos onnistut kokemaan löytäneesi itsesti täysin, niin nostan sinulle jo siinä vaiheessa hattua. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihminen on muuttuva olento. On monia todisteita siitä, että ihmisen henkiset käsitykset muuttuvat: vaikka kuinka jokin tuntuisi oikealta niin vuoden kuluttua huomaakin olleensa väärässä.
Itse tunnen päässeeni harmoniaan tiedostamalla itseni aineellisena kappaleena jonka jokainen atomi on syntynyt maailmankaikkeuden vaiheiden aikana: alkuräjähdyksessä (vety,helium) ja toisaalta tähtien fuusioreaktioissa ja supernovaräjähdyksissä (muut alkuaineet).
Tavallaa olemme yhteydessä kosmiseen kehoillamme, jotka vielä ovat saaneet aivan uskomattoman kyvyn tarkastella kosmosta evoluution, aineen koostumusta muokkaavan prosessin kautta. Mikä ihana ja ainutlaatuinen kokemus havainnoida ympäristöä - aineesta on moneksi.
Kysymys vai vastaus? Koska universumi oli olemassa ennen ihmistä ja mitä tahansa ufoja jossain tuolla, myös kysymys oli lausumatta. Ehkä tässä on paradoksi jonka suhteen maailmankaikkeutta tutkivat tiedeihmiset ovat sokeita. Kysymys ihmisen keskustasta on hyvä laajentaa universaaliksi. Aletaan aluksi kysymällä missä on maapallolla olevien kaikkien ihmisten yhtenäinen sisin? Tässä sotien ja tsunamien myllennyksessä vastaus tuntuu mahdottomalta löytää, ja silti se on olemassa. Vastaushan oli ensiväittämäni mukaan ennen ihmistä, siis kysymystä. Maailmankaikkeuden paradoksi.
Hyvää, avaraa ja rakentavaa keskustelua täällä.
Oikein sinärakas kirjoitit, että kaiken tämän hajanaisuuden keskellä on mahdollista löytää ihmiskunnan keskus, sen yhtenäinen sisin.
Tämä keskus on myös koko maailmankaikkeuden ydin. Se sijaitsee ymmärrykseni mukaan tajuntamme keskuksessa, kaiken olevaisen ytimessä.
Samalla kaiken keskus sijaitsee, aivan niin kuin tiede sanoo, joka paikassa ja kaikkialla. Sillä kaikessa, mikä on, on ydin. Ja tämä ydin on pohjimmiltaan samaa olemusta.
Ja mitä kysymykseen ja vastaukseen tulee, nousee mieleeni varhaiskristilliset kirjoitukset, ja sieltä tämä: "Alussa oli sana (siis vastaus), ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."
Ehkä kaikki sai alkunsa kysymyksestä: "Miksi?" Kysyihän historian suurin opettajakin kuollessaan ristillä: "Miksi?"
"Jos minä en pysty todistamaan mitään menneestä enkä tulevasta, et ilmeisesti sinäkään. Et siis pysty todistamaan, että se, mitä uusissa teksteissä lukee, tulee osoittautumaan pelkäksi kuvitteluksi. Mitä itseasiassa edes väität? Enhän sanonut edellisessä mitään ihmisestä."
Ettei kukaan voi todistaa mitään. Kokemus on kuitenkin jossakin määrin osoittanut, että löydetyt totuudet eivät aivan valhettakaan ole, ja että tynnyrin pohjalle on jäänyt jotakin.
Filosofiassa muutos on hitaampaa, koska valtaosa sen tavoittamista totuuksista on jo löydetty, ja filosofian avulla ei voida ratkaista kaikkea, tai ede ymmärtää kuin osa asioista. Filosofia on liiaksi kytkeytynyt ihmiseen, ja hänen piirteisiinsä. Se tekee tiedosta, ja sen tavoittelusta RAADOLLISTA.
Tulevaisuus on sellainen, ettemme tunne siellä sen selittymisen uusia ehtoja, ja jos tänä päivänä sanotaankin jotakin, niin se ymmärretään toisin huomenna. Usemmat meidän uskomuksistamme ovat huomenna valetta, ta vääriä tulkintoja.
Ps. minä en ärry näistä juttelupalstoista, koska nämä ovat samantekevää ajantappoa.
"Ettei kukaan voi todistaa mitään. Kokemus on kuitenkin jossakin määrin osoittanut, että löydetyt totuudet eivät aivan valhettakaan ole, ja että tynnyrin pohjalle on jäänyt jotakin."
Ristiriitaista, että väität, ettei kukaan voi todistaa mitään, mutta toisaalta väität että totuuksia on löydetty. Jos väität, että kukaan ei voi todistaa mitään, niin mitä arvoa sinun filosofisella pohdinnallasi on täällä? Miksi ylipäätänsä kirjoitat tänne, jos tämä on "samantekevää ajantappoa"?
"Filosofia on liiaksi kytkeytynyt ihmiseen, ja hänen piirteisiinsä. Se tekee tiedosta, ja sen tavoittelusta RAADOLLISTA. "
Tuohon lauseeseen sopisi filosofian tilalle psykologia. Filosofia on kyllä kytkeytynyt ihmiseen, kun ei täällä muita filosofiseen ajatteluun kykeneviä olentoja ole. Minusta tieto tai sen tavoittelu ei ole raadollista, vaan tavoiteltavaa. En ymmärrä, miten filosofian kytkeytyminen ihmiseen voisi tehdä tiedosta ja sen tavoittelusta raadollista.
"Usemmat meidän uskomuksistamme ovat huomenna valetta, ta vääriä tulkintoja."
Harmittavaa, kuinka paljon käytät valehtelu-termiä. Itse tapaan luottaa ihmisiin ja pidän vääriksi todettuja uskomuksia enemmän vahinkoina kuin valheina.
Mainitset myös, että "useimmat uskomuksistamme ovat -- vääriä tulkintoja". Minusta olisi kiva tietää, millainen on väärä tulkinta, sillä jos voimme sanoa jotain tulkintaa vääräksi niin pitäisi olla mahdollista löytää jonkinlainen "oikea tulkinta" tai tulkinnan normi.
Näytät amatööriltä, jolle ei kannata edes vastata.
"Näytät amatööriltä, jolle ei kannata edes vastata."
Minähän voisin ottaa tuon melkein henkilökohtaisena loukkauksena.
Tyydyn kuitenkin vain toteamaan kritiikkisi osuneen harhaan. Kenties itse olisitkin ollut parempi maali arvostelullesi. Totta totisesti, itsekritiikki on kritiikin vaikein muoto, minkä todistit vastauksessasi. Kenties on perustellumpaa sanoa sinua "amatööriksi" sillä sinähän et vastannut minulle ja lopuksi vielä nimittelemään aloit. Muista vielä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Hyvä Simo, pistä mokomat tosiamatöörit lujille...