Lauantain levyraati

Kuka, minäkö? En ole ollut kännissä. Sattumoisin eilen kirjoittelin yhtä väännöscoveria juovuspäissään rymistelystä ja äänittelin siihen jo taustojakin, mutta se ei perustu omakohtaisiin kokemuksiin vaan Poliisit-sarjan sivusilmällä katselemiseen.

Tuo on ehkä viime vuoden biiseistäni parhain. Viime vuonna tosin kokonaan omia kappaleita syntyi määrällisesti varsin vähän (useammin sävel oli lainattu; kerran tosin niinkin päin, että sävel oli oma mutta sanat ennestään olemassa!), joten muun tuotantoni voittamiseen ei paljoa vaadittu.

Aloittajalle kysymys: mikä noista kolmesta muusta on se ei-tunnettu? Ainakin bändit lienevät kaikille tuttuja. Dream Theater ei koskaan ole suosikkeihini kuulunut, koska kliininen ja itsetarkoituksellinen progekikkailu ei innosta, mutta tuo kappale on ihan hyvä, koska siinä ei sitä ole. Säkeistöjen alku muistuttaa hieman Stingiä: niin kuin olisi risteytetty "Fragile" ja "Shape of My Heart". Sen jälkeen onneksi lähtee omille poluilleen, mutta ei hirveästi yllätä sittenkään.

Siksi rankkaan Musen kappaleen näistä kahdesta ulkomaisesta korkeammalle: mielestäni on sekä sävellykseltään, sovitukseltaan että soundimaailmaltaan jännittävämpi kuin Dream Theaterin varman päälle pelaava balladi.

Teräsbetonin ongelma on siinä, etten itse ainakaan pysty ajattelemaan bändiä enää ilman jääkiekkoa. Bändin jokainen biisi on kuin tehty liigakierroksen maalikoosteen taustalle, niin tämäkin. En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu: ehkä hyvä, jos koosteessa on hyviä läpiajossa längistä uittamisia. Hidas kitarasoolo-osa luo hyvää kontrastia muulle rytkeelle. Jos tätä kahteen muuhun pitää verrata, niin jokseenkin tasoissa DT:n kanssa. Itseni jääväsin, joten Muse siis omassa listauksessani ykkönen.

Hämärän_rajoilta kirjoitti:

Kuka, minäkö? En ole ollut kännissä. Sattumoisin eilen kirjoittelin yhtä väännöscoveria juovuspäissään rymistelystä ja äänittelin siihen jo taustojakin, mutta se ei perustu omakohtaisiin kokemuksiin vaan Poliisit-sarjan sivusilmällä katselemiseen.

Tuo on ehkä viime vuoden biiseistäni parhain. Viime vuonna tosin kokonaan omia kappaleita syntyi määrällisesti varsin vähän (useammin sävel oli lainattu; kerran tosin niinkin päin, että sävel oli oma mutta sanat ennestään olemassa!), joten muun tuotantoni voittamiseen ei paljoa vaadittu.

Aloittajalle kysymys: mikä noista kolmesta muusta on se ei-tunnettu? Ainakin bändit lienevät kaikille tuttuja. Dream Theater ei koskaan ole suosikkeihini kuulunut, koska kliininen ja itsetarkoituksellinen progekikkailu ei innosta, mutta tuo kappale on ihan hyvä, koska siinä ei sitä ole. Säkeistöjen alku muistuttaa hieman Stingiä: niin kuin olisi risteytetty "Fragile" ja "Shape of My Heart". Sen jälkeen onneksi lähtee omille poluilleen, mutta ei hirveästi yllätä sittenkään.

Siksi rankkaan Musen kappaleen näistä kahdesta ulkomaisesta korkeammalle: mielestäni on sekä sävellykseltään, sovitukseltaan että soundimaailmaltaan jännittävämpi kuin Dream Theaterin varman päälle pelaava balladi.

Teräsbetonin ongelma on siinä, etten itse ainakaan pysty ajattelemaan bändiä enää ilman jääkiekkoa. Bändin jokainen biisi on kuin tehty liigakierroksen maalikoosteen taustalle, niin tämäkin. En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu: ehkä hyvä, jos koosteessa on hyviä läpiajossa längistä uittamisia. Hidas kitarasoolo-osa luo hyvää kontrastia muulle rytkeelle. Jos tätä kahteen muuhun pitää verrata, niin jokseenkin tasoissa DT:n kanssa. Itseni jääväsin, joten Muse siis omassa listauksessani ykkönen.

Lue lisää

CR&KK oli varmaan suomalaisista se vähemmän tunnettu, koska ei vielä ole ollut euroviisuissa. :D Mutta ulkomaan teeokset oli minullekin yllättäviä, koska DT oli balladi kun odotin jotain nopeaa je teknistä kikkailua ja Muse taas nimenä tuttu ja niin oli kappalekin, mutta en ollut osannut yhdistää.

Oletko CR ajatellut koskaa kielen vaihtoa? Kun jos teet musiikkia vain nettiin, niin miksi rajata yleisö Suomeen?

scrg kirjoitti:

CR&KK oli varmaan suomalaisista se vähemmän tunnettu, koska ei vielä ole ollut euroviisuissa. :D Mutta ulkomaan teeokset oli minullekin yllättäviä, koska DT oli balladi kun odotin jotain nopeaa je teknistä kikkailua ja Muse taas nimenä tuttu ja niin oli kappalekin, mutta en ollut osannut yhdistää.

Oletko CR ajatellut koskaa kielen vaihtoa? Kun jos teet musiikkia vain nettiin, niin miksi rajata yleisö Suomeen?

Lue lisää

En ole ajatellut... tai sen verran olen ajatellut, etten ole pitänyt sitä hyvänä ideana. Syy on yksinkertainen: pidän kielellisestä nokkeluudesta, mutta en koe osaavani englantia (saati mitään muuta kieltä) niin hyvin, että pystyisin sillä sektorilla mitään tarjoamaan. Jeff Lynne lauloi viime vuonna ilmestyneellä Alone in the Universe -levyllään kappaleessa "When I Was A Boy"

Don't want a job
cause it drives me crazy,
just wanna sing
"Do you love me, baby?"

https://www.youtube.com/watch?v=tM34A80RTv4

Toki englanniksi voisi tehdä – ja voi pojat, miten paljon edelleenkin tehdään – geneeristäkin lyriikkaa, jollaisiin Lynne metatekstillään viittaa, mutta sille musiikille löytyy jo aivan riittävästi minua parempiakin esittäjiä.

Hämärän_rajoilta kirjoitti:

Kuka, minäkö? En ole ollut kännissä. Sattumoisin eilen kirjoittelin yhtä väännöscoveria juovuspäissään rymistelystä ja äänittelin siihen jo taustojakin, mutta se ei perustu omakohtaisiin kokemuksiin vaan Poliisit-sarjan sivusilmällä katselemiseen.

Tuo on ehkä viime vuoden biiseistäni parhain. Viime vuonna tosin kokonaan omia kappaleita syntyi määrällisesti varsin vähän (useammin sävel oli lainattu; kerran tosin niinkin päin, että sävel oli oma mutta sanat ennestään olemassa!), joten muun tuotantoni voittamiseen ei paljoa vaadittu.

Aloittajalle kysymys: mikä noista kolmesta muusta on se ei-tunnettu? Ainakin bändit lienevät kaikille tuttuja. Dream Theater ei koskaan ole suosikkeihini kuulunut, koska kliininen ja itsetarkoituksellinen progekikkailu ei innosta, mutta tuo kappale on ihan hyvä, koska siinä ei sitä ole. Säkeistöjen alku muistuttaa hieman Stingiä: niin kuin olisi risteytetty "Fragile" ja "Shape of My Heart". Sen jälkeen onneksi lähtee omille poluilleen, mutta ei hirveästi yllätä sittenkään.

Siksi rankkaan Musen kappaleen näistä kahdesta ulkomaisesta korkeammalle: mielestäni on sekä sävellykseltään, sovitukseltaan että soundimaailmaltaan jännittävämpi kuin Dream Theaterin varman päälle pelaava balladi.

Teräsbetonin ongelma on siinä, etten itse ainakaan pysty ajattelemaan bändiä enää ilman jääkiekkoa. Bändin jokainen biisi on kuin tehty liigakierroksen maalikoosteen taustalle, niin tämäkin. En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu: ehkä hyvä, jos koosteessa on hyviä läpiajossa längistä uittamisia. Hidas kitarasoolo-osa luo hyvää kontrastia muulle rytkeelle. Jos tätä kahteen muuhun pitää verrata, niin jokseenkin tasoissa DT:n kanssa. Itseni jääväsin, joten Muse siis omassa listauksessani ykkönen.

Lue lisää

Varmaankin DT oli se vähemmän tunnettu? Bändihän on tunnettu ns. muusikkopiireissä, mutta ei muuten.

Musen biisi toimii, tykkään siitä kuinka jokainen kertsi on vähän edellistä isompi. Vikan kertsin falsettitaustalaulu on mainio.

DT:n biisi, lyhennetty versio muuten, on hyvä mutta aivan kuten Hämärän Rajoilla kirjoitti, liian varman päälle.

TB:n biisi on tavallaan koominen, mutta yksinkertaisuudessaan hyvä. Ahola on kova vokalisti, korkeille äänille voi naureskella mutta harva vetäisi tuota perässä.

Casey Ryback&KK oli suuri yllätys. Ovelasti tehty ja sovitettu, hämmästyttävää että tuo lienee kotituotantoa. Sävellyksenä pesee monet suositut bändit heittämällä.

Ehkä tällä kertaa Muse voittaa minunkin papereissani.

Tässä se aiemmin mainitsemani kännirymistelystä kertova tekele nyt on. Mukana menossa uudet, osuvasti Rymy-merkkiset bongorumpuni sulassa sovussa elektronisten perkussioiden kanssa, ja väänneltävänä kappaleena Periaatteen miehen suosikiksi tiedetty Anna Abreun versio Jukka Pojan biisistä. Ei välttämättä ihan lopullinen versio ja miksaus, joten piilovideo.

https://www.youtube.com/watch?v=N5-_0jduXZ8

Casey_Ryback kirjoitti:

Tässä se aiemmin mainitsemani kännirymistelystä kertova tekele nyt on. Mukana menossa uudet, osuvasti Rymy-merkkiset bongorumpuni sulassa sovussa elektronisten perkussioiden kanssa, ja väänneltävänä kappaleena Periaatteen miehen suosikiksi tiedetty Anna Abreun versio Jukka Pojan biisistä. Ei välttämättä ihan lopullinen versio ja miksaus, joten piilovideo.

https://www.youtube.com/watch?v=N5-_0jduXZ8

Lue lisää

Hyvää riimittelya. Mutta sitten toisaalta, jos kritiikki sallitaan, ja sallitaanhan se, niin parodiana tuo on kuitenkin vähän helppo. Mutta ei se huonokaan ole.

Mutta tuossa ketjun alussa olevassa Naiskuiskaaja;ssa on enemmän ideaa. Se minimalismi vaimikäsenytoli toimii.

scrg kirjoitti:

Hyvää riimittelya. Mutta sitten toisaalta, jos kritiikki sallitaan, ja sallitaanhan se, niin parodiana tuo on kuitenkin vähän helppo. Mutta ei se huonokaan ole.

Mutta tuossa ketjun alussa olevassa Naiskuiskaaja;ssa on enemmän ideaa. Se minimalismi vaimikäsenytoli toimii.

Lue lisää

Nämä coverit ovat aina sellaisia välihupailuja, väännöslyriikat nopeasti kirjoitettuja joperuonansuu-hassutteluita ja musiikkiosat äänitys- ja sovitusteknisiä harjoituksia. Kokonaan omat biisit ovat aina ykkösprioriteettini ja tarjoavat monipuolisempaa haastetta.

Sikäli surullista onkin, että kappaleistani eniten huomiota ovat saaneet "Assburger" ja "Mengele", molemmat covereita. Valmiiksi tunnetut ja hyväksi havaitut sävellykset ja niihin väännellyt sanat tuntuvat olevan huumorimusiikissa tehokkaampi tapa, jos haluaa mitata menestystä katsoja- ja kuulijakerroilla.

Anssi Kela -vertauksesta olen otettu, ja tunnetuista ja menestyneistä suomalaisista muusikoista hän taitaakin olla ainoa, jonka intohimona on laillani tehdä kaikki alusta loppuun itse. (Chisun arvostan myös korkealle samasta syystä, mutta hän ei kuitenkaan soita kaikkea vaan "pelkästään" säveltää, sanoittaa, laulaa, sovittaa, tuottaa, ohjelmoi... ja toki myös soittaa jonkin verran.) Vain elämää -kapellimestarihan paljasti syksyllä, miten Kela on ohjelman historian ainoa artisti, joka teki itse ja toi bändille täysin valmiit sovitukset — jotka olivatkin pirun hyviä. (Chisun pitää olla ensi kaudella mukana!)

Kelassa hienoa on myös seurata musiikillista kehittymistä. Nummela-ajan kappaleet ovat nyky-Anssiin verrattuna melkoisia raakileita, minkä mies itsekin myöntää. Maan parhaiden kasari-pastissien tekemisen lisäksi myös räppi on alkanut maistua. Kenenkään ei pitäisikään juuttua yhteen genreputkeen, jos kykyjä tai edes kiinnostusta eri lajeihin vain yhtään löytyy.

Toivon, ettei tähän tule yhtään "mutta Kelahan on suvakki" -äpöstystä; pidetään se kretinismi MV:n puolella.