Poliisi, julkaistessaan turvapaikanhakijoiden rikosepäily-tilastoja viime vuodelta, ei ilmoittanut turvapaikanhakijoiden lyhyttä oloaikaa turvapaikanhakijana.
Tilastot tulkittiin siten täysin väärin.
Asiaan on perehtynyt erikoislääkäri Mikko Paunio ja hän kertoo asian US-Blogissaan ja hän suhteuttaa lukemat pelkästään suomalaistaustaisiin miehiin ja silti saa 38-kertaisen lukeman.
"Turvapaikanhakijoilla oli 38 kertaa suurempi suhteellinen riski suomalaisiin miehiin verrattuna olla vuonna 2015 joutunut törkeän raiskauksen vuoksi poliisitutkintaan, kun sama luku ulkomaalaisilla oli 4."
http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211062-hs-poliisi-turvapaikanhakijoiden-maara-ei-juuri-nay-rikostilastoissa
Nimimerkki "Laitinen" jo huomautti vertailuvirheestä kaikkien rikosnimikkeiden osalta joskus mummomuorin avauksessa ja itse laskin asiaa myös silloin.
(Alla lainaus omasta viestistäni)
"Rikosepäilyjen määrä turvapaikanhakijoilla on 2015 aika hurja 926, vaikka 33000 turvapaikan hakijaa ovat olleet Suomessa keskimäärin vain pienen osan aikaa vuodesta.
Suuri osa turvapaikanhakijoistahan poistuu melkein heti tultuaan ja turvapaikkapäätöksen tai hylkäyksen saatuaankin he myös poistuvat heti tuolta listalta.
Jos henkilö on ollut turvapaikan hakijana Suomessa keskimäärin esim. 5 viikkoa, niin tuo lukema pitää kertoa noin kymmenellä, jotta saadaan todellisuutta kuvaava lukema.
10X926= 9260 rikosepäilyä suhteessa oloaikaan."
http://static.iltalehti.fi/uutiset/rikosj29116mp_uu.jpg
Uutta tietoa: "raiskausriski 38-kertainen"?
24
279
Vastaukset
- invamoposi.hangessa
Joko olet saanut invamoposi kavettua lumihangesta?
- ei.käy
Peku ei voi ajella talvella kun ei ole nastoja invamopossa.
- IslamRaiskauskulttuuri
Islam on raiskauskulttuuri!!!!
Ei islamilla ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kristityt on eniten myötävaikuttaneet tuohon rikos-ilmiöön.
Kristillinen Saksan johtaja Merkel on se suurin vaikuttaja ja meillä kansallisesti pahinta on aikaan saanut Evl-kirkko.
Nyt kirkossa ollaan tyrmistyneitä Niinistön puheesta ja hyökkäävät presidenttiämme vastaan.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1454411408275.html
Kyse ei siis ole islamista vaan rikollisuudesta ja sen perustreettomasta naahan päästämisestä.
Sama kulttuuri on rikollisilla lähtömaissa myös kristityillä.- muslimi.raiskaa
Totta. Islamissa raiskaus on miehen oikeus ja kunniaksi hänelle. Samoin kuin tappaminen.
- PääPensaaseen
Pe.ku kirjoitti:
Ei islamilla ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kristityt on eniten myötävaikuttaneet tuohon rikos-ilmiöön.
Kristillinen Saksan johtaja Merkel on se suurin vaikuttaja ja meillä kansallisesti pahinta on aikaan saanut Evl-kirkko.
Nyt kirkossa ollaan tyrmistyneitä Niinistön puheesta ja hyökkäävät presidenttiämme vastaan.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1454411408275.html
Kyse ei siis ole islamista vaan rikollisuudesta ja sen perustreettomasta naahan päästämisestä.
Sama kulttuuri on rikollisilla lähtömaissa myös kristityillä.Jaaha. Mikään muu kuin Islam ei saa tuonkaltaista puhtaaksiselittelyä aikaiseksi. On se nyt helvetti kumma kun Buddhalaisetkin muuttuivat "ääribuddhalaisiksi" Myanmarissa kun alkoivat kyllästymään muslimien, heidän yhteisöön kohdistamiin raiskauksiin. Se, että Buddhalaiset elävät sulassa sovussa mm. kristittyjen, Hindujen ja kaikkien muiden paitsi muslimien kanssa, pitäis jo kertoa jotakin. Avautuuko sinunkin silmäsi vasta sitten kun tarpeeksi lähelle osuu?
muslimi.raiskaa kirjoitti:
Totta. Islamissa raiskaus on miehen oikeus ja kunniaksi hänelle. Samoin kuin tappaminen.
Ei tuo ole islamista, vaan raamatusta.
5 Moos.22:28-29 28 Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, 29 niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.- IslamRaiskauskulttuuri
Pe.ku kirjoitti:
Ei tuo ole islamista, vaan raamatusta.
5 Moos.22:28-29 28 Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, 29 niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.Olet valehteleva muslimi ja selityksesi ovat yhtä tyhjän kanssa.
- muslimi.raiskaa
Pe.ku kirjoitti:
Ei tuo ole islamista, vaan raamatusta.
5 Moos.22:28-29 28 Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, 29 niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.eikös ole hyvä kun Raamattu vastuttaa raiskaajan huolehtimaan raiskaamastaan naisesta? islamissahan raiskaajat kivitittävät raiskaamansa naiset.
- kauheaaa
Pe.ku kirjoitti:
Ei tuo ole islamista, vaan raamatusta.
5 Moos.22:28-29 28 Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, 29 niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.Kauheaa (:, onneksi Suomessa ei ole koskaan ollut raamattuun perustuvaa avioliittolakia.
- epikuroseikirj
Kyllä kaikissa uskomuksissa on vastenmielisiä asioita joita vastaan kannattaa polemisoida.
Tässä TS:n kolumni lainattuna.
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/845598/Aasiasta Afrikkaan jatkuu Muhammedin maaAika pihalla asioista oli tuo artikkelin kirjoittaja.
Sekoittaa kulttuurinkin uskontoon.
Hyvä vertailukohta uskonnon ja kulttuurin erosta on esim. tyttöjen ympärileikkaus.
Jotkut luulevat kyseessä olevan nykyisin uskonnon, mutta oikeasti se on nykyisin kulttuuria.
Joskus aikojen alussa tyttöjen ympärileikkaus on kuulunut ehkä luonnonuskomuksiin, mutta nykyisin ympärileikkausta on tietyillä alueilla riippumatta siitä, onko kyseessä muslimi tai kristitty.
Kristitytkin siis silpovat tyttöjä siellä missä muslimitkin.- invamosiko.hangessa
Pe.ku kirjoitti:
Aika pihalla asioista oli tuo artikkelin kirjoittaja.
Sekoittaa kulttuurinkin uskontoon.
Hyvä vertailukohta uskonnon ja kulttuurin erosta on esim. tyttöjen ympärileikkaus.
Jotkut luulevat kyseessä olevan nykyisin uskonnon, mutta oikeasti se on nykyisin kulttuuria.
Joskus aikojen alussa tyttöjen ympärileikkaus on kuulunut ehkä luonnonuskomuksiin, mutta nykyisin ympärileikkausta on tietyillä alueilla riippumatta siitä, onko kyseessä muslimi tai kristitty.
Kristitytkin siis silpovat tyttöjä siellä missä muslimitkin.Islam on sekä kulttuuri että uskonto. etkö reppana sen vertaa tiedä? kuuntelisit Ahvion opetuksia niin tietäisitkin jotain.
- pekuparka
Pe.ku kirjoitti:
Aika pihalla asioista oli tuo artikkelin kirjoittaja.
Sekoittaa kulttuurinkin uskontoon.
Hyvä vertailukohta uskonnon ja kulttuurin erosta on esim. tyttöjen ympärileikkaus.
Jotkut luulevat kyseessä olevan nykyisin uskonnon, mutta oikeasti se on nykyisin kulttuuria.
Joskus aikojen alussa tyttöjen ympärileikkaus on kuulunut ehkä luonnonuskomuksiin, mutta nykyisin ympärileikkausta on tietyillä alueilla riippumatta siitä, onko kyseessä muslimi tai kristitty.
Kristitytkin siis silpovat tyttöjä siellä missä muslimitkin."Kristitytkin siis silpovat tyttöjä siellä missä muslimitkin."
Älä puhu paskaa peku, Uskovat EIVÄT SILVO KETÄÄN !Ja KYLLÄ SINÄKIN TUON tiedät !
Itelle kyllä tuli täytenä yllätyksenä Niinistön hyppääminen "tolkkukerhoon".
No, tuskinpa hänellä olisi mahdollisuutta uudelleenvalintaan äärilaitojen puolella.
SDP:n puheenjohtajalle ja monelle muullekin siitä puolueesta ulostulo oli raju isku, johon heidänkin on jatkossa taivuttava.- Niinistöfani
Antti Rinne ei oikeastaan saanut suustaan muuta kuin pientä örinää ja urinaa.
Ei Niinistölläkään mitään konkreettisia ratkaisuehdotuksia ollut. Turkissa on pakolaisia miljoonittain ja niitten eteen pitäisi tehdä jotain muutakin kuin sysäillä vastuuta toisille.
sage8 kirjoitti:
Ei Niinistölläkään mitään konkreettisia ratkaisuehdotuksia ollut. Turkissa on pakolaisia miljoonittain ja niitten eteen pitäisi tehdä jotain muutakin kuin sysäillä vastuuta toisille.
"Turkissa on pakolaisia miljoonittain ja niitten eteen pitäisi tehdä jotain muutakin kuin sysäillä vastuuta toisille."
Pakolaiset ja aiheettomat turvapaikanhakijat ovat kaksi ihan eri asiaa ja kyse oli jälkimmäisistä.
Lisäksi aiheettomien turvapaikanhakijoiden takia vaikeutuu oikeiden avuntarvitsijoiden asema.
Niinistö viittasi juuri tuohon ongelmaan ja siihen on kyllä helpot ratkaisut, mutta vastuuttomia vastaan hangoittelijoita löytyy vielä jonkin verran, mutta tilanteen vielä huonontuessa ei heitä enää ole.Ei tullut presidentiltä konkreettista ehdotusta miten nämä (turvapaikkaa tarvitsevat ja elintasonsa korotusta hamuavat) erotetaan toisistaan (ja missä) vaan presidentti antoi selvästi ymmärtää, että sopimuksista ei tarvitse välittää ja rajat vaan kiinni ettei rahaa pala.
sage8 kirjoitti:
Ei tullut presidentiltä konkreettista ehdotusta miten nämä (turvapaikkaa tarvitsevat ja elintasonsa korotusta hamuavat) erotetaan toisistaan (ja missä) vaan presidentti antoi selvästi ymmärtää, että sopimuksista ei tarvitse välittää ja rajat vaan kiinni ettei rahaa pala.
Pakolaiset ja aiheettomat turvapaikanhakijat ovat kaksi ihan eri asiaa ja kyse oli jälkimmäisistä.
- Tiinalina
Turvapaikan hakijat suunnittelevat illaksi raiskaus-iskua.
Poliisi on varautunut asiaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020621078243_uu.shtml
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6662512Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,301246- 1091158
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111083- 93955
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k104915Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101873Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e236815Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64741