Jatkuva pilvisyys Suomessa

aurinko_näyttäydy

Onko tosiaan niin, että luonnon herra on päättänyt, että Suomi ja suomalaiset eivät saa meidän keskustähtemme Auringon valosäteistä nauttia kuin aniharvoin?

Itseäni tämä jatkuva pilvisyys masentaa. Aurinko tuo läsnäolollaan välittömästi energiaa ja iloa.

Miksi emme saa Suomessa nauttia auringosta niin kuin muualla saadaan?

Olen laittanut merkille, että lentokoneella kun lähestymme Suomea on täällä aina ylivoimaisesti suurimmat pilvimassat koko Euroopassa. Mitä olemme tehneet väärin, miksi ansaitsemme tämän kohtalon?

19

1966

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Auringonnn

      Kyllä tuo aurinko tähän aikaan vuodesta jo mieltä kirkastais jos vain paistais

    • MustaaJaHämärää

      No tuohan on tilastollinen fakta ollut iät ja ajat, että laskettaessa aurinkotunteja per vuosi, Suomi on ehdottomasti Euroopan alinta kastia, jo pelkästään läntisiin naapurimaihimme verrattuna, vaikka ollaankin samoilla leveyspiireillä. Heti kun mennään länsirannikolle päin, niin tulee aurinkoisempaa.

      Ennätyksen taitaa tässä suhteessa tehdä Tampere, jossa sataa about 20 päivänä 30 päivästä heinäkuussa, siis tilastojen mukaan. Sademäärät eivät ole suuria, joten mitään monsuunia ei ole tiedossa, eikä Tampereella ole erityisen suuria sademääriä, mutta pilvisyyttä riittää, jopa keskikesällä. Eli paljon pilviä ja vähäisen ropauttaa suurimman osaa kesää.

      Jonkun tutkimuksen mukaan Tampere oli 8. sateisin kaupunki Euroopassa (ja luultavasti myös pilvisin?). Se on aika hyvä ennätys, koska kun brittiläiset ja muutama Atlantin rannalla sijaitseva kaupunki on vain edellä.

      Itse olen laskenut täällä Pirkanmaalla olleen joskus jopa yli 2 kuukautta sellaista aikaa, jolloin selkeää taivasta ei ole näkynyt laisinkaan. Ei kuu kumota eikä aurinko paista. Ainoastaan lyijynharmaata pilveä loputtomiin, josta heijastua kumottaa kaupungin valot kammottavalla tavalla takaisin ikään kuin taivaanrannassa olisi menossa ikuinen Raknarök.

      Eipä siis ihme, jos ihmisiä masentaa. Kuusi kuukautta sitä yhtä ja samaa lokakuusta aina maaliskuulle. Ei muuta kuin kynttilöitä palamaan ja kaikki lamput päälle heti aamusta, kun tiedetään, mitä tämä täällä Suomessa on. Kyllähän tällaisesta normi-ihminen ihan mistä tahansa päin maailmaa masentuisi.

      • afsasfasffas

        Tuntuu vaan, että tämä säätila (jatkuva pilvisyys ja auringottomuus) jatkuu vuoden ympäri nykyään. Pitkiä aurinkoisia ajanjaksoja ei ole.


      • aurinkomaksimi

        auringonpilkkumaksimi aiheuttaa sen että yläilmakehä pysyy kylmänä ja alailmakehä lämpimänä tämä l-tilaero synnyttää matalapaineita. satutko muistamaan että 2008 kun oli minimi niin vuodet 2009-2013 oli viisi neljän vuodenajan vuotta peräkäin silloin myös aurinko paistoi paljonkin.


    • Lumenpaskaa

      Nytkin sataa taivaalta valkoista räntäpaskaa, mikä on kaikille tasakaton omistajille paskamainen asia, koska tällainen painava räntäpaska lisää lumikuorman painoa katolla. On se nyt kumma, kun ei sada vettä, kun lämpötila on 2, niin sulais lumetkin katolta, mutta lisää valkoista paskaa vaan sataa.

      • talvipoissuomesta

        ja taas sitä lunta sataa tuota valkosta inhottavaa tulis kaatamalla vettä !tai paistais se kevät aurinko


    • säiden_herra

      Tätä se on. Kiitos ihmiskunnan ja ilmastonmuutoksen. Sitä ennustivat jo 20 vuotta sitten, mitä tässä tulee käymään. Sademäärät vain lisääntyvät näillä seuduin ja tottahan tuo näyttää jo olevan.

      Vaikka olikin niitä hirmu pakkasia tammikuussa, ne tuntuvat olevan hyvin poikkeuksellisia nykyisin. Nyt saamme taas "nauttia" lopputalven näistä vesi/räntäsateista ja tiet ovat vuoron perään sulia ja jäisiä. Pahinta mahdollista keliä tämä ja jatkuu vaan, mutta eipä tälle mitään mahdeta.

      Kunpa ensi kesänä saisi nauttia auringosta ja kuivemmista ilmoista. Toivossa on hyvä elää!

      • jopfsdajpfdsa

        Kun et saa. Kaakosta ei pilvimassat lopu. Se puhaltaa Atlantilta jatkuvasti myrskyn rippeitä tänne Pohjolan perukoille ja jatkuvasti saamme nauttia pilvien vyörystä ja muutamasta plusasteesta. Juuri sellaista keliä, joka ei hyödytä ketään eikä mitään. Luonto kärsii kaikella tapaa. Talvihorroksessa olevien eläinten uni häiriintyy ja luonnossa ei mikään kasva tällaisilla keleillä.

        Suomen sää on varmastikin koko maapallon ankeinta mahdollista säätä.

        Aurinko on elämisen ehto, Suomessa sitä ei vain näe koskaan.


    • toivonihmiskunnantuhoa

      Kärsitään nyt saatana kun kaikki asiat on päin vittuu saatu täällä maapallolla, niin ei ole ihmisillä yhtää vara valittaa säistä saatana.

      • ihmiskuntapersläpi

        Se on just noin ku sanoit! Sitä saa mitä tilaa perkele!


    • väkäleuka

      Japani on nousevan auringon maa ja maamme on pilkistävän auringon maa " ja aurinko voi pilkistää Lapissa ". Pahempaan suuntaan olemme menossa: koko vuosi 2017 on ollut matalapaineiden ja pilvimassojen vyöryä Suomen yli. Sama meno jatkunee vuonna 2018. Ei ole enää kunnon pakkaskausia eikä maaliskuun komeita aurinkoisia päiviä. Yksi vuodenaika - sadekausi.

    • ilmastopakolaiset
    • forws

      Sademäärät lisääntyvät tasantarkkaan siksi koska kemikaalivanoja suihkutetaan ja pilvimassaan kertyy kaikki se paska mikä sataa sitten meidän päälle. Se tekee myös pilvistä paljon suurempia ja raskaampia. En tiedä että kuinka moni on tajunnut kuinka paljon viimevuosina on sitä paskaa ilmoille suihkuteltu. Monilla tuntuu olevan ne silmät kiinni ja eletään kuin zombit. Hyvä esimerkki on myös amerikka näistä radikaaleista ilmastoista, on tornadoa ja muuta myrskyä ja yhtäkkiä sataa järjetönmäärä lunta siellähän nämä kemikaalivanat on ahkerammin käytössä. Kova ja jatkuva tuuli on myös vallitseva etenkin viime vuonna sai oikeasti etsimällä etsiä päivää jolloin ei tuullut niin paljon että pystyi nauttimaan ulkoilusta.

      • ninjamummo

        Näinhän se menee, olen muutamia kertoja sanonut samaa..mistään ilmastonlämpenemisestä tai el ninosta tai mysteeri tuulesta ole kyse enää. Pitää olla aika sokea jos ei tajua mitä täällä nykyään tapahtuu. Viime vuonna mökillä satoi KELTAISTA "lunta" toukokuussa(oikea suihkuttelu alue,kun katsoi flight radar tutkaa useimmat koneet eivät näkyneet kartalla),jokainen tajuaa että siinä ei ollut mitään luonnollista. Ja tämä yksi joka hajoaa näihin pilvisiin tuulisiin päiviin, sun on vaan hyväksyttävä se, me ei voida tehdä yhtään mitään..Vain toivoa että meille suodaan edes muutamia normaali kesiä,maanviljelijät varmaan diggaavat myös..


    • Anonyymi

      Googleta HAARP

    • Anonyymi

      Huomasiko muut omituisen vesisateen joka ei ollut oikeaa vesisadetta vaan aivan kummallista vesisadetta ihan kuin sumutepullosta suihkuttaessa tulevaa vettä. Täällä ollut jo kaksi viikkoa taivas pilviä täynnä ka ei aurinkoa missään ? Samalla myös puhuttu uutisissa ”aurinko myrskystä” yrittävätkö peittää auringon aktiivisuutta tekopilvillä, HAARPilla?

    • Anonyymi

      Tekopilviä suomen yllä. Sadetta ei tule mutta pilvet pysyy.....

    • Anonyymi

      Mistä se kemikaalivanajuttu on lähtöisin? Mistä ne sen tietää että sellaisia suihkuteltaisiin? Mistä sen näkee? Vai onko joku joskus vain keksinyt että tällainen ilmiö täytyy olla??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      2208
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      895
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      702
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      671
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      575
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe