Miten toimii palvelu Kemijärvellä?

Ravintola Bennett's Cage & Bistro sai palautetta eräältä Hannah C:

"Paikka on todella kamala. Menin iltapäiväteelle ystävien kanssa, ja minulla oli tiukka budjetti. Tilasin kuumaa vettä ja sitruunaviipaleen, jotka ensinnäkään eivät tulleet samaan aikaan ystävieni kakkujen ja juomien kanssa. Sitten minulta veloitettiin kaksi puntaa kuumasta vedestä ja ohuesta sitruunaviipaleesta. Kun kysyin, miksi minulta veloitettiin vedestä niin paljon, tarjoilija kysyi töykeästi: "No, tiedätkö, paljonko sitruuna maksaa?" Kyllä, se ei todellakaan maksa kahta puntaa. Tämän jälkeen hän väitti, että teepannu yhdelle (joka minulta veloitettiin) on samanhintainen kuin sitruuna. Osoittaakseen, kuinka naurettavaa tämä on, ystäväni tilasi suklaakakkuviipaleen, joka maksoi 1,90 puntaa.

Kamala paikka, en todellakaan suosittelisi, ja minua palvelleelle töykeälle tarjoilijalle pitäisi antaa potkut. En aio palata, ja suosittelen, etteivät ystäväni tai perheenjäsenenikään mene sinne."


Ravintolan johtaja, Mike Fisher, vastasi palautteeseen rauhallisesti ja loogisesti:
"Olen pahoillani, että sinusta tuntuu "ryöstetyltä", ja yritän selittää sinulle, miksi näin ei ole.

Tulit ravintolaan, ja tarjoilija näytti sinulle paikkasi, antoi ruokalistan, odotti hetken ja otti sitten tilauksesi. Hän lisäsi tilauksen kassaan, keräsi kupin, lautasen, lusikan ja vei ne keittiöön. Siellä hän valitsi veitsen ja leikkuulaudan, otti sitruunan jääkaapista, leikkasi viipaleen ja laittoi sen kuppiin. Sitten hän palasi saliin, valutti tarvittavan kuuman veden ja vei kupin pöytääsi. Kun olit lähdössä, hän tulosti kuitin, toi sen sinulle, laskutti luottokorttiasi ja löi maksun kassaan. Kun lähdit, hän otti kuppisi, lautasesi ja lusikkasi, vei ne keittiöön, pesi ja kuivasi ne leikkuulaudan ja veitsen kanssa, ja laittoi sitruunan pois. Sen jälkeen hän palasi saliin ja laittoi kupin, lautasen ja lusikan paikoilleen, pyyhki pöytäsi ja laittoi ruokalistan paikoilleen odottamaan seuraavaa asiakasta.

Se on ainakin 2–3 minuuttia työtä tarjoilijalle.

Yrityksen yleiskustannukset, kuten vuokra, sähkökustannukset, pankkikulut ynnä muut, tekevät yhteensä 27,50 puntaa tunnissa. Maksan kollegoilleni siedettävään toimeentuloon riittävän palkan ja kun otetaan huomioon loma-ajan palkka, vakuutukset ja tuottamaton aika ennen avaamista ja sulkemisen jälkeen, tarjoilija, joka palveli sinua, maksaa minulle 12,50 puntaa tunnilta. Siispä yhteensä kustannukset ovat 40 puntaa tunnilta tai 67 penniä minuutilta, tarkoittaen sitä, että sinun palvelemisesi 2–3 minuutin verran maksoi 1,34–2 puntaa. Sitten vielä lisätään hallituksen lisäämä 20 prosentin arvonlisäveron, joka nostaa hedelmäjuomakupillisesi kustannuksia jonnekin 1,60–2,40 punnan tietämille huolimatta siitä, otitko 1,5 pennin hintaisen teepussin tai viiden pennin sitruunaviipaleen.

Minun täytyy maksaa myös tavarantoimittajilleni, muuten palvelut eivät ole saatavilla muille ihmisille, jotka käyttävät niitä jatkossa. Ymmärrän, että se saa kupposen hinnan keskustan kahvilassa vaikuttamaan kalliilta verrattuna siihen, jonka teet kotona, mutta valitettavasti se on elämän julma tosiasia. Oikeastaan palvelut maksavat paljon enemmän kuin ainesosat.

Ehkä havaitsemasi töykeyden laukaisi se kunnioituksen puute, jota koin oletuksestasi, että voisit käyttää palvelujamme ja että sinua palveltaisiin ilmaiseksi."

Näitä riittää kemijärvelläkin.......
6116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Koikkalaisessa suvakki-ämmi opasti matuja (turisteja) herkkujen ostossa ja ilmainen kyyti odotti pihalla.

    Äänestä

Erikoiset sapuskat ---taas---Kievarissa. Lumiukossa parhaat sapuskat!

Äänestä

Mitä pirua maksat punnissa kun euroissa on halvempaa......

Äänestä

ooooh oooooh oooooh oooooooh .. kempan prvot kiihtymystilasa.. nyt kaik huomio siihen kohti....unohtuu luottamushenkilöitten mätännäisyys ja korruptio... puhutaan myö vaan alapäästä... myrsky vesilasisa tyyntyypi ja kaik on kohta hyvin niin kuin ennenkin--- mikään ei muutu ---- mikään ei muutu ----- mikäään ei muutu--- pim olet hypnotisoitu ---olet kana olet kana --- olet kana --olet kana --olet kempasta ---olet kana--- pim ---- olet hypnotisoitu ---- et huomaa kuka junailee ----olet kana olet kana---- pim-- kansa on tyhmää..niin luullaan ....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


baariaukivaisuu kirjoitti:

Ravintola Bennett's Cage & Bistro sai palautetta eräältä Hannah C:

"Paikka on todella kamala. Menin iltapäiväteelle ystävien kanssa, ja minulla oli tiukka budjetti. Tilasin kuumaa vettä ja sitruunaviipaleen, jotka ensinnäkään eivät tulleet samaan aikaan ystävieni kakkujen ja juomien kanssa. Sitten minulta veloitettiin kaksi puntaa kuumasta vedestä ja ohuesta sitruunaviipaleesta. Kun kysyin, miksi minulta veloitettiin vedestä niin paljon, tarjoilija kysyi töykeästi: "No, tiedätkö, paljonko sitruuna maksaa?" Kyllä, se ei todellakaan maksa kahta puntaa. Tämän jälkeen hän väitti, että teepannu yhdelle (joka minulta veloitettiin) on samanhintainen kuin sitruuna. Osoittaakseen, kuinka naurettavaa tämä on, ystäväni tilasi suklaakakkuviipaleen, joka maksoi 1,90 puntaa.

Kamala paikka, en todellakaan suosittelisi, ja minua palvelleelle töykeälle tarjoilijalle pitäisi antaa potkut. En aio palata, ja suosittelen, etteivät ystäväni tai perheenjäsenenikään mene sinne."


Ravintolan johtaja, Mike Fisher, vastasi palautteeseen rauhallisesti ja loogisesti:
"Olen pahoillani, että sinusta tuntuu "ryöstetyltä", ja yritän selittää sinulle, miksi näin ei ole.

Tulit ravintolaan, ja tarjoilija näytti sinulle paikkasi, antoi ruokalistan, odotti hetken ja otti sitten tilauksesi. Hän lisäsi tilauksen kassaan, keräsi kupin, lautasen, lusikan ja vei ne keittiöön. Siellä hän valitsi veitsen ja leikkuulaudan, otti sitruunan jääkaapista, leikkasi viipaleen ja laittoi sen kuppiin. Sitten hän palasi saliin, valutti tarvittavan kuuman veden ja vei kupin pöytääsi. Kun olit lähdössä, hän tulosti kuitin, toi sen sinulle, laskutti luottokorttiasi ja löi maksun kassaan. Kun lähdit, hän otti kuppisi, lautasesi ja lusikkasi, vei ne keittiöön, pesi ja kuivasi ne leikkuulaudan ja veitsen kanssa, ja laittoi sitruunan pois. Sen jälkeen hän palasi saliin ja laittoi kupin, lautasen ja lusikan paikoilleen, pyyhki pöytäsi ja laittoi ruokalistan paikoilleen odottamaan seuraavaa asiakasta.

Se on ainakin 2–3 minuuttia työtä tarjoilijalle.

Yrityksen yleiskustannukset, kuten vuokra, sähkökustannukset, pankkikulut ynnä muut, tekevät yhteensä 27,50 puntaa tunnissa. Maksan kollegoilleni siedettävään toimeentuloon riittävän palkan ja kun otetaan huomioon loma-ajan palkka, vakuutukset ja tuottamaton aika ennen avaamista ja sulkemisen jälkeen, tarjoilija, joka palveli sinua, maksaa minulle 12,50 puntaa tunnilta. Siispä yhteensä kustannukset ovat 40 puntaa tunnilta tai 67 penniä minuutilta, tarkoittaen sitä, että sinun palvelemisesi 2–3 minuutin verran maksoi 1,34–2 puntaa. Sitten vielä lisätään hallituksen lisäämä 20 prosentin arvonlisäveron, joka nostaa hedelmäjuomakupillisesi kustannuksia jonnekin 1,60–2,40 punnan tietämille huolimatta siitä, otitko 1,5 pennin hintaisen teepussin tai viiden pennin sitruunaviipaleen.

Minun täytyy maksaa myös tavarantoimittajilleni, muuten palvelut eivät ole saatavilla muille ihmisille, jotka käyttävät niitä jatkossa. Ymmärrän, että se saa kupposen hinnan keskustan kahvilassa vaikuttamaan kalliilta verrattuna siihen, jonka teet kotona, mutta valitettavasti se on elämän julma tosiasia. Oikeastaan palvelut maksavat paljon enemmän kuin ainesosat.

Ehkä havaitsemasi töykeyden laukaisi se kunnioituksen puute, jota koin oletuksestasi, että voisit käyttää palvelujamme ja että sinua palveltaisiin ilmaiseksi."

Näitä riittää kemijärvelläkin.......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu