Löysin 8 vuotta vanhan kuvan itsestäni

bATMan_

Olen muuttunut siinä määrin noista ajoista että uskallan julkaista kuvan pelkäämättä suuremmin että kukaan tunnistaisi minua siitä (ihan kuin sillä tosin olisi mitään merkitystä). Kuva on otettu v.2008 toukokuussa viikko ennen ysiluokan päättymistä ja olin kuvan ottamishetkellä 15,5-vuotias. Poseeraan kuvassa Dressmannista otettu puku päällä jota käytin peruskoulun päättäjäisissä muutama päivä myöhemmin. Puvussa oli ostohetkellä kasvuvaraa koska käytin samaista pukua eräissä hautajaisissa 19-vuotiaana nelisen vuotta sitten ja se oli silloin minulle ihan sopivan kokoinen (olin tuolloin vajaa 10 cm lopullista pituuttani lyhyempi).

http://aijaa.com/udc2ev

Pillunsaanti- tai seurustelukokemuksia en ollut vielä tuolla hetkellä saanut enkä ole saanut vielä tähän päiväänkään mennessä (tietenkään), niinkuin niitä silloin jo monella samanikäisellä oli. Jonkinlaiset ratkaisun vuodet olivat jo tuossa vaiheessa takanapäin minkä kai jo silloin aavistin koska kaikista viimeisen 3 vuoden aikana koetusta kiusaamisesta ja muusta paskasta huolimatta minulla oli noina päivinä jokseenkin haikea ja surullinen fiilis.

Muistelen kuunnelleeni noiden päivien aikoihin paljon Roxettea ja erityisesti tämä kappale on jotenkin jäänyt mielessäni symboloimaan tuota symbolisesti tärkeää ajankohtaa:

https://www.youtube.com/watch?v=k2C5TjS2sh4

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näytit vähän siltä kuin äitees olisi tapellut tuon puvun päällesi. Kissakin kumartaa.

    • Näytät oikein söpölle tuossa kuvassa eli ei sinussa mitää ulkoista vikaa sitten ainakaan ole. Ihan nuorihan sinä nyt vieläkin olet ja elämä edessä. Tänne palstalle ei kannata jäädä happanemaan ja mieltä myrkyttämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1549
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      200
      1411
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1129
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      833
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe