Äiti, jota minulla ei koskaan ollut

Minusta et kuulosta katkeralta. Olet aikuistumassa ja suhteenne tulisi toimia kuten kahden aikuisen tasaveroinen suhde. Näin ollen olet aivan terveesti vetämässä rajoja sille, minkä verran äitisi puuttuu elämääsi.

Arvelen, että äidilläsi on tiedostamattomia syyllisyydentunteita, kun hänellä on tarvetta korostaa velvollisuuksia ja nostattaa syyllisyydentunteita. Näin ei missään nimessä ole oikein toimia. Jos suhteenne olisi lämmin ja läheinen, ei hänen tarvitsisi vedota velvollisuudentuntoon.

Kaiken kaikkiaan kertomuksesi on sellainen, että mielestäni sinun kannattaisi hankkiutua terapiaan juttelemaan ainakin muutaman kerran. Se selkiyttäisi ajatuksiasi ja auttaisi vetämään rajat äidillesi. Sen haluan sanoa, ettei sinulla ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä siitä, että pärjäät elämässäsi hyvin ja ohjaat elämääsi, mihin äitisi ei itse ole ilmeisesti kovin hyvin itse pystynyt. Hyvä asia on se, että hän on matkustellut ja nauttinut elämästä myös, vaikka se sinulle merkitsikin jonkinasteista hylkäämisenkokemusta, jos viestiäsi oikein luin.

On todella ikävä sanoa, mutta voi hyvin olla, että äitisi on sinulle kateellinen. Kateuteen kuuluu epäoikeudenmukainen arvostelu, saavutusten mitätöinti ja omiminen sekä tahallinen pahan mielen tuottaminen, jotta kateuden kohde kokisi voimattomuutta ja huonommuutta. Kateellinen kokee olevansa huonompi ja näkee itsensä epäoikeudenmukaisesti kohdeltuna uhrina, ei toimijana. Kateellisen on vaikea ottaa vastuuta omista teoistaan ja tunteistaan, kaikki paha on muiden syytä.

Sinä et voi olla äitisi tukipilari, jonka elämään hän voi tunkeutua. On hienoa, että ymmärrät tämän. Terapiassa voisit pohtia sitä, miten käytännössä edetä. Jos suurin ongelma on jatkuva soittelu, niin ehkä voisit sopia, että sinä soitat hänelle sovitusti esim tiettynä päivänä, mutta hän ei soita sinulle. Jos on oikein tärkeää asiaa, hän voi lähettää tekstarin. Jos hän suuttuu normaalista rajojen vetämisestä, niin anna suuttua. Tietysti asiat kannattaa esittää mahdollisimman pehmeästi ja syyttelemättä eikä lähteä väittelyihin ja syyllistyksiin mukaan. On hyvä tehdä rajat nyt, kun äitisi on vielä nuori ja hyväkuntoinen eikä tarvitse konkreettisesti apua.

Hyvää jatkoa sinulle. Toivon, että rajojen asettelemisesi saa suhteenne paremmaksi. Myöntymällä äitisi toimintatapaan niin ei tule tapahtumaan.

Äidiksi tuleminen ei tarkoita sitä, että oppisi sen jotenkin automaattisesti, ja tulisi madonna-hahmoksi. Päinvastoin, monella on paljonkin opittavaa ja opeteltavaa. Jokainen edelleen oma persoonansa. En usko, että täydellisiä pullantuoksuisia tv-mainos äitejä on olemassakaan.
Anna hänelle anteeksi, ei hänen, vaan itsesi takia. Ota sellaisena kuin on, voit tietysti omat rajasi läheistenkin käytökselle vetää. Odotat jatkuvasti jotain, mitä tuskin tulet saamaan, ja se hiertää välejänne. Jos siitä pääset yli, voi suhteesta kehkeytyä jotain muuta hyvää.
Ja varmasti äitisikin kokee syyllisyyttä, kukaan ei ole myöskään niin hyvä äiti, kuin haluaisi. Ihminen ainoastaan.

Ei kannata enää olla paljokaan yhteydessä äitiisi kun on sinua lapsena noin huonosti kohdellut ja sanoppa hänenelle että metsä vastaa niin kuin sinne huudellaan. Jos äitisi ei ole sinua lapsena vienyt tai ottanut mukaan matkoille niin e isinunkaan tarivtse äisillesi mitään reissuja maksalla ja kohteleppa äitiäsi samalla mitalla kun hän on sinua kohdellut lapsena ja kerroppa hänelle että ei kiinosta kun ei lapsenakaan kiinostanut ja muista kosto on suloista ja se joka viimeksi nauraan niin nauraa parhaiten.

Äitisi on sairastunut selvästikkin joka ei ole hänen syytänsä. Nyt ketään ei saisi syyttää. Hänellä on ollut pakkomielle miehiin. Yksinjäämisen pelko juontaa juurensa omasta menneisyydestä ja lapsuudesta. Läheisriippuvuus on. Kun tuntuu että kunhan vain joku mies rakastaisi....ja jättää ne ettei tarvitsisi kokea hylkäämistä eikä pettyä, niin silloin on vammautunut pahasti eikä se äiti välttämättä halua niin tehdä mutta trauma ohjaa käytöstä. Hän on miehistä riippuvainen. Ei hän leiki huvikseen miesten kanssa ja jätä sinua vaan hänellä on kuin pieneölä lapsella tarve olla rakastettu. Toisaalta sinun vahva kokemus siitä että piti mennä nuorena kotoa pois kun ei kestänyt haukkumista, kertoo siitä että näin oikeasti oli. Ja äidissäsi on pahasti jotain vialla. Hän ei todennäköisesti vihaa teitä vaan on itse kipeä. Itse olen nuorempana sanonut lapselleni etten jaksa kun hän ei koskaan tottele...ym. nyt ei tulisi mieleenkään sanoa edes noin vaan hakisin jaksamattomuuteeni apua. Syy ei ole lapsessa koskaan vaan vanhemmassa ja ympäristössä.

On hienoa että kykenet näkemään asiat noin kirkkaasti ilman itsepetosta ja itsesi syyllistämistä tyyliin muistan varmaan väärin, mitään pahaa ei tapahtunutkaan, syytän äitiä turhaan ja siksi olen paha ihminen....
Juuri tuon rehellisyyden ansiosta olet selvinnyt elämässä niin hyvin.
Suojele edelleen omaa reviiriäsi, omaa tilaa. Et ole äidille mitään velkaa, et ulkomaanmatkoja, et tilityksiä omasta elämästäsi. Miksi äitisi ylipäätään haluaa nyt tunkeutua elämääsi? Aikoinaan hän halusi siirtää sinut ja veljesikin kuin esineet ''pois käytöstä''. Nyt hän haluaa kiskaista sinut ''takaisin käyttöön''. Miksi? Ehkä hänen elämänsä on alkanut tuntua tyhjältä, ehkä hän on ikävystynyt. Hän haluaa myös mitätöidä muistosi kuittaamalla ne sanomalla menneet ovat menneitä. Mutta sinun ei pidä ajatella niin sillä silloin menetät tuon rehellisyyden ja alat pettää itseäsi. Menettäisit tunneyhteyden kokemiisi asioihin ja se olisi kohtalokasta.
Ei sinun pidä / tarvitse hylätä äitiä. Mutta välimatkan pitäminen olisi hyväksi ja tarpeellista. Pidä kiinni omista mielipiteistä. Kiitä itseäsi siitä että olet rohkea ja pärjännyt elämässä hyvin.

Ota välimatkaa äitiisi. Pidä kohteliaan hyvät välit niin ettet tunne syyllisyyttä mutta älä kerro omista asioistasi niin hän ei pysty pahoittamaan niin herkästi mieltäsi eikä voi yrittää manipuloida sinua tekemään mitä hän haluaa ja elämään niin kuin hän haluaa.

Kuuntele itseäsi ja omia unelmiasi.

Yhteydenpitoon ei voi painostaa, se tulee luonnostaan tai ei tule. Sukulaisiaankaan ei ole pakko nähdä jos he jatkuvasti aiheuttavat pahaa mieltä, energia kuluu heidän aiheuttamiensa ongelmien puimiseen ja heille pitää jatkuvasti antaa enemmän kuin mitä suhteelta saa. Äitisi toimii rumasti. Ehkä kannattaa joskus suoraan yrittää puhua asiasta, jos tulee riita, annan asian olla ja tee omat päätelmäsi ja jatka omaa elämääsi ja näe äitiäsi harvakseltaan ja muutenkin eriytä elämäsi äidistäsi tai siitä että pohdit mitä mieltä hän mistäkin valinnastasi olisi. Olet aikuinen ihminen ja aikuisella on siihen, omaan itsenäisyyteen ja asioista itse päättämiseen, täysi oikeus!

Minulla samanlaisia äitikokemuksia. Olen pahoillani puolestasi. Tärkein kohta on hyväksyä oma lapsuus ja nuoruus sellaisena kuin se oli ja oma äiti sellaisena kuin hän on, ja se asia ettei "kunnollista" äitiä ole koskaan saanut eikä sitä voi koskaan olla. Ole onnellinen siitä että olet itse selvinnyt ja pärjännyt näin hyvin, voit olla itsestäsi ylpeä ja tunnustaa että olet ihan riittävä omana itsenäsi, ihan niin kuin kaikki muutkin, ei kenenkään tarvitse muuttua toisen vuoksi, silti ihmisenä voi ja kuuluu kasvaa läpi elämän, mutta jokainen voi olla vastuussa vain omasta kasvustaan.

Kukaan uusikaan ihminen tai ihmissuhde ei voi tuoda sinulle takaisin sitä minkä olet äitisi kohdalla menettänyt tai mitä vaille olet jäänyt. Sitä ei siis ole oikeutettu erityishellään kohteluun. Ja toisaalta, jos suhde päättyisikin, on hyvä muistaa että pärjää kyllä itsekseenkin.

Itsellä kivinen polku ennen kuin ymmärsin tämän kaiken. Varsinkin omat rajani suhteessa äitiini. Niin etten vahingossakaan tee asioita hänen toiveidensa mukaisesti edes pelkästä kohteliaisuudesta, jos en itse sitä oikeasti halua. Sillä voi vahingoittaa myös omaa kumppania, jos on parisuhteessa. Oma parisuhteeni parani kun äitini ei ollut painostamassa jos jostakin asiasta, loukkaantumassa ja katkomassa välejä itse päättämäkseen ajaksi jos en "totellut" häntä ja viis veisaamasta muun ajan minusta, elämästäni tai tarpeistani jos pyysin apua, silloin kun häntä itseään ei sattunut huvittamaan, kiinnostamaan tai hänellä oli parempaa tekemistä.

Nyt olen löytänyt tasapainon ja tiedän olevani itse vastuussa elämästäni, valinnoistani ja omasta onnellisuudestani, ei kukaan muu. Sen jälkeen voi valita elää elämää yhdessä jonkun muun kanssa, itsenäisenä mutta toisen huomioon ottaen ja paljon kompromisseja tehden. Omat rajat on helpompi pitää kun tietää mitä haluaa ja ymmärtää että ansaitsee hyvää kohtelua, mutta samalla tajuaa että toista ihmistä on arvostettava omana, omanlaisena itsenään ja on tultava vähän yli puolimatkaan vastaan, jotta toisen kanssa on hyvä olla. Kun kumpikin on vähän yli puolimatkassa, on suhteessa hyvin liikkumatilaa eikä samoja ongelmia ala syntyä kuin lapsuudessa ehkä oli tai minkälaisia ongelmia äidilläsi oli omissa suhteissaan. On helppo tehdä vahingossa asioita samalla tavalla omissa suhteissaan, kuin mitä on nähnyt itse lapsena, vaikka ei itse sellaista haluaisikaan.

Se että uskaltaa irtautua manipuloivasta, takertuvasta mutta välinpitämättömästä äidistään, vapauttaa, mutta myös vie katkeruuden ja mitä ihmeellisimmät ongelmat pois elämästä. Joka aamu voi vaikka hymyillä itselleen peilissä ja todeta että olen tosi kiva, olen hyvä, ihan paras tyyppi! Helpottaa kun hankit itsellesi lempeän omantunnon äänen, tarkoitan ettet jatkuvasti kritisoi ja säti itseäsi milloin mistäkin asiasta, äitisi on omalla esimerkillään voinut saada sen aikaan. Sanoisin että älä tee mitä "täytyy" vaan elä niin kuin itse haluat, usko itseesi, kaikki unelmat ovat mahdollisia ja toteutettavissa, älä annan kenenkään yrittää uskotella sinulle mitään muuta. Hyvää elämää sinulle!

Olet 25-vuotias! Aika haistattaa äidillesi ja vaikka lähettää tämä keskusteluketju, että tajuaisi. On hänen selitystensä vuoro, muta älä sorru näennäisselityksiin uskomiseen. Muuten murehdit lopun ikääsi. Jos välit korjaantuu, niin hyvä, mutta parasta kun unohdat koko akan (vaikka onkin äitisi), jos tolkkua ei tule. Harvoin tuollaiset kyllä pystyy omia tekojaan katumaan.

Tervetuloa joukkoon.

Minun äitini on kiihkouskovainen sekopää, joka ei ole koskaan osannut kannustaa minua mihinkään. Hän on myös saatanan tyhmä, eikä hän tiedä mistään mitään, edes omasta parhaastaan saati lasten kasvatuksesta. Hän esimerkiksi seurusteli yli kymmenen vuotta erittäin väkivaltaisen, mielenterveysongelmista kärsivän juopon kanssa, josta sain aikoinani kärsiä paljon.

Pelkään, että joku päivä teen vielä jotain peruuttamatonta, sillä rehellisesti sanottuna vihaan äitiäni.

Näitä äitejä on suomi pullollaan ,lapsia tehdään mutta sukulaiset hoitaa lapset pääsääntöisesti,tämän kaltaisten ei pitäisi tehdä lapsia muiden kasvatettaviksi.Miehiä ja siittäjiä kyllä riittää mutta vanhuus tulee ja sitten käytetään omia lapsia hyväksi kun ei muitakaan enää voida,hävetkää jos osaatte.

Äitisi on narsisti. Ota selvää narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Et ole syypää mihinkään, äidiltäsi puuttuu empatiantunteet ja hän käyttää ihmisiä vain hyväkseen. Narsisti ei koskaan muutu. Parasta olisi elää omaa elämääsi ja pitää välimatkaa. Minun sisareni on narsisti, enkä ole hänen kanssaan koskaan missään tekemisessä.

äitinä oleminen on paljon muuta kuin pelkkä toteamus, jos vanhemmat haluaa että heitä kunnioitetaan olisi heidänkin oltava kunnioituksen arvoisia.

Minusta Äitisi on ikuinen pikkulapsi
Hyväksi käyttäjä minä haluan
Me emme ikävä kyllä voi valita vanhempia
On surullista että Äitisi ei kykene rakastamaan
Sinä olet nyt nuori aikuinen
Älä tee samoja virheitä kuin äitisi
Sinä voit kohdella äitiäsi kunnioittavasti
Hänhän on äitisi
Mutta älä anna äitisi hallita sinua enää
Sinun on vaan hyväksyttävä äitisi sellaisena kun hän on
Ei ole helppoa.Tiedän omasta kokemuksesta
Yritä ajatella kaikkea sitä mikä äidissäsi on hyvää ja kivaa
Uskon että niitäkin asioitakin on
Vanhemmat muuttuu kun tulee ikää lisää
Mut sinun ei tarvitse olla äitisi kaveri ellet halua
Sinun elämä on sinun
Äitisi elämä on hänen
Onnea omaan elämääsi (*_*)
Kun aikanaan saat omia lapsia
Älä tee samoja virheitä kuin äitisi