Kun evolutionisti sanoo, ettei minkään luonnossa havaitun syntymiseen ole tarvittu älyllistä suunnittelijaa (Jumalaa), hän perustelee sitä kuvitelluilla luonnontieteellisillä prosesseilla. Hän tekee kuitenkin sen virheen, että hän yleensä katsoo vain tämän kuvitellun prosessin VIIMEISTÄ vaihetta. Hän ei kykene tai halua katsoa, kuka on kaiken takana, koska se aina johtaa älylliseen persoonaan ja lopulta aina Jumalaan.
Seuraavassa muutama esimerkki vähän kärjistetysti asian havainnollistamiseksi.
Jos evolutionisti näkee paperin, johon on kynällä kirjoitettu esim. runo (=informaatiota), hän saattaa ajatella, että runon kirjoittamiseen ei ole tarvittu mitään älyllistä persoonaa. Se on syntynyt siten, että kynä on vain liikkunut paperin päällä ja saanut aikaan tekstin.
Toinen esimerkki: Jos hän näkee pajupillin, niin hänen logiikkansa mukaan siihen ei ole tarvittu älykästä persoonaa, vaan sen on valmistanut ilman älyä ja tietoisuutta oleva puukko.
Kolmas esimerkki: Jos hän näkee sileäksi höylätyn laudan, niin sileän pinnan valmistamiseenkaan ei ole tarvittu älyllistä persoonaa. Sileän pinnan on saanut aikaan höylä, joka on liikkunut edestakaisin laudan päällä.
Älyllinen persoonaa halutaan tarkoituksellisesti aina jättää huomioimatta ja pyritään korvaamaan hänet jollain elottomalla tekijällä.
Näin hän on saanut omasta mielestään todistetuksi, että mihinkään ei ole tarvittu älykästä suunnittelijaa. Juuri tätä samaa logiikkaa hän käyttää yrittäessään todistaa, että myös kaikki, mitä luonnossa havaitsemme, on syntynyt ilman älykästä suunnittelijaa eli Jumalaa.
”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” (1.Moos.1:1)
Kaiken takana on aina älykäs suunnittelija
13
50
Vastaukset
- älytön.suunnittelija
Jos tällä maailmalla olisi ollut suunnittelija, hän olisi taatusti ollut ihan älytön. Kaikkivaltiaana hän tiesi jo etukäteen, miten käy. Ja hullustihan siinä kävi. Tuli sotia, sairauksia, tuskaa ja murhetta, koulukiusaamista ja videopelejä. Ei älykäs suunnittelija maailmaa olisi luonut, kun tietää jo edeltä, että muuan enkelipeijakas lankeaa ja rupeaa elämöimään kuin pellossa.
Sitten tämä suunnittelija turvautuu varasuunnitelmaan B. Vaatii verisen uhrin ja pelastaa ne, jotka uskovat tähän uhriin ja siihen, mitä sen kerrotaan eläessään opettaneen. Kunnon uskoviksi eivät kelpaa kirkkouskovaisista kuin nokare, eikä lahkolaisistakaan kuin osa. Kaiken kaikkiaan kristityn maailman väestä pari prossaa pelastuu. Loput heitetään helvettiin ja muu maailma menee sinne melkein kokonaan. Korkeintaan 1 % maailman väestä pelastuu, mutta propagandassa tätä selitetään Kristuksen suureksi voitoksi. Ei se näytä edes Pyrrhoksen voitolta.
Niin, että ÄLYKÄS SUUNNITTELIJA, vähä-älyinen kerrassaan. Mutta onneksi se on pelkkää juttua, kertomusta beduiinien leirinuotiolla. Vastaa nykyisiä saippuasarjoja. :)- entinen-uskis
"Kaiken kaikkiaan kristityn maailman väestä pari prossaa pelastuu. Loput heitetään helvettiin ja muu maailma menee sinne melkein kokonaan...Niin, että ÄLYKÄS SUUNNITTELIJA, vähä-älyinen kerrassaan. "
Ei välttämättä niinkään. Entä jos älykäs suunnittelija onkin inhimmillisen moraalin mukaan punnittuna universaalinen sadisti? Hän loi koko maailmankaikkeuden ja siihen avan loppuhetkiksi tuntevan ja ajattelevan ihmisen vain siksi, että voisi suistaa valtaosan luomistaan korkeammista älyistä ikuiseen kidutukseen ja kärsimykseen. Tekosyynä olisi se, että he luottivat enemmän älyyn kuin vanhoihin uskonnollisiin taruihin.
Luoja vastaa luomastaan. Huonoja ihmisiä luonut luoja on kyvytön mokailija. Jos hän siirtää vastuun omasta kyvyttömyydestään luoduilleen tuomiten heitä helvettiin, hän on maailmankaikeuden suurin sadisti.
Uskovien jutut rakastavasta kaikkivaltiaasta Jumalasta ja samaan aikaan siitä, kuinka vain harvat pelastuvat ja kaikki muut palavat ikuisesti helvetin tulessa eivät voi olla terveiden aivojen tuotetta. - älytön.suunnittelija
entinen-uskis kirjoitti:
"Kaiken kaikkiaan kristityn maailman väestä pari prossaa pelastuu. Loput heitetään helvettiin ja muu maailma menee sinne melkein kokonaan...Niin, että ÄLYKÄS SUUNNITTELIJA, vähä-älyinen kerrassaan. "
Ei välttämättä niinkään. Entä jos älykäs suunnittelija onkin inhimmillisen moraalin mukaan punnittuna universaalinen sadisti? Hän loi koko maailmankaikkeuden ja siihen avan loppuhetkiksi tuntevan ja ajattelevan ihmisen vain siksi, että voisi suistaa valtaosan luomistaan korkeammista älyistä ikuiseen kidutukseen ja kärsimykseen. Tekosyynä olisi se, että he luottivat enemmän älyyn kuin vanhoihin uskonnollisiin taruihin.
Luoja vastaa luomastaan. Huonoja ihmisiä luonut luoja on kyvytön mokailija. Jos hän siirtää vastuun omasta kyvyttömyydestään luoduilleen tuomiten heitä helvettiin, hän on maailmankaikeuden suurin sadisti.
Uskovien jutut rakastavasta kaikkivaltiaasta Jumalasta ja samaan aikaan siitä, kuinka vain harvat pelastuvat ja kaikki muut palavat ikuisesti helvetin tulessa eivät voi olla terveiden aivojen tuotetta.Uskovaiset kuvaavat Jumalaa pöyristyttävänä sadistina, mutta samanaikaisesti selittävät hänet herttaiseksi ja rakastavaksi isäksi. Eihän tässä mitään tolkkua ole.
Selityshän lienee se, että jumalakuvaan on tullut yhteensopimattomia aineksia eri lähteistä.
- Nancy69
Neljäs esimerkki: Olet idiootti!
- ei.uutta.auringon.alla
Sitähän se Mark5 on. Mitenhän hän itse selittää, että älykäs sunnittelija on luonut niin vähä-älyisen miehen?
Muuten, nikkisi on jotenkin viehättävä, sekä siihen kuuluva nimi että herttailuun viittaava numerosymboli. :)
- ressu1
ei ole syntynyt ilman älykästä suunnitelijaa nuo mainitsemasi jutu...evoluution kehittänyt ihmisestä älykkään suunnittelija joka on tehnyt nuo jutut....koska maailman kaikkeudella on luoja on loogisesti ajateltuna uojallakin oltava luoja..koska mitään ei synny logiikkasi mukaan itsestään...
- minäenolesyyllinen
Kaiken takana on jeesus, painoin kaasua liikaa ajoin ihmisen yli.
- niin_olet
"Kaiken takana on jeesus, painoin kaasua liikaa ajoin ihmisen yli."
Jotkut syyttävät alkuräjähdystä tai aivojen sähkökemiaa tai kvarkkeja omista mokistaan. Pääasia että syyllisen paikalle sijoitetaan joku tai jokin muu syntipukiksi.
Vapaa tahto tuo mukanaan myös vastuun omista valinnoistaan.
a) Ihminen mitä ilmeisimmin harrastaa älykästä suunnittelua (autot, robotit, kännykät, tietokoneet)
b) ihminen on osa luontoa
c) luonnossa on älykästä suunnittelua
Jos ihminen on esimerkki älykkäästä suunnittelusta niin sitä älykästä suunnittelua on varmasti muuallakin luonnossa jopa siellä missä ei havaita sitä suunnittelijaa mutta nähdään samankaltaisia lopputuloksia kuin älykkäässä suunnittelussa.
Kaikki tapahtuminen ei tietenkään ole sitten älykästä eikä suunniteltua. - Vaan-kun-ei
niin_olet kirjoitti:
"Kaiken takana on jeesus, painoin kaasua liikaa ajoin ihmisen yli."
Jotkut syyttävät alkuräjähdystä tai aivojen sähkökemiaa tai kvarkkeja omista mokistaan. Pääasia että syyllisen paikalle sijoitetaan joku tai jokin muu syntipukiksi.
Vapaa tahto tuo mukanaan myös vastuun omista valinnoistaan.
a) Ihminen mitä ilmeisimmin harrastaa älykästä suunnittelua (autot, robotit, kännykät, tietokoneet)
b) ihminen on osa luontoa
c) luonnossa on älykästä suunnittelua
Jos ihminen on esimerkki älykkäästä suunnittelusta niin sitä älykästä suunnittelua on varmasti muuallakin luonnossa jopa siellä missä ei havaita sitä suunnittelijaa mutta nähdään samankaltaisia lopputuloksia kuin älykkäässä suunnittelussa.
Kaikki tapahtuminen ei tietenkään ole sitten älykästä eikä suunniteltua."Jos ihminen on esimerkki älykkäästä suunnittelusta..."
Vaan kun ei ole. Ihminen on esimerkki älykkästä suunnittelijasta; ei suunnittelusta, Ihmisäly on evoluution kehittämä kyky.
- CarunaKaruaKertomaa
http://pysaytetaanmetsahallituslaki.fi/
http://www.adressit.com/a/9294
Hei, valjastakaa Twitterit, Facebookit ja muu somemaailma viestin välittämiseen!
Puhukaa turuilla ja toreilla tästä.
Kertokaa kavereille, tutuille, naapureille, vierustovereille ja kanssakulkijoille.
Avatkaa suunne ja kertokaa, keskustelkaa ja jakakaa.
Kertokaa vaikka bussipysäkillä, hiljaisessa hississä tai vaikka kuuromykälle.
Kertokaa kaikelle kansalle!
Toimikaa, ennen kuin on myöhäistä!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14152128/hallitus-ryostaa-suomalaisilta-metsatkin-!!#comment-83462227
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14152252/pelastakaa-suomi-neito!#comment-83462207- CarunaKaruaKertomaa
Täältä lisää aiheesta:
http://www.vauva.fi/keskustelu/2506149/kohta_ostetaan_oma_kaivovesi_nestlelta_ja_kansallispuistoihin_laduille_vain - CarunaKaruaKertomaa
Tässä tämä yhtiöittämisen kohde.
Ja kaikki, mikä on yhtiöitetty, on myös myytävissä.
https://www.facebook.com/yleisradio/videos/vb.170559451901/10153505250891902/?type=2&theater - kerrankin.asiaa
On täällä sentään asiaakin.
Metsähallitus osuuskunnaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722729Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252478Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422181Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132016Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101502- 1671363
- 521032
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28984IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16798Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99791