"Yhdestä kahdeksi lajiksi samassa järvessä

Puukuulat

– Tutkijat todensivat pienen kalan huiman nopean evoluution

Kolmipiikit ovat lajiutumassa sveitsiläisessä Bodenjärvessä kahdeksi eri kalalajiksi, New Scientist kertoo. Pienikokoinen kolmipiikki on varsin laajalle levinnyt Pohjoisella pallonpuoliskolla, ja lajia elää muun muassa Itämeressä.

Bodenjärveen kolmipiikki on istutettu noin 150 vuotta sitten. Näin lyhyessä ajassa siitä on eriytynyt kaksi toisistaan selvästi erotettavaa tyyppiä, joista toinen elää pääjärvessä ja toinen siihen virtaavissa puroissa.

Järvessä elävät kolmipiikit kasvavat purosukulaisiaan isommiksi, ja niillä on pidemmät piikit. Teoriassa eron voisi selittää yhtä hyvin elinolosuhde-eroilla kuin genetiikalla: sillä että pääjärven kalat kenties vain elävät kauemmin ja ehtivät kasvaa isommiksi.

Bernin yliopiston tutkijat ovat kuitenkin selvittäneet, että kalatyypeillä on selvät geneettiset erot. ­

– Saatamme olla todistamassa kahden lajin syntyä, tutkija David Marques sanoo.

Erityistä alkavassa lajiutumisessa on se, että molemmat kalatyypit lisääntyvät samoissa puroissa samaan aikaan vuodesta. Ne ovat risteytyneet keskenään ja risteytyvät yhä, mutta ovat silti eriämässä kahdeksi geneettisesti ja fysiologisesti erilliseksi populaatioksi.

Tämänkaltaista lajiutumista, jossa ei ole maantieteellistä tai ajallista estettä, kutsutaan sympatriseksi lajiutumiseksi. Aikanaan sitä pidettiin äärimmäisen epätodennäköisenä ja katsottiin, että useimmiten lajiutuminen vaatii leviämisesteen, esimerkiksi vuoren tai vesistön saarten välillä.

Kolmipiikit eivät ole kuitenkaan ainoita eliöitä, joiden sympatrisesta lajiutumisesta on saatu vahvoja merkkejä. Myös muun muassa eräät Israelissa elävät maamyyrärotat ja Australialaisen Lord Howen saaren palmut näyttävät lajiutuvan sympatrisesti.

Tutkijoiden mukaan kolmipiikeillä niiden ulkonäköominaisuuksiin vaikuttava geneettinen erilaistuminen on keskittynyt kromosomien sellaisiin osiin, jotka eivät kovin helposti muodosta uusia rekombinaatioita eli geenimuotoyhdistelmiä. Nämä geenit ovat siis vahvasti toisiinsa kytkeytyneitä, eli kun jälkeläinen perii yhden ryhmän geenimuodoista, se perii useimmiten muutkin saman ryhmän geenimuodot."

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/yhdesta-kahdeksi-lajiksi-samassa-jarvessa-tutkijat-todensivat-pienen-kalan-huiman-nopean-evoluution-6308813

7

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitkästä aikaa evoluutiota käsittelevä asiallinen aloitus. Kiitos.
      Koska kolmipiikit elävät vain kolme vuotta, ne tulevat todennäköisesti viimeistään vuoden ikäisinä sukukypsiksi, eli tuon asteiseen lajiutumiseen olisi kulunut ainakin 150 sukupolvea. En ihan äkkiä löytänyt tietoa siitä, lisääntyykö kolmipiikki useammin kuin kerran vuodessa, joka on ainakin pohjoisen kaloille normaali rytmi.
      Tätä tutkijat pitävät erittäin nopeana ja sitä se varmasti onkin. Kuitenkaan yhden ihmisen elinikä ei olisi riittänyt edes tämän huippunopean lajiutumisen havaitsemiseen. Samalla tämä vastaa ainakin osin siihen kysymykseen, miksi näemme kehittyneempien eläinten lajiutumisia niin harvoin muualla kuin paleontologisessa aineistossa.

    • MarkinSijainen

      Ja seuraavaksi Mark5 ilmoittaa ettei evoluutiota ole tapahtunut, koska siitä ei ole tullut hirveä eikä edes lohta...

      • itsestään.selvää

        Tarvitseeko tuota erikseen ilmoittaa, kaikkihan sen jo tietävät. Vain evokit uskovat johonkin pimeään evoluutioon. Uskovat kuulema pimeään aineeseenkin, lieneekö sitä myös heidän päissään, vai missä se majailee?


      • Pitihän-se-arvata
        itsestään.selvää kirjoitti:

        Tarvitseeko tuota erikseen ilmoittaa, kaikkihan sen jo tietävät. Vain evokit uskovat johonkin pimeään evoluutioon. Uskovat kuulema pimeään aineeseenkin, lieneekö sitä myös heidän päissään, vai missä se majailee?

        Kressu ei uskalla uskoa, vaikka todisteet tuodaan eteen. Jos uskot evoluutioon, jumalasi heittää sinut tuliseen järveen, jossa on ikuinen itku ja hammasten kiristys.

        Astronomit uskovat pimeään aineeseen, koska he pitävät Newtonin lakeja luotettavina. Vai meille toistaiseksi havaitsematon ylimääräinen massa voi selittää tähtien liikkeet galakseissa. Mutta voiko kreationistilla olla galaksejakaan? Nehän ovat useiden miljoonien ja miljardien valovuosien etäisyydellä. Nuoren maan kressuille kaukaisin näkyvä kohde voi olla korkeintaan 6000 vuoden päässä. Muuten valo ei olisi ehtinyt tänne asti maailman luomsen jälkeen.

        Elät kreationistiparka pää linnunpöntössä. Maailmasi on ahdas ja näköalasi kuin oksanreijästä katselisi. Kaikki, joka on vastoin lähi-idän paimentolaisten uskonnollisia tarinoita sinun on pakko hylätä kuvitellun kuolemattoman sielusi autuuden tähden. Miksi yleensäkään kiusaat itseäsi lukemalla tiedepalstoja? Et sinä täältä päässäsi majaileville uskonnollisille harhoille ainakaan vahvistusta saa.


      • kilpailupystyyn

        banaanikärpäsessä jeesuksen kasvot.


    • palstatarkkailija

      Siirtoistutukset merkitsevät usein kotoisten lajien tuhoutumista mutta näyttää se synnyttävän myös uusia lajeja.
      Mitenhän on käynyt Viktoriajärvellä Afrikassa. Siellä tosin lajeja on niin runsaasti että on vaikea sanoa mikä on kotoinen mutta aikaisemmin löytämätön laji ja mikä on mahdollisesti uusi kalalaji.

      • Toinen hyvä esimerkki kotoperäisestä lajirunsaudesta on Baikal järvi. Sen alueelta on löydetty suunnilleen 2500 eri kasvi- ja eläinlajia, joista reilusti yli puolet on kotoperäisiä. Melko vahva osoitus lajien muuttumisesta Jos ei luoja sitten jostain kumman syystä nähnyt tarpeelliseksi luoda Baikal- ja Viktoriajärviin ihan omaa lajistoaan.
        Evoluutioteoriaan eristyneiden alueiden, kuten järvien ja valtameren saarten kotoperäinen lajirunsaus istuu kuin nenä päähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe