Hyvä Kittilä !
Viime hetken uutiset Lapi radiosta !
http://yle.fi/uutiset/valtiovarainministerio_puuttui_kittilan_tilanteeseen/8711607
Kittilän vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornberg kertoo, että valtionvarainministeriö on ollut hiljattain yhteydessä häneen kunnan hallinnollisista ongelmista. Ministeriö on kysynyt, ovatko Kittilän päättäjät arvioineet riittävästi asemaansa ja tarvittaessa pidättäytyneet tehtävistään.
Ministeriö on kiinnittänyt huomiota myös esteellisyyssäännösten noudattamiseen Kittilässä. Tornbergin mukaan ministeriö kysyy lisäksi, onko päätöksenteon puolueettomuus ja uskottavuus kärsinyt Kittilässä ja onko päätöksentekokyky ylipäätään edelleen olemassa.
Vt. kunnanjohtaja on vieraillut ministeriössä sen pyynnöstä ja vierailulla on keskusteltu Kittilän kunnan päätöksenteon ongelmista. Keskusteluissa tuli esiin myös vaihtoehto, että ylitsekäymättömissä ongelmatilanteissa ministeriöllä tai jollakin muulla taholla olisi mahdollisuus puuttua tilanteeseen. Tämä vaatisi kunnallisen lainsäädännön muuttamista.
Valtiovarainministeriö odottaa Kittilän kunnalta kirjallista vastausta esitettämiinsä kysymyksiin 10. maaliskuuta mennessä. Kittilän kunnanhallitus antaa vastaukset esitettyihin kysymyksiin kokouksessaan 8. maaliskuuta. Silloin esitetään myös toimenpiteitä, joilla kunnan päätöksentekokykyä aiotaan vahvistaa.
Hallinto-oikeus on kumonnut Kittilän kunnanvaltuuston päätöksen irtisanoa kunnanjohtaja Anna Mäkelä. Kunnanvaltuusto päätti maanantaina perustaa toimikunnan käsittelemään Mäkelän potkuihin liittyviä asioita. Valtuusto ei hyväksynyt hallinto-oikeuden kantaa potkuihin, vaan päätti valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Valtiovarainministeriö puuttui Kittilän tilanteese
Lapppilainen
2
201
Vastaukset
- Omamaamansikka
Kittilän laki. Siinä se.
- stupidus
Jaa mikä laki?noh ottakaa se oravanhammas poju sinne kittilään ja pitäkää se sielä.muu suomi on velvollinen maksamaankittilälle ainakin 100 miljoonaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621137- 501110
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182940Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu110845Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51723