Kun täällä jotkut uskovat että friendzone on se pahin asia, niin tässä muutama erottelu siitä näin naisnäkökulmasta. Friendzonelta löytyvät:
1. Harkitaan -miehet. Moni varsinkin nörtimpi/introvertimpi nainen haluaa tutustua ensin jopa hyvin kavereina ennen kuin siirtyy seksuaalisempaan tuttavuuteen.
2. Odotuslistalla -miehet. Jos jompi kumpi on varattu toiselle, voi meneillään olla "katellaan" -vaihe sillä välin kun toisen tilanne selkeytyy.
3. Panoreservi eli mahdolliset/toivotut/sovitut friends with benefitsit.
4. Panisin, mutta luonne on paska -miehet. Eli ukko voi himottaa täysillä, mutta esim. poliittiset näkemykset tai suhtautuminen naisiin yleensä ovat sellaisia, jotka vetävät viehätyksen kokonaisuutena miinuksen puolelle.
5. Platoniset ystävät eli ne, jotka ovat oikeasti mukavia ihmisiä, joiden kanssa haluaa viettää aikaa mutta ei seksuaalisessa mielessä.
6. Tutut, joita ei ole tullut ajatelleeksi sillä silmällä.
Näistä tyypeillä 1, 2, 3 ja 6 on hyvä mahdollisuus saada. Riippuen tietysti, osaako tehdä itsestään viehättävän (ulkonäköön panostaminen, käytös). Mutta lähtökohtana friendzonelta lohkeaa paremmin kuin sen ulkopuolelta. Ehkä naistyypistä riippuen ja pojuthan on täällä sitä mieltä että kaikki naiset on samanlaisia ja kun itse olen iskenyt kaikki mieheni viimeisen 20 vuoden aikana sieltä friendzonelta niin saman täytyy päteä kaikkiin muihinkin. ;D
Friendzone ja sosiaalinen kohteliaisuus
34
283
Vastaukset
- Bi-nainen
Ai niin, siitä sosiaalisesta kohteliaisuudesta. Kaikki miehet, jotka luulevat olevansa friendzonella eivät ole siellä vaan "hyi yäk vittu mikä idiootti" -zonella (mitä ei välttämättä mies erota friendzonesta jos on sosiaalisesti tampio ja ei ole kokemusta oikeasta frienddonesta), mutta onpa joku ehkä joskus sieltäkin kautta saanut. Kuulemma.
- 123123123123
Pääsisinpä edes friendzonelle! Kavereita ei voi olla koskaan liikaa ja naispuoleisia kavereita minulla ei juurikaan ole. Ja friendzonella voisin olla täysin vapaasti oma itseni eikä minun tarvitsisi pelätä, mikä ominaisuuteni tai tekoni aiheuttaisi naisessa turn-offin. Ja kaverinaiselta voisi kysyä, olisiko hänellä ystävinään sinkkunaisia joihin voisin tutustua ;)
- HC-ätmel
Nelosta ei ole olemassakaan. "Panisin, mutta..." tarkoittaa naisilla aina panemista.
- eikäykateeksi
Sanoo mies joka ei koskaan pääse panemaan, koska suusta tulee niin ylimielistä ja tyhmää juttua, että sen korjaamiseksi ei riitä mikään fyysinen puoli.
Sitten täytyy ottaa kicksit palstakurppien ärsyttämisestä, koska mitään muuta huomiota ei saa naisilta missään. - HC-ätmel
eikäykateeksi kirjoitti:
Sanoo mies joka ei koskaan pääse panemaan, koska suusta tulee niin ylimielistä ja tyhmää juttua, että sen korjaamiseksi ei riitä mikään fyysinen puoli.
Sitten täytyy ottaa kicksit palstakurppien ärsyttämisestä, koska mitään muuta huomiota ei saa naisilta missään.Vali vali.
- Kngkk
HC-ätmel kirjoitti:
Vali vali.
Sä valitat täällä päivät pitkät, joten ini ini Vali Vali. Ehdoton turn off valittaminen yms. Vaikka olisikin ulkonäkö kohdallaan.
- HC-ätmel
Kngkk kirjoitti:
Sä valitat täällä päivät pitkät, joten ini ini Vali Vali. Ehdoton turn off valittaminen yms. Vaikka olisikin ulkonäkö kohdallaan.
No älä sit valita. :-/
- Nnkkk
Mulla riittää miehiä, mutta sulla ei taida olla yhtäkään naista :D
- HC-ätmel
Nnkkk kirjoitti:
Mulla riittää miehiä, mutta sulla ei taida olla yhtäkään naista :D
Aika hyvin tuollaiselta valittajalta.
- Kjkgke
HC-ätmel kirjoitti:
Aika hyvin tuollaiselta valittajalta.
Voi kuules, mä en valita:) annoin vain esimerkin sinusta ja monesta muusta miehestä anteeksi korjaan, itkupillistä tällä palstalla. Teitä on näköjään paljonkin :D
- HC-ätmel
Kjkgke kirjoitti:
Voi kuules, mä en valita:) annoin vain esimerkin sinusta ja monesta muusta miehestä anteeksi korjaan, itkupillistä tällä palstalla. Teitä on näköjään paljonkin :D
Kyllä mieskin saa itkeä.
- mikähän-lie
mikä on friendzone joku netti sivustoko vai joku bi sivusto
- että.silleen
Se on pelkästään "ystävänkaista" suhteissa, jotka eivät johda mihinkään: miehen ja naisen sukupuoliseen kontaktiin. Tämän palstan oppien mukaan koskaan!
En kyllä allekirjoittaisi väitettä, sillä...
Minun on varmaan turha jatkaa; ett minun kaikki suhteeni ovat alkaneet ystävyys pohjalta AINA. Ensin mun on tutustuttava mieheen, ennen kuin edes harkitsen syventäväni ystävyyssuhdetta eteen päin.
Jos mies on ystävänä vapaa, luotettava, hienotunteinen ja fiksu... ja tunnemme vetoa toisiimme... mikä estää.
- Edwardo_viidakkokirja
Friendzone-strategy voi toimia, jos mies on keskimääräistä vähintään jonkun verran haluttavampi. Reilumpi puolisko taas jää melkolailla pysyvästi tuohon kutoskategorian tilaan. Arat nörttinaiset jonkinlaisena poikkeuksena, vaikka hekin mielellään ottavat vähän rajumman miehen kuin oman vastinparinsa pelipiireistä hitaasti tutustuen. Toisaalta on sitten olemassa tavallisesta poikkeavia ihmisryhmittymiä, missä meno on melkoista kauniit ja rohkeat- panoparodiaa. Mutta ei tuommoinen kovin tavallista ole ja aika kaukana heikko-onnisten maailmasta.
Ei kaveeraaminen kuitenkaan väärin ole, eikä aina ole pakko ajatella vain panemista. Ja jos ei ole kovin haluttava, niin tietenkin prosentit ovat vähän paremmat kaverialueelta mitä täysin tuntemattomana. Naispuolista kaveria suurempi mahdollisuus on ne kaverin kaverit, tilaisuuden tullen vain pitäisi silti pystyä olemaan hurmaava, sillä naiset vaatii aina sen tunnelaukaisimen. Älyllisillä monologeilla kerää vain kyseleviä katseita.- m-i-e-s
"Arat nörttinaiset jonkinlaisena poikkeuksena, vaikka hekin mielellään ottavat vähän rajumman miehen kuin oman vastinparinsa pelipiireistä hitaasti tutustuen."
Kyllä, arat nörttinaiset, kun ne vihdoin pääsee toteuttamaan Dungeon n Dragonsia, Hero- tai RuneQuestia, niin siinä on arat nörttinaiset kaukana. Saattaa heillä olla villeimmät fantasiat joita toteuttaa. =P - lippis.väärinpäin
tarkoittaako friendzone nörtti naista vai jotain slangia vai pelisivu
- 12121212
"Ehkä naistyypistä riippuen ja pojuthan on täällä sitä mieltä että kaikki naiset on samanlaisia ja kun itse olen iskenyt kaikki mieheni viimeisen 20 vuoden aikana sieltä friendzonelta niin saman täytyy päteä kaikkiin muihinkin. ;D"
Kertauksena:
- olet bi
- tykkäät dominoida miehiä
- olet pelinainen, et siis todellakaan vaimomatskua
Menikö oikein? - Ex------------PUA
"Mutta lähtökohtana friendzonelta lohkeaa paremmin kuin sen ulkopuolelta."
:D No tämä nyt vie uskottavuuden kaikelta mitä olet sanonut.
Eihän tuolle alueelle joudu, jos jokin ei ole vialla.
Se on tyypillinen haalean kiinnostuksen alue, johon mies pistetään "pitämään paikkaa" ja luovuttamaan naiselle resurssejaan ykispuolisen ystävyyden merkeissä.
Olen kyllä kääntänyt ns. kaverialueet siten, että olen päässyt niiltä pois, mutta kyllä se pienempi vaiva on, että pitää huolta ettei sinne joudu alunalkaenkaan.
Tuo on eräs ansa mikä on kuin suunniteltu juuri valkoritarityypeille.
Kaverialueella kannattaa pohtia, että olisiko super-YTM, kuten joku kypsä herrasmies, joka on esitetty mm. tässä avauksessa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14154936/miesten-ma-nousee-ian-myota-ja-mies-ei-rusinoidu
Koskaan kaverialueella?!
Jos ei niin miksi sinä olet ja hän ei?
Aivan.
Me palstan kunnian miehet ja oma MGTOW-liitoumamme perustuu upporikasta ja rutiköyhää-mallille, missä ei tehdä tälläisiä liennytyksiä.
Ja se on hyvä.
Itse vain niissä tapauksissa suostun ns. kaverialueelle jos nainen on varattu. Tästä on kaikenlaista etua, tosin pienenä sivutuotteena on se, että tälläinen nainen aina alkaa kiinnostua minusta, ja joudun tekemään raskaita päätöksiä.- 12plus12
Kyllä minä voin kaverialueelle mennä, jos olen täysin varma siitä, etten elätä minkäänlaisia turhia toiveita pariutumiselle tämän naisen kanssa. Ts. tietoinen valinta. Aikoisin nimittäin koittaa hyötyä tilanteesta ja päästä tutustumaan tämän kaverinaisen naispuoleisiin kavereihin, tuttaviin ja kaverinkavereihin siltä varalta että joltain heistä irtoaisi muutakin kuin kaveruutta. Ja friendzonella tulisin näkemään tätä kaverinaista vain silloin kun minulle itselleni sattuisi sopimaan, ts. jos ehdottaisi tapaamista jollekin päivälle joka ei minulle sovi niin sitten se ei sovi vaan omat harrastukseni ja hetket, jolloin haluan olla yksin, menevät edelle.
Olen mestari erottamaan aidon ystävyyden ja hyväksikäytön toisistaan. - Ex------------PUA
12plus12 kirjoitti:
Kyllä minä voin kaverialueelle mennä, jos olen täysin varma siitä, etten elätä minkäänlaisia turhia toiveita pariutumiselle tämän naisen kanssa. Ts. tietoinen valinta. Aikoisin nimittäin koittaa hyötyä tilanteesta ja päästä tutustumaan tämän kaverinaisen naispuoleisiin kavereihin, tuttaviin ja kaverinkavereihin siltä varalta että joltain heistä irtoaisi muutakin kuin kaveruutta. Ja friendzonella tulisin näkemään tätä kaverinaista vain silloin kun minulle itselleni sattuisi sopimaan, ts. jos ehdottaisi tapaamista jollekin päivälle joka ei minulle sovi niin sitten se ei sovi vaan omat harrastukseni ja hetket, jolloin haluan olla yksin, menevät edelle.
Olen mestari erottamaan aidon ystävyyden ja hyväksikäytön toisistaan.Jep, tuo unohtui mainita,mutta itse myös teen samaa.
Sillä pääsee parhaimmillaan naisen piireihin, ja siitä voi olla suurikin hyöty.
Se on sitä friendzonen hyötykäyttöä. - että.silleen
12plus12 kirjoitti:
Kyllä minä voin kaverialueelle mennä, jos olen täysin varma siitä, etten elätä minkäänlaisia turhia toiveita pariutumiselle tämän naisen kanssa. Ts. tietoinen valinta. Aikoisin nimittäin koittaa hyötyä tilanteesta ja päästä tutustumaan tämän kaverinaisen naispuoleisiin kavereihin, tuttaviin ja kaverinkavereihin siltä varalta että joltain heistä irtoaisi muutakin kuin kaveruutta. Ja friendzonella tulisin näkemään tätä kaverinaista vain silloin kun minulle itselleni sattuisi sopimaan, ts. jos ehdottaisi tapaamista jollekin päivälle joka ei minulle sovi niin sitten se ei sovi vaan omat harrastukseni ja hetket, jolloin haluan olla yksin, menevät edelle.
Olen mestari erottamaan aidon ystävyyden ja hyväksikäytön toisistaan.Ei kuule ystävätkään ole olemassa siksi: ett heitä hyväksikäytetään,ainakaan yksipuolisesti! Jos saat apua ystävältä olet myös velvollinen auttamaan häntä vatavuoroisesti. Eikä ne palvelukset mene aina yks yhteen eli vuorotellen. Joskus tarvitset suurempia joskus pienempiä palveluksia... niin myös ystäväsi.
- HC-ATM
Pääsisipä tosiaan edes friendzonelle. Mutta kun pituutta on alle 180cm niin minkäs teet.
- tarralenkkari666
Itseäni huvittaa tuo varasija-ajattelu. Minulla on useita miespuolisia ystäviä, jotka ovat olleet tutustumis hetkellä varattuja mutta sittemmin eronneet. Nyt kuvittelevat, että ryhdyn heidän kanssaan suhteeseen. Ystävä on ystävä, eikä minkään emotionaalisesti kohmean pelin nappula.
- Ex------------PUA
Sanooo hypergaminen femakko, joka pariutuu ulkonäön perusteella, ja näin ollen pistää kaverialueelle kaikki itsensä näköiset, eli rumat miehet.
Siinä aitoa ystävyyttä, eikä lainkaan ihmisillä pelailua! - Kgkskdk
Ex------------PUA kirjoitti:
Sanooo hypergaminen femakko, joka pariutuu ulkonäön perusteella, ja näin ollen pistää kaverialueelle kaikki itsensä näköiset, eli rumat miehet.
Siinä aitoa ystävyyttä, eikä lainkaan ihmisillä pelailua!Sanoo hypergaminen mies-huora, joka pariutuu ulkonäön perusteella ja näin ollen pistää kaverialueelle kaikki itsensä näköiset eli rumat ja vanhat lihavat naiset.
- RaivoavaKurppa
Kgkskdk kirjoitti:
Sanoo hypergaminen mies-huora, joka pariutuu ulkonäön perusteella ja näin ollen pistää kaverialueelle kaikki itsensä näköiset eli rumat ja vanhat lihavat naiset.
Tuo ei pidä paikkansa. Kyllä ExPUA minua haluaa enemmän kuin kaverina ;)
- tarralenkkari666
Jos pariutuisin ulkonäön perusteella, en olisi sinkku :D
Keksi jotain uutta. - Kenkw
RaivoavaKurppa kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkansa. Kyllä ExPUA minua haluaa enemmän kuin kaverina ;)
Ai niin kun pullalla on ihan fetissi vanhempiin naisiin kun niistä pitää koko ajan jauhaa, eikös se niin ollut että siitä puhe mistä puute :D
- Ex------------PUA
tarralenkkari666 kirjoitti:
Jos pariutuisin ulkonäön perusteella, en olisi sinkku :D
Keksi jotain uutta.Väität että minä keksin sen, että sinä olet sanonut pariutuvasi ulkonäön perusteella?
Ja muuten tuo passiivis-aggressiivinen hymiö osoittaa, että ajauduit taas kurpparaivoon, sillä kuten kaikki stereotyyppiset naiset, yrität siten kompensoida vihaasi jonka sain nostettua. - Ex------------PUA
Kgkskdk kirjoitti:
Sanoo hypergaminen mies-huora, joka pariutuu ulkonäön perusteella ja näin ollen pistää kaverialueelle kaikki itsensä näköiset eli rumat ja vanhat lihavat naiset.
Mies ei voi olla hypergaminen.
Mutta noin teoreettisena kysymyksenä, sanotko että miehellä ei ole oikeus samaan mihin naisella? - Ex------------PUA
RaivoavaKurppa kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkansa. Kyllä ExPUA minua haluaa enemmän kuin kaverina ;)
Toiveajattelua alfasta. :D
- Ex----------PUA
Kenkw kirjoitti:
Ai niin kun pullalla on ihan fetissi vanhempiin naisiin kun niistä pitää koko ajan jauhaa, eikös se niin ollut että siitä puhe mistä puute :D
JA tarralenkkari/marrnie on taas aloittanut tuon säälittävän kurpparaivoamisen, mikä esiiintyy multinikkaamisena: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14107901/expuan-piinapenkki-feministi-jai-kiinni
Voitto, sillä taas on osunut ja uponnut, eikä femakkohuora pysty vastamaaan mitään! :D - tarralenkkari666
Ex------------PUA kirjoitti:
Väität että minä keksin sen, että sinä olet sanonut pariutuvasi ulkonäön perusteella?
Ja muuten tuo passiivis-aggressiivinen hymiö osoittaa, että ajauduit taas kurpparaivoon, sillä kuten kaikki stereotyyppiset naiset, yrität siten kompensoida vihaasi jonka sain nostettua.Kyllä keksit sen ja ainoa joka täällä raivoaa on sinä :D
Jos tekisit joskus jotain muuta, saattaisit muistaa, että se mitä kirjoitin oli, että ihmiset sukupuoleen ja ulkonäköön katsomatta valitsisivat kahdesta samankaltaisesta vaihtoehdosta sen paremman näköisen, jos pystyisivät. Ja että kaikki haluavat mieluummin hyvännäköisen, kuin ruman kumppanin.
Se mitä et ymmärrä, on ettei tämä tarkoita, että parinvalinta tapahtuisi aina ulkonäön perusteella tai varsinkaan että itse valitsisin kumppanini ulkonäön perusteella.
On muuten pikkasen läpinäkyvää, että tämä multinikkaamis-huutelusi alkoi sen jälkeen, kun huomautin sinun ja naisasialuuserin identtisestä tyylistä.
Huorittele vielä lisää, Lutka!
- facts-of-life
Friendzonelta ei tosiaan oteta miehiä. Friendzonella on ne miehet "joista joku muu saa hyvän miehen joskus". Kun mies on kerran luokiteltu ei-haluttavaksi kamupojaksi, niin ei sieltä enää nousta. Nainen panee mieluummin satunnaista baarituttavuutta joka osoittautuu ihan mulkuksi, kuin sitä tylsän seksitöntä kamupoikaa, joka ei herätä kipinää mutta on muuten niin lutunen ja kiva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418