rasvainen ruoka tuo suolistosyövän
syötteläskiä
387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja kerrotko vielä miksi provoat täällä tämmöistä uutista.
Ei meidän ole tarkoitus kitua hoitohenkilökunnan riesana satavuotiaaksi.
Mitäs tämmöinen provo sulle antaa ?
Tällainen provo antaa tietysti kirjoittajalleen omasta mielestään oikeutuksen kieltäytyä lihansyönnistä ja luultavasti kalankin. Tällöin hän voi ryhtyä vegaaniksi ja kokea tekevänsä omassa elämässään jotain suurta ja ihmeellistä jota "lihansyöjäjuntit" eivät ole vielä hoksanneet; terveydellä niin väliä.
Nykyään NWO aivopesee ihmisiä olemaan syömättä lihaa koska maailmassa on liikaa ihmisiä ja koko ajan pyritään kehittämään jotain keinolihaa tai kauranöyhtää. Myös soija ja siitä tehty tofu on keinotekoista lihankorviketta, Aasiassakin sitä syödään lähinnä lihan ja kalan ohella. Länsimaissa valmistettu soija ei muuten ole samaa soijaa mitä tehdään Kiinassa ja Japanissa; Yhdysvalloissa esim on kilpirauhasongelmat lisääntyny valtavasti sen jälkeen kun soija tuli niin suosituksi.
Luojan kiitos, on vielä olemassa järkeviä omilla aivoillaan toimivia olentoja !
Lihansyönnistä kieltäytymien takaa varmaan taivaspaikan (haha) mutta itse nautin pihvini punaviinikastikkeella antaumuksella, se mitä tuonpuoleisessa tapahtuu voi olla vaikka minuutin päässä.
Kai siellä sitten on eri osasto nälkiintyneille vegaaneille.