Näitä löytyy ympäri pitäjää ja lääniä

Olen aktiívinen suunnistaja, lintubongari, marjastaja, sienestäjä, valokuvaaja, kalastaja ja metsästäjä. Liikun päivittäin luonnossa Ylitornion ja Lapin maisemissa. Hitto kun olen niin kyllästynyt näkemään roskia, jätteitä, vanhoja huonekaluja, akkuja, vaatteita, yms jätettä pitkin mettiä. Mikä siinä on että ihmiset eivät roudaa tarpeetonta roinaa hyötykäyttöasemille, kirpputoreille ja kaatopaikoille? Järkyttävää roskaamista tuolla luonnossa. Kaikkein pahinta on kun silloin tällöin näkee hylätyn kusisen kumisaappaan keskellä luontoa. Se saatanan kumitorvelo säilyy siellä satoja vuosia. Haisee helvetin pahalle ja houkuttelee petoeläimiä paikalle mådäntyneet ja kuolioon joutuneen jalan hajun takia. Vittu kun mua ahistaa tuollainen. Kummaa kun kaikki löytyneet mädältä ja kuselta haisevat kumpparit on olleet pientä kokoa ns kumpparimiehen kokoa. Aina kun löydän haisevan paskatorven niin kaadan bensiiniä ja poltan pois.
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei saatana! Taas löytyi lumihankeen osittain uponneet kusiset ja aivan helvetin pahanhajuiset kumisaappaat Rutojärven maastosta. Tuhosin ne heti välittömästi. Olivat jalkasienen täyttämät ja niistä löytyi kuolleita myyriä. Oli kyllä kuvottava löytö!

Äänestä

Se kumikenkäkikkeli kakkii niihin kumppareihinsa ko se pelekää mörköjä illalla hämärässä. Ei tohi mennä ulos paskalle lipposissakaan.
Siis lipposissa vain ulos. LOGARIN LINGON VIUHAHTUKSEN PELOSSA ON PASKOTTAVA ulukona lipposissa. Sisällä voi paskoa kumppareihin. Niissä on turvallista entisajan lohtua nosdalkisine kotoisine hajuineen. Siis kun Logarin pelkoa linkoineen ei vielä ollut. Nekin kyllä haisee kuselle ja paskalle, muttei sentään niin pahasti ko net kumpparikikkelin virtsakumisaappaat joissa on logarin linkoamien kivien murtumia joista lemu pääsee sisälle sängyn alla olevista kusisista kumppareista.

Mutta pääasia ettei ulkona haise enää kumpparikusipaskamätö.

Äänestä
  • Se kumikenkäkikkeli ei vain kaki vaan kusee ja runkkaa kumppareihin. Sen lisäksi,Lätsissss........ Käyttää kumpparia ehkäisyvälineenä. Jättää ennen pitkään vuotavat ja saastuneet kumpparit luontoon kuolemaa tuottamaan. Voi eläin parat! Ja saatanallinen kuvottava haju mikä niistä kumisaappaita lähtee. Napalmia maastoon!

    Äänestä

Närkin pillu ja närkin pillu ja närkin pillu....
Ylitornion idiootit runkkarit eivät muuta osaa kuin aina sitä närkin pillua ja haisevia kusisia, paskasia, mätöjä, kusiraavolle haisevia kummppareitansa vatkaten, kumppari ja kuppari.
Sitte maastot täynnä näitä hirvittäviä haisevia resuja mätöjä kumppareita jokapuolella mävölle ja mille lie kumpparikikkelille haisevia.
Eläimet sairastuvat saastuneesta ilmasta ja kuolevat kituen näihin kumpparikikkelimiehen hajureviirivaltaamislääneihin.

Äänestä

Sehän onki hyvä nyt ylitorniolla panna net kumpparit solokkuriksi sängyn alle, ko Logari on pannu teille sen haisemisen loppumaan ulkona niissä mätöpaskakusiraatokumppareissanne.
Voitte paskantaa niihin kumppareihinne siellä ylitorniolla ja sitte sänkynne alle net kumpparit. Siellä ne haisevat teille kotoisasti. Ominaishajunne paljastaa teidät jos tulette ihmisten ilmoille.
Logarin linko on oikeudenmukainen ja lopetti hajunne lemut ulkona ylitorniossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kusinenlonttonen kirjoitti:

Olen aktiívinen suunnistaja, lintubongari, marjastaja, sienestäjä, valokuvaaja, kalastaja ja metsästäjä. Liikun päivittäin luonnossa Ylitornion ja Lapin maisemissa. Hitto kun olen niin kyllästynyt näkemään roskia, jätteitä, vanhoja huonekaluja, akkuja, vaatteita, yms jätettä pitkin mettiä. Mikä siinä on että ihmiset eivät roudaa tarpeetonta roinaa hyötykäyttöasemille, kirpputoreille ja kaatopaikoille? Järkyttävää roskaamista tuolla luonnossa. Kaikkein pahinta on kun silloin tällöin näkee hylätyn kusisen kumisaappaan keskellä luontoa. Se saatanan kumitorvelo säilyy siellä satoja vuosia. Haisee helvetin pahalle ja houkuttelee petoeläimiä paikalle mådäntyneet ja kuolioon joutuneen jalan hajun takia. Vittu kun mua ahistaa tuollainen. Kummaa kun kaikki löytyneet mädältä ja kuselta haisevat kumpparit on olleet pientä kokoa ns kumpparimiehen kokoa. Aina kun löydän haisevan paskatorven niin kaadan bensiiniä ja poltan pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu