vegaanit idiootteja

Tosimiessyölihaa

Työkaveri rupesi vegaaniksi ja seuraavana päivänä hehkutti kuinka hyvää syömänsä ruoka on. Kysyin että onko tuo maksalaatikkoa. Sanoi että on. Olin hiljaa.
Ei vegaani ymmärtänyt että maksa on eläimen sisältä otettu.

53

5296

    Vastaukset 53

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monesti_nähnyt_tämän

      Niin on tyypillistä että jotta ! Vegaani voi syödä linjastosta myös ihan kaikkea jos sen lisäksi ottaa salaattia.

    • MuutakinKuinUrbaania

      Jotkut eivät tosiaan tajua mitään kasvissyönnistä, kuten kuvailemasi henkilö. Olen itsekin kuullut ihmisistä, jotka sanovat olevansa vegaaneeja ja silti syövänsä jauhelihaa. Kerran tunsin itsekin vastaavanlaisen tapauksen, joten eivät ne pelkkiä urbaanilegendoja ole.

      Joillain on tosiaan asenne, että jos syö vähän salaattia pihvin kanssa voi kutsua itseään vegaaniksi.

      Itse olen toista vuosikymmentä vegaanina ja voin sanoa, että en syö maksalaatikkoa, jauhelihaa enkä muitakaan eläintuotteita. Mielestäni ihmiset, jotka väärin perustein mainostavat itseään vegaaneiksi pitäisi käräyttää tuosta pelleilystä, jotta vegaanien maine ei kärsisi tarpeettomasti.

      • vegekeke

        Ja miksi joku joka syö maitotuotteita kutsuu itseään kasvissyöjäksi.

        Itse sanon kasvissyöjäksi sellaista henkilöä joka ei syö mitään eläinkunnan tuotetta mutta käyttää eläintä päällään.

        Eipä silti, ei se minua kiinnosta kauheasti. Ihmettelen vain.


      • Liiankin tuttua. Tuli mieleen Myytinmurtajien Kari, joka syö kalaa, mutta ei muita eläimiä ja häntä jatkuvasti kutsutaan vegetaristiksi(joissain suomidubeissa jopa vegaaniksi). En sitten tiedä onko Kari jättänyt kalankin pois ruokavaliostaan, mutta ainakin joskus on ollut näin.


      • liiankin_tuttua

        Niin ja sitten on veilä lahko, joka kyttää lihansyöjien syömisiä ja haistelee vessanpöntöt sen jälkeen että mille ne haisee. vessanpöntön murtaja jaises.


      • Anonyymi

        Miten on teknisesti mahdollista, että vegaanien maine voisi nykyisestään vielä heikentyä?


      • Anonyymi

        Nomuttakun vegaanijuttu on nyt muotijuttu. Mulla tytön (abiturientti) luokkakaveri vouhkaa vegaanisampoosta ja mistä vielä ja koulussakin syö vain jos on sen sortin ruokaa, että pystyy. Yleensä ei pysty ja kauhea ininä. Ollaan pienessä kunnassa ja kaikkeen ei voi taipua. Laktoosittman/vähälaktoosisen kouluruuan saa vasta rasituskokeen ja lääkärissäkäynnin jälkeen.

        No kuitenkin. Vegaanihössöttäjä ja sekasyöjiä ylenkatsovaksi alkanut tyttö narahti ikävästi, kun tyttöporukalla kävivät pitseriassa. Kyllä maistui pekoni-kebabliha-broileripitsa. Meidän likka sitä jälkikäteen naureskeli. Kuulemma vegaanihössöttäjän oli "ai-van pak-ko" saada myrkkypitsaa kun oli niin hyvä tuoksu. Varmaan kovia mentyään luki viisi avemariaa ja oli katuvainen. Maanantaina sitten alkoi narina, kun ei löydä kotikunnasta vegaanista ripsiväriä. Yyyh.


      • Anonyymi
        vegekeke kirjoitti:

        Ja miksi joku joka syö maitotuotteita kutsuu itseään kasvissyöjäksi.

        Itse sanon kasvissyöjäksi sellaista henkilöä joka ei syö mitään eläinkunnan tuotetta mutta käyttää eläintä päällään.

        Eipä silti, ei se minua kiinnosta kauheasti. Ihmettelen vain.

        Vai että käyttää eläintä päällään. Ennen eläimiin sekaantuminen oli rikos, onkohan vieläkin?


    • Näino

      Melkoista itseinhoa nimittää itseään julkisesti vegaaniksi. Kasvissyönti on jo toinen asia ilman fanaattisuutta.

      Voisi verrata, että tavallinen seurakunta ei kelpaa, vaan täytyy tunnustaa Tuomiopäivän Pasuunan uskonlahkon oppeja.

      • 4NGRYV3G4N

        Ei ole mitään fanaattista olla vegaani. Näin vegaanina täytyy sanoa, että kasvissyönti on joko cosmopolitanmuotiilmiö tai totutteluvaihe ennen kuin alkaa vegaaniksi. Kenenkään ihmisen ei pitäisi juoda lehmänmaitoa, se on helvetin inhottavaa.


      • Joopajoopo
        4NGRYV3G4N kirjoitti:

        Ei ole mitään fanaattista olla vegaani. Näin vegaanina täytyy sanoa, että kasvissyönti on joko cosmopolitanmuotiilmiö tai totutteluvaihe ennen kuin alkaa vegaaniksi. Kenenkään ihmisen ei pitäisi juoda lehmänmaitoa, se on helvetin inhottavaa.

        Ei ole mitään fanaattista...

        Kenenkään ei pidä juoda maitoa...

        Joopa joo...


      • lehmän_maito

        Mullakin hieman on vaiheessa cosmopolitan-muoti ilmiö ja totutteluveihe ennen vekanismiä. ei siis tuu ikinä.


      • Anonyymi
        4NGRYV3G4N kirjoitti:

        Ei ole mitään fanaattista olla vegaani. Näin vegaanina täytyy sanoa, että kasvissyönti on joko cosmopolitanmuotiilmiö tai totutteluvaihe ennen kuin alkaa vegaaniksi. Kenenkään ihmisen ei pitäisi juoda lehmänmaitoa, se on helvetin inhottavaa.

        En saa kahvia alas ilman maitoa, mutta en minä maitoa juomalla juo. Olen kaurakermaa kokeillut, mutta se toimii vain kaurapuuron kanssa.


    • se_veganismista

      Heh.. tuossa olin lounasjonossa kurssilla ollessaani. Muutama vegaani siinä hidasteli jonoa ja suureen ääneen miettivät että mitä nämä ruoat sisältää. Oli tarjolla runsas salaattipöytä, jauhelihakastike muussi, kasvissosekeitto ja kanapata.
      Ottivat sitten yksissä tuumin jauhelihakastikkeen.
      Kun muussiin kuulema ei ole käytetty eläintuotteita.. entäs se jauheliha sitten...
      Ja kasviskeitto ei sitten kelvannut.
      Hyvinhän tuo voikin kelpasi leivän päälle ja salaatissakin oli fetajuustoa .

    • mensatyökaverisi

      Mielisairaalan idiootit on siis vegaaneja?
      Mites, onko kasvissyöjät debiilejä vai imbesillejä.
      Entäs lihansyöjätyökaverit. Mensalaisia vai?

      • korkea_äo

        Mielisairaalassa syörään ihan kaikkea. Joskus jopa haarukat, veitset ja lautasliinat.
        Ja koitetaan pölliä kaikkea mitä saa irti, kuten vaikka
        pesuaineita ja syödään nekin. Paikalla pitää olla ainakin pari vartijaa, oon ollut siellä keittiössä töissä.
        Kasvissyöjät on juuri mitä sanoit plus itsensä korostajia viimesen päälle.
        Lihansyöjiä on paljon mensassa, jos tahot tehdä testin se löytyy Äänekosken sivuilta.
        Jos oot vegaani älä edes vaivaudu.


    • Looginen_valinta

      No, kaveri ei ollut ihan tietoinen asioista. Vegaani on sellainen ihminen, joka ei syö eläinkunnan tuotteita. Itse päätin alkaa vegaaniksi, kun luin opuksen siitä, kuinka tehotuotetaan lihaa, maitoa ja kananmunia. Sairasta touhua! Tämän kirjoittaessani tiedän, että saan vihat päälleni, mutta en välitä. Vegaaniudesta keskustelu herättää aina tunteita ja ymmärrän hyvin, miksi. Syöminen on hyvin henkilökohtainen asia. Sellaiseen puuttuminen saa ihmisten tunteet pintaan. Toinen asia on syyllistäminen; Itse en ole syönyt lihaa pariinkymmeneen vuoteen ja jotkut vegaanit ovat yrittäneet syyllistää minua. Tiedän, miltä se tuntuu. Se, mitä syö tai on syömättä, on jokaisen oma asia. Minulle on sama, mitä joku toinen syö, kunhan ei puutu minun syömiseeni. Fiksu ihminen ei tee numeroa omista valinnoistaan ja osaa jättää painokelvottomat tekstit omaan arvoonsa....

      • voi_herrajumala

        Minkä takia veganismin pitää herättää tunteita.
        Minä en koe tunteita siihen mitä syön, eli normaali ruokaa.
        Ootte kaikki päästä sekaisin jos ruoan pitää nostattaa kyyneleet silmiin.

        Luukekkonä että jos leijona syö peuran, se itkee suomi24 palstalla ?
        Sekopäitä ootte kaikki, lahkolaiset.


    • hyikauheeta

      Olen kasvissyöjä mutta syön silti kalaa.....itse harrastin paljon kalastusta aikoinaan mutta lopetin kun aloin säälimään niitä kaloja. Päästimme aina miehen kanssa verkoissa olevat vapaaksi. On meinaan kauheeta katsella kun kala sätkii veneen pohjalla tai koukku kiduksissaan....

    • Vegaanimies

      Näin joskus kuvakaapauksen jonkun amerikkalaisen teinitytön nettiprofiilista. Kertoi olevansa vrgaani, ja lempiruoka oli pekoni.

      Itse olen aloitteleva vegaani, ja olen kyllä ottanut selvää, että ostamissani elintarvikkeissa ei ole eläinperäisiä ainesosia.

    • Anonyymi

      vegaanit lähes poikkeuksetta retkahtavat liharuokiin ja ei vegaanisiin tuotteisiin jossain vaiheessa elämää. muutamille kavereistani on tämä käynyt

      • Anonyymi

        Itse ilen ollut lapsesta asti kasvisyöjä koska äitini on aina ollut vegaani. Nyt aikusena olen vegaani myös ja voin sanoa etta en pidä lihasta ja maito tuotteista. Ihme vinkumista vegaaneista vegaanit välittävät eläimistä oikeasti ei lihansyöjät.


    • Anonyymi

      Enpä tiedä mitään muuta kuin veganismi missä toisten syöminen herättää näin paljon tunteita. Minä olen vegaani ja sellaisena pysyn, eikä minulla ole mitään halua tai tarvetta alkaa syömään lihaa ja on aivan samantekevää mitä muut tunkevat naamaansa.

      • Anonyymi

        Totta lihansyöjillä menee kyllä tunteisiin kunnkuulevat että joku ei käytä maitotuotteita eikä lihaa. Minä olen myös vegaani ja tämmöisenä pysyn


    • Anonyymi

      En muistanut tällaista aloitustani.
      Mutta tuo vegaani josta kerroin, ei kauaa ollutkaan vegaani.
      Ensin hehkutti pari kuukautta hyvää oloa vegaanina.
      Sitten tilalle tuli karppaus ja taas oli parhain ikinä.
      Tilalle tuli nopeasti joku missä syötiin vain illalla niin paljon kuin jaksoi katsomatta mitä söi. Ja olo oli taas mainio.
      Harmi kun meni muihin töihin. Oli hauskaa seurata sekopäätä.

      • Anonyymi

        Just näin - sekopäät esiin.

        Ihan aikuisten oikeesti - kohtuullinen sekasyönti kasvispainoitteisena on vain järkevää, jos ei sitten jotain allergioita ole suuntaan tai toiseen.

        Fanaattisuus ruoan kuin muunkin suhteen on vain pahasta niin tekijän kuin ympäristön kannalta eli kohtuullisuus kunniaan.

        Itse syön lähinnä kasvispainotteisesti vaikka joskus teen myös eläinperäisistä tuotteista ruokaa itselleni kuten munakkaan silloin tällöin, juustotäytteisen jauhelihapihvin paistinperunoiden oheen, lohifilettä cremefraiche-kastikkeella, hodarin nakeilla, pitsan parmesaanilla ja mozzarellalla jne...

        Kaikkeen ruokani oheen teen myös runsaan salaatin, jossa pyrin käyttämään kauden vihanneksia kuten valko/kyssäkaalia salaatinlehtien sijaan jne... tai sitten teen keittoja kotimaisista juureksista.

        Ehkä olen etuoikeutetussa asemassa siirtolapuutarhatonttini vuoksi, jossa voin viljellä luomua ja nauttia sadon tuoreeltaan, mutta kaupasta saa saman ja todennäköisesti halvemmalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin - sekopäät esiin.

        Ihan aikuisten oikeesti - kohtuullinen sekasyönti kasvispainoitteisena on vain järkevää, jos ei sitten jotain allergioita ole suuntaan tai toiseen.

        Fanaattisuus ruoan kuin muunkin suhteen on vain pahasta niin tekijän kuin ympäristön kannalta eli kohtuullisuus kunniaan.

        Itse syön lähinnä kasvispainotteisesti vaikka joskus teen myös eläinperäisistä tuotteista ruokaa itselleni kuten munakkaan silloin tällöin, juustotäytteisen jauhelihapihvin paistinperunoiden oheen, lohifilettä cremefraiche-kastikkeella, hodarin nakeilla, pitsan parmesaanilla ja mozzarellalla jne...

        Kaikkeen ruokani oheen teen myös runsaan salaatin, jossa pyrin käyttämään kauden vihanneksia kuten valko/kyssäkaalia salaatinlehtien sijaan jne... tai sitten teen keittoja kotimaisista juureksista.

        Ehkä olen etuoikeutetussa asemassa siirtolapuutarhatonttini vuoksi, jossa voin viljellä luomua ja nauttia sadon tuoreeltaan, mutta kaupasta saa saman ja todennäköisesti halvemmalla.

        Njaa, tuskinpa vaikka täysin kasvipohjainen ruokavalio kenestäkään mitään sekopäätä automaattisesti tekee. Ravinnollisesti pieni määrä eläintuotteita ei eroa juurikaan täysin kasvipohjaisesta.

        Toki usein elämä helpottuu huomattavasti jos joissain asioissa on valmis hieman joustamaan. Itse valitsen kasvipohjaisen aina kun se on kohtuuden rajoissa mahdollista eikä nykyisin enää tee edes mieli syödä mitään eläinperäistä koska olen löytänyt niin paljon hyviä täysin kasvipohjaisia ruokia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin - sekopäät esiin.

        Ihan aikuisten oikeesti - kohtuullinen sekasyönti kasvispainoitteisena on vain järkevää, jos ei sitten jotain allergioita ole suuntaan tai toiseen.

        Fanaattisuus ruoan kuin muunkin suhteen on vain pahasta niin tekijän kuin ympäristön kannalta eli kohtuullisuus kunniaan.

        Itse syön lähinnä kasvispainotteisesti vaikka joskus teen myös eläinperäisistä tuotteista ruokaa itselleni kuten munakkaan silloin tällöin, juustotäytteisen jauhelihapihvin paistinperunoiden oheen, lohifilettä cremefraiche-kastikkeella, hodarin nakeilla, pitsan parmesaanilla ja mozzarellalla jne...

        Kaikkeen ruokani oheen teen myös runsaan salaatin, jossa pyrin käyttämään kauden vihanneksia kuten valko/kyssäkaalia salaatinlehtien sijaan jne... tai sitten teen keittoja kotimaisista juureksista.

        Ehkä olen etuoikeutetussa asemassa siirtolapuutarhatonttini vuoksi, jossa voin viljellä luomua ja nauttia sadon tuoreeltaan, mutta kaupasta saa saman ja todennäköisesti halvemmalla.

        Fanaattisuus et voi kwtään pakottaa syömään lihaa ei kiinosta minä olen vegaani enkä ala sekasyöjäksi.


    • Anonyymi

      Kukahan se täällä on idiootti kun yhden esimerkin pohjalta yleistää :DD Tuossa taitaa olla enemmän kyse trendistä toiseen hyppivästä ihmisestä ei mistään vegaanista.

    • Anonyymi

      Kaikista tyhmimpiä ihmisiä mitä olen tavannut on olleet lihansyojiä.
      En ole vegaani, mutta lihansyöjät on idiootteja.

      • Anonyymi

        Perustele?


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Katsotko itseäsi peilistä?


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja niitä ei löydy vegaanisesta ruoasta ollenkaan?

        Varmasti löytyy sokereita prosessoiduista vegevalmisteista. Eihän niin moni vegaani muuten voisi olla niin lihava, eihän?


    • Anonyymi

      Kasvimaski on tämän hetken suosituin ruoka mutta vain vihervasemmistolle ja vain vegaaneille.

    • Anonyymi

      Lihafoobikot on jokseenkin sekaisin.

      • Anonyymi

        Lihansyöjät vielä enemmän 🤣


    • Anonyymi

      Minä olen tehnyt ns maksalaatikkoa mutta ilman maksaa... maistui hyvälle...

    • Anonyymi

      Ei mulla vegaaneja vastaan muuten mitää oo, mut ku ne on nii vitun ylimielisiä sen suhteen, että "kaikkien pitäisi ryhtyä veegaaniksi". jokanen saa vittu syödä mitä haluu!!!

    • Anonyymi

      Vegaanitko ylimielisiä? Miksi näin lievä ilmaisu?

    • Anonyymi

      Vegaanit ovat parhaita en halua juoda mitään vasikan kasvu liuosta eli maitoa.

      • Anonyymi

        Et varmaan vauvana rintamaitoakaan juonut. Sehän tulee "eläimestä", kun ihminenkin on eläin.


    • Anonyymi

      Vegaani on eri asia kuin kasvissyöjä. Kasvissyöjä saattaa syödä maitoa ja voita sekä munia vaikkei muuten söisikään lihaa tai kalaa. Vegaani ei syö mitään eläinkunnan tuotteita.

      • Anonyymi

        No shit, Sherlock


    • Anonyymi

      Katsokaa erästä paljon tiktokkeja tekevä vegaania,vaalea nuorimies,mutta silmänympäristö tumma ja muuten kalpea,näyttääkö hän teidän mielestä terveeltä?

    • Anonyymi

      Syön paljon tuoreita kasviksia, joita kasvatan myös itse. Myös marjoja, hedelmiä ja sieniä kuuluu normaaliin ruokavaliooni.
      Prosessoituihin kaupan vegaanisiin elintarvikkeisiin en koske, sillä haluan syödä terveellisesti.
      Tämän vuoksi ruokavaliooni kuuluu myös kaikki meren elävät ja sopivissa määrin maitotuotteita ja lihaa. Sokeria ja vehnää välttelen. Peruna tulee usein korvattua juureksilla.

      • Anonyymi

        Harva vegaani syö yhtä terveellisesti ja monipuolisesti. Tässäpä terveen ja pitkän iän salaisuus.


    • Anonyymi

      Katselin kaupassa jonossa aneemista, kalvakkaa, mutta lihavaa pariskuntaa. Kaikki heidän ostamansa tuotteet, joita oli täysi ostoskärryllinen oli pitkälle prosessoitua vege-einestä. Vahingossakaan mukaan ei ollut eksynyt yhtään tuoreita kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Niitä ei ollut edes pakasteina.
      Kyllä kävi sääliksi. Kallis ruokaostossatsi, eikä mitään ihmisravinnoksi kelpaavaa - saati terveellistä ruokaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mites vegaanit, eihän vegaani voi syödä kasviksia, jos kasvatuksen yhteydessä on käytetty kasvinsuojelu aineita, jotka suojelee kasvia tuho hyönteisiltä.
      Silloinhan kasvin edestä on kuollut hyönteisiä, jotka ovat eläimiä.
      Miettikääpä tätä vegaanit.

      • Anonyymi

        Eikä' voi käyttää tuotantoeläinten lantaa, puhumatatkaan kemiallisista lannoitteista.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      183
      1799
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      113
      940
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      114
      840
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      684
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      646
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      56
      631
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      614
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      572
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe