Kevättalvien lämpeneminen huikeaa

Melkoisesti notmaalia lämpöisempi se vaan tästäkin maaliskuusta saadaan. Katsoin että Helsingin minimilämpö maaliskuussa tänä vuonna olisi -7,2. Vanhaan aikaan oli kylmemmät kuukausikeskiarvotkin!! Siis ajatelkaa, koko maaliskuun keskilämpö kylmempi kuin mitä tämän maaliskuun minimi!!! Esimerkiksi 1917 mitattu käsittämätön -9,6 astetta. Ei ollut lämmin myöskään 1942, oli -8,8 astetta. On se järkyttävää.

Täysin poissuljettu uuteen ilmastoon ja meille käsittämätön on myös, että huhtikuun keskilämpö on jäänyt joskus meren rannalla Helsingissäkin nollan alle. Esimerkiksi 1902 ja 1929. Nykyisin on ne kylmimmät leikkautuneet pois, kuten Eelis on usein näyttänyt.....
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Höpönlöpön!
Kun on lämmin alkukevät niin on tullut kylmä alkukesä.Näin se menee näillä leveysasteilla.
Sääilmiöt johtuvat tuulien suunnista!

Äänestä

http://ilmatieteenlaitos.fi/maaliskuu
Tuosta voi tarkistaa kuinka Eelis puhuu tapansa mukaan totta. Ihan kahden viime vuoden erittäin lämpimän maaliskuun tasoon ei nyt ehkä päästä mutta lämmintä on silti ollut.

Äänestä

Ja juuri kun maalasit itsesi nurkaan ennätyksillä, väittäen ettei niitä tarvita, sinä kiljut täällä ennätyksistä.

Eihän sinulle voi kuin nauraa, tuollaiselle syyntakeettomalla ennätyshihhuloijalle.
Väitit osaavasi lukea minua kuin avointa kirjaa, mutta sinun hörhöilysi esiintuominen on aivan liian helppoa, että siitä voisi olla edes mielissään.

Äänestä
  • Missä näit jotain ennätyksistä. Kysehän oli keskilämpötiloista. Ja itse asiaan et ilmeisesti tapasi mukaan osaa sanoa mitään? Toisin sanoen joskus on kevättalven /alkukevään kuukaudet olleet keskilämmöltään sellaisia että lähes mahdoton on niitä uuteen ilmastoon kuvitella.

    Äänestä

  • Oletko torakka miettinyt sitä 2015 lämpimyyttä joka ei sinulle auennut kun "kesällä oli vähän helteitä". Pinnistele, pinnistele. Ehkä se kylänmiehillekin aukeaa. Vihje: helmikuu, maaliskuu, marraskuu ja joulukuu olivat kaikki 3,7 - 5,6 astetta (Helsinki) keskimääräistä lämpimämpiä! Jostain syystä ajattelit pienissä aivoissasi niitä touko-heinäkuuta.......kyllä, ne olivat keskimääräistä kylmemmät. Asteen puolitoista kukin.....

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Oletko torakka miettinyt sitä 2015 lämpimyyttä joka ei sinulle auennut kun "kesällä oli vähän helteitä". Pinnistele, pinnistele. Ehkä se kylänmiehillekin aukeaa. Vihje: helmikuu, maaliskuu, marraskuu ja joulukuu olivat kaikki 3,7 - 5,6 astetta (Helsinki) keskimääräistä lämpimämpiä! Jostain syystä ajattelit pienissä aivoissasi niitä touko-heinäkuuta.......kyllä, ne olivat keskimääräistä kylmemmät. Asteen puolitoista kukin.....

    Ja lässyn lässyn.

    Äänestä

Jälleen säätietoja väärällä palstalla, ja aina sama pelle asialla.

Äänestä

Osaatko eelis sanoa mikä huima keväiden lämpeneminen tapahtui vanhaan hyvään aikaan kun 1917 oli tuo -9,6 ja sitten 1920 ja 21 oli 1,2 ja 1,0 ? Ja kaikkein lämpimin huhtikuukin on ollut 1921. Enää ei sellaisiin lämpöihin ole päästy.

Äänestä
  • Normaalia vaihtelua. On lämpimiä ollut silloin tällöin ennenkin. Ja nykyään useinkin. Vain nuo kaikkein kylmät nykyisin loistavat poissaolollaan. Vai osaatko sinä kuvitella Helsinkiin enää uudessa ilmastossa keskilämpötilaltaan pakkasella pysyvää huhtikuuta. Nykyisin hyvä että huhtikuussa joku yö käväisee nollan alapuolella. Näin näyttää käyvän myös 2016 ennusteiden mukaan.

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Normaalia vaihtelua. On lämpimiä ollut silloin tällöin ennenkin. Ja nykyään useinkin. Vain nuo kaikkein kylmät nykyisin loistavat poissaolollaan. Vai osaatko sinä kuvitella Helsinkiin enää uudessa ilmastossa keskilämpötilaltaan pakkasella pysyvää huhtikuuta. Nykyisin hyvä että huhtikuussa joku yö käväisee nollan alapuolella. Näin näyttää käyvän myös 2016 ennusteiden mukaan.

    Sinäpä sen sanoit. Normaalia vaihtelua. Miksi teit tämän aloituksen kun kyseessä on normaali vaihtelu?

    Äänestä

  • jäätävääkeliä kirjoitti:

    Sinäpä sen sanoit. Normaalia vaihtelua. Miksi teit tämän aloituksen kun kyseessä on normaali vaihtelu?

    No eihän sää-eelis muuta osaa. Palstan aiheen käsittely tuntuu olevan kovin vaikeaa alarmisteille.

    Äänestä

  • jäätävääkeliä kirjoitti:

    Sinäpä sen sanoit. Normaalia vaihtelua. Miksi teit tämän aloituksen kun kyseessä on normaali vaihtelu?

    Voi vaan kysyä miksi se normaali vaihtelu nykyään on enimmäkseen sinne lämpimän suuntaan ja etenkin ne kylmimmät on leikkautuneet pois. Jokuhan siihen vaikuttaa....

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Voi vaan kysyä miksi se normaali vaihtelu nykyään on enimmäkseen sinne lämpimän suuntaan ja etenkin ne kylmimmät on leikkautuneet pois. Jokuhan siihen vaikuttaa....

    Eihän ne mihinkään ole leikkautuneet. Esimerkiksi 2005, 2006 ja 2013 oli n. 4 astetta keskiarvoa kylmempi maaliskuu.

    Äänestä

  • Laskekaas piruuttaan, kuinka monta kertaa tässä ketjussa eeliö on vetänyt itsensä kölin ali ja kuinka monta kertaa muut ovat eeliö uittanut.

    Ja sitten tämä hollolan hohheli kuvittelee olevan fiksu.

    Äänestä

  • jäätävääkeliä kirjoitti:

    Eihän ne mihinkään ole leikkautuneet. Esimerkiksi 2005, 2006 ja 2013 oli n. 4 astetta keskiarvoa kylmempi maaliskuu.

    No eihän top5-kylmiä eli poikkeuksellisen kylmiä /todella kylmiä kuukausia ole tullut ollenkaan. 2002 jälkeen! Mihin ihmeeseen ne on kadonneet? Torakan pierun on melko turha hörhöillä, kun mokasi jo pahasti kun ei tiennyt että huippulämmin vuosi voidaan saada myös vähemmillä kesähelteillä.... Kuten Eelis vastaansanomattomasti osoitti.

    Eelis on aina oikeassa. Ja roskaninttäjät väärässä.

    Äänestä

20 asteen erolla vasta tekee jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

EelisPermanen kirjoitti:

Melkoisesti notmaalia lämpöisempi se vaan tästäkin maaliskuusta saadaan. Katsoin että Helsingin minimilämpö maaliskuussa tänä vuonna olisi -7,2. Vanhaan aikaan oli kylmemmät kuukausikeskiarvotkin!! Siis ajatelkaa, koko maaliskuun keskilämpö kylmempi kuin mitä tämän maaliskuun minimi!!! Esimerkiksi 1917 mitattu käsittämätön -9,6 astetta. Ei ollut lämmin myöskään 1942, oli -8,8 astetta. On se järkyttävää.

Täysin poissuljettu uuteen ilmastoon ja meille käsittämätön on myös, että huhtikuun keskilämpö on jäänyt joskus meren rannalla Helsingissäkin nollan alle. Esimerkiksi 1902 ja 1929. Nykyisin on ne kylmimmät leikkautuneet pois, kuten Eelis on usein näyttänyt.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu