Pakolainen siis saa turvapaikan vain yhden

käsittelijän käsittelyn perusteella, ja usein siihen riittää vaan pakolaisen oma kertomus. Kun taas hylkäämiseen tarvitaan kaksi käsittelijää, eli tämäkin on pielessä.

Onneksi eräs kansanedustaja on nyt jättänyt kirjallisen kysymyksen asiasta.

Perussuomalaisten Jani Mäkelän jättämä kirjallinen kysymys koskee maahanmuuttoviraston ilmoittaman turvapaikkahakemusten käsittelyn tehostamisen vaikutuksia. Virasto muun muassa esittää, että myönteiseen turvapaikkapäätökseen riittäisi yhden käsittelijän käsittely, kun kielteiseen vaaditaan kaksi käsittelijää.

"Tämä yhdessä kiireen ja vastakoulutettujen käsittelijöiden ammattitaidon keveyden kanssa herättää epäilyksen, että päätöksistä voi tulla liian helposti myönteisiä. Se olisi erittäin ongelmallista maamme kantokyvyn kannalta ja tilanteesta kärsisivät aidosti suojelun tarpeessa olevat", kysymyksessä todetaan.

Mäkelän mukaan virasto on kertonut käsittelyn pohjautuvan monissa tapauksissa pelkästään hakijan omaan kertomukseen.

"On selvää, ettei kukaan esitä asiansa kannalta epäedullisia tietoja, joten erityisesti myönteiseen päätökseen johtava kertomuksen todenperäisyys tulisi tarkistaa aukottomasti. Tämän prosessin hoitaminen uskottavalla tavalla on ensiarvoisen tärkeää koko turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden ja oikeutuksen kannalta. Pakolaisapu on lausunnossaan toivonut sekä myönteisille että kielteisille hakemuksille yhtä huolellista käsittelyä".
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta jollei käsittelijän tiedot ja taidot ole riittäviä aukottoman todistelun suorittamiseen, saadaan tästä sujuva porsaanreikä menon vauhdittamiseen.
Myöskään ei tule perään kyselyjä siitä, onko ylipäätään koko virastoon palkattu henkilöitä, jotka ovat edes riittävän kvalifioituneita tätä prosessia lainkaan hoitamaan.
Maassa on ylipäätään hälläväliä meno näissä asioissa ja kaikki tämä vaiennetaan vihapuhe ja rasismi-korttien taakse.
Maan omia kansalaisia ajetaan näillä keinoilla yhä alemmas köyhyyteeen ja toivottomuuteen, mikä on aivan selkeästi nähtävissä olevaa tarkoitushakuisuutta ja keinot haetaan ylipäätään maailman ylikansoittumisesta ja sen aiheuttamasta liikehdinnästä.
Niin kuin tätä suuntausta ikinä pystyttäisi muuttamaan miksikään vain sillä, että ajetaan suomalaiset omassa kotimaassaan yhä suuremmin joukoin ahdinkoon.
Ainoa oikea keino on saattaa nämä vaeltajaheimot lopultakin tietoisuuteeen ja vastuuseen itse omista ratkaisuistaan, lisätäänkö sitä väestöä kaikin voimin ja monen naisen voimin samoissa perheissä ja jatkuvasti vai onko jokin muu menettely ehkä avain tähän yhä vain paisuvaan väestömäärään.
Joka tapauksessa Suoan kansa on aivan liian pieni ja vähäinen tätä ongelmaa rahoittamaan ja ratkaisemaan, vaikka kaikki suomalaiset tapettaisi lopulta nälkään.

Äänestä

Eikö siellä ole töissä suvakkeja niin myönteisiä päätöksiä annetaan heppoisesti

Äänestä

Mitä merkitystä?! Tänä vuonna enempi lähteny vapaaehtoisesti pois mitä saapunut uusia. Kohta häipyy loputkin kun tajuaa kuinka paska maa suomi on.

Äänestä
  • Minkähän verran tulee tänä vuonna?

    Äänestä

  • ullatus- kirjoitti:

    Minkähän verran tulee tänä vuonna?

    Uusi vyöry on Daily Mailin mukaan jo alkamassa.

    Nyt käynnissä olevassa ”pakolaiskriisissä” on tosiasiassa kyse hijrasta ja Eu­roopan kolo­ni­saatiosta.

    Termi ”hijra” tar­koittaa siirtolaisuusjihadia, muuttamista toiselle alueelle islamilaisen val­tion perustamiseksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


että.sellasta kirjoitti:

käsittelijän käsittelyn perusteella, ja usein siihen riittää vaan pakolaisen oma kertomus. Kun taas hylkäämiseen tarvitaan kaksi käsittelijää, eli tämäkin on pielessä.

Onneksi eräs kansanedustaja on nyt jättänyt kirjallisen kysymyksen asiasta.

Perussuomalaisten Jani Mäkelän jättämä kirjallinen kysymys koskee maahanmuuttoviraston ilmoittaman turvapaikkahakemusten käsittelyn tehostamisen vaikutuksia. Virasto muun muassa esittää, että myönteiseen turvapaikkapäätökseen riittäisi yhden käsittelijän käsittely, kun kielteiseen vaaditaan kaksi käsittelijää.

"Tämä yhdessä kiireen ja vastakoulutettujen käsittelijöiden ammattitaidon keveyden kanssa herättää epäilyksen, että päätöksistä voi tulla liian helposti myönteisiä. Se olisi erittäin ongelmallista maamme kantokyvyn kannalta ja tilanteesta kärsisivät aidosti suojelun tarpeessa olevat", kysymyksessä todetaan.

Mäkelän mukaan virasto on kertonut käsittelyn pohjautuvan monissa tapauksissa pelkästään hakijan omaan kertomukseen.

"On selvää, ettei kukaan esitä asiansa kannalta epäedullisia tietoja, joten erityisesti myönteiseen päätökseen johtava kertomuksen todenperäisyys tulisi tarkistaa aukottomasti. Tämän prosessin hoitaminen uskottavalla tavalla on ensiarvoisen tärkeää koko turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden ja oikeutuksen kannalta. Pakolaisapu on lausunnossaan toivonut sekä myönteisille että kielteisille hakemuksille yhtä huolellista käsittelyä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu