Kansanedustaja Paavo Väyrynen oli esiintymässä Porissa Puuvilla keskuksessa 16.04.2016. Väyrysen puheen tärkeys oli Suomen eroaminen Euro jäsenyydestä. Samoin eurosta luopuminen ja markka raha tilalle. Miksi näin pääsi käymään?
Väyrynen on eritäin hyvä puhekielisesti esiintyjänä ja mielenkiintoista oli kuunnella etevä puhujan kieltä.
Esitän Väyryselle kannanottamisen. SOTE uudistus asiaan terveydenhoito palvelujen jatko järjestelystä ja vastaus? Suomessa julkisin varoin vastaavat järjestelystä kansalaiset kunnat, kaupungit ja Valtio. Nykyisen Terveyskeskus, keskussairaala ja yliopistolliset sairaalat, sekä terveydenhoitopalveluista. Julkisin varoin ei mainituista ole verovastuussa julkisin varoin järjestettävistä terveydenhoitopalveluista.
Mitä mieltä Väyrynen on onko julkisin varoin edelleen vastattava kansalaistemme terveydenhuolto palvelujen järjestämisestä? Toiseksi vastustaako hän, että julkisia palveluja ei saa missään nimessä vaikka yhtiöittää ja kokoomus koputtelee oveen yhtiöittämiseksi. Rinnakkain kilpailevat ulkomaiset ja Suomalaiset tarjoamalla, terveydenhoitopalveluja. Tulisiko myös vaatia, että jos samassa asemassa saavat terveydenhoitopalveluista vastaavasti toimenpide palkkioista osuuksista SOTE euro korvauksina osuudet. Entä tulisiko olla euro korvausosuuksiin ehdoton, että Terveydenhoitopalveluja tarjoavien yhtiöiden, osuuskuntien säätiöiden yhdistysten ja niin edelleen on oltava rekisteröitynä Suomessa, sekä maksavat veronsa Suomeen. Vai maksetaanko ulkomaisille ylityksille yhdenvertaisista euro korvaus valtion euro osuuksia. Käsivarren kuntien, entinen talouspäällikkö, nykyinen Porilainen Kalevi Paassilta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
"Nykyisen Terveyskeskus, keskussairaala "
Po. Terveyskeskus, Keskussairaala. Yritä tiivistää tekstiäsi, jotta tavallinenkin ihminen jaksaa lukea koko pupun loppuun asti.
Näin: Myydään:Terveyskeskus, kiinteistöineen, irtaimistoinen ja hoitovälineineet muutoksena yhtiöitymisessä ja nykyisen julkisin varoin maksetun purkaminen. Myydään ostavalle Osakeyhtiölle, joka ottaa vastakseen tarjoamanaan vastaavat hoitopalvelut. Osakeyhtiö on ostajana, vaikka kotikuntana Sveitsiläinen ja maksaa kaikki veronsa sinne. Osakeyhtiöllä on oikeus käyttää yhtiössä työssään, eri Euroopan maista olevia lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa, tai ketä tahansa pätevää henkilökuntaa. Olet vuodeosasto potilas uudessa Osakeyhtiössä. Hoitosi maksaa vuorokaudessa 2000,- euroa Osakeyhtiön tarjoamana. Nyt julkisin varoin vielä maksat vain 40,- euroa vuorokaudesta. Julkisin varoin maksettuna kokonaiskustannusten hoidostasi verovelvolliset maksavat veroina ja Kela yhteensä 1,960,- ja Sinä vain siitä 40,00 euroa.
Osakeyhtiöille Terveyskeskuksen ja toiminnan myymisen on suuri muutos. Osakeyhtiön periaatteena on, että yhtiön on tuotettava palvelujen antamisessa voittoa. Tämä periaatteena on, että jokainen maksaa terveydenhoitopalvelunsa täysimääräisenä vuorokaudesta ja et varmasti pitkää olisi 40,00 euron vuorokausi maksulla potilaana. Perussuomalaisten, Kokoomuksen ja Keskustan väläytelty linjaus on nykyisten terveydenhoitopalvelujen myyminen, vaikka osakeyhtiölle, joka jatkossa hoitaa terveydenhoitopalvelut. Käännän vielä toistamiseen kettinkiä.
Kalevi Paassilta
"Paavo Väyrynen oli esiintymässä Porissa Puuvilla keskuksessa "
Paavo Väyrynen on perehtynyt agrikulttuuriin, myös puuvillan kasvattamiseen. Hän on oikea mies puhumaan puuvillakeskuksessa.
Kannattaisi varmaan Kemissäkin kun Wäyrynen saisi meille siihen EU tuet
Ehkä kannattaisi ennemmin kasvattaa oikeaa villaa, sille on ollut paljon kysyntää viime aikoina.
Suomea johtavat rikolliset, hallitus,moottoripyöräkerhot ja EK. Oikeuslaitos on suuri vitsi. Kansan olisi jo aika nousta vastarintaan.