Ostin Acics Gel Pulse 7 juoksukengät, mutta jalat kipeytyivät päkiän kohdalta niin että käyttäminen on ihan mahdotonta. Lisäksi geekituki edessä kuumotti ja pahensi kiputilaa. Kenkien pitäisi olla sopivat, minulla on lattajalka mutta ei pronaatiota tai supinaatiota. Olen käyttänyt yli kaksi vuotta Karhun lenkkareita sekä välillä halpislenkkareita, mitään vastaavaa ongelmaa ei ole aiemmin ollut. Kaupassa tuntuivat sopivilta, kipu alkoi vasta lenkille päästyä. Mistä moinen johtuu, voiko kenkiin tottua vai onko eteenpäin markkinointi ainut vaihtoehto?
Uudet juoksukengät kipeyttivät jalat
Rahatmenihukkaan
269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jalkojen kipeytyminen on ihan normaalia 1. käyttökerralla, kun siirtyy huomattavasti pehmeäpohjaisempiin kenkiin kuin mitä on tottunut käyttämään. Sama pätee myös toisinkin päin.
Kannattaa käyttää vaihtelevasti erityyppisiä kenkiä (pehmeä- ja kovapohjaisia) niin jalat ovat vahvempia eivätkä yllättäen kipeydy aina uusien kenkien hankkimisen jälkeen.
Kiitos neuvoista! Tänään uskaltauduin lenkille uusilla kengillä, kevyttä rullaavaa hölkkää ja kas kummaa, jalat ei enää mainittavasti kipeytyneet.