Viimeksi postauksessa kerroin lapsellisesta isosiskostani. Nyt kerron teille isästäni, joka on myös yksi syy huonoihin suhteisiin kotona, vai sanoisinko suurin syy. Mistä edes aloittaisin.
No, nii kauan kuin muistan, ihan lapsuudesta asti "isä" on näyttäytynyt minulle kiusankappaleena, jonka tieltä yritin aina pysyä poissa. Hän oli aina ärtynyt, rupesi huutamaan pikkuasioista (joita lapsi ei ymmärrä). Esim. Yhdesti katosi jokin mutteri ja hän veti kauheet huutokilarit meille lapsille ja auta armias jos itkit, tuli vielä enemmän huutoa. Isä ei koskaan leikkinyt meidän lasten kanssa, tai ollut muutenkaan läsnä meidän arjessa - muuten kuin vain huutavana, pelottavana setänä jonka tieltä yritin poissa pysyä. Hän oli fyysisesti kyllä paikalla, mutta muuten ei. Vietti paljon aikaa pimeissä töissä. Pelkäsin olla isän kanssa kahdestaan, pelkäsin jos hän vaikka pyysi mukaansa metsälle - suuttuisiko jos kieltäytyisin, suuttuisi varmasti jos hänen mukanaan tekisin hänen silmissä virheen. Paljon kertoo siitä, että jos isä oli kauan poissa me lapset saatiin olla lapsia, sillon me riehuttiin, meluttiin, leikittiin, huudatettiin musiikkia, syötiin mitä haluttiin jne. Kun isä palasi oltiin skarppina, isän kanssa piti lapsena aina olla skarppina ettei vahingossakaan tee jotain virhettä hänen silmissään.
Esimerkiksi yhdesti jouduttiin isän kanssa kuusentaimia istuttamaan. Hän sanoi, että ne kun vain siistiin riviin laittaisi, niin olisi hyvä. Sitten kun tuli tarkistamaan huomasi, että olimme laittaneet eri tavalla kun hän oli ajatellut - mitenkä hitossa meidän piti tietää? Ja kun pentuja oltiin, ei uskallettu edes kysyä, jos saataisiin taas huudot niskaan. No paskamyrskyhän siitä tuli. Isä huusi ihan vietävästi "voihan perkeleen perkeleen PERKELE ja saatanan kuustoista kun ei mene heti jakeluun" jne. Hän paiskoi ja katkoi muiden puiden oksia ja läimäytteli niitä. Isän kanssa piti aina olla varovainen koska väkivallan uhka oli aina läsnä. Tosin onneksi ei meitä lapsia ikinä lyönyt, äiti olisi varmaan nirhannut hänet siihen paikkaan - mietin johtuukohan tästäkin se, että äiti on sellainen ylihuolehtija, koska joutu aina huolehtimaan meistä kun isän kanssa "töissä" oltiin?
On meillä perheväkivaltaakin ollut - kaksi kertaa jotka minä muistan, tosin sisarukset eivät näistä tiedä koska olivat silloin koulussa, minä olin kotona toisessa huoneessa. Isä kerran löi äitiä, toisen kerran ei enää lyönyt kun äiti hutkaisi paistinpannulla. Olin silloin vielä liian pieni ymmärtämään mitä tapahtui - muistan aina pelänneeni että äiti saattaisi kuolla minä hetkenä hyvänsä. Kerran oli semmonenkin insidenssi että isä höykytti isosiskoa, kun hän ei suostunut siivoamaan huonetta - tilanne kärjistyi koska osaa siskokin olla mahdoton kuten tiedätte, mutta eihän se oikeuta väkivaltaa, eihän?
Murrosiässä en uskaltanut kapinoida, koska pelkäsin miten käy. Yleensäkin aina otin "helpon lapsen" roolin. Kaikki mielipaha piti pitää sisällä, kuuntelin silloin tosi agressiivista metallimusaa, raakoja kauhuelokuvia jne. Asioita joita mun ikäsen ei ehkä olisi pitänyt. Olin myös tosi todellisuuspakoinen ihminen - luin paljon kirjoja, katsoin elokuvia joskus samaa monta kertaa päivässä, tv sarjoja, kuuntelin musiikkia, piirsin, kirjotin, maalasin jne. Mutta ne eivät riittäneet sitä mielipahaa pois ottamaan. Tilannetta pahensi se, että minua kiusattiin aika rankasti koko peruskoulun. Päiväkodissa kiusattiin köyhyydestä, peruskoulussa lihavuudesta koska aloin syömään huonoon oloon. Näin jälkikäteen ajateltuna paha oloni oireili tosi paljon: Alisuoriuduin joissain aineissa tosin olin hyvä koulussa ja rakastin sitä kiusaamisesta huolimatta - eipähän tarvinnut olla kotona, koulussa oli ahdistunut ja siellä itkin paljon (jos luulin että hävitin sukkani, joku oli leikillään piilottanu kenkäni, pelkäsin myös erästä teknisentyön miesopettajaa, vaikka jälkeenpäin mietittynä hän oli oikein mukava), en uskaltanut puolustaa itseäni eikä omanarvontunto ole vieläkään kehittynyt. Oireilin myös kotona lähinnä veljen kanssa riidellessä ja onneksi ei hänelle käynyt mitään, vaikka olin miltei puhkaista hänen silmänsä kolme kertaa ja tätä kadun syvästi ja onneksi hän on silmiltään terve nykyisin ja muutenkin. Tästä on myös jäänyt sellainen trauma etten uskalla suuttua, vaikka varmaan joskus aihettakin olisi, koska pelkään että mitä teen jos annan itseni suuttua - taannunko isäni tasolle? Isä myös aina kommentoi meidän lasten pukeutumista, hiuksia jne. farkkuja piti aina käyttää vaikka vihasin niitä lihavuuteni takia, lisäksi noloa oli sekin että oltiin köyhiä eikä uusiin vaatteisiin yksinkertaisesti ollut varaa - olin lihava ja pitkä joten jouduin käyttämään äidin vaatteita, mistä koulussa riemu repesi. Leviteltiin huhua että olisin transu jne. En silloin enkä nytkään kerro isälle asioita, joita normaalissa isä-poikasuhteessa pitäisi kertoa. Ja hän ihmettelee aina miksei hänelle kerrota asioita? Isä tai vanhemmat eivät esim. Ikinä kertoneet muten seurustellaan, mitä pojat
Onko mun perhe sairas?
4
280
Vastaukset
- Horizonta123
JATKOA
...mitä pojat ja tytöt haluaa (olen tosin homo kaapissa), seksi ja ehkäisy jne. Tosin löysin vanhempien pornolehdet hyvin, hyvin aikaisin - se on varmasti jotenkin vaikuttanut mun käsitykseen seksuaalisuudesta. Kaikki tieto piti etsiä itse jotenka tiesin jo ala-asteella miehen ja naisten sukuelinten anatomian, mies ja naishormonit, sukupuolitaudit, ehkäisy miten molemmilla sukukypsyys kehittyy, miten lapsi syntyy ja kehittyy kohdussa, seurasin jopa yhden naisopettajan raskautta ja osasin aina veikata oikein millä kuulla se on (joo olin outo lapsi).
Sitten kun kutosluokalla vanhemmat saivat kiusaamisen selville opettajien kautta. Isä oli "sun pitää oppia puolustautumaan" ja äiti "kyllä se siitä". Mutta mitenkä olisin osannutkaan kun ei ole puolustautumista kotona opetettu kun ei isälle ikinä saanut taikka uskaltanut sanoa vastaan? Olematon luottamus vanhempiin katosi sen siliän tien. Oireilin myös sillä tavalla että aloin näpistelemään, oikeastaan suorastaan varastamaan lähinnä karkkia kaupasta ja tein sitä monta kuukautta ja onnistuin houkuttelemaan silloisen kaverinikin mukaan. Homma levisi myös toiseen kauppaan ja tietenkin jäimme kiinni: Tosin kauppojen omistajat olivat armollisia ja koska olimme "ensikertalaisia" hän päästi meidät menemään kunhan maksaisimme kaiken varastamamme emmekä tekisi niin enää. Kauppias oli silleen armollinen että myöh. otti minut kesätöihinkin kauppaansa. Voi sitä häpeän ja huudon määrää kun isä sai selville. Pahinta oli se, että ylä-asteella kaveriani alettiin siitä kiusaamaan, mikä tuntui tosi pahalta. Ihmeellisesti sisuunnuin ja puolustin häntä, mikä oli jotain niin ihmeellistä ja kiusaaminen loppui. Tosin yläasteella kiusaaminen minun osalta jatkui: Olin vielä ylipainoinen, mulle tuli raudat, mulle tuli silmälasit ja 3.asteen keloidinen akne, tämä sai loputkin toiveet oman ulkonäön riittävyydestä lentämään kankkulankaivoon, olen siis vitun ruma ihminen joka on fyysisesti, henkisesti ja psyykkisesti arvilla. Minulla oli varmasti vaikea masennus yläkoulussa kun ajatukset menivät hyvin synkiksi silloin: Muistan kun kerroin kaverilleni että miten helposti nuo ihmisryhmät välitunnilla räjähtäisi jos niihin heittäisi kranaatin, toivoin sitä ( tosin en tiedä oliko minussa päässä vikaa ennenkin kun ala-asteella toivoin ettei isä ikinä palaidi esim. pilkiltä vaan hukkuisi sinne, pidin ihan sormia ristissä ja aina petyin kun niin ei käynyt). No kaverini miltei läpsäytti ja sanoi ettei tuo ole normaalia ja heräsin siihen itsekin ja kieltäydyin enää ajattelemasta asiaa. Asiat meni niin huonoksi ja jaksaminenkin niin huonoksi että aloin rukoilemaan että jaksaisin. Oli varmaan semmoinen vuodenpituinen jakso jolloin en saanut nukuttua melkein koko yötä. Tuntui etten pääsisi sängystä ylös - jaksoin vain todellisuuspakoisuuden avuin. Ironista oli että päättötodistuksen keskiarvo oli 8,5.
Lukiossa ei sitten kiusattu enää. Se oli ihanaa aikaa. Se oli myös outoa aikaa kun olin tottunut siihen että olen silmätikku. Olisin tosin varmasti silloin tarvinnut terapiaa. Olo toipui hiukan, kunnes lukion toisen vuoden syksyllä sairastuin keskivaikeaan masennukseen, juuri ylppäreiden kynnyksellä. Menin terapiaan ja oli lääkitys(tämä kaikki perheeltä salaa) ja sain kuin sainkin ylppärit tehtyä. Sain arvosanat E,E,M,M ja C vaikka olisin voinut saada L, L, E, E tai L ja M tai E ja lukion keskiarvo 8,3.
Tässäpä tämä, tuli vähän pitkä mutta joo.
Minusta tuntuu ettei kotona meitä lapsia arvosteta tarpeeksi vaikka mitä tekisimme. Me siivotaan, tehdään ruokaa, pyykätään jne. mutta ei kiitosta heru. Me lämmitetään uunia, saunaa ja pinotaan joka kevät puita, viskataan niitä liiteriin , vaikka ollaan aika pahasti puupölylle allergisia. Aina tuntuu kun isä esim. käskee siivoamaan että pitäisi jokin kevätsiivous tehdä ja sitä jopa 2 -3 kertaa viikossa! Tosin loppujenlopuksi ei se hänkään mikään toimelias ole: hän ei ole ikinä paljolti siivonnut, tiskannut, laittanut pyykkiä, tehnyt ruokaa(ei olevinaan osaa, vaikka kauha käteen ja tekemään), äiti tai me lapset tehdään ne - koko paska olisi ihan tuuliajolla ilman meitä ja kehtaa isä sitten aina riidoissa sanoa että myä vain makaillaan jne. Isä saattaa parikin kertaa vetää pitkät tirsat, menee iltakahdekslata nukkumaan ja silloin pitää olla absoluuttinen radiohiljaisuus. Hän tekee "juoksevia hommia" ehkä pari tuntia päivässä, loput makaa sohvalla telkkaria katsoen. Nämä juoksevat hommatkin ovat sellaisia että ne voisi ihan hyvin jättää tekemättä. Hän sitten valittaa että joutuu ruohon leikkaamaan, lumet linkoamaan, pyörien kumit vaihtamaan jne. mutta ei esim. katso että voisi meille opettaa. Mikä syy? Minun mielestäni hän ei luota meihin lapsiin sen pätkän vertaa että suoriutuisimme noista hommista, vaikka kaikki mitä on käskenyt on tehty, vaiko ehkä tehtäisi paremminkin. Hän pelkää sitä rahanmenetystä mikä tulisi jos me satuttaisi möhlimään. Anteeksi vaan mutta virheet kuuluu elämään! Hän siis arvostaa tavaroitaankin enemmän kuin omia lapsiaan. - Horizonta123
Vuodatuksesta tuli kyllä tosi pitkä ja kiitän heitä jotka jaksaa sen lukea.
Mielipiteitä?
Neuvoja?
Olkapäätä?
Omia kokemuksia? - niinpähullujaisejäon
En tiiä. Mun isä petteli mun äitiä varmaan yli 20 eri naisen kanssa yli 20 vuoden ajan ja äiti osan tiesi, mutta suostui kuitenkin olemaan aviossa meidän lasten takia. Meitä on kaksi. Isä ei ollut fyysisesti koskaan läsnä, vanhemmat oli paperilla naimisissa, mutta äiti hoiti meidät vuosia yksin, omista rahoistaan. Isä myös kerran tuli kylään ja pisti äidin talon paskaksi. Rikkoi lasit ja ikkunat ja kaikki astiat. mitään ei korvannut. oli niin katkera kun äiti oli pärjännyt elämässä ja elänyt yksin ja elättänyt meidät hyvin
Isä asui ulkomailla, tuhlasi kaikki ulkomailta meistä saadut lapsilisät, reissasi ympäri maailmaa naistensa kanssa ja ei antanut äidille mitään elatusrahoja. Äitini meinasin kuolla vakavaan sairauteen ja isäni halusi eroa, uuden naisen takia. Isäni sairastui kanssa ja alkoi vaatimaan, että äitini elättäisi isäni koska ovat aviossa paperilla. Saimme puhuttua asian niin että äiti ei joutunut maksamaan mitään.
Nyt isä tulee jatkuvasti kiusankappaleena joka toinen vuosi äidin nurkiin kiukuttelemaan ja valittamaan vaikka ei oo mitään maksanut. Mun äiti on niin hyväuskonen, että se päästää isän tänne, kun ei jaksa riidellä. Itse en kestä isääni ollenkaan. Olin tämän luona viime kesänä ja tämä vaan huusi ja syyllisti minua. Onneksi olen nyt yli 30 ja voin elää ilman isääni, äitini ja muiden rakkaiden kanssa. - niinlisänävielä
Mua myöskin kiusattiin ja olen sairastellut koko ikäni. Kyllähän tämä elämä on aika rankkaa ollut mutta hengissä ollaan fyysisten ja henkisten sairauksien jälkeenq
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten voit manipuloida katsojalukuja?
Palstatrolli ja väsynyttä sontaa palstalle suoltava Varmakkakkiainen on viime aikoina vedonnot siihen, että hänen ketjuj502942Oletteko naiset huomanneet sellaista asiaa
että vaikka miehiä tulee ja menee ja hakeutuu seuraanne mitä viehättävämpiä olette niin sitä enemmän itseasiassa te olet922880Kysynkin sinulta nyt...
Tahdotko sinä minusta miehestä enää mitään..koskaan? Vastaa kyllä/ei/en tiedä ja siihen puhelinnumeroni kaksi viimeistä392526KRP alkaa tutkia Ulvilan murhaa
Jokohan nyt löydetään riittävä näyttö Annelin tuomitsemiseen miehensä murhasta tai taposta.1332121Onkohan tämä jotain elämää suurempaa
Vai olenko kehitellyt nämä tunteet vain omassa pääkopassani. Tunne kyllä sanoo että jotain tässä on.. Toivottavasti et m381728- 1021566
Nainen sä olet
arvokas muista se. Yritän pitää pienen kontaktin yllä vaikka turhaahan tämä on. Toivottavasti joulu meni hyvin ja otat r821566En ole häneltä kylläkään koskaan nähnyt sellaista
Tottakai jos hän olisi jonkunlaisen selvän eleen tai jonkun jutun näyttänyt, että häntä kiinnostaakin niin tietenkin si31484Onko Estlink-2 kaapeli lainkaan vaurioitunut?
Vai onko kyseessä Naton operaatio Venäjän ns. varjolaivaston pysäyttämiseksi, ja kaapelivaurio vain simuloitu.2891457- 1171294