Yksin jääneet miehille ei riitä naisia

uygtr

Yksin jääneet – kymmenissä Suomen kunnissa miehille ei riitä naisia
Suomessa on 155 kuntaa, joissa on merkittävästi enemmän nuoria miehiä kuin nuoria naisia. Nyt olisi aika tehdä asialle jotain, sanovat perhetutkijat. Kolme poikamiestä Joutsasta kertoo, millaista on elää yksin.

Joutsa nimittäin on yksi niistä kymmenistä Suomen kunnista, joissa miehiä on merkittävästi enemmän kuin naisia. Katsotaanpa tilastoja: vuodesta 2000 viime vuoteen asti 20–44-vuotiaita joutsalaismiehiä on ollut sataa naista kohti keskimäärin 118. Parhaassa naimaiässä olevia miehiä.

Tämä sukupuolijakaumaksi kutsuttu suhdeluku on Joutsassa tismalleen sama kuin Kiinassa. Siis maassa, joka on surullisen tunnettu ankarasta väestöpolitiikastaan. Poikalasten suosiminen ja tyttösikiöiden abortoiminen ovat johtaneet Kiinassa miesten ja naisten rajuun epäsuhtaan. Kiinan koko väestöä kuvaava luku on peräisin tuoreimmasta, vuoden 2010 suuresta väestökartoituksesta.

Suomessa oli viime vuonna Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan 155 kuntaa, joissa nuorten aikuisten eli 20–29-vuotiaiden sukupuolijakauma oli vähintään yhtä epätasapainossa kuin Kiinassa. Suomessa on yhteensä 313 kuntaa.

Miesten ja naisten epäsuhta on viime vuosina vain suurentunut, sanoo perhetutkija Lassi Lainiala Väestöliitosta. Miesten määrä ylittää naisten määrän yli 200 kunnassa kaikissa 20–69-vuotiaiden ikäryhmissä.

Nuorimmissa ikäryhmissä miesten ja naisten epäsuhta on suurimmillaan.

Turvapaikanhakijat voivat keikauttaa nuorten miesten määrän niin, että Suomi onkin oikeasti Kiinan kaltaisessa tilanteessa. Erityisesti nuoret ja alimpien sosiaaliluokkien miehet ovat joutumassa uudenlaiseen kilpailuasetelmaan.

Suomessa ei kerätä tilastoja turvapaikanhakijoiden sukupuolesta ja iästä, mutta Ruotsin tilastot ovat käytettävissä. Ruotsissa nuorista turvapaikanhakijoista jopa neljä viidestä on miehiä.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1463020455700?jako=a42e20cc4aa5b3913dc880d2b95e2b24&ref=tf_iHSisboksi-etusivu&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage

JA NAISTEN ILOKSI MAAHAN TULI 40 000 MAMUMIESTÄ JA LISÄÄ OFOTETAAN. SUOMESSA ON NAISTENMARKKINAT!

45

1439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • khkhkhvkvkvk

      No tämä on ihan oikea ongelma.

      Varautuneet, kunnolliset tyypilliset "kympin tytöt" hukkuvat opiskelijakaupungeissa menevien mimmien massaan. Pelkällä hyvällä luonteella ei kovaan tasoon tottunutta kaupunkilaismiestä saa. Viimeksi eilen kaverini itki, kuinka kukaan ei ole 23 vuoden aikana pyytänyt häntä treffeille :( vikaa on tokiitkijässäkin; hemmetin kiltti, hiljainen, pastellisävyihin pukeutuva naislapsi, joka odottaa huokaillen että joku tulisi kotoa hakemaan ja jaksaisi piirittää ja hellitellä häntä kuukausikaupalla, ennenkuin tämä lempeä ja parka ihmisolento uskaltautuisi ah-niin-sovinnaiseen seksiin. Ja tämä hömpällä pilattu korkeasti koulutettu mieli lataa ihan järjettömät odotukset glitterinkimmellyksillä koristeltuun parisuhde-elämään, vaikka olisikin varmasti valmis tekemään osansa prinsessasadussaan :/ Joku tämänkin ihmisen varmaan huolisi, mutta hän vapautuu opiskelijakaupungin ikeestä vasta joskus 30 ikävuoden paikkeilla. Se on ujolle ja sosiaalisesti rajoittuneelle ihmiselle aika korkea ikä aloittaa parisuhdetaitojen opettelu :(

      Muttamutta miehillä puoliskon puuttuminen ei ole pelkkä mielipahaa aiheuttava asia, vaan sillä on järjettömästi vaikutuksia ihan kaikkeen, mielenterveydestä elinikään. Sääli pikkupitäjien miehiä :(

      Lohdutuksen sanana: kesä on tulossa ja kesämökkikunnat ynnä muut maalaispitäjät täyttyvät taas kesälomalaisista. Opiskelijat siirtyvät jopa satoja kilometrejä työn perässä ja päätyvät myös näitä miesvaltaisia pitäjiä asuttamaan. Etäsuhteet ovat helvetistä, mutta se on ajan henki. Kaikille ei riitä paria kotinurkilta poimittavaksi :(

    • Artikkelin kirjoittaneet feministinaiset eivät kertoneet juurikaan siitä, ettei suurissa kaupungeissa naisen saaminen suurimmalle osalle miehistä ole sen helpompaa kuin pikkupaikkakunnilla, joissa naisia on vähän.

      Suurissa kaupungeissa naiset viettävät nuoruutensa jännämiesten kullikaruselleissa, ja ovat huomattavasti vaativampia ja ylimielisempiä. Baareissa ja netissä olevien halukkaiden ja aloitteellisten miesten suunnaton määrä sekoittaa nuorten naisten päät ja alapäät.

      • Katkeramyöskin

        Ja kaikki tähtäävät iloisiin aloitteellisiin seksyihin nuoriin pakkelinaisiin, ja ignooraavat kaikki vähänkin tavallisemmat naiset elleivät hekin ryhdy siideriä kittaaviksi seksyiksi pakkelinaisiksi. Ei paria etsitä nykyaikana kuin juottoloista (juopot) ja netistä (pinnalliset). Kaikki muut paitsi holisoituneet kansikuvapojat ja siiderinkatkuiset contour-artistit häviävät.

      • Katkeramyöskin kirjoitti:

        Ite ootte-defenssi ei nyt päde. Naiset ja miehet eivät toimi samalla tavalla.

      • Katkeramyöskin
        super-atm kirjoitti:

        Ite ootte-defenssi ei nyt päde. Naiset ja miehet eivät toimi samalla tavalla.

        Niitä tavallisia kunnollisia söpöjä naisia etsitään kanssa baareista, discoista, festareilta, kaikkialta missä viina virtaa, eikö? Vai missä ei-holisoituneessa paikassa miehet sitten toimivat parinhaussa? Netti ei ole oikeaa vuorovaikutusta joten sitä ei lasketa. Avaa toki miesten parinhakua muillekin ettei "miesten toiminta" jää pelkäksi legendaksi kaikkialla muualla paitsi juottoloiden ovien sisäpuolella Toiset ei siellä nimittäin käy.

      • tilastomatematiikka
        super-atm kirjoitti:

        Ite ootte-defenssi ei nyt päde. Naiset ja miehet eivät toimi samalla tavalla.

        Ei tietenkään. Lisääntymisikäisiä naisia on huomattavasti vähemmän kuin samanikäisiä miehiä. Kaikille miehille ei riitä naisia, koska poikalapsia syntyy huomattavasti enemmän kuin tyttöjä. Naisia on enemmän vain eläkeikäisissä, koska yksinäisiä miehiä alkaa tippua matkan varrella pois.

      • Katkeramyöskin kirjoitti:

        Niitä tavallisia kunnollisia söpöjä naisia etsitään kanssa baareista, discoista, festareilta, kaikkialta missä viina virtaa, eikö? Vai missä ei-holisoituneessa paikassa miehet sitten toimivat parinhaussa? Netti ei ole oikeaa vuorovaikutusta joten sitä ei lasketa. Avaa toki miesten parinhakua muillekin ettei "miesten toiminta" jää pelkäksi legendaksi kaikkialla muualla paitsi juottoloiden ovien sisäpuolella Toiset ei siellä nimittäin käy.

        "Niitä tavallisia kunnollisia söpöjä naisia etsitään kanssa baareista, discoista, festareilta, kaikkialta missä viina virtaa, eikö?"

        Kyllä niistäkin. Mitä oikein jostain viinasta selität? Naisia voi etsiä siellä missä viina virtaa ja siellä missä ei.

        "Netti ei ole oikeaa vuorovaikutusta joten sitä ei lasketa."

        Ihan yhtä oikeaa vuorovaikutusta netin kautta pidettävä keskustelu on kuin muuallakin, erilaista toki.

      • tilastomatematiikka kirjoitti:

        Ei tietenkään. Lisääntymisikäisiä naisia on huomattavasti vähemmän kuin samanikäisiä miehiä. Kaikille miehille ei riitä naisia, koska poikalapsia syntyy huomattavasti enemmän kuin tyttöjä. Naisia on enemmän vain eläkeikäisissä, koska yksinäisiä miehiä alkaa tippua matkan varrella pois.

        Tuo non yksi syy mutta aika vähäinen. Enimmäkseen tilannetta sekoittaa se, että lähiaikoina Suomeen on päästetty tuhansittain miespuolisia karvaranteita.

      • ähäkutti444444
        Katkeramyöskin kirjoitti:

        Ja kaikki tähtäävät iloisiin aloitteellisiin seksyihin nuoriin pakkelinaisiin, ja ignooraavat kaikki vähänkin tavallisemmat naiset elleivät hekin ryhdy siideriä kittaaviksi seksyiksi pakkelinaisiksi. Ei paria etsitä nykyaikana kuin juottoloista (juopot) ja netistä (pinnalliset). Kaikki muut paitsi holisoituneet kansikuvapojat ja siiderinkatkuiset contour-artistit häviävät.

        Ketkä kaikki? Lesbotko? Miehille kelpaa yleensä kuka vaan. Yksinjääminen ja seksittä eläminen on pääasiassa miesten ongelma.

      • Multinikkaavakurppa
        super-atm kirjoitti:

        Tuo non yksi syy mutta aika vähäinen. Enimmäkseen tilannetta sekoittaa se, että lähiaikoina Suomeen on päästetty tuhansittain miespuolisia karvaranteita.

        Olenkin kaivannut yhtä eksistäni. Hän oli vahva korsto, komea ja karvainen kuin villisika ja tiesi mitä halusi <3 Eikä ainoa ranteenpaksuinen ollut hänen kätensä!

      • Multinikkaavakurppa kirjoitti:

        Olenkin kaivannut yhtä eksistäni. Hän oli vahva korsto, komea ja karvainen kuin villisika ja tiesi mitä halusi <3 Eikä ainoa ranteenpaksuinen ollut hänen kätensä!

        Miten tuo liittyy asiaan? Hommaa sika itsellesi takaisin. Vai onko markkina-arvosi niin lopussa, että miesten saaminen tapahtuu lähinnä unissasi?

    • NaisetOnKäyttöesineitä

      Mihin hullua ämmää tarvitaan, panon jälkeen. Sehän on tarpeen vain muutaman kerran viikossa. Ja oma käsi on usein parempi kuin jäkättävä pakkeliporsas.

    • Miehet_ääripäitä

      Kävin Norjan Turistföreningenin (vastaa noin. Suomen latu) treffisivustoilla. siellä erähenkisiä partnereita etsii huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä, kun luulisi, että sellaisella sivustolla on enemmän miehiä kuin naisia etsimässä seuraa (!) Pettämissivuto Victoria Milanin sivuston asiakkaita oli ilmeisesti melkein pelkästään miehiä.

      Mitä tämä sanoo miehistä? Joko ovat pettämishaluisia seksihulluja tai sitten ei osata mennä treffisivustoille ollenkaan? Missä ovat normaalit, tasapainoiset miehet, jotka pesevät itsensä, ajavat partansa ja osaavat keskustella? Pettymyksiä deittisivustoilla on toki osattava sietää ja yrittää uudestaan.

      • Some ja Treffi sivustot on naisia ja Pleijereitä varten....SikSiPäSiksi.... ;P

        Ei tunnu muutenkaan ihan omalta jutulta noi Someilut&TreffiSivustot......ja sitten on vielä enemmän tai vähemmän ennakkoluuloja siitä millaiset yksilöt pääosin niitä käyttävät....eikä pelkästään ennakkoluuloja vaan pääosin ne "luulot" pitää ihan paikkaansa... ;P

      • ätmittelijä

        "Kävin Norjan Turistföreningenin (vastaa noin. Suomen latu) treffisivustoilla. siellä erähenkisiä partnereita etsii huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä"

        Kyllä, ikäluokassa 40 . Kurpat pyörivät metsissä, pariutumisikäiset naiset kaupunkien keskustoissa.

        "Pettämissivuto Victoria Milanin sivuston asiakkaita oli ilmeisesti melkein pelkästään miehiä."

        Koska naisten ei tarvitse etsiä seksiä, he menevät tyttöjen iltaan ja antavat asioiden "vain tapahtua".

      • Sepässe

        Niinno. Ongelmana on se millaisia erähenkisiä naisia siellä on. Niitä jotka ovat nuorena jakaneet pakkeja tavismiehille ja ehkä tehneet jo lapsiakin jonkin "sikamiehen" kanssa. Sitten joskus nelikymppisenä herätään siihen että olisi mukava löytää hyvä mies ja ihmetellään miksi miehet eivät käy siellä tapahtumissa missä he miestä etsivät. Miksihän ei? No siksi, että samat naiset ovat jo vuosia sitten tehneet selväksi etteivät ne miehet ole haluttua seuraa ja turha vaivautua. Nyt sitten pitäisi naiselle tuoda tilaustyönä hänen haluamansa mies, kun vihdoin se tavallisempikin kelpaisi.

      • nosejust
        Sepässe kirjoitti:

        Just niin. Miehiä ei enää kiinnosta kun ovat saaneet pakit 200 naiselta ja vittuilut päälle. Sitten samat naiset yllättäen ovatkin kiinnostuneita. Mielummin ollaan yksin.

      • sepäsepä
        ätmittelijä kirjoitti:

        "Kävin Norjan Turistföreningenin (vastaa noin. Suomen latu) treffisivustoilla. siellä erähenkisiä partnereita etsii huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä"

        Kyllä, ikäluokassa 40 . Kurpat pyörivät metsissä, pariutumisikäiset naiset kaupunkien keskustoissa.

        "Pettämissivuto Victoria Milanin sivuston asiakkaita oli ilmeisesti melkein pelkästään miehiä."

        Koska naisten ei tarvitse etsiä seksiä, he menevät tyttöjen iltaan ja antavat asioiden "vain tapahtua".

        Eipäs. Miesten on vaikea löytää nainen ja saada seksiä. Jos nainen haluaa seksiä, se vaan tapahtuu.

    • Neitonen30

      Ei ätmit ainakaan mitään naista tarvitse. Eihän ne osaa edes tyydyttää naista.

      • Onneksi sinulla on taitava uroskoira ja dildo.

    • kllk

      Tuossa artikkelissa ärsyttää tuo asenne että kaikki pitäisi saada mitä haluaa; siis asua jossain hevonvitunkorvessa ja sitten kuitenkin saada nainen. Ehei, kyllä se on joko tai. Siellä korvessa ei kukaan täyspäinen ihminen halua asua joten ainoa toivo saada nainen on muuttaa sieltä pois ja valitettavasti sekään ei ole tae naisen saamisesta.

      Tietysti jos se korvessa asuminen on elämän tärkein asia niin siitä vaan muta sitten ei pidä ruikuttaa että voivoi kun ei saa naisia.

      • Rauduskoivikko

        En valitettavasti aio uhrata koko uraani jonkun maalaismies pulliaisen takia joka ei ole kiinnostunut kuin seksistä. Itse muutan joka vuosi työn perässä 400-600 km ja joka sesongin jälkeen taskut täynnä rahaa takaisin kaupunkiin jos miehet palvovat seksiä oikeasti yhtä paljon kuin täällä väittävät niin helvetin saamaton täytyy olla ettei muuta sinne missä naisia on. Muutkin täällä tekee töitä elämän perusasioiden eteen, muuttaa opiskelee tekee töitä samanaikaisesti elää pelkällä pakastevihannesmössöllä että saa autokorjaamorahat kasaan. Toki netissä helppo on valittaa kehitellä teorioita ja niin edespäin.

        Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Jos sanonta pitää paikkaansa niin teillä on hemmetinmoinen parisuhde edessä... Mutta ei se sohvalla istumalla tule. Seksi on pikainvestointi mutta jos haluaa pitkää suhdetta niin sen eteen täytyy nähdä vähän vaivaa... Katsella seksyjen pakkelinaisten ohi ja lämmitellä kaikessa rauhassa ensin ystävyyttä sitten rakkautta himoa Siihen ei panokoneilla riitä aika eikä kilteillä miehillä riitä rohkeus Lopputuloksena jokainen on hylättynä omalla tahollaan torjuttuna Miehillä on seksirobotit mutta mistä saisi rakkausrobotin Mutta sitä tarvetta ei pysty robotti ehkä korvaamaankaan...

      • Äädämi1111
        Rauduskoivikko kirjoitti:

        Tuo ongelma johtuu vain teknologian nykyisestä tasosta. Kun robotin päähän saadaan ahdettua kvanttitietokone ja siihen oikeanlaiset softat, siinä riittää tehot vetää millainen show tahansa. Naiset voi sen jälkeen lopettaa tarpeettomina.

      • vihreä.jopo
        Äädämi1111 kirjoitti:

        Tuo ongelma johtuu vain teknologian nykyisestä tasosta. Kun robotin päähän saadaan ahdettua kvanttitietokone ja siihen oikeanlaiset softat, siinä riittää tehot vetää millainen show tahansa. Naiset voi sen jälkeen lopettaa tarpeettomina.

        Kauanko jaksaisit tunnekylmän robotin showta katsella?

      • punainen.vaara
        vihreä.jopo kirjoitti:

        Kauanko jaksaisit tunnekylmän robotin showta katsella?

        Miten se poikkeaa tunnekylmän naisen showsta?

    • parisuhde_taito

      Moni mies jääkin yksin kun näyttää oman todellisen luolamiesluontonsa. Moni nainen on riittävän älykäs tunnistamaan tuollaiset itsekeskeiset narsistit ja ymmärtää jättää heidät jo alkumetreillä.

      Jos mies ei osaa elää naisen kanssa parisuhteessa niin sitten onkin aivan oikein se yksinjääminen. Ei ainkaan tule toista kiusattua.
      Parisuhde taitoa vaaditaan molemmilta sukupuolilta. Ja kun tämä taito puuttuu niin parempi onkin jäädä yksin.

      • hsdjfgsdf

        Komppaan.
        Kokemusta on näistä "ihan tavallisista suomalaisista miehistä". Täytyy siirtyä vähemmän "tavallisiin", jotta löytää vihdoin tasoisensa kumppanin.

      • fsdljfaasdföjlöasfe

        Kyllä se yksinjäävä mies on ihan tavallinen kunnollinen mies. Narsistit ym. löytävät aina naisia.

      • Multinikkaavakurppa
        fsdljfaasdföjlöasfe kirjoitti:

        Kyllä se yksinjäävä mies on ihan tavallinen kunnollinen mies. Narsistit ym. löytävät aina naisia.

        Niinpä... nämä sovinistit ja puimakonefetissit jotenkin kutkuttavat minua!

    • nakkisetä

      suomessa on naistenmarkkinat ja sen kyllä huomaa

    • akathirteen

      Ei muuta kun kulli kauniiseen kouraan ja satsit ulos. Ämmät pitäköön pillunsa

    • rumasinkkumies

      Ei voi mittää kun on rumaksi syntynyt. Suomessa vähemmän kauniit naiset ei kelpuuta vähemmän komeita miehiä.

      • statusrahatairesurssit

        Kelpuuttaa jos löytyy tarpeeksi statusta, rahaa tai resursseja. Näitä tosin tarvitaan vaikka ei olisikaan ruma jos kyseessä on jotain muutakin kuin vain seksisuhde.

    • lutkateivätolenaisia

      Mitkä hemmetin naiset? Ei ole kuin pieni osa naisia ja suurin osa lutkia.

    • tilastomatematiikka

      Ei riitä, eikä ole koskaan riittänyt. Tyttöjä syntyy vähemmän kuin poikia. Kuitenkin joillain naisilla riittää aikaa väittää miesten yksinjäämisen johtuvan miehestä itsestään, vaikka tilastollisetikin on mahdotonta, että kaikille miehille riittäisi naisia.

    • crux

      Tietysti maaseudulla miehellä on vaikeampaa löytää seuraa, mutta ei sekään lisää yksinäisyyttä läheskään siinä määrin kuin naisten nirsous. Kuvitellaan pieni kaupunki jossa on tasan sama määrä nuoria miehiä ja naisia. Miehiä jää edelleen tahtomattaan yksin iso joukko. Ehkä määrä olisi vielä hieman isompi jos naisia olisi vähemmän, mutta isossa mittakaavassa naisten haluttomuus tutustua miehiin on se varsinainen ongelma ja kaikki muu vain pientä hienosäätöä.

      • niinpä_niin

        Miehiä jää naisia useammin yksin Helsingissä ja Turussakin, joissa on naisenemmistö. Yksin jäävät ns. sinkkunaiset ovat sellaisia, joille ei mikään kelpaa.
        Nimenomaan nirsoudesta silloin on kyse.

    • fhhf

      Tosiaan, voi vain kuvitella että tuon artikkelin luettuaan Helsingissä tai Turussa asuva ilman naista oleva mies tuntee olonsa entistä maahanlyödymmäksi kun edes naisenemmistöisessä kaupungissa ei naista saa. Noilla maalaisilla on sentään naisettomuuteen se tekosyy että naiset muuttavat maalta pois. Kaupungissa asuvilla ei ole mitään tekosyytä.

      • piiripyöriipiiripyörii

        On. Karusellit ja ringit.

      • gggggggg
        piiripyöriipiiripyörii kirjoitti:

        On. Karusellit ja ringit.

        Paitsi ettei me kunnon naiset pyöritä niissä. Miksette miehet ikinä halua tutustua meihin kunnollisiin naisiin? Miksi aina itkette vain niiden suosittujen panorinkelinaisten perään? Koittakaa ymmärtää, että jos haluaa kunnon naisen, ei sitä mistään panorinkelistä, Tinderistä ja baareista löydä.

      • rohkeusryyppy
        gggggggg kirjoitti:

        Ei niillä ole välineitä sellaiseen tutustumiseen. Ihmisiin tutustuminen SELVÄNÄ on kauhistus! Tosin jos ideana on pelkkä seksin kärkkyminen niin sietääkin jännittää. Ja epäonnistumisen jälkeen käydä maksullisella. Kaikkien aikaa säästyy.

      • Neula_Heinäsuovassa-
        gggggggg kirjoitti:

        Paitsi ettei me kunnon naiset pyöritä niissä. Miksette miehet ikinä halua tutustua meihin kunnollisiin naisiin? Miksi aina itkette vain niiden suosittujen panorinkelinaisten perään? Koittakaa ymmärtää, että jos haluaa kunnon naisen, ei sitä mistään panorinkelistä, Tinderistä ja baareista löydä.

        Mistä sitten löytää? Ja missä on ne naiset jotka eivät ole noita harrastanut paria kertaa enempää? Eivätkä ole menneet seksi edellä suhteisiin tai nopeasti seksiin vaan tutustuvat ensin.

      • Neitsytsetä
        gggggggg kirjoitti:

        Paitsi ettei me kunnon naiset pyöritä niissä. Miksette miehet ikinä halua tutustua meihin kunnollisiin naisiin? Miksi aina itkette vain niiden suosittujen panorinkelinaisten perään? Koittakaa ymmärtää, että jos haluaa kunnon naisen, ei sitä mistään panorinkelistä, Tinderistä ja baareista löydä.

        Tokihan me halutaan.

        Sopii tulla koska vain juttusille kaupassa, harrastuksissa, kadulla, töissä, jne ;)

        Meillä ujoilla miehillä kun ei ole taitoja erottaa kuka torjuvilta vaikuttavista kunnon naisista onkin kiinnostunut tapaamaan kivan miehen, eikä välttämättä halua tehdä aloitetta jos kaikki viittaa siihen että nainen on varattu tai muista syistä ei-kiinnostunut.

      • Neitsytsetä kirjoitti:

        Ei minun mielestäni se ole ujoutta, jos ei nylpytä joka kaksilahkeista jonka näkee, kuin pahainen PisKi..... ;D

        Ja mistä tunnistaa aidosti ei-karusellissä enemmän tai vähemmän pyörineen naisen?....turha on turhaa, jos se mitä on suuremmalla todennäköisyydellä saamassa......on sellaista mitä ei ole vailla tai kaipaa.... ;P

    • Kakkahousu12

      Ihan tyhmiä olette.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1153
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      866
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      667
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      97
      633
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      608
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe