Oikeus eri mieltä kuin katujätkätuomarit.

PENTT.I

10.9.2012 Käräjäoikeus: Valvontamaksu on maksettava

KKO katsoi vuonna 2010 antamassaan päätöksessä, että autoilija solmi yksityiselle alueelle pysäköidessään ja pysäköinnin ehdoista kertovan opastetaulun nähdessään sopimuksen pysäköintiä valvovan yrityksen kanssa.

Ehtoja rikkonut autoilija oli sen vuoksi velvollinen maksamaan valvontamaksun, KKO linjasi. Mies joutui nyt maksamaan käräoikeuden päätöksellä valvontamaksun (40 €) sekä lisäksi 6000 € valvontayhtiön oikeudenkäyntikuja.

Käräjäoikeuden ratkaisemassa tapauksessa oli kyse valvontamaksusta, jonka helsinkiläismies sai huhtikuussa 2008 pidettyään autoa Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevassa pysäköintihallissa yli sallitun ajan.

Hallin pysäköinninvalvonta oli annettu yksityisen valvontayhtiön hoidettavaksi. Se määräsi pysäköijän maksamaan 40 euron valvontamaksun, jota mies ei kuitenkaan maksanut.

Mies nosti asiasta kanteen, koska hän halusi käräjäoikeuden vahvistavan, ettei hänen tarvitse maksaa valvontamaksua.

Hän perusteli kannettaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan näkemyksellä. Perustuslakivaliokunta katsoi keväällä 2011, että pysäköinninvalvonta on merkittävää julkisen vallan käyttöä, jota ei voi siirtää muille kuin viranomaiselle.

Nyt käräjäoikeus kuitenkin tulkitsi, ettei yksityistä pysäköinninvalvontaa voida pitää julkisen vallan käyttönä. Oikeus perustelee tulkintaa sillä, ettei toistaiseksi ole voimassa lakia, joka nimenomaisesti määrittelisi yksityisen pysäköinninvalvonnan julkisesta vallankäytöstä johdetuksi.

6

205

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bulvaan1

      Päivän pelotteluviesti?

      • Just_joo

        Kun ei mistään löydy laputettavaa, pitää provoilla netissä. Jos joku aiemmin laputettu vaikka maksaisi...


    • MeilläEiMakseta

      Onhan se maksettava, jos jää kiinni kuskina olemisesta.

      Muuten ei.

      • MeilläEiMakseta

        Eli siis tässä tapauksessa tuomittu tunnusti itse olevansa kuski, mutta halusi kokeilla, pitääkö "yksityissakot" todella maksaa. Pitää maksaa, tässä ei mitään uutta.

        Tämähän ei todista mitään muuta kuin sen, että jos kuski on tiedossa, maksaa pitää. Jos parkkifirma ei pysty osoittamaan kuka kuski on, ei "pysäköintisopimusta" eli maksuvelvollisuutta synny. Tätä asiaa täällä vängätään, eikä sitä, etteikö maksut olisi oikeutettuja. Eli sitä, että auton omistaja/haltija EI automaattisesti ole maksuvelvollinen, vaan kuski. Josta taas parkkifirma ei normitapauksissa ota selvää kirveelläkään. Eli ilmoittaa jonkun toisen ajaneen, ja se on sitten siinä.


    • Tauno-Taavetti21

      Verkko kiristyy taparikollisten kaulan ympärillä, mikä on pelkästään hyvä asia. Ehkäpä yksityisalueet ja varatut paikat alkavat vähitellen pysyä niiden käytössä, joille niiden käyttöoikeus kuuluu.

    • P.e.n.t.t.i

      KKO:n Koskela oli valkkaripöhnässä perustuslakivaliokunnan vastaista päätöstä vahingossa tai tietoisesti tehdessään. Täti pakenikin hiljattain EU hommiin ihmisoikeustuomariksi. Järkyttävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1010
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      110
      961
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      910
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      804
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      693
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      644
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      186
      602
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      72
      584
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      583
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      577
    Aihe