Onko rasisti, jos ei halua sekuntiakaan tehdä työtä jonkun huivipään eteen? Kyllä harja pysyy hyivinaisellakin kädessä.
0Äänestä
RasistiPuoluePersereiät
Rasistihan SE on, ja kaiken lisäksi ERITTÄIN AHDASMIELINEN.
Koko PERSUreikä puolue on rasistinen, joka ajattelee PERSUreiällään!
0Äänestä
EiNäinVoiToimia
Diktatuuri johon rasismi johtaa, on aina pahasta tulipa se sitten oikealta tai vasemmalta. Yleisesti katsoen rasismi valtaa alaa kun taloudelliset näkymät ovat huonot ja asiaa vielä ruokitaan sopivasti värittämällä ja liioittelemalla asioita. Persut ovat hyvinkin pitkällä tällä tiellä, myös Timo Soini.
Samaa asiaa ajaa myös Kokoomuksen Lepomäki tosin hieman eri tavoin. Lepomäen mielestä Helsingissä asuvien pitää saada kunnon palkkaa ja maaseudulla asuville riittää muruset. Palkoista ja työehdoista sopiminen pitää Lepomäen mielestä jättää työpaikoille ja kaikenlainen yleissitovuus itää purkaa. Näin lähtee hänen mielestään Suomi nousuun ja tämän kuulemma ymmärtää jo suurin osa suomalaisista. Itse mietin, että ymmärtääköhän tämän asian ne joita tämä oikeasti koskee? Kun asuntojen hinnat, vuokrat, ruuan hinta jne. On mitä on, ei palkkoja voi enää nykyisesta pudottaa. Jos Lepomäki kuvittelee, että valtio maksaa asunnot pienipalkkaisille työntekijöille niin väärin luulee.
Hullu ja vallanhimoinen alistaja koko akka!
0Äänestä
hyväehdotus
Kyse nyt oli vain elinpaikkaindeksiin sidottavasta palkkatasosta, se jos mikä on tasa-arvoa. Helsingissä on kustannustaso aivan omaa luokkaansa, jos vertaa maaseutuun, siitä vain kyse. Lepomäki on fiksu tyttö.
0Äänestä
RättiJaMoppiHeilumaan
Kikkailua Lepomäen ajatukset ovat, fiksuus on niistä kaukana varsinkin jos ajattelee asioita vähän pitemmälle. Työnantajien ja yrittäjien mielestä on fiksua romuuttaa nykyinen ay-toiminta ja "sopia" yrityksissä kaikista työhön liittyvistä asioista. Lepomäen mukaan sillä Suomi nousee. Näin varmasti, mutta se kansanosa jonka elintaso tällä hommalla nousee on kovin pieni, suurin osa kansasta menettää tuloissa ja joutuu entistä ahtaammalle. Jos tälläista kehitystä pidetään hyvänä niin sitten Lepomäki on fiksu tyttö.
Näitten leuhakkeitten olisi hyvä mennä vaikkapa sivoamaan puoleksi vuodeksi ja elää niillä tuloilla. Kun sen kokee, voi kysyä kuinka paljon paikallista sopimista haluaa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko rasisti, jos ei halua sekuntiakaan tehdä työtä jonkun huivipään eteen? Kyllä harja pysyy hyivinaisellakin kädessä.
Rasistihan SE on, ja kaiken lisäksi ERITTÄIN AHDASMIELINEN.
Koko PERSUreikä puolue on rasistinen, joka ajattelee PERSUreiällään!
Diktatuuri johon rasismi johtaa, on aina pahasta tulipa se sitten oikealta tai vasemmalta.
Yleisesti katsoen rasismi valtaa alaa kun taloudelliset näkymät ovat huonot ja asiaa vielä ruokitaan sopivasti värittämällä ja liioittelemalla asioita.
Persut ovat hyvinkin pitkällä tällä tiellä, myös Timo Soini.
Samaa asiaa ajaa myös Kokoomuksen Lepomäki tosin hieman eri tavoin. Lepomäen mielestä Helsingissä asuvien pitää saada kunnon palkkaa ja maaseudulla asuville riittää muruset. Palkoista ja työehdoista sopiminen pitää Lepomäen mielestä jättää työpaikoille ja kaikenlainen yleissitovuus itää purkaa. Näin lähtee hänen mielestään Suomi nousuun ja tämän kuulemma ymmärtää jo suurin osa suomalaisista. Itse mietin, että ymmärtääköhän tämän asian ne joita tämä oikeasti koskee? Kun asuntojen hinnat, vuokrat, ruuan hinta jne. On mitä on, ei palkkoja voi enää nykyisesta pudottaa. Jos Lepomäki kuvittelee, että valtio maksaa asunnot pienipalkkaisille työntekijöille niin väärin luulee.
Hullu ja vallanhimoinen alistaja koko akka!
Kyse nyt oli vain elinpaikkaindeksiin sidottavasta palkkatasosta, se jos mikä on tasa-arvoa. Helsingissä on kustannustaso aivan omaa luokkaansa, jos vertaa maaseutuun, siitä vain kyse.
Lepomäki on fiksu tyttö.
Kikkailua Lepomäen ajatukset ovat, fiksuus on niistä kaukana varsinkin jos ajattelee asioita vähän pitemmälle.
Työnantajien ja yrittäjien mielestä on fiksua romuuttaa nykyinen ay-toiminta ja "sopia" yrityksissä kaikista työhön liittyvistä asioista. Lepomäen mukaan sillä Suomi nousee.
Näin varmasti, mutta se kansanosa jonka elintaso tällä hommalla nousee on kovin pieni, suurin osa kansasta menettää tuloissa ja joutuu entistä ahtaammalle. Jos tälläista kehitystä pidetään hyvänä niin sitten Lepomäki on fiksu tyttö.
Näitten leuhakkeitten olisi hyvä mennä vaikkapa sivoamaan puoleksi vuodeksi ja elää niillä tuloilla. Kun sen kokee, voi kysyä kuinka paljon paikallista sopimista haluaa.