G...... nimi netin sinkuissa on virheetön

Inttäjä

Miten varoitan muita naisia kyseisestä ihmisestä ilman että hän saa tietää? Tiedän että levittäisi valheita minusta sen jälkeen. Kaikki ongelmat mitä meillä on ollut yli vuoden aikana, on minun syytä. Jos hän lähestyy toista naista netissä, se on minun syy. Tämän mennessä liian pitkälle, kuten numeron antamiseen ja lähden pois. Otan pikana uuden treffikumppanin, koska minä en jaksanut yksin katsoa sivusta. Hän syyttää minua että otin toisen, vaikka kirjoitin vasta numeron vaihdon jälkeen miehelle. Tapasin hänet nopeammin kuin hän naisen ja minä kuulemma otin ensimmäisen askeleen. Hän ei laskenut melkein kuukauden liehittelyä mukaan. Ainoastaan minun askeleen treffeille.

Kuitenkin palasimme toistemme luo ja tapaamisen jälkeen meille tuli väittely ja minulla meni hermot, koska hänestä minä tein ensin liikkeen eikä ymmärtänyt, kun sanoin toisen naisen olevan syy tähän. Oli pakko iskeä luuri kiinni, kun hän on niin ärsyttävä välillä. Kaikki syy oli taas minussa, vaikka ilman toista naista en olisi koskaan lähestynyt miestä. Kolme viikkoa treffipalstalla kirjoitti tälle. Reilusti yli vuoden aikana, hän on vähintään puolet ajasta kirjoittanut muille.
Tämän jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. Olen kuulemma tehnyt esteen välillämme, kun suutuin ja intän. Hän ei ymmärrä, että intän hänen kanssaan. Hän sanoo minulle millainen minä mukaan olen, vaikka en ole koskaan tykännyt esim jostain asiasta. Tai hokee useasti, että vältät tätä. En vältä. Käymme kymmenen kertaa saman asian ja minä olen inttäjä.

Luet tämän täältä ja lue muiden, toivottavasti rehelliset kommentit. Tätä et anna minulle anteeksi, jos tämän luet. Vaikka kukaan ei tiedä kuka olen tai kuka sinä olet.

Älä sabotoi tätä vaiheilla ja väitä taas minua valehtelijaksi. Olet parhaimmillaan mahtava, mutta pahimmillaan olet julmin ihminen elämässäni, ehkä koskaan.

Sinä luet

5

155

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atännä

      Mitä jos vaan unohtaisit koko tyypin.

    • On ihailtavaa. että haluat varoittaa ja kertoa huonosta deitti kokemuksestasi muille naisille.
      Mutta kuten atännä tuossa aiemmin sanoi, niin mitäpä jos vaikka unohtaisit koko äijän ja siityisit elämässä eteenpäin.

    • Teidän "suhde" tuskin ikinä on toiminut tai tulisi toimimaan.. Paitsi jos olette sen luonteisia yksilöitä, että tuo on se teidän "juttunne".. ;P

    • flowersreally

      Osaatko itse varoa?

    • Fkrjnewlkmnekjwnk

      Jännämieskemiaa havaittavissa.

      Huomaatteko että kun nainen tajuaa olevansa höynäytetty jännämiehen toimesta hän ei suinkaan siirrä ongelmaa jollekin toiselle. Ehei, nainen lähtee ristiretkelle jonka salainen tarkoitus on tietenkin uudistaa suhde jännämieheen. Nainen alkaa käyttää poltetun maan taktiikkaa, muuttuu hulluksi eksäksi ja alkaa eristää jännämiestä - "varoittaa siskojaan".

      Perusteena tälle on tietenkin saada mies itelleen, muuttaa hänet. Johan se paljastuu lopussakin, omien tunteiden kautta koettuna "Olet parhaimmillaan mahtava, mutta pahimmillaan olet julmin ihminen elämässäni, ehkä koskaan." - Hei, ehkäpä voit pelastaa hänet hänen julmuudeltaan! Ehkäpä sille on syy! Sinun pitää selvittää se, ja selvitystyössään neiti etsivä tietenkin pelastaa lauman muita naisia joutumasta tämän ihanuuden uhriksi!

      Siinä missä parhaansa yrittävä ATM saa ulkoistuksen "Sinusta tulee hyvä mies jollekin naiselle" saa jännämies sisäistyksen kaikilla tasoillaan, nainen ottaa jännämiehen asiakaseen, pyhittää hänelle vähintään kokonaisen kappaleen elämänsä kirjasta, kenties jopa koko elämänsä.

      Minä näen tuon päättyvän vain katkeraan kurppaantumiseen lopulta. Ei elämä tuonut prinssiä, eikä elämällä ole mitään syytä tuoda jännämiehen kiintymystä ja kääntymystäkään. Päinvastoin, valloitettavia naisiahan on maailma täys!

      Kyllä ne naisen vaistot vaan on veikeät ja kertoo erehtymättömästi kuka on se oikea, vaikka "se oikea" olisikin täysin väärä mitä ilmeisimmin.

      Missä on tälläisten naisten itsekritiikki?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1663
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      434
      1064
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      169
      995
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      710
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe