Löin takaisin.

Mitäkö pitäisi ajatella? No lapsen parasta! Ja oman mielenterveydenkin parasta.
Te puritte exän kanssa negatiivisia tunteita toisiinne ja väkivalta sai koko ajan rajumpia piirteitä; siitä oli jo muodostumassa paha tapa.
Tämä on totuus, joten eipä luulisi olevan kaipuuta takaisin sellaiseen kumppanuuteen.

Surutyö kestää oman aikansa, mutta sitä ei kannata pitkittää oma-aloitteisella muistojen kultaamisella. Keskity nyt vaan täysillä lapseesi, josta olet yksin vastuussa.

Valitse seuraava mieskumppanisi erityisen viisaasti, valitse sellainen mies jota ei viina vie. Ja muista ehkäisy.
Ne periaatteet jo tasoittavat elämää aika lailla helpommaksi elää kuin mitä se juuri päättynyt suhde tarjosi.

Eikä kannata verrata väkivaltaa vielä pahempaan väkivaltaan, vaan väkivallattomuuteen! Sen piirissä lapsenkin on turvallista elää ja varttua. Väkivalta ei ole rakkautta, se on kyvyttömyyttä purkaa negatiivisia tunteita muuten kuin fyysisellä voimalla.
Väkivalta satuttaa aina niin tekijää kuin uhriakin.

Ensinnäkin, lapsen pelastuminen väkivaltaisesta ympäristöstä on ollut kaikkein tärkeintä. Toiseksi, sinä olet jo kokenut niin paljon väkivaltaa sen exäsi toimesta, että älä hyvä nainen haikaile mokoman perään enää!

Vittu mikä huomiohuora kun kusettaa

"Hän paiskasi minut seinää päin ja pääni kolahti seinään niin voimalla, että tipahdin lattialle." "Hän otti minua päästä kiinni ja väkisin tunki naamani hänen penikseensä. Hän pakotti minut ottamaan häneltä suihin."

"Meni pari vuotta eteenpäin ja aina silloin tällöin hän humalassa minua töni pitkin seiniä, piti seinää vasten käsivarsista tai muuta lievää pahoinpitelyä. Ikinä hän ei lyönyt."

"töni minua rajusti asfalttiin ja siitä oli puoli kylkeä mustana. Sitten pamahdin paksuksi. Eräänä kauniina päivänä hän tuli taas juopuneena kotia ja riuhtaisi minut kädestä sängylle. Minä nousin ylös ja latasin niin täysiä häntä oikealla nyrkillä naamaan kuin vain suinkin lähti. Hänen päänsä nytkähti ja hän horjahti vähän taaksepäin. Hän vähän riepotteli minua käsistä ja veti tukasta sen jälkeen."

"hän hieman vauhdikkaasti meidän vauvamme laittoi hoitopöydälle. Vauva ei alkanut itkemään eikä häneen sattunut, mutta se näytti äidin silmissä hirveältä! Minulla napsahti ja olin aikeissa huitaista miestäni, mutta hän otti minua kurkusta kiinni ja piti kauempana."

"Erosimme ...Haluaisin hänet takaisin. Pyysin häntä palaamaan,"

" Rakastan häntä edelleen, eikähän ollut vaankuin humalassa väkivaltainen. On sitä olemassa pahempiakin miehiä, jotka hakkaa selvinpäinkin. Ja hän oli muuten hyvä mies ja hyvä isä."

Naisen viisaus paljastuu tästä, onnea valitsemallasi tiellä. Toivottavasti saat miehesi takaisin.

A LOVE STORY:

Ensimmäinen tönäisy sattui 3kk kohdalla.
Hän paiskasi minut seinää päin ja pääni kolahti seinään niin voimalla, että tipahdin lattialle.
Hän pakotti minut ottamaan häneltä suihin.
Noh minä tyhmänä nuorena likkana pistin tämän kaiken liiallisen humalan piikkiin.
Meni pari vuotta eteenpäin ja aina silloin tällöin hän humalassa minua töni pitkin seiniä, piti seinää vasten käsivarsista tai muuta lievää pahoinpitelyä.
Kolmannen vuoden kohdalla hän baari-illan jälkeen töni minua rajusti asfalttiin ja siitä oli puoli kylkeä mustana.
Hän vähän riepotteli minua käsistä ja veti tukasta sen jälkeen.
...ja hän hieman vauhdikkaasti meidän vauvamme laittoi hoitopöydälle.

On sitä olemassa pahempiakin miehiä, jotka hakkaa selvinpäinkin. Ja hän oli muuten hyvä mies ja hyvä isä.

The End.

Syntymätön lapsi ansaitsee Äidin joka välittää/rakastaa/pitää huolta. Pahoinpiteilijälle alistuvaa odottavaa "äitiä"pitäisi rankaista lapsen pahoinpitelystä ja tekijää molempien. Äly ja lisääntyminen eivät ole synonyymejä millään tasolla mitattuna....

Alkoholistit, narkit ja väkivaltaisiin miehiin kiintyvät lapsikieltoon. Omat oikeidet on niin ihana jutska, mutta entä LAPSEN...?

Mikä hyvä isä on sellainen joka lyö lastensa äitiä?

ET enää ikinä ota takaisin!!!! Itse erosin juuri tuon kaltaisesta suhteesta ennen kuin sain lapsen. Olin ihan tarpeeksi kauan suhteessa tietääkseni etten enää koskaan luottaisi häneen ettei hän jonain päivänä tulevaisuudessa saattaisi napsahtaa enkä voinut kuvitellakaan lasta siihen. Hän myös lopetti fyysisen väkivallan ja viimeinen yhteinen vuotemme oli paras koskaan. Siksi ero teki myös kipeää mutta halusin myös antaa muuttuneelle hänelle mahdollisuuden onneen jonkun muun kanssa sillä meillä oli synkkä historia joka ei koskaan menisi pois. Ja itse halusin myös löytää ihmisen josta voisin olla varma ettei minua satuta. Mutta kun on lapsi kuvioissa, on vieläkin tärkeämpää enää olla ottamatta sitä pientäkään riskiä että napsahtaa. Eli sure menetyksesi ja mene elämässä eteenpäin. Tiedän toki kokemuksesta että se on vaikeaa etenkin kun mies on kyennyt lopettamaan väkivallan pitkäksi ajaksi ja toivo herää. Mutta juuri siksi on paras keskittyä nyt lapseesi ja itseesi. Rakkauden aika tulee myöhemmin kun olet viimein päästänyt irti tuosta väkivaltaisesta miehestä.