Olemme vienneet kansaäänstysaloitteen kuntaan.

Veimme kansanäänestysaloitteen tänään kunnanvirastolle ,jossa vaaditaan Sallan kuntaa järjestämään kansanäänestys siitä,otetaanko kuntaan pakolaisia vai ei.Nimiä aloitteeseen tuli runsaasti yli tarpeellinen määrä.Tiedämme,että halukkaita allekirjoittajia olisi vielä löytynyt erittäin paljon,mutta koska meitä aktiivisesti nimiä keränneitä on ollut vain kolme,niin voimavaramme eivät yksinkertaisesti riitä kiertämään läheskään joka taloutta.Kiitämme kaikkia jotka ovat allekirjoittaneet aloitteen ja myös niitä,jotka syystä tai toisesta eivät aloittetta allekirjoittaneet. Kokonaisuudessaan voidaan sanoa,että vastaanotto kansanäänestysaloitetta kohtaan on ollut erittäin myönteinen.
30624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kunnan päättjillä ei ole kanttia järjestää kansanäänestystä.Eivät lähde häpäisemään kunnan mainetta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Maine voi mennä,mutta kunnia kasvaa.

    Äänestä

  • Mikä maine???

    Äänestä

iso kenkäset eu nuoleskelijat. jo päättäneet kabineteissaan. eu:n määräämistä reservaatio sijanneista jo lapinkin osalta.

Äänestä

Kiitoksia nimienkerääjille asiallisesta asioiden esittämisistä. Toivottavasti aloite tuottaa sen tavoitteleman menettelyn.Luottaisin kuntalaisten enemmistön tahdonilmaisuun ko asiassa , jonka mukaan toivottavasti kuntaa viedään eteenpäin.

Äänestä

Persut on persuja. Vasenmisto ajaa ohi

Äänestä

Nyt tahallaan luodaan väärää käsitystä kuntalaisille. Kyse on siitä, onko kuntalaisten enemmistö valmis hyväksymään/hylkäämään kuntaan pakolaisia. Äänestys on neuvoa antava , se ei sido valtuustoa. Tässä ei ole kyse pakolaisvastaisuudesta , vaikka kuinka näin yritetään kääntää. Demokratiassa ja uudessa kuntalaissakin painotetaan päätöksentekoa painotettavan kuntalaisten kuulemisen suuntaan. Toivottavasti äänestys saadaan toteutettua, oli kuntalaisten tahdonilmaisu kumpaan suuntaan vain kallistuva , on siinä valtuustolle eväitä päätöksentekoon.En ymmärrä niitä voimia jotka haluavat estää kuntalaisia ottamasta kantaa ko asiaan.

Äänestä

Eikö tuohon voisi liittää semmosen kysymyksen, halutaanko maksaa kunnallisveroa ?
Jos suurin osa ei halua, niin se lopetetaan sitten.

Äänestä
  • Valitettavasti kunnalla on lakisääteisiä tehtäviä, jotka rahoitetaan verovaroin. Jos niitä tehtäviä ei olisi, niin en näkisi mitään syytä miksei tuollaista äänestystä voitaisi järjestää.

    Äänestä

  • Nähtävästi et sarkasmia tajua.

    Äänestä

  • Teit paskan vertauksen, ja selitin miksi se on paska.

    Äänestä

  • veronkeruu on lakiin perustuva asia ja yhteiskuntarauhan ylläpitäjä eli tietyt toimet rullaa verovaroin, mutta pakolaisuuteen liittyvä asia ei ole perustuslakiin kirjoitettu asia ja on kansan päätettävissä esim. kansanäänestyksen perusteella.

    Äänestä

Tosiasiassa et ymmärrä sarkasmista mitään, persut on yhden asian ihmisiä, ei niiltä voi juuri paljoa vaatia.
Asian näkee hyvin näistä persujen kansanäänestys haluista. Kun lupaukset on syöty, etsitään uutta täkyä, kuinka saataisiin hiipuvaan kannatukseen nostetta.

Äänestä

kaikki puolueet on samanlaisia ei ainoastaan persut,turha haukkua.kepu ja kokomuus on saanut aikaseksi sen että ollaan vielä syvemäällä köyhyydessä ja isotuloiset juhlii kun pientuloisilta viedään kaikki,ei ole ihme jos tulee lisää työttömiä.

Äänestä
  • Kyllä persuja pidettiin köyhemmän kansanosan pelastajana, toisin on käynyt. Kokoomus, ja Keskusta eivät koskaan ole olleetkaan köyhien asialla, kumpikin puolue on aina keskittyneet ajamaan varakkaiden etua,vai onko kukaan kuullut että Kepu olisi ollut huolissaan palkansaajien hyvinvoinnista, .
    Viimeisimpänä Kepu, ja Kokoomus laski perintöveroa yrityksiltä, ja maatiloilta varat siihen otetaan vakuutusrahastojen verovapaudesta joka on ollut perijää kohti 35000€
    Verovapaus poistuu juuri niistä varoista joita tavalliset ihmiset ovat pankkeihin säästänee., Pankkien sijoitusneuvojat ovat neuvoneet säästämään vakuutusrahastoihin, juuri verovapauden vuoksi. Sipilä siirsi tämänkin edun niille joilla varallisuutta ennestään jo on.

    Äänestä

Käykää hyvät ihmiset jossain muuallaki ku täällä Sallassa! Teillä aukenee silmät, tämä on niin loppuun palannut paikka, ei täällä ole mitään. Eikä tule ole olee. Tunturia olisi pitänyt kehittää 80-luvulla mutt ei nyt ole mitään enää tehtävissä.

Äänestä
  • Kun näitä viestejä lukee huomaa mitenkä itäinen syrjäinen kolkka kulkee jo vuosia kehityksen jäljessä, Kunnalle olisi hyvä sijoitus kustantaa kuntalaisille matkoja muualle Suomeen, jopa ulkomaillekkin. On vaara että tämä srjäinrn paikkakunta alkaa elämään omaa elämää, ja jopa pelkäämään vieaita ihmisiä. Tämä kansanäänestyshanke asettaa paikkakunnan outoon valoon, ja saapi aikaan ansaittua hilpeyttä.
    Onkin kiva seutata valtuutettuja ovatko he samalla tasolla, vai onko päättäjiin valikoitunut hieman sivistyneimpää ainesta.

    Äänestä

  • Onko Salla oltava samanlainen kuin eteläinen Suomi, melko tiheästi asuttu, kaikki kansallisuudet vyöryy eteen ja taakse, asuminen ylen kallista, naapurin tontilla on kyltit; pääsy kielletty, varkauksia ja murhia joka päivä , ryöstöjä päivittäin, suuri osa ihmisistä elää kaaoksessa , runsaasti huumeita tarjolla.
    Täällä elää jokainen kansalainen rauhallista elämää,

    Äänestä

Sinulle 1113. VÄÄRIN !!!!

Äänestä

ei sallassa ole mitään tyhjäpäiväistä paskaa yritetään nostaa .

Äänestä

Ei kun olen oikeassa. Täällä pitää olla muitakin ihmisiä ku meitä sallaisii..Ja käykää tutustuu muuallekin ku tänne hiki pitäjään Sallaan. Silloin teidän ajatukset vaihtuu..Hävettää jotka ei ole Kemijärveä pitemälä lähteneet..

Äänestä

Muuta pois Sallasta , mikään ei estä jos noin ahdistaa.Voi olla tulevaisuudessa kysytty asuinpaikka tämä Salla , jos täällä asiat osataan oikein päättää.
Täytyypä tänään käydä jo Joutsijärvellä , kun Kursua pidemmällä en ole vielä käynyt.

Äänestä

Kehtaa joku vielä vastata, siinä näkee Sallan. Tälläista täällä

Äänestä

Eipä ihme kun se Sallantauti löydettiin täältä Sallasta, täytyy olla tosi tiiviisti sisään lämpiämä paikka, jossa sukulaiset kelpaa seksikumppaneiksi. Näkyy ajatus monia viehättävän vieläkin.

Äänestä

Ja mitenkä mamut Sallaa parantaa? Minä asun 5000 ihmisen maaseutukylässä etelä-Suomessa. Meillä on täällä ollut 10 vuotta jo mamuja. Mitään ne ei tee tai tuota muuta kuin sosiaalikuluja.Jos nyt pari kepappipaikkaa on tullut, ei se riekkumista aikaan saa. Osa ei edes halua osata Suomen kieltä.Lapset tulkkaavat kaupoissa, koska oppivelvollisuutta on noudatettava ja kieli tulee väkisin opittua. Nokka pystyssä kulkevat kylillä ja herättävät katkeruutta mm. nuorisossa, joka vierestä katselee kun maahantulevat saavat tarjottimella niin viimeisimmät merkkivaatteet, kuin koulutuksen, ajokortin ja auton. Kun taas omien nuorten on tienattava kaikki työllä ja maksaa itse omat opiskelunsa.Eniten ulkomaisia työntekijöitä on selvästi Virosta, Balttiasta ja jopa Venäjältä. Varsinkin kuljetuspuolella.Hämeenlinnassa on mamuja joka kadun kulmassa kohta notkumassa. Kävelevät ja odottelevat rahapäivää ja kyttäävät opiskelijatyttöjä joita on jo retkahtanut näiden pauloihin. Töitähän nämä ei tee. Vain harvat jotka haluavat kotoutua ja saada omia sukulaisiaan Suomeen. Sukua ja uskontoa vain jatkavat. Kyllä ihan yleinen mielipide on täällä se, että ei näitä tänne tarvitsisi työttömyyden keskelle tuoda. Eikä esim. Ruotsi minkä kautta viimesimpiä on tullut, käydä edes sotaa.Kyse on elintasopummeista, jotka ei halua muuta kuin helppoa rahaa, jolla sitten pyörittelevät omia ympyröitään. Jos haluaa saada kansainvälisyyttä, pitää satsata ulkomailla asuviin insinööreihin ja korkeammin koulutettuihin, koska heillä on motivaatiota. Luudanpyörittäjiä on omastakin takaa. Rasimia tässä näkökulmassa ei ole, vaan puhtaasti kokemuksella tehtyjä havaintoja.

Äänestä
  • Paras oli tuo "rasismia ei tässä näkökulmassa ole" heh,heh. Ainakin uskot kaikkeen mitä vittua lehden roskaan.

    Äänestä

  • uskooitetuohon kirjoitti:

    Paras oli tuo "rasismia ei tässä näkökulmassa ole" heh,heh. Ainakin uskot kaikkeen mitä vittua lehden roskaan.

    Joo, tuskin tuolla 'rasismia ei tässä näkökulmassa ole' -juntilla on asiasta mitään henkilökohtaisia kokemuksia.

    MV-lehden aivopesemä ja kaiken paskan nielemä juntti, joka ei ymmärrä faktoja tai ei juuri mitään muutakaan.

    Kannattaisi liikkua hiukan maailmalla ja hankkia perspektiiviä asioihin omakohtaisesti. MV-lehden paskasaasta leviää ja valitettavasti jotkut pitävät sitä totuutena ja ainoana totuutena.

    Säälittävää etten sanoisi ja sanonkin: säälittävää!

    Äänestä

Pakolaisviajatuksia virtaa olisikin jaettava tasaisesti, eikä niitä ahtaa tiehään asuttuun ruuhkasuomeen.Onkin hyvä että suunitteilla on pohjoissuomen asuttaminen maahanmuuttajilla.
Sallaankin olisi hyvät mahdollisuudet sijoittaa 500-1000 vuosittain. Nt siellä tuntuu olevan hyvin ristiriitoisia käsityksiä tulijoista, siksipä omakohtaiset kokemukset ovat tarpeen.

Äänestä

Tehkää Sallalaiset viisas päätös, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia!

Äänestä

ei yhtään elättiä niitä on jo liikaakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jyrki.kantola kirjoitti:

Veimme kansanäänestysaloitteen tänään kunnanvirastolle ,jossa vaaditaan Sallan kuntaa järjestämään kansanäänestys siitä,otetaanko kuntaan pakolaisia vai ei.Nimiä aloitteeseen tuli runsaasti yli tarpeellinen määrä.Tiedämme,että halukkaita allekirjoittajia olisi vielä löytynyt erittäin paljon,mutta koska meitä aktiivisesti nimiä keränneitä on ollut vain kolme,niin voimavaramme eivät yksinkertaisesti riitä kiertämään läheskään joka taloutta.Kiitämme kaikkia jotka ovat allekirjoittaneet aloitteen ja myös niitä,jotka syystä tai toisesta eivät aloittetta allekirjoittaneet. Kokonaisuudessaan voidaan sanoa,että vastaanotto kansanäänestysaloitetta kohtaan on ollut erittäin myönteinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu