Britannian merkittävät eron tappiot. Suomi-Venäjä

Pohjoisen Suomelle lienee hyvin merkittävä kaupallinen hyöty, kun Englanti eroaa Eurooppa Unionista. Nyt Venäjän kanssa alkaa todellinen kaupankäynti ja tuo varallisuutta
merkittävästi EU: uhon ja Suomeen. Britannia on saarivaltio ja on pitkää aiheuttanut jo ongelmia ylivaatimuksissa sopimuksissa. Britannian ongelmana on, että tieto taito puutuu valta etuuksia siellä tavoitellessa ja unohdetaan maan oikeat yhdenvartaisuus hyödyt.
Erittäin tärkeätä on, että Englannin eroasiat saataisiin loppuun mahdollisimman pian.
Eurooppa Unioni kykenee Sotilaallisesti hyvinkin maiden etuina valttiin, koska Unionilla on sotilaallisesti lyhyet etäisyydet hyökkäys valmiudessa jos selkkausta syntyy. Sotilas mahdit tavoittelevat pääasiassaan, erittäin suuria rahallisesti hyötyjään ja ruokkivat maita propagandassaan.
Eurooppa Unioni kykenee varmasti järjestämään erittäin korkean sotilaalliseen tason itselleän puolustukseensa ja mahdolliseen sotaan, mutta investoidaan valmiuteen.

Väestönsuojelupäällikkö Kalevi Paassilta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eurooppaunionista kirjoitti:

Pohjoisen Suomelle lienee hyvin merkittävä kaupallinen hyöty, kun Englanti eroaa Eurooppa Unionista. Nyt Venäjän kanssa alkaa todellinen kaupankäynti ja tuo varallisuutta
merkittävästi EU: uhon ja Suomeen. Britannia on saarivaltio ja on pitkää aiheuttanut jo ongelmia ylivaatimuksissa sopimuksissa. Britannian ongelmana on, että tieto taito puutuu valta etuuksia siellä tavoitellessa ja unohdetaan maan oikeat yhdenvartaisuus hyödyt.
Erittäin tärkeätä on, että Englannin eroasiat saataisiin loppuun mahdollisimman pian.
Eurooppa Unioni kykenee Sotilaallisesti hyvinkin maiden etuina valttiin, koska Unionilla on sotilaallisesti lyhyet etäisyydet hyökkäys valmiudessa jos selkkausta syntyy. Sotilas mahdit tavoittelevat pääasiassaan, erittäin suuria rahallisesti hyötyjään ja ruokkivat maita propagandassaan.
Eurooppa Unioni kykenee varmasti järjestämään erittäin korkean sotilaalliseen tason itselleän puolustukseensa ja mahdolliseen sotaan, mutta investoidaan valmiuteen.

Väestönsuojelupäällikkö Kalevi Paassilta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu