Milloin vettä vauvalle?

Hansu

Hei!
Milloin voi ruveta antamaan vettä vauvalle? Olen pelkästään antanut rintamaitoa ja äidinmaitokorviketta. Kiinteää ruokaa alan kohta antamaan kun poika täytti vastikään 4 kuukautta. Olisiko jo pitänyt antaa siis myös vettä. Neuvolassa ei ole ollut mitään puhetta neuvolatädin kanssa.

10

2307

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äityli

      aloitettiin veden anto kun siirryttiin maistelemaan kiinteitä, samalla yritän saada poikaa tottumaan nokkamukiin toivoen, että ilmavaivat näin helpottaisivat ( meillä imetään niin kamalan ahnaasti, että ilmaa menee masuun valtava määrä )

    • ä69

      Eilen juuri oli neuvolassa puhetta asiasta. Vettä voi antaa janoon lapselle aika pienestä. Meillä 3 kuinen ja saa antaa.
      Vesi pitää lämmittää kylmästä raanavedestä lämpöiseksi. ei tarvitse keittää, mutta suoraan ei saa antaa lämmintä raanavettä.
      Tosin talvivauvoilla ei kulma ole suurta tarvetta vedelle, kesällä sitten enemmän janoon.
      Rintamaidon esimaito (?) on kuulemma sellaista janomaitoa.

    • Helinä

      Aikas outoa että ootte antaneet vasta nyt vettä ja että se pitää vielä keittää.Mulla on 6kk vanha tyttö ja hän on saanut vettä kolmen viikon iästä ja minulle sanottiin sekä synnytyssairaalassa että neuvolassa että nykyään ei tarvitse vettä keittää vauvalle.Mutta kannattaa varmaan tarkistaa asia, koska jos näin on niin olen saanut väärää tietoa.
      Kuitenkin meillä juodaan vettä ihan janojuomana ja ruuan kanssa jos maito ei maistu ja hyvin menee vesi alas!

      • äippä84

        minä annoin keitettyä vettä jo 3viikon iässä, lähti sammas pois suusta klun tyttö alkoi juomaan vettä!!


      • höps

        siinähän luki et lämmitetään kylmä kraanavesi muksun suulle sopivaksi, ei keittämisestä mitään puhetta ollut. Ja veden keittäminen ennen vuoden ikää on asia, josta ohjeet vaihtelee, samoin kuin esim. siitä milloin aletaan antaa kiinteitä. Ilmeisestikään Suomessa ei siis oikeasti tarvitse keitellä.


    • Miimu

      Meille kerrottiin synnytyssairaalassa, että Helsingin johtava lasten ylilääkäri on tutkituttanut Helsingin,Espoon ja Vantaan veden ja se on keittämättömänä kelvollista vauvalle.Meille neuvottiin, että hanasta kylmää vettä ja huoneen lämpöisenä saa antaa tarvittaessa.Näin ollaan tehtykin, nyt tyttö 1,5 v ja terve ollut koko vauva iän,ei minkäänlaisia sairauksia ole ollut.Muista kaupungeista/kunnista en tiedä..

      • neuvolassa (vaikka asun Espoossa) että vesi on kuitenkin varmuudenvuoksi hyvä keittää, no eipä siitä mulle ainakaan suurta vaivaa ollut. Vettä ei tarvitse keittää enään kun vauva siirtyy kiinteisiin ruokiin. Ja mun mielestä vatsa ystävällisempää oli keittää, kun muutenkin tuntu maha vaivaavan.


    • Nimetön

      Keitettyä vettähän voit antaa milloin tahansa, muista vaan, että sitten myös tulos on aika löysää! Mutta se ei korvaa rintamaitoa tai vastaavaa, vaan pitää pikkuisen nestetasapainon oikeassa!

    • btbw

      Kiinteiden ruokien tullessa mukaan ruokavalioon, on hyvä ottaa janojuomaksi myös vettä. Imeväisikäisellä muutoin pysyy nestetasapaino kyllä kohdallaan rintamaidon kautta. Äidinmaito on 95% vettä, loput tärkeitä vitamiineja sekä suoja- ja hivenaineita.

      Korviketta saavalla lapselle voi antaa vettä janojuomaksi jo ennen kiinteiden aloitusta, sillä suuret janoon juodut korvikemäärät kuormittavat vauvan elimistöä (mm. lehmänmaidon proteiinit, volyymi). Äidinmaidonproteiinit sen sijaan ovat lapselle suotuisia, ennen kiinteiden aloitusta rintalapsi saa kaiken tarvitsemansa nesteen äidinmaidosta. Ruokavalion muuttuessa, myös imeväisikäisen ruoansulatuselimistöön tulee muutoksia ja lapsi voi tarvia lisänesteinä erityisesti vettä mm. tuhtien kuitujen ja lihojen proteeinien seuraksi.

      Outi
      *imetyksen vertaistukiyhteisön valvoja*
      http://groups.msn.com/imetyksenvertaistukiyhteiso

      • B_Bobby

        annettiin vettä heti syntymästä lähtien. Ei nyt tietenkään janojuomaksi, mutta esim. hikan poistamiseen ja puklun huuhtomiseen suusta.

        Ja vettä ei keitetty, hanasta vaan sopivan lämpöistä vettä pulloon ja kitarisoja kohti.

        Turhaa panikoimista tuollainen varovaisuus veden kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      220
      2228
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1322
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. Mitä toivot tulevaisuudelta?

      😊
      Ikävä
      72
      832
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      359
      739
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe