Masentunut perhe, oma jaksaminen loppuu

Sanoisin että parempi yksin kuin huonossa seurassa vaikka nyt ovatkin ainoat ns.turvaverkostot.Kannattaa satsata ystävyyssuhteisiin sieltä saa paljon enemmän tukea ja voimaa kuin ikäviltä sukulaisilta.Kateus ja katkeruus on tarttuvaa pyri eroon sellaisesta seurasta,keskity vain omaan elämääsi ja tee niinkuin itsellesi on parhaaksi.

Sinulla on perus asiat hyvin ja nyt elämässäsi on tilaa psyykkisille asioille. Sinun äiti lienee ollut masentunut koko sinun elämäsi. Syy äitisi ongelmiin löytyy hänen omasta lapsuudestaan, jossa hän ei ole tullut kohdatuksi, nähdyksi ja rakastetuksi. Jos ihminen ei lapsena pääse rakentamaan tervettä minuutta, niin tämä keskeneräisyys jää elämään häneen. Ihmisen sisällä oleva lapsi odottaa edelleen niitä asioita, joita ilman hän jäi lapsena. Tämmöinen äiti on enemmän tai vähemmän narsistinen. Hän ei kykene asettumaan lapsen tunteisiin ja tarpeisiin, vaan hän alkaa käyttää lasta omiin tarpeisiin ja itsensä paikkaamiseen.

Koska äitisi on "tunne vammainen", niin myöskään sinulla ja siskollasi ei ollut mahdollisuutta saada lapsuutta, jossa olisitte tulleet kohdatuksi ja nähdyksi tunnetasolla ja olisitte saaneet tunteen, että olette rakastettuja ja arvokkaita.

Koska emme lapsuudessa saaneet tulla rakastetuiksi ja kohdatuksi, niin me rakensimme itsellemme kuoret, joilla selvisimme ylivoimaisista tunteista, joita lapsella ei ollut ymmärrystä ja mahdollista käsitellä. Nuo itkemättömät itkut, pettymykset, vihan tunteet, äidin ikävä, suru ja muu.. se jäi meidän sisälle. Me tukahdutimme sen kehoomme. Se jäi sinne odottamaan parempaa ajankohtaa tullakseen kohdatuksi.

Ja ne kipeät tunteet nousevat tietoisuuteen, kun ihminen on siihen valmis. Kun elämässä on muuten asiat hyvin, niin tiedostamaton alitajuinen mieli alkaa nostaa meissä olevia kätkettyjä tunteita, asioita ja muistoja. Olemme voineet haudata ne todella syvälle ja kuvitelleet, että ne ovat kadonneet. Mutta ne eivät ole..

Vanhemmat ovat kuin peili, jonka kautta ihminen rakentaa oman minä kuvan ja maailmankuvan. Meidän suhde vanhempiimme heijastuu kaikkiin ihmissuhteisiin. Kuinka moni nainen on tuskaillut, kun oma mies paljastuu samanlaiseksi selkärangattomaksi juopoksi, joka oma isä oli. Tai kun kerta toisensa jälkeen nainen ajautuu yhteen miehen kanssa, joka kohtelee häntä yhtä huonosti ja loukkaavasti, kun omat vanhemmat tekivät. Ihminen ajautuu lapsuuden kaltaiseen kuvioon, koska se on piirtyvät syvälle hänen alitajuntaan malliksi parisuhteesta. Parisuhde nostaa pintaan ne kipeät lapsuuden tunteet, joita ei lapsena voinut käsitellä ja kohdata. Elämä antaa uuden mahdollisuuden eheytymiseen..

Nyt sinä olet sen henkisen työn edessä, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuden parantua menneisyyden kipeistä kokemuksista. Siskosi ja äitisi näkevät vain, että sinulla on kaikki hyvin. Heidän oma pahoinvointinsa ei kestä katsoa, että sinulle menisi hyvin. Sisällä oleva lapsi kaipaa tuskaisesti sitä äidin rakkautta, jota lapsen jäit paitsi. Ehkä yrität alitajuisesti parantaa äitisi, jotta voisit saada sen mitä jäit lapsena paitsi.

Minä olen isosta perheestä. Minä olin näkymätön lapsi. En muista olleeni koskaan kummankaan vanhemman sylissä. En muista, että minua olisi koskaan kehuttu, ihailtu tai kannustettu missään. Perheessämme oli myös väkivaltaa vanhimman veljen puolelta. Minä en lapsena joutunut hänen kohteekseen, mutta se rakensi minuun pelkoa ja vihaa.

Meidän perheessä ei ollut mitään rajoja. Meidän perheessä ei puututtu lasten lasten välisiin riitoihin, vaikka kyse oli sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta. Minä olin herkkä lapsi, joka ei uskaltanut olla olemassa omana itsenään. Minä piilotin kaikki tunteeni. Minä rakensin kuoret. Minä elin kuin ulkopuolelta käsin. En muista lapsuudesta juuri mitään, koska en ollut yhteydessä itseeni, vaan elin itseni ulkopuolelta käsin.

Kasvoin aikuiseksi. Suoritin kouluni hyvin. Olin liikunta addikti, joka hukutti kaiken pakonomaiseen ja hullunmoiseen urheiluun. Liikunnan kautta sain aina tunteen, että olen onnistunut, vahva ja hyvä. Liikunta helpotti oloani.

Minulla oli vaikeuksia sitoutua ihmisiin ja työpaikkoihin. Ensimmäinen isompi tunnekriisi tuli 22 vuotiaana, joka kesti noin puoli vuotta. Seuraava tuli sitten 27 vuotiaana. Olin epäonnistunut lukuisissa ihmissuhteissa. En kyennyt sitoutumaan, enkä rakastamaan ketään. Kun parisuhde pikkuisenkin alkoi lähentyä, niin koin sietämätöntä ahdistusta ja halusin lopettaa suhteen. Sisälläni oleva rikkinäisyys ja kaikki rakkauden esteet alkoivat nousta pintaan.

Olin parisuhteessa miehen kanssa, joka peilasi lapsuuteni suhdetta vanhempiini. Tämä mies nosti pintaan kaiken kipeän menneisyyden. Niin paljon itkemätöntä itkua, surua, pettymystä, yksinäisyyttä, turvattomuutta, äidin ikävää.. nousi sisältäni. Tämä kriisi oli suoraan helvetistä ja se kesti vuoden. Sitä ei voi ymmärtää kukaan muu kuin se, joka on käynyt läpi vastaavan. Koin itseni totaalisen riittämättömäksi, huonoksi ja arvottomaksi..

Kun Tommy Hellsten puhuu psyykkisestä syntymästä, niin minä tunnistan, että tämä tapahtui minulle. Vuoden kestävän kriisin jälkeen meditaatioleirillä kundaliini energia nousi ja masennukseni loppui kuin seinään. Oman terveen minän rakentaminen alkoi uudelta pohjalta.. toki itkuja ja tunteita tuli senkin jälkeen, mutta ne olivat hetkellisiä.

Suhde äitiini on ollut aina epäterve. Koko elämäni olen kannatellut äitiäni. Lapsena suojelin häntä omilta tunteiltani, koska hän oli muutenkin yli kuormittunut. Aikuisuudessa tein itsestäni terapeutin. Yritin parantaa häntä 20 vuotta, jotta saisin sen puuttuvan rakkauden, jota sisälläni oleva lapsi janosi.

Pari vuotta sitten lopulta tajusin, etten tule koskaan saamaan kaipaamaani äidin rakkautta. Ymmärsin, että jos äiti ei ole 20 vuodessa parantunut, niin ei hän parane seuraavassakaan 20 vuodessa. Lapsi voi täyttää vaikka loputtomiin äitinsä tunne tarpeita, mutta lapsi ei voi parantaa omaa äitiään.

2 vuotta sitten päätin lopullisesti irtautua myrkyllisestä äiti suhteestani. Ymmärsin, että tarvitsen siihen terapeutin. Olin siihen mennessä lukenut 100 henkistä kirjaa, käynyt läpi henkisiä valmennuksia, gurujen luona, meditoinut, rukoillut ja muuta vastaavaa. Löysin ammattitaitoisen rosen terapeutin, joka on itse käynyt läpi oman paranemisen kipeästä menneisyydestä.

Hänen avullaan sitten lopultakin irtauduin äidistä ja nyt olen rakentanut tervettä minuutta uudelle pohjalle. Pidän etäisyyttä äitiini. Näen häntä vain 3-4 kertaa vuodessa. Tarvitsen nyt aikaa löytääkseni itseni, kykyni ja lahjani. Huomaan, että olen muuttunut todella paljon. Olen iloisempi, onnellisempi ja armollisempi itseäni kohtaan. Annan itselleni aikaa tähän muuttumiseen ja henkiseen kasvuun. Tunnen, että sisälläni on uusi elämä, ilo ja rauha. MInä olen aikuinen, äidistä irtautunut yksilö. Minä rakennan omaa itseäni ja omaa elämääni. Ja nyt sitä ei enää kukaan pysty tuhoamaan. Päivä päivältä olen terveempi ja vahvempi.

Ymmärrän täysin tuon tilan missä sinä olet! Kehottaisin sinua etsimään itsellesi ammattitaitoisen terapeutin, joka voi oikeasti auttaa sinua. Jotkut asiat ovat vain niin syviä ja vaikeita, että siihen tarvitaan toinen ihminen.

Rakkaudella kaikkea hyvää :)

Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa.

Minun äitini on samanlainen tunnevammainen ja voin vakuuttaa ettei sellanen"vanhempi" muutu vaikka kuinka yrität auttaa ja tuhoat siinä samalla oman terveytesi ja ilosi. Minä en äitini kanssa suostu olemaan enää tekemisissä kuin jos on ihan pakko. En aio masentaa itseäni toivomalla olemattomia tai masentumalla hänen takiaan.