Maataloustoiminta on yritystoimintaa

JMNBHGT

Maataloustoiminta on yritystoimintaa,jonka tulee kannattaa itse itsensä.!!!!

Jos se ei kannata niin toiminta ei ole terveellä pohjalla!
ja Muussa tapauksessa se on siis selvää sosiaalitukea kun tuki tulee samasta verosäkistä
kuin muutkin tuet.Näin olen sen tukeminen tulee lopettaa. Ruoka riittää kyllä.
Sitä heitetään Suomesakin roskiin miljoonia tonneja vuodessa!

Ihan vertailun vuoksi,sillä todellisia tukiloisia ovatkin KOk ja kepu!

Maatalousperheet ovat muita rikkaampia
"Tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöiden käytettävissä olevat tulot olivat vuonna 2008 jopa 49 prosenttia korkeammat kuin keskivertokotitalouden. Henkeä kohti laskettuna tulot olivat 17 prosenttia korkeammat. Erot ovat kasvaneet 1990-luvulta." [2]
Vuonna 2008 maatalousyrittäjäkotitalouden käytettävissä oleva mediaanitulo oli 51 753 euroa, palkansaajaperheen 41 127 euroa, ero 26 % (työntekijäperheeseen 38 %). Tulot henkeä kohden ovat samansuuntaisia. [4] Koska maatiloja on 63 000[5], 4 miljardin tuki tekee tilaa kohden on 64 000 euroa, siis enemmän kuin tuo tilan mediaaninettotulo. Maataloustyön arvo on siis negatiivista kuten eräiden Neuvostoliiton teollisuuskombinaattien.
Esimerkkejä
"Ison viljatilan tulos on hyvän satovuoden jälkeen 36 000 euroa", mistä suoria tukia 106 000 euroa[6],
epäsuoria tukia ehkä puolet lisää. "Liikevaihdosta maataloustukien eli tilatuen, ympäristötuen ja LFA-tuen osuus oli viime vuonna Taruman laskelmien mukaan noin 55 % eli 106 000 euroa"[6]. Päälle tulevat mm. protektionistinen hintatuki (tullit, tuontirajoitukset, vientituet ym.), lomituskustannukset (jotka muiden alojen yrittäjät ja työntekijät maksavat työpanoksellaan) jne. sekä puuttuvat ympäristöhaittaverot, lisäksi maataloudella on verotuksellisia etuoikeuksia muiden alojen kustannuksella.
http://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet

Ruotsi ja Tanska arvostelevat Suomen kansallisia maataloustukia

Suomen maksamat kansalliset maataloustuet saavat osakseen arvostelua naapurimailta.
Ruotsin ja Tanskan maatalousministerit sanoivat Pohjoismaiden maatalousministerien tapaamisen yhteydessä Porissa,
että EU:ssa pitäisi noudattaa samoja tukisääntöjä kaikkialla.
Ilman tuotantotukia seurauksena on se, että viljelijän kannattaa tuottaa mahdollisimman vähän.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ruotsi ja Tanska arvostelevat Suomen kansallisia maataloustukia/1135228332351

12

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4576457

      Toistoon vastataan toistolla, avaaja on typerä massapostittaja:

      Kateelliselta 17 avaus samasta asiasta.

      Perheen tulot eivät ole sama kuin maataloustulot. Mediaanitulot olisivat oikea lähestymistapa. Muutama Nalle nostaa keski-arvoa huimasti. Siinäkin otetaan huomioon Nallen kaikki tulot.

      Me elämme Suomessa meidän ehdoilla.

      Tässähän ei ole kyse mistään kateudesta vaan siitä, mihin on järkevä käyttää yhteisiä veroeuroja. Jos niitä lahjoitettaisiin vaikkapa ruotsalaisille ja joku arvostelisi sitä, tulisit varmaan tänne kertomaan, että se on vaan pelkkää kateellisten puhetta.

      Maataloustuottajien alamäen suurin syy on Venäjän kaupan tyrehtyminen. Suomalainen veronmaksaja on siis maksanut tätä ennen siitä, että venäläinen voi ostaa Suomessa tuotettua ruokaa halvemmalla. Suomalainen veronmaksaja on siten tukenut venäläisiä ruokalijoita vähintään samassa suhteessa kuin suomalaisia. Sinun mielestä me tietysti olemme vaan turhaan kateellisia näille venäläisille.
      Kommentoi
      Ilmianna
      Jaa

      A) Liberalismiwikiä ei kannata lukea, se on ajanhukkaa ja tyhmyyttä.'
      B) USA maksaa viljelijöileen melko lailla tukia ja niiden tuotteet valloittavat paitsi kehitysmaiden markkinoita niin nyt jo myös Euroopankin markkinoita.

    • NalleWtuki

      Suurmaanomistajille maatalouden verukkeella loputtomasti tukaisina siirrettävät miljardit eurot ovat hulluuden pohjaa.

      • 8945764

        Englannin kuningatar oli yksi suurimmista maataloustuen saajista Euroopassa, jopa Suomi maksoi sitä osuutta. Et vain ymmärrä tihkumisteoriaa/valumisteoriaa/tricle down teoriaa. Otetaan se tähän kun se näkyy jääneen lukematta:

        "Nykyisin

        vallalla on ns. tihkumisteoria (trickle down theory)...

        "Tarvitsee vain säätää laki rikkaiden vaurastuttamiseksi, niin heidän vaurautensa tihkuu alempana oleville"

        -Presidenttiehdokas William Jennings Bryan, 1860-1925."

        http://www.uusisuomi.fi/comment/316776#comment-316776

        "Rikkaiden kansalaisten mielistely ja köyhempien kyykyttäminen eivät tuota talouskasvua, kirjoittaa nobelistina tunnettu taloustieteen professori Paul Krugman New York Timesin kolumnissaan.

        Ajatus särähtää pahasti amerikkalaiskonservatiivin korvaan. Yhdysvalloissa on vuosikymmeniä uskottu, että mitä vähemmän valtio verottaa rikkaita kansalaisiaan ja jakaa tulonsiirtoja köyhille, sitä nopeammin talous kasvaa.

        Olettama perustuu niin sanottuun "trickle-down" -ilmiöön, jonka mukaan rikkaiden kuluttama raha ja varallisuus valuvat keskiluokalle ja edelleen alemmas köyhälle väestönosalle. Mitä vähemmän valtio puuttuu tulonsiirtoihin, sitä enemmän sitä tapahtuu itsestään.

        Krugmanin mukaan ajattelutavasta olisi korkea aika luopua. Hänen mukaansa näyttää siltä, että todellisuus on toiveajattelua karumpi..."

        http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/08/08/talousnobelisti-rikkaita-ei-kannata-mielistella/201411054/12

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valumaefekti

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14417179/kaikki-kansa-on-verolle-pantava#comment-85878317

      • 8945764 kirjoitti:

        Tuo Englannin Kuningattaren tukiasia siirtynee historiaan.

    • kk-lkk

      Eikös tässä kannattaisi ostaa Ruotsista ja Tanskasta, että voimme saada hyödyn heidän tukiaisistaan sen sijaan että ruvetaan kilpailemaan tässä polkuhintakisassa muiden maitten kanssa näillä leveysasteilla vielä.

      • 8r67964

        Ne pärjää muutenkin, niillä ei ole euroa rasitteena ja Tanska käy hämärääkin hämärämpää ilmastobisneskauppaa. Suomella on ongelmia, varsinkin se, että raha valuu kiihtyvää tahtia maasta ulos, idasi vain kiihdyttäisi tahtia, eli ei ole älyllinen tuo ideasi.

      • u6r786
        8r67964 kirjoitti:

        Ne pärjää muutenkin, niillä ei ole euroa rasitteena ja Tanska käy hämärääkin hämärämpää ilmastobisneskauppaa. Suomella on ongelmia, varsinkin se, että raha valuu kiihtyvää tahtia maasta ulos, idasi vain kiihdyttäisi tahtia, eli ei ole älyllinen tuo ideasi.

        Ne tienaa sillä lujaa, siitä tuli dokumentti n. vuosi sitten.

      • Se ei auta oavaraisuutta yhtään. Pakko on itse tehdä, jos suoja/hätävarastoja halutaan ylläpitää, ja syytä on.

    • Maatalous ei ole meillä, persinteistä yritystoimintaa, eikä voikaan olla, enkä oikein tiedä miksi pitäisikään olla, sillä olemme sellaisille leveysasteilla, ettei sitä täällä oikeaksi businekseksi ole saatavissakaan. Se on lähinnä varmuustekijä, ongelmien ilmaantuessa. Pysytään hengissä sen aikaa ravinnon puolesta, että joku keksii miten sitten ratkaistaan ongelma.

      • Tämä varmuustekijäkommentti on täyttä hölynpölyä. Jos se olisi oiekasti peruste maksaa maataloustukea, koko järjestelmä muutettaisiin tietysti silloin palvelemaan kriisiaikoja varten. Meillähän on päinvastoin ajan kuluessa alettu purkaa kaikenlaisia kriisivarastoja.

        Ensinnäkin Suomi ei tarvitse likimainkaan näin laajamittaista maataloutta kriisiaikoja varten. Toiseksi jos kriisi on sen luonteinen, että maaperä saastuu kuten ydinvoimalaonnettomuuden kohdatessa, jussijoukko on ihan turhan panttina. Silloin paljon kysytympiä tuotteita ovat kellarivarastoista löytyvät näkkäripaketit yms. Kolmanneksi monessa kriisissä loppuu ensimmäisenä löpö ja suomalainen koneistettu maatalous pysähtyy siinä samassa. Kriisimaatalouden pitäisi satsata hevosiin, käsilypsyyn, viikatteisiin ja heinähankoihin. Ylipäätään pitäisi osata sata vuotta sitteen vallinneen maatalouden taidot. Kasvihuonemaatalous on kriisiä varten sulaa hulluutta, jos sähkö loppuu. Mistä ne kasvihuonelamput silloin saavat voimansa? Kriisiajan maatalous pitäisi kaiken lisäksi asettaa valtiovallan tehtäväksi. Kriisien aikana on nimittäin aina nähty, että tuottajien ahneus nousee silloin kaikkein ylimpiin sfääreihin ja mustan pörssin kauppa alkaa kukoistaa. Jos on siis todellista halua ja aikomusta pedata kriisiaikoja varten, konstien pitäisi olla aivan toisenlaiset. Koko kansa pitäisi silloin peruskoulussa opettaa panemaan jyvää vakoo muuallekin kuin haaroväliin.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Tämä varmuustekijäkommentti on täyttä hölynpölyä. Jos se olisi oiekasti peruste maksaa maataloustukea, koko järjestelmä muutettaisiin tietysti silloin palvelemaan kriisiaikoja varten. Meillähän on päinvastoin ajan kuluessa alettu purkaa kaikenlaisia kriisivarastoja.

        Ensinnäkin Suomi ei tarvitse likimainkaan näin laajamittaista maataloutta kriisiaikoja varten. Toiseksi jos kriisi on sen luonteinen, että maaperä saastuu kuten ydinvoimalaonnettomuuden kohdatessa, jussijoukko on ihan turhan panttina. Silloin paljon kysytympiä tuotteita ovat kellarivarastoista löytyvät näkkäripaketit yms. Kolmanneksi monessa kriisissä loppuu ensimmäisenä löpö ja suomalainen koneistettu maatalous pysähtyy siinä samassa. Kriisimaatalouden pitäisi satsata hevosiin, käsilypsyyn, viikatteisiin ja heinähankoihin. Ylipäätään pitäisi osata sata vuotta sitteen vallinneen maatalouden taidot. Kasvihuonemaatalous on kriisiä varten sulaa hulluutta, jos sähkö loppuu. Mistä ne kasvihuonelamput silloin saavat voimansa? Kriisiajan maatalous pitäisi kaiken lisäksi asettaa valtiovallan tehtäväksi. Kriisien aikana on nimittäin aina nähty, että tuottajien ahneus nousee silloin kaikkein ylimpiin sfääreihin ja mustan pörssin kauppa alkaa kukoistaa. Jos on siis todellista halua ja aikomusta pedata kriisiaikoja varten, konstien pitäisi olla aivan toisenlaiset. Koko kansa pitäisi silloin peruskoulussa opettaa panemaan jyvää vakoo muuallekin kuin haaroväliin.

        Niin, näkemyksiä ja mielipiteitä on useita. Jokainen syö ja hankkii valitsemaansa tuotetta, haluamastaan paikasta. Myös kriisiaikoina.

    • hyiouhuuii

      Maatalouspuuhastelu on kommunismiä jossa riskit on sosialisoitu yhteiskunnalle ja nämä navettarakastajat ovat ainoita kommareita Suomessa.Mutta onneksi tilat vähenee mutta vaan aivan liian hitaasti,20 000 tilaa riittää suomeen 30 000 tilaa pitää saada äkkiä pois pummimasta yhteiskunnan varoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe