Onko ennen käytetty lautoja lautasina? Päreitä ainakin, mutta lauta tuntuu aika erikoiselta.
Eikö tuo haku toimi enää samalata aihealueelta millä on, ei jaksa selata kaikkia tuloksia.
Lautanen laudastako
7
134
Vastaukset
Vai johtuuko siitä, että molemmat ovat litteitä latteita?
- Lankkupihviäkin_syönyt
Olen minä tällä vuosituhannellakin saanut joskus ja jossakin syödäkseni pihviannoksen laudankappaleelle tarjolle pantuna.
Muistuu mieleen ainakin Tallinnasta Raatihuoneen lähistöltä Koffer (Coffer?) -niminen ruokapaikka, jossa oli ainakin taannoin tarjolla annos nimeltä Pohmelolankku. Se oli arvatenkin otettu listalle nimenomaan suomalaisia matkailijoita ajatellen. Loomalihakimpaleen, kartuleiden sun muiden tykötarpeiden ohella annokseen kuului pitkä tuoppi olutta ja venäläisten perinteiden mukainen сто грам водку (100 grammaa votkaa). - kirjaskorpioni
Olen nähnyt joissakin 1700-luvun loppupuolen perunkirjoissa mainittavan puisia lautasia. Eivät liene olleet kovin soveliaita liemellisten keittoruokien nautitsemiseen. Parhaat saattoivat olla tuontitavaraa, sorvatut jostain kovahkosta etelän puusta. Tuskin niissä matalissa lautasissa juuri laitoja oli, eivät paljoa laudankappaleista eronneet. Ennen lautasia kaikki söivät samasta isosta kulhosta pöydän ympärillä seisten, siinä ei joutanut paljon turhuuksia turisemaan.
Vai olisiko etymologian taustalla sanan "lauta" käyttö alunperin pöytää merkitsevänä, kuten viroksi edelleenkin (taitaa olla muodossa "laua")?
- Lankkupihviäkin_syönyt
Pöytä on viroksi laud; laua on sen taivutusmuoto (taitaa olla genetiivi).
Laua Viin on virolaisen Livikon tuote. Ei liene tarkoitettu sen enempää lauantai- kuin perjantaipulloksikaan, vaan pöydän antimiksi ylipäätään. Ei nautita lautaselta vaan lasista. Sopii maistella, lyökö laudalta kotoisen Pöytäviinan! Ai niin, eihän sellaista ole tainnut olla enää kahteen vuoteen myynnissäkään...
- lankutusta
Lankkupihvi tulee kai lankun paksuudesta, vaikka voisi kai syödäkin lankulta. Englanniksi taitaa olla plank steak, ainakin googlen mukaan.
Pahkasta ainakin tehty ja tehdään vieläkin puisia astioita, kestävät nestettäkin melko hyvin. Savestakin tehty pitkään astioita niin lauta ei oikein järkevältä vaikuta.- Lankkupihviäkin_syönyt
Lemin särä on maankuulu lammasruokalaji. Toisaalta särä tarkoittaa koivusta valmistettua kaukalontapaista astiaa, jossa tuollainen ruoka valmistetaan (paistinuunissa). Sellaisen puutteessa meillä valmistetaan säränkorviketta lampaasta, perunasta, porkkanasta ja sipuleista uunipannulla tai korkeareunaisella uunipellillä, valkosipulia tietenkään unohtamatta. Nam!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861699Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171075Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981027Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146759Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs49681- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661