Oliko Suomessa kesällä 2016 yhtään hellepäivää?

Kesästä jäi sellainen muistikuva, että uutistenlukija kertoo, että jossain päin Suomea saatetaan yltää hellelukemiin (25 astetta tai enemmän), mutta en muista nähneeni uutista, että jossain todella olisi ylletty hellelukemiin.

Kysymys: oliko Suomessa kesällä 2016 yhtään hellepäivää ja oli niin missä ja kuinka monta päivää?
19138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eilen viimeisin. Kesä ei ole vielä loppunut.

Äänestä
  • Eilen ensimmäinen ja viimeinen?

    Äänestä

  • lkjjj kirjoitti:

    Eilen ensimmäinen ja viimeinen?

    Tänäänkin on hellepäivä...

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Tänäänkin on hellepäivä...

    Tottakai, 16 lämmintä ja vettä sataa.

    Äänestä

Sivistetään hölmöä:http://ilmatieteenlaitos.fi/kesa-2016
Eli tähän mennessä on ollut 34 hellepäivän kesä. Juuri tällä hetkellä esimerkiksi Juuassa ollaan noin 24 asteessa, tästä saattaa tulla vielä 35. hellepäivä. Ollaan hellepäivien suhteen mitä tavanomaisimmissa lukemissa.

1Äänestä
  • Ja tämäntasoista porukkaa on sitten niiden joukossa, joiden mukaan ilmasto se kylmenee. Toisaalta erittäin valaisevaa. Unohdetaan kaikki hellepäivät, talvella plussakelit jne. ja tosiaan - ilmasto kylmenee!

    1Äänestä

  • Jos Eelis todella olisi niin, että hellepäivien suhteen ollaan "mitä tavanomaisimmissa lukemissa", niin kerrothan toki Helsingin Kaisaniemen, Turun, Tampereen ja Lahden hellepäivistä kuluvana kesänä.

    Lisäksi voisit lämpimiksesi kertoa niistä väitetysti lisääntyvistä pitkistä hellejaksoista. Ovatko ne olleet pitkiäkin tänä kesänä?

    Äänestä

  • Jo ketjun otsikko, mikä ei ole minun käsialaani, kertoo Suomen kesän 2016 hellepäivistä. Niistä oli kyse. Ja ne on määritelty tietyllä tavalla, sillä samalla kun jo vuosikymmeniä. Se tuntuu kovasti ravistuttavan sinua Pierurewa. Hellepäiviä oli erittäin tavanomainen määrä. Haluat puhua noista tietyistä paikkakunnista, et koko Suomesta. No ainahan sinä olet kirsikanpoimija ollut. Jos yksittäisiä paikkakuntia haluat niin käsittääkseni vaikkapa Kuusamon kesän hellepäivät olivat hyvinkin normaalia runsaammat.

    Kerropa Pierurewa lämpimiksesi miten laajalla alueella Suomessa tämä kesä tulee olemaan notmaalia lämpimämpi? Muistutetaan, periaatteessa helteetön kesäkin voi olla erittäin lämmin. Ja vastaavasti kesä jolloin pari kertaa ylitetään jopa 30 astetta, voi olla erittäin kylmä kokonaisuutena. Sen verran nämä hellepäivät kertoo. Mutta keakilämpötilat kertovatkin jo hieman enemmän....

    Äänestä

No ainakin yksi hellepäivä uutisoitiin jonkun muun tahon kuin klimatologien toimesta...

http://www.iltalehti.fi/viihde/2016072521957636_vi.shtml

Että turha inistä! Kyllä nyt kaikki paistumme kuin grillivartaat. Ja se on niiden vika, jotka eivät usko ilmastonmuutoksenmuutokseen....

Äänestä

No ainakin yksi hellepäivä uutisoitiin jonkun muun tahon kuin klimatologien toimesta...

http://www.iltalehti.fi/viihde/2016072521957636_vi.shtml

Että turha inistä! Kyllä nyt kaikki paistumme kuin grillivartaat. Ja se on niiden vika, jotka eivät usko ilmastonmuutoksenmuutokseen....

Äänestä

Toki tänäänkin oli helle. Näyttää ainakin Parikkalan Koitsanlahdessa mitatun 25,4 astetta. Hellepäiviä on koossa 35. Vuonna 1962 niitä oli 3! Hrrrrrrrrr! Aikaisemmalta ajalta niitä ei ole koottu tilastoihin mutta tuskin silloin kun oli oikeasti kylmiä kesiä, vaikk 1910- ja 1920-luvulla, niitä oli sitä kolmeakaan kesässä.

1Äänestä

Onhan+se+vähän+hassua+sanoa,+että+Suomessa+on+hellepäivä,+jos+lämpötilaraja+ylitetään+vaikka+vain+Utissa.Ehkä+pitäisi+ilmoittaa,+että+monenko+prosentin+peitto+helteellä+on+ollut+koko+maan+pinta-alasta.+Silloin+tuikiharvinainen+100%+hellepäivä+kattaisi+koko+maan.+Nyt+ilmeisesti+on+ollut+useita+sellaisia+vajaan+10%+hellepäiviä?

Äänestä
  • Ei ole tilastot vertailukelpoisia jos nyt muutetaan hellepäivän kriteeriä. Nimittäin tuolla ihan samalla kriteerillä on vuonna 1962 ollut se kolme hellepäivää.

    1Äänestä

  • Juuri näin 'tuttumies'. Kun virallisen määritelmän mukaan Suomessa on hellepäivä, jos yhdelläkin mittauspisteellä lämpötila kohoaa 25,1 asteeseen, tarkoittaa tämä sitä, että esim. Ilomantsin Hattuvaara tai Utsjoki voi yksinään vetää koko Suomen helteelle. Aiheestahan oli jo aiemmin kesällä puhetta toisessa ketjussa ja siksi toistan siltä varalta, että joku pelle taas vääristelee: a) en sano, että väärin mitattu ja b) en sano, että pitäisi mitata vain sieltä , missä ei ole helteitä.

    Väitin tuolloin ja väitän nytkin, että kriittiselle tarkkailijalle juuri tämän kesän osalta tuo virallinen määritelmä ei anna oikeaa kuvaa. Näin siksi, että monet "hellepäivät" on mitattu aivan itärajan tuntumassa, Koillismaalla tai Lapin perukoilla. Ja siksi on älyllisesti epärehellistä väittää oltavan hellepäivien suhteen mitä tavanomaisimmissa lukemissa. Tässä yhteydessä paikkakohtainen vertailu mittauspisteen keskimääräiseen helkepäivien määrään kertoo enemmän. Muistaakseni joku linkitti tuolloin aiemmin Tampereen hellepäivistä niitä olleen n.6 kpl 26. heinäkuuta mennessä.

    Äänestä

  • PierreReview kirjoitti:

    Juuri näin 'tuttumies'. Kun virallisen määritelmän mukaan Suomessa on hellepäivä, jos yhdelläkin mittauspisteellä lämpötila kohoaa 25,1 asteeseen, tarkoittaa tämä sitä, että esim. Ilomantsin Hattuvaara tai Utsjoki voi yksinään vetää koko Suomen helteelle. Aiheestahan oli jo aiemmin kesällä puhetta toisessa ketjussa ja siksi toistan siltä varalta, että joku pelle taas vääristelee: a) en sano, että väärin mitattu ja b) en sano, että pitäisi mitata vain sieltä , missä ei ole helteitä.

    Väitin tuolloin ja väitän nytkin, että kriittiselle tarkkailijalle juuri tämän kesän osalta tuo virallinen määritelmä ei anna oikeaa kuvaa. Näin siksi, että monet "hellepäivät" on mitattu aivan itärajan tuntumassa, Koillismaalla tai Lapin perukoilla. Ja siksi on älyllisesti epärehellistä väittää oltavan hellepäivien suhteen mitä tavanomaisimmissa lukemissa. Tässä yhteydessä paikkakohtainen vertailu mittauspisteen keskimääräiseen helkepäivien määrään kertoo enemmän. Muistaakseni joku linkitti tuolloin aiemmin Tampereen hellepäivistä niitä olleen n.6 kpl 26. heinäkuuta mennessä.

    No Pierrepä sitten etsii vaikka kaikkien "vanhan ajan" kesien hellepäivät käsiin ja katsoo, että ovatko ne olleet koko Suomen hellepäiviä vaiko vain aseman tai parin yksittäisiä hellepäiviä. Ihan jo pelkällä maalaisjärjellä voi päätellä, että kyllä melkoinen osa hellepäivistä myös "vanhoina hyvinä aikoina" on ollut vain jokusen aseman hellepäiviä ja siten kirjautuneet tilastoihin hellepäivinä.

    Äänestä

  • Tästähän hauskaa tuli. Otetaan vaikka tilastojen vähähelteisin kesä 1962, kun oli vain 3 hellepäivää.

    1. hellepäivä 20. kesäkuuta. Hellettä vain 7 asemalla.
    http://suja.kapsi.fi/fmi-tilastot.php?paiva=20&kuukausi=06&vuosi=1962

    2. hellepäivä 9. heinäkuuta. Hellettä vain 2 asemalla.
    http://suja.kapsi.fi/fmi-tilastot.php?paiva=09&kuukausi=07&vuosi=1962

    3. hellepäivä 10. heinäkuuta. Hellettä vain 1 asemalla.
    http://suja.kapsi.fi/fmi-tilastot.php?paiva=10&kuukausi=07&vuosi=1962

    Lisäksi tilasto ehdottaa vielä 4. hellepäivän 21. kesäkuuta, että hellettä olisi ollut 1. asemalla. Kuteinkin Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuussa 1962 oli vain 1 hellepäivä koko maassa.

    http://suja.kapsi.fi/fmi-tilastot.php?paiva=21&kuukausi=06&vuosi=1962
    http://ilmatieteenlaitos.fi/helletilastot

    Joten jos tarkastellaan tuota kesää 1962, on sen kesän KAIKKI hellepäivät olleet vain muutaman aseman hellepäiviä. Lähes koko Suomessa ei koko tuona kesänä mitattu ainuttakaan hellepäivää.

    Joten denialistit, aivan hyvin voitte ottaa mittariksi sen, että on ollut vain hetken hellettä yhdellä asemalla. Saadaan nauraa denialisteille sitten vielä enemmän.

    1Äänestä

  • Juuri näin IlmastoLämpenee. Ja Pierurewa sukeltaa.... Ymmärrän kyllä että kylmähihhulalle olisi kovin mieluista muuttaa nyt "hellepäivän Suomessa" määritelmää niin olisi mieluisampaa luettavaa tilastot. Kuorossa...

    Äänestä

Ainahan voi yrittää käsittää väärin, kuten nimimerkki Permasen_Eeli edellisen kommenttini.
Jos siis yhden aseman lämpötiloista tulee hellepäivä koko Suomeen, niin sehän on hassua. Edelleen nimimerkki IlmastoLämpenee kertoo, että menneisyydenkin helteistä löytyy tietoa, kuinka monelle asemalle ne ovat osuneet.
Tästä nyt sitten se vähemmän hassu tapa ilmoittaa hellepäiviä olisi se, että ne ilmoitettaisiin maakuntakohtaisesti, jos maakunnan alueella esiintyisi hellettä. Tai pinta-alaprosentteina, arvioituna.

Äänestä

Kun normaali kesänä etelässä ja kaakossa on ollut reilusti hellepäiviä, vastaavasti on Pohjois-Lapissa samaan aikaan toisinaan ollut 10 lämpöastetta. Silloin se ei ollut kellekään ongelma, "lämmintä oli Suomessa". Kun helteet 2016 ovatkin olleet hieman nurinkurisesti, hirveä poru. Kyllä ne vaan Suomea ovat, niin Lappi kuin Koillismaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkohelteetloppu kirjoitti:

Kesästä jäi sellainen muistikuva, että uutistenlukija kertoo, että jossain päin Suomea saatetaan yltää hellelukemiin (25 astetta tai enemmän), mutta en muista nähneeni uutista, että jossain todella olisi ylletty hellelukemiin.

Kysymys: oliko Suomessa kesällä 2016 yhtään hellepäivää ja oli niin missä ja kuinka monta päivää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu