http://www.sciencemag.org/news/2016/08/carp-undergo-reverse-evolution-get-their-scales-back
Keskiajan munkit jalostivat karppeja siten, että niiltä katosivat suomut lähes kokonaan. Näin niitä olisi helpompi käsitellä ja valmistaa ruoaksi. Vuonna 1912 näitä 'peilikarppeja' tuotiin Madagaskarille luonnonvaraisiin olosuhteisiin. Ei kulunut kovinkaan kauan kun ihmiset huomasivat, että karppien suomukerros alkoi vahvistua. Nykyään niitä ei juurikaan erota tavallisista karpeista.
Evoluutiobiologit yrittävät epätoivoisesti selittää tätä taaksepäin kulkenutta evolutiivista tapahtumaa. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että satunnaisilla mutaatioilla ei ole mitään tekemistä ilmiön kanssa. Kyse on epigeneettisestä geenisäätelystä. Kalat ovat polyploideja eliöitä, eli niillä voi olla useampi kopio kromosomeista, eli myös useampi kopio geeneistä. Näin ne voivat hyvin tehokkaasti vaimentaa ja aktivoida geenejä ja näin sopeutua erittäin tehokkaasti muuttuviin olosuhteisiin. Ravinto on merkittävin tekijä, joka vaikuttaa biologisten signaalireittien kautta eliön genomissa tapahtuviin muutoksiin. Mutta yhtä ainutta geenisekvenssimuutosta ei tällaisiin muutoksiin tarvita.
Vastaava esimerkki on Malagasy Songbird, joka varioitui taaksepäin. Sokea luolakala on myös hyvä esimerkki energiariippuvaisesta adaptoitumisesta. Yhtä ainutta geenisekvenssimuutosta ei luolakala tarvitse silmien 'kadottamiseen'. Ja kalan jälleen päästyä valoisaan elinympäristöön, alkavat sen silmät jälleen toimia normaalisti. Aikaa tähän ei mene kuin muutama sukupolvi. Mainio esimerkki on myös Italian seinäliskot, joita siirrettiin 1970-luvulla Pod Kopisten saarelta Pod Mrcarun saarelle eteläisellä Adrianmerellä. Kun tutkijat sotien jälkeen v. 2006 pääsivät tutkimaan siirettyä liskopopulaatiota, oli hämmästys suuri. Liskojen leuat olivat kasvaneet, niiden käytös muuttunut ja ne olivat kasvattaneet suolistoonsa rengasmaisen lihaksen parantaakseen kasviperäisen ruoan sulamista. Muutokset siis tapahtuivat sen jälkeen, kun liskot olivat vaihtaneet ruokavalionsa hyönteisistä kasveihin. Ainuttakaan geenisekvenssimuutosta ei Italian seinälisko näihin muutoksiin tarvinnut.
Mikäli geenisekvenssimuutoksia tapahtuu, on se pääsääntöisesti negatiivinen asia, koska se johtaa laajemmassa mittakaavassa geenien toimimattomuuteen, kromatiinin taipumiseen ja jopa komosomihäviöön. Tätä voimme myös havaita luonnossa tapahtuvan. Ihmisen genomi rappeutuu siinä missä muidenkin eliöiden.
Wolf 78 chromosomes
Bat-eared fox 72 chromosomes
Gray Fox 66 chromosomes
Fennec Fox 64 chromosomes
Bengal Fox 60 chromosomes
Kit Fox 50 chromosomes
Tibetan sand fox 36 chromosomes
Red Fox 34 chromosomes
Kaikki em. tapaukset osoittavat, että luonnon monimuotoisuus perustuu suunniteltuihin mekanismeihin. Evoluutioteoria on aikamme suurin harhaoppi.
Madagaskarin karpit saivat suomunsa takaisin
11
<50
Vastaukset
- RaamattuOnSatua
Ihmisten genomin rappeutuminen on selkeimmin näkyvissä kretuliineissa.
Kyllähän tuokin purkaus taas kerran osoitti, kuinka uskonnolla ei ole mitään annettavaa tieteelle eikä tieteellä uskonnolle.
Miksi muuten uskontovapaa valtio antaa vakaumuksellisen teologian opiskelulle varat ja hienot akateemiset puitteet, vaikka kyseessä on astrologian tapainen pseudotiede?- 46xy
Jumala loi trisomia 21 omaksi kuvakseen ja uskovaisten päämääräksi.
- hkjhkjhkjhkjk
"Kalat ovat polyploideja eliöitä, eli niillä voi olla useampi kopio kromosomeista, eli myös useampi kopio geeneistä."
Ja mistä muusta tiesit tuon kuin biologien tutkimustyön tuloksista? Kertomasi seikka selittää myös sen, miksi evoluutiobiologeilla ei ole pienintäkään ongelmaa selittää kertoasi prosessi.
Olet pelle. - takki_kääntyi
Helppo ymmärtää. Politiikassa tätä sanotaan takin kääntämiseksi. Kyllä karpitkin osaa jujuttaa tyhmiä.
- Epäjumalienkieltäjä
Palaa uskontosi kanssa "uskonnot ja uskomukset" -osioon, jossa käsitellään kreationismia, horoskooppeja ja muuta hömppää.
- DrPölkky_tietää
Sinua on vedetty näennäistieteellä höplästä. Et vaan ole sitä tajunnut.
- SilmäniAukeniKallelujaa
Ei vain minua, vaan kymmeniä tuhansia huippututkijoita sadan viidenkymmenen vuoden ajalta sadoissa yliopistoissa.
Onneksi puhuvaan aasiin ja puhuvaan kärmeeseen uskova nuoren maan kreationisti tuli ja näytti vääräksi tämän tieteen historian pahimman harhapolun. Kun veli on saarnaspöntöstä väkevästi todistanut evoluution harhaopiksi, niin kyllä silloin yliopistojen professorit ja tohtorit häpeästä punastuvat.
Kuinka joku voi vielä 2000 luvulla olla noin peelo? - DrPölkky
Et tunne aatehistoriaa. Karl Marx kirjoitti oman kirjansa myös 1800-luvun puolen välin seutuvilla. Eli se on likimäärin yhtä vanha kuin Darwinin Lajien synty.
Näin marxilaisuudella on vedetty tyhmiä höplästä liki saman ajan kuin evoluutioteoriallakin. Marxilaisuus esitettiin uutena taloustieteellisenä teoriana. Oliko tämä teoria oikea ratkaisu talouden ongelmiin?
Eräs iso valtio joka yritti tätä toteuttaa romahti omaan mahdottomuuteen.
Ja tätäkin talousoppia on opetettu ja tutkittu myös yliopistollisella tasolla. Yliopistot ovat osa yhteiskuntaa eli ne eivät ole yhteiskunnan ulkopuolella.
Eräässä toisessa valtiossa yliopistot alistuivat valtion poliittiseen ideologiaan ja juutalaiset viranhaltijat erotettiin tehtävistä. Yliopistoihin ei voi vedota mantralla "vapaan kansan lahja vapaalle kansalle". Tämä mantra ei ole yleisesti pätevä koska vahvat ideologiat vaikuttaa taustalla.
Ja se ideologia jota ei haluta nähdä ja myöntää yliopistojen todellisuutta muuttavana voimana on ateistinen nihilismi. Tämä on laajempaa kuin moni edes käsittää. - SamaaSakkia
Satoja vuosia katolinen kirkko vainosi kaikkia toisinajattelijoita yliopistoissa ja niiden ulkopuolella. Nykyään länsimaiset yliopistot ja pääosin itäisetkin ovat vapautuneet niin uskonnollisesta kuin poliittisestakin ikeestä ja tuottavat etupäässä kelvollista tutkimusta. Kreationistit yrittävät viimeisinä mohikaaneina saada tutkimusta ja jopa koulujen opetusta naurettavan Raamatun auktoriteetin alle, mutta pelkkä yrityskin on naurettava. Aika on ajanut uskonnollisen totalitarismin ohi, kuten se on ajanut niin natsismin kuin kommunisminkin ohi. Samanlaisia "Puhdas oppi ja aate ennen tiedettä" porukoita kaikki kolme edellistä, jotka yrittivät määrittää tieteen tulokset ideologisista lähtökohdista. Ei enää onnistu.
Olette jo hävinneet sotanne tiedettä vastaan, mutta ette viimeiset dementikot vaan suostu tunnustamaan sitä. Sinullakin on kohta hautuumaa edessä, eikä toista nuoren maan kreationistia enää tule tilallesi. Ja se on hyvä asia.
- apinoidentasolla
Ihmiskunnassa on nähty vastaava ilmiö, arabit taantuivat takaisin kivikaudelle käännyttyään islamiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1437815Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1007300Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317192Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t216748Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736361Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236024Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1125742Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht25706Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475478Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa835368