Kun noilla meripartiolaisilla on suuria hienoja veneitä, niin rupesi kiinnostamaan, kuinka ne rahoitetaan. Onko meripartiolaisuus vain varakkaiden vanhempien rahoittamaa varakkaiden kakaroiden touhua vai millä tavoin satojen tonnien veneet hommataan?
Ja tähän kysymykseen ei nyt siis liity mitään paheksuvaa tai arvottavaa. Kiinnostaa vain tietää, kuinka harrastusporukka voi hankkia niin kalliita veneitä kuin voi.
Meripartiolaisten rahoituskuviot
15
394
Vastaukset
- Ahkeruus
Joukossa on voimaa. Varainkeruu, työ ja yhteinen tavoite. Moni yritys kalpenisi tavoitehakuisuudessa nuorille partiolaisille. Toki vanhemmatkin taustalla hääräävät, muttei kovinkaan tavallisesti riihikuivaa lahjoittele. Raha syntyy talkoilla, myyjäisillä, auttamisella ja joskus myös avustuksilla (yritykset, rahis jne)
Meripartiolaisista sinällään en tiedä, mutta yleisesti on ilmeisesti niin, että yksittäisillä lippukunnilla voi olla hyvinkin tukevaa sponsoritaustaa ja sitten jotkin toiset pyörivät ihan kokonaan omalla talkootyöllä.
- Halpaalustia
Osallistuminen toimintaan ei edellytä vanhemmilta varakkuutta. Esimerkiksi Turussa toimiva lippukunta luonnehtii kustannuksia seuraavasti:
"Hintakaan ei päätä huimaa: Suomen Partiolaisten vuotuinen jäsenmaksu on 50 euron luokkaa ja lippukunnan oma jäsenmaksukin vain 10 euroa. Viikonlopun tapahtumat kustantavat yleensä noin 30–35 euroa."
Näyttävät käyttävän varainhankintaansa myös charter-purjehdusta.- ehkäseonnäinkin
Jos pidät tuota kalliina niin suínulla ei taida olla mitään käsitystä mitä lasten harrastukset noin yleensä maksaa. Nuo kustannukset vastaa muutamia jalkapallo harjoituksia ja esim jääkiekon kustannukset on aivan toista luokkaa. Purjehdus on itseasiassa sangen kohtuuhintainen junioriharrastus vertasi sitä melkei mihin vaan.
- Halpaalustia
ehkäseonnäinkin kirjoitti:
Jos pidät tuota kalliina niin suínulla ei taida olla mitään käsitystä mitä lasten harrastukset noin yleensä maksaa. Nuo kustannukset vastaa muutamia jalkapallo harjoituksia ja esim jääkiekon kustannukset on aivan toista luokkaa. Purjehdus on itseasiassa sangen kohtuuhintainen junioriharrastus vertasi sitä melkei mihin vaan.
Mistä otaksuit minun pitävän tuota kalliina? Pidän sitä edullisena.
- ehkäseonnäinkin
Monessa kunnassa on jalkapallohalleja pystytetty pelkästään juniorien vanhempien talkootuella. Ei partiolaisten veneet ole sen ihmeellisempi juttu. Jos innostusta on sitä myydään vaikka WC paperia harrastuksen rahoittamiseksi. Uskon että on myös monia tahoja jotka ovat valmiita tulemaan pariotoimintaa taloudellisesti. En noista meripartiolaisten veneiden omistussuhteistakaan tiedä voihan olla, että ne eivät ole edes partiolaisten omistuksessa kokonaisuudessaan. Piti ihan katsoa meripartiolaisten kalustoluoetteloa ja ei ne kyllä mitään luksusjahteja suurimmalta osaltaan ole. Monet kookkaita kyllä ja syystäkin. Tyypilleinen vene taitaa olla yli 30 vuotta vanha suhteellisen kookas purjevene. Nykyarvoa ajatellen ei niissä käyttäjää kohden paljon pääomaa olle sidottuna. Eri asia on sitten että millaiset rahoitusjärjestelyt noilla on uutena, ilmeisesti ainakin jotkut lippukunnat ovat hankkineet veneen myös uuteta. Tyypillisempi tapaus taitaa kuitenkin olla vanha vene jota kunnostetaan talkootyöllä. Asiaa voisi ajatella niinkin, että jos käyttäväpohjaa veneellä on 100 harrastajaa ja käyttöikä hyvällä ylläpidolla enemmän kuin 40 vuotta pitäisi jokaisen harrastajan antaa vuosittain 50 euron panostus joko rahana tai talkootyönä. Voisi ajatella että jos joku taho on valmis takaamaan lainan uusikin vene voitaisiin teettää lippukunnan varoja ensin pitkällä tähtäimellä kartuttamalla ja sitten loput lainaamalla. Useimmiten luulen kuitenkin että lippukunnan veneessä puhutaan joidenkin kymppitonnien hankinnasta joten kovin pitkäaikaisiin tai monimutkaisiin järjestelyihin ei ole tarvetta.
Ne saa varmasti isoja avustuksia. Itsekin olin yhden pienen kyläyhdistyksen hallituksessa, ja silloin tuli tutustuttua tähän maailmaan. Hyvin moni yhdistys olisi oikeasti vaikeuksissa ilman julkisista varoista tulevia avustuksia. Meidän yhdistyksessä jäsenmaksut oli murto-osa budjetin tulopuolesta. Jos olisi korotettu jäsenmaksuja, ei tulot olisi silti nousseet, kun nytkin haamujäseniä oli paljon, ja kaupunki ei niistä tykkää. Kuolleet poistettiin jäsenlistoista, mutta maksunsa laiminlyöneet ei. Kaupunki rahoitti toimintaa tuhansilla euroilla vuodessa. Pelkästään kiinteistöveron anteeksianto oli lähemmäs 1000 euroa vuodessa. Nehän on julkista tietoa. Partiolaiset saa varmasti myös kirkolta avustuksia ja varmaan myös säätiöiltä. Turun partiolaisten uusi iso vene maksoi varmaan lähemmäs 500 000 euroa - ei sitä rahoiteta myymällä wc-paperia partiolaisen äidiltä toiselle. 10 sekunnissa sain Googlella selville seuraavan päätöksen Turusta, ei tosin meripartiolaisista:
"Myöntää sopimuspohjaista avustusta Turun Partiolaiset – Scouterna i Åbo ry:lle 38 000 €. Nuorisolautakunta edellyttää, että järjestö toimii voimassa olevan nuorisolautakunnan avustusohjeen sekä Turun kaupungin ja Turun Partiolaiset – Scouterna i Åbo ry:n sopimuksen mukaisesti. "
http://ah.turku.fi/nuoriso/2013/1210010x/3009663.htm
http://ah.turku.fi/nuoriso/2015/1209013x/3323118.htm
Talousarvio 2016
Menot 87 250 €
Toimintatulot 47 250 €
Muualta saatavat avustukset
Arvio avustustarpeesta 40 000 €Tässä vielä artikkeli Turun Sinikotkien uudesta veneestä, joka maksoi vissiin 375 000 euroa.
http://178.79.153.214/index.html?deptid=1318.html- Mannejamurjaani
Bossu kirjoitti:
Tässä vielä artikkeli Turun Sinikotkien uudesta veneestä, joka maksoi vissiin 375 000 euroa.
http://178.79.153.214/index.html?deptid=1318.htmlEi tainnut mennä linkki oikealle sivulle. Jos suora linkitys ei onnistu, niin voisitko ystävällisesti kertoa sanallisesti, mistä jutun löytää.
Mannejamurjaani kirjoitti:
Ei tainnut mennä linkki oikealle sivulle. Jos suora linkitys ei onnistu, niin voisitko ystävällisesti kertoa sanallisesti, mistä jutun löytää.
Laita googleen
"Artikkeli Turun Sinikotkien veneprojektista"
Vene oli siis tämä:
http://www.sinikotkat.fi/toiminta/meripartio/theia/
- käpyhepo
verovaroille ei sunkin pikkupusista lähtee aimo siivu sinnekin kaiken mailman höpö-höpö juttuihin!
ennen riitti kaarnalaivat! - Twlght
Ihan asiallinen kysymys, johon partiolaiset ja kukin lippukunta taholtaan varmasti mielellään vastaavat. Asiaan ei liity mitään salamyhkäistä, mutta konstit on monet.
Useimmilla lippukunnilla koulutusalukset ovat vuosikymmeniä vanhoja perhe- tai kilpaveneitä, joita on talkootyöllä kunnostettu ja modifioitu koulutuskäyttöön soveltuviksi. Useimmiten suurin haaste on saada riittävästi majoituskapasiteettia isolle miehistölle.
Suurimmat veneet ja veneprojektit löytynevät toisaalta Järvi-Suomesta, jossa on useita laiva-kokoluokan moottorialuksia, ja toisaalta Turun alueelta. Turussa toimii useita erittäin perinteisiä merilippukuntia, joilla on vahvat perinteet isojen matkaveneiden ylläpitämisessä.
Osalla lippukunnista taustayhteisönä on seurakunta, mutta isonkaan seurakuntayhtymän rahoitus ei vielä sellaisenaan mahdollista kovin suuren veneen hankintaa. Osa lippukunnista voi toimia muun taustayhteisön, kuten NMKY, alaisuudessa. Useimmilla on näiden lisäksi muita taustayhteisöjä, kuten erillisiä tukiyhdistyksiä, vanhempainyhdistyksiä ja kiltoja. Vaikka suurenkin lippukunnan jäsenmäärä on kerralla "vain" n. 200 lasta ja nuorta, on lähes 100 vuotta vanhoissa yhdistyksissä ehtinyt vuosien varrella olla mukana lukuisia sukupolvia entisiä ja nykyisiä partiolaisia. Osa heistä haluaa ehkä tukea laadukkaaksi kokemaansa toimintaa joko omasta tai yrityksensä lompakosta. Pienistä puroista koostuu iso virta.
Muutamilla lippukunnilla voi olla laajaksikin paisunutta tuotemyyntiä, kuten Turun Partio-Sissien Satamakirjat - varmasti lähes jokaiselle purjehtijalle tuttuja opuksia:
http://www.satamakirja.fi/
Hyvin usein poikalippukunnat pyörittävät joulupukkipalvelua. Muita joulun aikaan keskittyviä varainhankinnan muotoja ovat partiolaisten perinteisen joulukalenterin myynti, joulukortit, paketointipalvelut, ilotulitteiden myynti, jne.
Useimmat isoista purjekoulutusaluksista on katsastettu vuokraveneiksi, jolloin charter-toiminnasta saadaan tuloja yhdistykselle. Purjeisiin voidaan myös myydä mainostilaa yrityksille jne.
Tässä keskusteluketjussa jo mainitun Turun Sinikotkien kotisivuilta löytää yhden esimerkin tukimuodoista:
http://www.sinikotkat.fi/tue-toimintaamme/
Charter-toimintaa lukuunottamatta varainhankinnan muodot lienevät hyvin pitkälti samoja kuin vaikkapa urheiluseuroissa.
Harrastuksena partio on hyvin edullinen. Vuotuinen jäsenmaksu on muutamia kymppejä, lippukuntien välillä on hyvin pieniä eroja. Tyypillisesti iltapurjehdukset ovat osallistujille maksuttomia. Viikonloppupurjehdus maksaa ruokineen ja polttoaineineen n. 30 euroa, kesän pitkät matkapurjehdukset muutamia satasia.Hyvähän se on, että veneitä pidetään. Isossa veneessä pääsee paljon porukkaa kokemaan purjehdusta, ja purjehdukset on usein pidempiä ja vaativampia kuin siviilien kesälomapurjehdukset. Itsekin olen joskus lapsena ollut partiolaisten veneessä mukana. Turhempaankin veronmaksajien rahoja laitetaan, kuten sinilevää aiheuttavaan liikalannoitukseen.
- mkhp
meripartiolippukunta kupittaan henrikinpojilla on 26 vuotta vanha 60 jalkainen 35 tonnia painava teräs alus joka maksoi 1 500 000 markkaa seurakunta rahoittaa partiolaisten veneitä veeneen jalka määrän mukaan lisäksi partio tekee varain hankintaa ja veneissä on usen mainoksia
- kupittaanhenrikinpojat
jos haluat tukea partio toimintaa osta ilta purjehdus kupittaan henrikin poikien s/y henrika veneellä hinta 580 https://dokk.fi/kauppa/iltapurjehdus-turku/ http://www.kupittaanhenrikinpojat.fi/index.php?page=s-y-henrika
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17523Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502