Ihmiset ovat jo unohtaneet Valtaojan

Heti kun Valtis on ollut vasta muutaman kuukauden poissa julkisuudesta, niin suomalaiset ovat jo unohtaneet hänet. Ulkomaalaisethan eivät ole koskaan hänestä kuulleetkaan.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mä muistan sen parran.
Onks se muuten homo?

Äänestä

Jos joltakin Valtaoja-vammaiselta on mies sattunut päiväksi pariksi unohtumaankin, ei se tarkoita, että tähtitieteilijöiden yhteisö olisi Valtaojan ja hänen tekemisensä unohtanut.

1Äänestä

Ihmiset tulevat ja menevät. Voi olla tänään parrasvaloissa, mutta jo vuoden parin päästä olet historiaa. Jonkun Valtaojan nimi ja elämäntyö pääpiirteittään jäänee arkistojen tietokantoihin, joista joskus opiskelijat, uteliaat ja alansa harrastajat sitä silmäilevät. Ja Valtaoja on yksi heitä, mutta meidän monen kaduntallaajan elämäntyö painuu unholaan, jos ei emme itse tai joku suvun aktiivi sitä tallenna sukuhistoriaan, kansallis, - ja kotiseutuarkistoihin, ym.
On tärkeää, että nimemme on tallennettuna Karitsan elämänkirjaan jossa emme unohdu.
Ja on yksi nimi ylitse muiden, yksi nimi muuttumaton ... tämä yksi nimi ylitse muiden on JEESUS ... niin kuin Pekka Simojoki laulaa.

Ja totta nimi ja persoona Jeesus pysyy, ei hautaudu ja pölyty historian arkistoihin.

Äänestä

Kumpi on suurempi, Valtaoja vai Jeesus?

Äänestä
  • Valtaoja on suurempi. Jeesus oli aika vähäläntä kaveri ja hintelä.

    Äänestä

  • The Beatles on tunnetumpi kuin Jesus sano Lennon ja sit ammuttiin.

    Äänestä

  • LetItBeMichelle kirjoitti:

    The Beatles on tunnetumpi kuin Jesus sano Lennon ja sit ammuttiin.

    Olipa Jeesus todella kateellinen ja kostonhimoinen.

    Äänestä

On outoa, että sekä Jeesuksella että Valtiksella on parta. Miksi?

Äänestä

Mitä Esko on tehnyt joka muuttaa ihmisiä paremmaksi ?
Mitä Esko osaa vastata ?
Sehän vaan kyselee kaikenlaista ja ihmiset luulee että se on viisas !
miksei se osaa vastata mihinkään ?
onko se vähän tyhmä ?
ei se sen tyhmempi ole kun sinäkään.
se vaan kysyy mutta ei anna vastauksia mihinkään, ihmettelee vaan. onko se sitten viisas ?

Äänestä

mies on eläkkeellä...pitää muistaa että tehnyt pitkän uran ja loppupuolella vasta alkanut kansantajuistaa tiedettä oikein urakalla..sitä enen keskittynyt tutkimustyöhön

1Äänestä

Mutta alienit eivät ole unohtaneet vaan ovat yhä suutuksissa Valtaojalle hänen alieneista kirjoittamistaan huuhaakuvauksista.

Äänestä

Mutta oli Valtsu julkisuudessa tai poissa julkisuudesta, aloittaja ei kykene häntä saamaan pois mielestään vaan syytää aivottomia aloituksiaan keskustelupalstoille.

Mene hoitoon, tuollainen pakkomielle on sairaus!

Äänestä
  • Onko sinulla jo kauankin ollut tuollainen tapa heitellä ilmaan vastaavia kevytmielisiä diagnooseja toisten ihmisten terveydentilasta?

    Äänestä

  • rwerwerw kirjoitti:

    Onko sinulla jo kauankin ollut tuollainen tapa heitellä ilmaan vastaavia kevytmielisiä diagnooseja toisten ihmisten terveydentilasta?

    Eipä nuo diagnoosit sinun pakkomielteisestä mielisairaudestasi ole lainkaan kevytmielisiä vaan ihan simppeliä faktaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdasfsfdsf kirjoitti:

Heti kun Valtis on ollut vasta muutaman kuukauden poissa julkisuudesta, niin suomalaiset ovat jo unohtaneet hänet. Ulkomaalaisethan eivät ole koskaan hänestä kuulleetkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu