Kihlakunnansyyttäjänä Posti on ollut oikeudenkäynnin aikana hämmästynyt muun muassa vastaajien asianajajan Juha Regelinin tekemästä neljästä, asianomistajaa ja kolmea syyttäjän nimeämää todistajaa koskevista tutkintapyynnöistä. Tutkintapyynnöt liittyvät esitutkinnassa annettuihin lausuntoihin.
– Hän epäilee, että todistajat ovat puhuneet perättömiä esitutkinnassa. Ihmiset ovat kertoneet oman näkemyksensä asiasta. Eihän tämä sillä tavalla voi mennä, että joka kerta, kun joku todistaja kertoo toisella tavalla kuin toinen, niin aina nostettaisiin juttu ja puheita väitettäisiin valheiksi. Meillä on vapaa todisteiden harkinta. Tuomioistuin sitten päättelee ja tekee harkintansa.
Oikeudessa on kuultu kuutta syyttäjän ja kahdeksaa vastaajapuolen todistajaa.
___
Että sillä lailla.
Ja ulkoilupäällikkö se vain jatkaa duunissaan ja ei kai sen alainenkaan eli aluepomo ole kenkää saanut!
Kun huomioidaan vielä muut sataman epäselvyydet, joita Espoon sisäinen tarkastus on tutkinut (?), niin tavallinen veronmaksaja-pulliainen ei voi ymmärtää parhaalla tahdollakaan näiden virkamiesten aina vaan jatkuvaa triumfia.
Suomenoja-Gatesta vielä
8
289
Vastaukset 8
Sattuu kylläkin olemaan rikos, jos todistaja valehtelee oikeudessa eikä meikäläisen oikeuskäytännön mukaan rikos "mitätöidy" sillä, että oikeus sillä kertaa uskoo tai ei ainakaan julkisesti sano todistajaa epäuskottavaksi. Ei se nyt niinkään voi mennä, että valehteluun ei koskaan puututtaisi.
Ulkopuolisena (ei Espoon veronmaksajajana tai palkansaajana) näyttää toistaiseksi vielä siltä, ettei perusteita erottamisille oikein ole.- 20-13
Je. Rötösherrat rulettaa ja nauravat partaansa.
Kyllä ainakin varoituksille olisi. Eikös se yksikin kaveri vaatinut lahjuksiksi olutta, että päästää veneilijän veneelleen. Kyllä se alkaa olla aika lähellä irtisanomisperustetta.
Bossu kirjoitti:
Kyllä ainakin varoituksille olisi. Eikös se yksikin kaveri vaatinut lahjuksiksi olutta, että päästää veneilijän veneelleen. Kyllä se alkaa olla aika lähellä irtisanomisperustetta.
Väitteet ja todistetut rikkeet/rikokset ovat kaksi eri asiaa.
Minulla ei ole erityisempää tietoa Espoon kuvioista muuta kuin lehdistä luettu. Mutta pointti tässä onkin se, että laituriparlamenttien ja lähiökapakoiden "tiedot" eivät riitä erottamisen tms. perusteiksi.10-14 kirjoitti:
Väitteet ja todistetut rikkeet/rikokset ovat kaksi eri asiaa.
Minulla ei ole erityisempää tietoa Espoon kuvioista muuta kuin lehdistä luettu. Mutta pointti tässä onkin se, että laituriparlamenttien ja lähiökapakoiden "tiedot" eivät riitä erottamisen tms. perusteiksi.No, tuostahan tuli jo käräjäoikeudessa tuomio, joten kyse ei ole vain puheesta. Taitaa kyllä mennä hoviin koko juttu.
- TietäjäIänIkuinen
Kyllä se syy taitaa olla virkamiehen asemassa yleensäkin ja Espoon kyseisen alueen johtajissa. Jotain hyvä-veli tai muuta vastaavaa mätää.
- KunanPätevyysvaatimus
Haloo, järki käteen!
Jos alunperin pätevyysvaatimuksena on jäsenkirja, niin pätevyys hoitaa virkaa ei katoa niin kauan, kun jäsenkirja on taskussa.
Jos rikokseen syyllistyminen tarkoittaisi sitä, että ihminen on epäkelpo luottamusta vaativaan työhön, niin Arkandianmäeltäkin lähtisi neljännes edustajista. - merikarrrrrhu
http://www.iltalehti.fi/world-cup-2016/2016092822384377_wc.shtml
No nyt on lähdetty kanadaan asti tutkimaan veneiden talvisäilytystä ..aahahahah.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on161265Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041050Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1661024- 65775
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51741Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27719Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.51706Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704- 51659
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee531611Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30607Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20563- 31551
- 74525
- 43523
- 6516
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14505- 44501
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499