SVT(Ruotsin televio)kertoo. Pistetään vähän suomeksi koska Lapin hyysäri ei ruotsia osaa.
Äärimuslimit painostavat toisia tulijoita ja henkilökuntaa Ruotsin vastaanottokeskuksissa. Virastossa tätä porukkaa ei olla tuntevinaan, mutta yksityisten pyörittämissä keskuksissa pelot ovat tiedossa.
Useat henkilöt ovat kertoneet toimittajille, että radikaalit muslimit uhkailevat, painostavat ja toisinaan käyvät käsiksikin heihin.
Yksi tukalassa asemassa oleva ryhmä on kristityiksi kääntyneet muslimit. Ali ja Remi eivät halua esiintyä omilla nimillään, koska he asuvat vastaanottokeskuksessa.
”Valitettavasti olemme hyvin peloissamme. Kun asumme vastaanottokeskuksessa, tuntuu kuin olisimme edelleen Syyriassa. Toisinaan siellä on kamalampaakin kuin Syyriassa”, Ali sanoo.
Eräs sattumus tapahtui Magnus Thelinin Tokerydin herraskartanossa pyörittämässä vastaanottokeskuksessa. Ramadanin alkaessa jotkut tulijat kieltäytyivät vääräuskoisen henkilökunnan tarjoilemasta sapuskasta – mistä aiheutui konflikti.
”Pari päivää oli hieman levotonta. Jotkut tulkitsivat niin, että tarjoilijoiden on oltava oikeauskoisia”.
Ja todisteet ruotsiksi.
http://www.svt.se/nyheter/lokalt/jonkoping/radikala-muslimer-utovar-patryckningar-pa-asylboenden
Hienoa sakkia siis nämä hyysäreiden rakastamat musut.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Suvakki vajakki matupatjan mielen sopukoissa kuultaa vain yksi toiveiden kohde, etnomuna. Ei siihen mikään järki uppoa, siinä tilassa se on tosiaan aivoton kana.
Tällä saitilla hyysärin tyhmyys näkyy selväsi parhaiten, Lapin sisäsiittoinen juntti ei osaa kirjoittaa mitään asiaa.
Eikä ilmeisesti edes lukea.
Suomessa halutaan vaieta virallisesti.
Ruotsin valtio järjestää tarkka-ampujakursseja turvapaikanhakijoille osana kielikoulutusta
Allehanda-julkaisun mukaan tämä kaikki voi kuulostaa hullulta tai vitsiltä, mutta ei valitettavasti ole, kirjoittaa Uberuutiset.
Ruotsin valtio on ryhtynyt rahoittamaan osana kotouttamisohjelmaa tarkka-ammunta harrastusta turvapaikanhakijoille.
Vuonna 2013 Allehanda sanomalehden, mukaan turvapaikanhakijoita on kurssitettu jo kaksi vuotta. Kuvat Sollefteån ampumaradalla, Keski-Ruotsissa.
Allehandan mukaan tarkka-ampuja kurssi aloitettiin ensin pienimuotoisena syksyllä, mutta suosion räjähdettyä toiminta on muuttunut paljon suuremmaksi. Kentällä oli Allehandan vierailun aikana yli 50 maahanmuuttajaa harjoittelemassa.
Ammuntakurssit on kustannettu Ruotsin valtion maahanmuuttoviraston kukkarosta, osana pakolaisten integroitumista yhteiskuntaa
Nuoria on kurssilla eri puolilta maailmaa. Mm. Syyriasta, Afganistanissta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Jotkut pakolaisista ovat erittäin kiinnostuneita ja lahjakkaita, kurssin valvoja Birgit Höglin kehaisee.
allehanda-shooting-04http://static.uberuutiset.fi/uploads/2016/01/allehanda.jpg
Tarkkuusammuntaa opetetaan osana lukion ruotsin kielen kurssia ja Höglinin mukaan ammuntaharrastus tukee kielen opetusta.
“Täällä he puhuvat ruotsia sosiaalisissa yhteyksissä ja tapaavat uusia ihmisiä, mikä kasvattaa sanavarastoa.”
Allehandan mukaan valtion rahoittama sniper -koulutus nuorille maahanmuuttajille kuulostaa nykytilanteessa hullulta tai vitsiltä, mutta sitä tapahtuu oikeasti.
allehanda
Milloin suomessa?
Pelkkää paskaa ovat taas rasistit kaivaneet. Pelkkää paskaa on pääkuoren sisälläkin.
Pelkkää paskaa ovat ajatuksensakin. Pelkkää paskaa on heidän hyötynsä yhteiskunnalle.